Puuhasteluharha saa reissuhenkilön uskomaan, että matkustaminen on arvokasta ahkerointia

Koronan pahin seuraus tuntuu olevan se, ettei johtaja tai myyjä ei pääse enää reissaamaan. Puuhasteluharha saa miljoonat ammattilaiset kuvittelemaan, että matkustaminen on hyödyllistä työtä.

Todellisuudessa matkatunnit eivät tuota asiakkaille arvoa. Siirtymiset ovat vain kallista hukkaa ja haaskausta.

Yksi jokaisen lean-projektin tärkeimmistä tavoitteista on poistaa hukkaa. Hukka tarkoittaa työvaiheita, jotka eivät tuota arvoa. Se on siis turhaa turaamista, josta yksikään asiakas ei hyödy millään tavalla.

Kuvitellaan, että vertailet rautakaupassa eri valmistajien hohtimia. Oletko todella halukas maksamaan työkalusta enemmän, jos sen maahantuojan tuotepäällikkö on jaksanut polkea Passatillaan pitkin maakuntia?

Tietenkään asia ei voisi sinua vähempää kiinnostaa. Toisin sanottuna tuotteen arvo ei lisäänny, vaikka sen kehittämiseen, valmistamiseen tai markkinointiin tarvittavat työntekijät matkustaisivat kuuhun joka viikko.

Puuhasteluharha taas saa ihmisen uskomaan, että hän on hyödyllinen, koska hän on pakertanut niin perkeleesti. Olen itsekin joutunut vääntämään asiasta monta kertaa.

Luultavasti lajimme evoluutio on johtanut siihen, että väsyttävä työ tuntuu hyödylliseltä.

Niin saattaisi todella ollakin, jos me kaikki edelleen kuokkisimme kivistä peltoa. Varmasti uupumus oli myönteinen oheisvaikutus silloinkin, kun varhaiset esi-isämme juoksivat kauriita väsyksiin jossain savannilla.

Tämä lienee taas yksi esimerkki siitä, että aivomme elävät monessa mielessä vielä kivikautta. Pääkoppamme ei kerta kaikkiaan ole sopeutunut nykyiseen elämäntapaamme tai ympäristöömme.

Matkustaminen tarjoaa pakoa ankeasta arjesta

Työssä matkustaminen on myös eskapismin muoto. Sen avulla pääsee kätevästi arkea pakoon.

Tiedän useita eri alojen ammattilaisia, jotka eivät kerta kaikkiaan kestä kotioloja. Viikko tai kaksi voi vielä mennä, mutta sitten on jo pakko päästä pois. Työmatka tarjoaa siihen oivan verukkeen.

Näistä syistä korona on ollut karmea järkytys monille paatuneille reissaajille.

Koska he eivät pääse matkustamaan, heidän aivonsa kirkuvat paniikissa: ”Turhake! Luuseri! Tuleva työtön!”

Olemme taitavia selittämään alitajuisia tai itsekkäitä vaikuttimiamme parhain päin. Korviemme väli tehtailee näennäisen loogisia ja järkeviä tarinoita, jotka kelpaavat julki lausuttaviksi niin töissä kuin kotonakin.

Yksi puuhasteluharha saa uhrinsa hokemaan kuorossa samaa:

”Henkilökohtainen tapaaminen on tietenkin tehokkain. Etäkokous ei koskaan voi korvata fyysistä kohtaamista.”

Väite on sikäli hyvä, että siinä on siteeksi totta. Etenkin teknisesti heikko etäpalaveri todella karsii paljon informaatiota, joka muuten välittyisi neuvottelukumppanin elekielestä ja äänensävyistä.

Niinpä jos joku kehtaa ehdottaa perinteiselle kokoukselle vaihtoehtoa, hänet on helppo leimata epäsosiaaliseksi nörtiksi. Hän ei näköjään ymmärrä suhdetyöstä mitään. Moisia möllejä ei pitäisikään päästää asiakkaiden kanssa nenätysten. Menee vain firmalta maine.

Onneksi tämä on vain väliaikaista – vain onko?

Lukemattomat reissuhenkilöt lohduttavat nyt itseään ja muita väitteellä, että onneksi tämä kaikki on vain väliaikaista. Kun pandemia hellittää, kaikki palaa ennalleen. Pian lentokentät ja moottoritiet taas pursuvat menevän elämäntavan edustajia.

Mutta entä jos niin ei käykään?

Varmasti luvassa on rekyyli. Matkustaminen yleistyy jälleen.

Mutta karu totuus on se, että monet pomot ovat jo ehtineet oppia jotain.

Etätapaaminen on usein kustannustehokkain tapa hoitaa asiakassuhteita.

Perinteinen palaveri saattaa tosiaan olla tehokkain edelleen. Mutta jos lasketaankin kohtaamisen teho per siihen käytetty euro, tilanne kääntyy päinvastaiseksi.

Johtajan kannalta ei ole kovin oleellista, onko etätyö hänen alaistensa mielestä yhtä kivaa kuin matkustelu firman rahoilla pitkin maailmaa. Investoinnin tuotto ratkaisee.

Virus on jo ehtinyt osoittaa, ettei ihmisten siirtely ole kovin kaksinen investointi. Kulkeminen on vain ollut niin monelle niin tärkeää viihdetyötä, että yhteistä illuusiota on kannattanut vaalia viimeiseen asti.

Kun netti nopeutuu päivä päivältä ja koko elämänsä netissä seurustelleet sukupolvet pääsevät vähitellen valtaan, perinteiset tapaamiset jäävät enintään luksusta kaipaavien erioikeudeksi. Oikeat työt hoituvat virtuaalisesti.

Veikkaan, että kymmenen tai kolmekymmentä prosenttia matkatöistä katoaa pysyvästi. Tarkka osuus ei ole oleellinen.

Pian tuhannet suomalaiset puuhasteluharhan uhrit joutuvat keksimään itselleen uutta lumetyötä lihan & luiden siirtelyn sijaan. Maailmanlaajuisesti heillä on miljoonia kohtalotovereita.