Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Voiko saituri parantua?

Share on twitter
Share on linkedin
Share on facebook
Share on whatsapp
Jari Parantainen
Jari Parantainen
Autan insinöörejä tuotteistamaan osaamisensa helposti ostettaviksi palvelupaketeiksi. Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. ✆ 050 5229 529

Vielä nelikymppisenä olin aivan mahdoton kitupiikki. Saituus on ankea itsekkyyden muoto, joka ilmeisesti kumpuaa turvattomuuden tunteesta.

Toki säästäväisen ja itaran ihmisen raja on epäselvä. Saita näyttää kuitenkin menevän pihistelyssään helposti niin pitkälle, ettei siinä lopulta ole taloudellista järkeä.

Kun JET rakensi aikanaan ensimmäisen kylmän asemansa Espooseen, avajaisiin saapui saitureita tarjousbensan perässä Riihimäeltä asti. Alennus ei mitenkään voinut kattaa matkakustannuksia.

Monia pihejä yhdistävä tekijä näyttää olevan se, ettei heidän oma aikansa maksa mitään. Mikään ponnistus ei ole liikaa, jos vain pennit venyvät.

Jokainen tuntee jonkun saiturin. Hän ei koskaan tarjoa illallista, mutta putkahtaa heti paikalle, kun joku muu lupaa maksaa viulut. Hän on viimeinen, joka tarjoutuu jakamaan kustannuksia.

Saituri pitää itsestään selvänä, että juuri hänen kuuluu saada alennusta aina ja kaikkialla.

Kitupiikki kuolee mieluummin janoon kuin maksaa jenin senttiä (edes Hans Välimäen) hanavedestä.

Kun saituri on kerran saanut otteen jostain tavarasta, hän ei luovu siitä enää koskaan. Hänen talonsa ja tonttinsa pursuu joutavaa roinaa, koska ”tuotakin putkenpätkää voi joskus vielä tarvita.”

Tiettyyn rajaan saakka itsekkyydellä saattaa olla geneettinen tausta. Eräs tanskalainen tutkimus kertoo, että miespuoliset toimitusjohtajat muuttuivat kitsaammiksi, kun he saivat lapsia.

Kun johtaja sai pojan , hän alkoi suhtautua nuivasti palkankorotuksiin. Tuore isä tiukensi nimenomaan miespuolisten työntekijöidensä palkkalinjaa. Tytär ei vaikuttanut hänen käytökseensä yhtä paljon, etenkin jos kyse oli esikoisesta.

Todennäköisesti saituudella on kielteisiä terveysvaikutuksia. Pihistely näyttäisi lisäävän stressihormonien eritystä. Se taas viittaa siihen, että saituri häpeää käytöstään ainakin alitajuisesti.

Entä onko itaruus jotenkin köyhien ongelma? Olisi luontevaa olettaa, että saituus iskee helpoiten, kun tili on tyhjä.

Tiedemiehet väittävät päinvastaista.

Ihminen muuttuu vain itsekkäämmäksi, kun hän saa valtaa tai sosiaalinen asema paranee. Heikoimmassa asemassa olevat lahjoittavat vähistä rahoistaan suhteellisesti eniten.

Jopa pelkkä rahan ajatteleminen näyttää muuttavan koehenkilöitä kitsaammiksi.

Entä voiko saituudesta parantua?

Olen itse elävä esimerkki siitä, että ainakin joskus ongelman voi saada kuriin.

Oletetaan, että itaruuden määrää voisi arvioida asteikolla nollasta kymmeneen. Kaikkein pahin tuntemani kitupiikki saisi arvosanaksi ehkä ysin.

Pihistely oli selkeästi hänen lapsuudenkodistaan peritty elämäntapa. Ajatukset pyörivät koko ajan säästämisen eri keinoissa. Mutta tuttavani ei näyttänyt olevan vielä laitoshoidon tarpeessa.

Itse ylsin pahimmillani ainakin kuutoseen, mikä on kaikkea muuta kuin mukava asia. Nykyisin sijoitun saituusasteikolla ehkä kakkosen tienoille. En ole siis aivan terve, mutta muutos on selkeä.

Millaista hoitoa kitupiikki voisi kokeilla?

Yksi hyväksi havaittu terapiamuoto on aika yllättävä: saiturin täytyy jakaa omaisuuttaan muille.

Tutkimusten perusteella pienetkin lahjoitukset helpottavat itaruuden tuottamaa stressiä. Mutta tiedän toki kokemuksesta, että kuurin alkuvaihe saattaa olla tuskallinen.

Luultavasti juuri pitkäaikainen siedätyshoito on saanut omankin itaruuteni kuriin. Luopuminen on niin palkitsevaa, että tunne selättää saituuden taustalla vaikuttavat voimat reilusti.

Saituus on ikävä vitsaus. Mutta vaivasta on mahdollista parantua. Hoitokeino on yllättävän yksinkertainen.

Palvelun tuotteistaminen opas, Jari Parantainen
Palvelun tuotteistaminen -käsikirja
Tämä e-kirja neuvoo, miten tuotteistat insinöörisi osaamisen helposti ostettavaksi sisäänheittopaketiksi.
Maksuton

8 kommenttia

  1. Hyvä pointti, että saituus ei monessa tilanteessa tosiasiassa säästä. Maksan itse usein lisää aikasäästöstä, ja se tuntuu tulevan hyvin takaisin vastapalveluksina ja tosiaan lisäaikana.

    Monelle vastavuoroisuus ja antamisen ilo tuntuvat olevan vaikeita nähdä. Suosittamaasi siedätyshoitoa kokeilemalla se helpottunee 🙂

    1. Vastavuoroisuus on todellakin suomalaisille vaikeaa. Jos esim. erehtyy tarjoamaan lounaan, niin on yleensä turhaa odottaa toisen vuorostaan tarjoavan ensi kerralla (ellei järjestelystä ole erikseen sopinut).

      Kitupiikit asiakkaat osaavat jo itsekin pyytää ilmaista lounasta. Se on onneksi pieni hinta tyytyväisestä asiakkaasta.

      1. Eräs ystäväni on lääketehtaan edustaja. Myös hänen asiakkaansa – eli lääkärit – ovat kuulemma hyvin suorapuheisia, kun heille pitäisi järjestää jotain mukavaa ajanvietettä.

        Toipuva saituri ei mielestäni ole vielä silloin täysin eheytynyt, jos hän ylipäätään odottaa toiselta jotain vastapalvelusta. Siitäkin tavasta kannattaa pyrkiä eroon.

    2. Olen itsekin opetellut maksamaan palveluista. Se on osa hoitoa. Miksi tehdä jotain itse, jos sen voi ostaa osaavalta ammattilaiselta. Samalla työllisyyskin paranee.

      Kitupiikkien kannattaa kokeilla aluksi varovasti, miltä asiointi paikallisen kierrätyskeskuksen kanssa tuntuu. Ja sinne viedään sitten vain ensiluokkaisen hyvää tavaraa, ei mitään rikkoutunutta rojua.

  2. Taitaa olla saituus meillä isompi ongelma kuin uskoisikaan. Kahvitarjoilu vetää yhä jengiä kymmenien kilometrien päästä. Suomalainen on ylpeä kun saa tavaroitansa ostettua alennuksella, siihen alennustuotteen etsimiseen käytetään tunteja, päiviä, jopa viikkoja, mikään ei ole rajana kunhan alennus vain saadaan takataskuun keinoja kaihtamatta kuluja säästämättä. Minulla on tuttu jolla on tilillään vajaa miljoona euroa ja saman verran muuta omaisuutta. Hän käy kahdessa työssä ja kun sai 20 euron palkankorotuksen sanoi miehelleen:” ei meillä nyt enää mitään hätää ole”, Jessus.

    1. Tunsin aikanaan pariskunnan, jonka elämä kului juuri kuvaamaasi tapaan. He kiersivät pitkin Etelä-Suomea etsimässä vaikkapa halpoja ovenkahvoja taloonsa. Voi sitä riemua, kun heikko myyjä suostui luopumaan tavarastaan puoli-ilmaiseksi.

      Monet kitupiikit tuntuvat ajattelevan, että myyjän kate on joka tapauksessa varastamista. Se ei käy hetkeäkään mielessä, että myyjän pitäisi saada jostain elantonsa.

      Lueskelin tutkijoiden kommentteja kitupiikeistä. Saituus tosiaan liittyy usein siihen, että itara ihan aidosti pelkää rahojensa loppuvan.

      Mutta mikä on sitten riittävä potti, että pelko helpottaisi?

      Eräskin upporikas kertoi tiedemiehille, että jossain 50 miljoonan taalan hujakoilla omaisuus alkoi tuntua sillä tavalla riittävältä, ettei tarvitse joka päivä murehtia toimeentuloaan.

  3. Saituus on hauska ilmiö. Yleensä varattomat jakavat omastaan vielä pois, kun tietävät toisen tarvitsevan enemmän. Jos ei anna rahaa, niin tarjoaa apua. Ja usein vielä hiljaisesti ja pyyteettömästi.

    Mutta silloin kun se mahdollisuus olisi auttaa, niin usein saituus piilotetaan julkisten tehtävien taakse. Eli ollaan auttatavinaan istumalla säätiöiden hallituksessa ja muissa johtoelimisssä. Se ei kuluta niitä kalliita varantoja eikä omia rahoja.

    Joskus katselen esim. Uusi Lastensairaala 2017- säätiön hallitusta ja valtuuskuntaa ja pohdin, että olisiko heidän varallisuus niin suuri että saisivat ihan omilla rahoillaankin pystyyn yhden 30 miljoonan lastensairaalan. Uskoisin ettei prosentin osuus omasta varallisuudesta paljoa kirpaisisi ja sillä rahalla saisi varmaankin yhden lastensairaalan pystyyn.

    Toisaalta mitä tätä pohtimaan, vanha sananlasku kertoo kaiken:
    Hyvä antaa vähästään, paha ei palijostakkaan.

    Kari…

    1. Kiitos Kari, olen itsekin joskus miettinyt noita saitureiden (lähes tai kokonaan) hyväntekeväisyydeksi naamioimia hommia.

      En ole aina ihan varma, kenen intressejä hallitushahmot ovat ajamassa – siis omaansa vai yrityksen / säätiön / minkä ikinä organisaation.

      Tehtävä tuntuu usein olevan pönöttäjille sopivaa ajanvietettä, joka samalla estää kitupiikkiä syrjäytymästä oikeasta elämästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Muistatko ennustaneesi Trumpin voiton?

Ensi viikolla ainakin yksi tuttavasi alkaa väittää, että hän aavisti Donald Trumpin voiton etukäteen. Kuitenkin muistat aivan hyvin, miten hän nimenomaan löi vetoa Hillary Clintonin

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Selkopuhe voitti asiantuntijan jorinan

Rooger Doodley pohti Neuromarketing-blogissaan jo kauan sitten, miksi Donald Trumpin viesti tuntuu uppoavan äänestäjiin. Uusimmassa tekstissään (Trump Surprise: Four Neuromarketing Takeaways from the 2016 Election) hän käy läpi muutamia

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Onko sisäänheittotuote vain turha välivaihe?

Tyypillinen asiakkaani on insinööritalo, joka myy mutkikasta teknistä palvelua tai softaa. Se pitäisi sitten muka tuotteistaa. Olen usein eri mieltä. Firman massiivista monsteripalvelua ei kannata

Palvelun tuotteistaminen opas, Jari Parantainen

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä yli 100-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.