Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Lohen hinta kymmenkertaiseksi

Picture of Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Mikko-Pekka Heikkinen oli kirjoittanut mainion artikkelin Hesarin heinäkuun 2013 Kuukausiliitteeseen. Kuningas Koukkuleuka -jutun aiheena oli lohi, joka on ”Suomen kaloista suurin, kaunein ja halutuin”.

Heikkinen yritti arvioida lohikilon hintaa. Hän päätyi kahteen hyvin erilaiseen taksaan:

  1. Jos ammattikalastaja kiskoo lohen Itämerestä, hän saa siitä keskimäärin 3,50 euroa kilolta.
  2. Jos keskimääräinen lohituristi nappaa 10-kiloisen lohen Tornionjoesta, hän maksaa siitä 37 euroa kilolta.

Riista- ja kalataulouden tutkimuslaitos Rktl on laskenut, että lohituristi kulutti Tornionjoelle tekemällään matkalla keskimäärin 370 euroa vuonna 2012.

Tietysti moni käyttää reissuunsa jopa tuhansia euroja. Iso osa siitä jää Länsi-Lapissa toimivien yrittäjien kassaan.

Tosin aika harva loppujen lopuksi saa saalista lainkaan. Kolme neljästä lohen narraajasta joutuu palaamaan kotiin tyhjin repuin.

Jutun juoni on jo monista yhteyksistä tuttu. Ammattikalastajilla on lupa pyytää Itämerestä 35 000 lohta vuodessa. He karsivat ison osan vonkaleista, jotka eivät siis koskaan pääse vaeltamaan takaisin kotijokeensa.

Jos taas lohien määrä Tornionjoessa kasvaisi nykyisestä, tuloksena saattaisi olla varsinen turistirysä. Seudusta rakentuisi ehkä jopa maailmanluokan matkailukohde.

Kuulun itse siihen joukkoon, jonka mielestä muutaman ammattikalastajan sivubisnes on vähemmän tärkeä kuin suomalainen matkailuelinkeino. Merialueilla harjoitettava lohen ryöstökalastus pitäisikin kieltää.

Professori ja tutkija Hannu Lehtonen on laskenut mielenkiintoisia lukuja:

  • Lohisaaliin arvo suomalaisille ammattikalastajille oli noin miljoona euroa vuonna 2012. Tornionjoella vieraili noin 8 000 turistia, jotka kuluttivat rahaa yhteensä 3,2 miljoonaa euroa.
  • Tornion- ja Simojoen vapaa-ajankalastus työllisti yli kaksinkertaisen määrän väkeä ammattikalastukseen verrattuna vuonna 2008.

Maa- ja metsätalousministeriön kalastusneuvos Markku Aro pitää kuitenkin tällaista vertailua ”hieman lapsellisena”. Noin vastaa vain ihminen, joka ei keksi mitään järkevää sanottavaa.

Itse pidän jopa lohituristin maksamaa 37 euron kilohintaa todella alhaisena. Varsin yksinkertaisin keinoin taksa olisi vielä kymmenkertaistettavissa. Silloin se olisi jo satakertainen ammattikalastajan tienestiin verrattuna.

Hinnoittelijalle suomalainen lohibisnes tarjoaa erinomaisen esimerkin siitä, ettei omakustannushinta määrää tuotteen loppuhintaa. Näillä kahdella asialla on erittäin vähän tekemistä keskenään.

Kustannuspohjainen hinnoittelu ei ota huomioon tuotteen arvoa asiakkaalle.

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Rohkeutta erottua
Riikka Nurmi

Rohkeutta erottua, ei selittelyä

Menneellä viikolla minulle sattui kolme varsin virkistävää tapausta. Kaikissa oli lähdetty tuotteistamaan palveluita ja erottumaan rohkeasti omalla toimialalla.

Kuinka kalastat ruutanoita
Tommi Elomaa

Kuinka kalastat ruutanoita?

Miten myyt asiakkaille, jotka säästävät pysyäkseen hengissä? Millaisella syötillä ruutana käy koukkuun kiinni?

Kolme viheliäistä kysymystä yrittäjälle
Riikka Nurmi

Yrittäjän kolme viheliäistä kysymystä

Mitä tehdä, jos asiakas pyytää jotain, mitä en osaa, ja josta en tiedä, miten se tehdään? Miten asetan hinnan oikein, ettei palveluni ole liian halpaa eikä kallistakaan? Mitä vastaan, kun asiakas kysyy miksi palvelusi on niin kallis?

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.