Picture of Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Hankolainen Kati Heikkilä kirjoitti tänään Hesariin, ettei hän ole saanut töitä. Hän on valmistunut solu- ja molekyylibiologiksi puolitoista vuotta sitten.

Heikkilä kertoo hankkineensa jonkin verran työkokemusta. Lisäksi hän on harjoitellut itsensä myymistä uraohjaajan kanssa. Nirsokaan hän ei mielestään ole.

Mutta töitä maistereillemme ei vain ole löytynyt.

Jos olisin itse vastaavassa tilanteessa, tietäisin kyllä täsmälleen, miten toimisin. Työpaikka järjestyisi muutamassa päivässä.

Ensinnä on tietysti pohdittava kysyntää. Osaanko jotain sellaista, jota joku työnantaja tarvitsee?

Kukaan ei tietenkään palkkaa edes maailman parasta ammattilaista muuten vain. Hänen osaamisensa on muututtava rahaksi tai muuksi hyödyksi.

Jos kysyntää ei ole, vaihdan tietysti alaa. Olen tehnyt niin monta kertaa työurani aikana.

Seuraavaksi täytyy selvittää, miksi työnantaja ei palkkaa, vaikka tarvetta olisi. Vastaus on yksinkertainen: hän pelkää niin perhanasti.

Uusi työntekijä on aina valtava taloudellinen riski. Hän on sitä jo koeaikana, puhumattakaan kuukausista sen jälkeen.

Tähänkin ongelmaan on onneksi hyvin yksinkertainen ratkaisu. Poistan riskin. Sen jälkeen palkkaamiseni käy sormia napsauttamalla.

Miten saan riskin katoamaan kuin taikaiskusta?

No tietenkin joudun huolehtimaan, ettei palkkaamiseni maksa mitään. Sen vuoksi ehdottaisin liksaa, joka on nolla euroa kuukaudessa.

Jos työntantaja on tosi fiksu, hän ymmärtää, että aiheutan nollapalkkani lisäksi kuluja. Esimerkiksi perehdyttämiseni maksaa. Joudun korottamaan tarjoustani.

Lupaan maksaa pomolle kuukausittain siitä, että hän päästää minut työpaikalle. Summa olisi esimerkiksi puolet kaltaiseni duunarin palkasta.

Entä mistä tällainen työtön saisi muka rahaa, jolla maksaa työntantajalle? Se vasta helppoa onkin.

Myisin tietenkin autoni, asuntoni tai polkupyöräni. Tai hakisin pankista lainaa, jos luottotiedot ovat kunnossa. Tai pummaisin sukulaisilta.

Siirtäisin rahaa vastavirtaan niin kauan kuin koeaikani kestää. Tätä taloustieteilijät kutsuvat investoinniksi.

No niin kaikki demarihenkiset, puuskuttakaapa hetkinen pussiin.

Ehdotukseni saattaa tuntua poikkeukselliselta vain sellaisen ihmisen mielestä, joka ei tiedä elämästä paljon mitään.

Kuvaamallani tavalla me tuhannet yrittäjät tai ammatinharjoittajat hankimme itsellemme töitä harva se viikko.

Pelko on palkkaamisen suurin este. Saat varmasti pestin, kun poistat työnantajalta riskin tunteen.

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Rohkeutta erottua
Riikka Nurmi

Rohkeutta erottua, ei selittelyä

Menneellä viikolla minulle sattui kolme varsin virkistävää tapausta. Kaikissa oli lähdetty tuotteistamaan palveluita ja erottumaan rohkeasti omalla toimialalla.

Kuinka kalastat ruutanoita
Tommi Elomaa

Kuinka kalastat ruutanoita?

Miten myyt asiakkaille, jotka säästävät pysyäkseen hengissä? Millaisella syötillä ruutana käy koukkuun kiinni?

Kolme viheliäistä kysymystä yrittäjälle
Riikka Nurmi

Yrittäjän kolme viheliäistä kysymystä

Mitä tehdä, jos asiakas pyytää jotain, mitä en osaa, ja josta en tiedä, miten se tehdään? Miten asetan hinnan oikein, ettei palveluni ole liian halpaa eikä kallistakaan? Mitä vastaan, kun asiakas kysyy miksi palvelusi on niin kallis?

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.