Olen hämmentänyt bisnestuttujani viime aikoina. Siihen on riittänyt toteamus, etten aio kasvattaa firmaani. Olen oikein tyytyväinen yksinyrittäjän osaani.
Itse olen puolestani ihmetellyt, miksi sivulauseeni kummastuttaisi ketään.
En ole yli kymmeneen vuoteen edes yrittänyt palkata työntekijöitä. En ole hakenut rahoitusta tai mankunut yritystukia. En ylipäätään ole osoittanut mitään kasvuyrittäjän elkeitä.
Mutta jonkin ristiriitaisen tunteen kasvuhaluttomuuteni selvästi herättää. Se paistaa juttukumppanien naamoista.
Putkahti sitten mieleeni ajatus, että voisiko reaktio johtua jopa valheellisista muistoista? Aivomme tehtailevat niitä todella helposti.
Aiheen tutkimuksissa suosittu menetelmä on nimeltään DRM-paradigma (huh!). Koehenkilöille kerrotaan, että he osallistuvat muistikokeeseen. Heille vilautellaan sanoja yksi kerrallaan. Lista voi näyttää esimerkiksi tältä:
- Raha
- Roisto
- Murto
- Konna
- Hälytys
- Poliisi
- Vankila
- Paha
- Saalis
- Rikollinen
- Ryöstäjä
- Kiero
Jälkikäteen osallistujien tulee kirjoittaa paperille ulkomuistista niin monta luettelossa esiintynyttä sanaa kuin mahdollista.
Kuten huomaat, laatimani sanasto ei sisältänyt varas-sanaa. Silti noin 40 prosenttia koehenkilöistä kirjoittaisi tuon (syötiksi kutsutun) sanan vastaukseensa joka tapauksessa.
Lisäksi monet heistä väittäisivät kivenkovaan muistavansa, että ”varas” oli mukana.
Mitä enemmän listaan kuuluu samaan aiheeseen liittyviä sanoja, sitä enemmän valheelliset muistot lisääntyvät. Harha ei katoa edes silloin, kun kokeen järjestäjä varoittaa etukäteen, että tehtävään saattaa sisältyä kompa.
Olisiko siis mahdollista, että tuttavani kehittäisivät valheellisia muistoja DRM-periaatteen mukaisesti? Pudottelen taajaan tällaisia termejä:
- Voitto
- Tulos
- Yrittäjä
- Myynti
- Markkinointi
- Johtaja
- Talous
- Menestys
- Kate
- Raha
- Tavoite
- Tuotteistaminen
- Strategia
Mikä ihme se olisi, jos lähimmäisteni aivot lisäisivät kasvuun liittyviä termejä joukon jatkoksi? Nyt kuitenkin ”yhtäkkiä” väitän, etteivät ne kuulu sanavarastooni.
Asiaan saattaa vaikuttaa myös muoti. Selkärangattomat poliitikot rukoilevat talouskasvua rystysensä sinisinä. Samaa itkevät kaikki suuret visionäärit sekä (omasta ja äitinsä mielestä) tärkeät johtajat. Niinpä tiedotusvälineet pursuvat kasvukitinää.
En kuitenkaan anna yleisen mielipiteen horjuttaa linjaani. Valitan. En vain kaipaa tämän enempää.
Kasvuyrittäjä on sankari. Kasvuhaluton yrittäjä pilaa muidenkin hyvän pössiksen.
* DRM-lyhenne koostuu kolmen aihetta tutkineen tiedehenkilön nimikirjaimista (James Deese, Henry L. Roediger III ja Kathleen McDermott).
20 kommenttia
Komppaan Jari, poliitikkojen ja niiden joiden mielestä vain kasvua ja suurta liikevaihtoa tekevä yritys/yrittäjä on menestyjä, on vaikea ymmärtää, että eivät kaikki halua uhrata omaa ja läheistensä aikaa ja terveyttä haaliakseen yhä lisää vastuuta ja riskejä vain tyydyttääkseen ympäristön vaatimuksia.
Ei yrityksen tehtävänä ole kasvaa tai työllistää. Se on poliitikkojen väkisin yrityksille ulkoistama rasite, jotta voivat loistaa, kun talous menee kivasti ja työpaikkoja tulee.
Suuri sankari on onnellinen ihminen, joka saa työstään/yrityksestään riittävän toimeentulon kohtuullisella työmäärällä.
Mutta selvästi se hämmentää, että joku ajattelee menestyvänsä ilman aggressiivisia kasvutavoitteita.
On ilmeisen helppo sekoittaa vaikkapa kannattavuus ja kasvu, vaikka niillä ei ole mitään tekemistä keskenään. Monet periaatteessa fiksut ihmiset jaksavat hokea tyyliin ”vain kasvu luo kannattavuutta” tai ”kun kasvu loppuu, mätäneminen alkaa”.
Jos joku uskoo moiseen soopaan, häneltä on selvästi jäänyt muutama yritystoiminnan periaate hämäräksi.
Yrityksen tarkoitus on se mitä yrittäjä haluaa, oli se sitten vaikka yrittäjän itsensä ajaminen piippuun kasvuyrittäjänä (en tietenkään suosittele…).
Itse asiassa yleisin yrittäjyyden muoto on nimenomaan sellainen, missä pysytään kohtuullisissa määrin mukavuusalueella ilman turhaa sykkimistä. Kasvuyrittäjyys on ihan marginaalia. Sitä toki poliitikot toitottavat, että saisivat lisää ryöstettävää valtion kassaan.
Julkisuus tosiaan synnyttää harhan, että koko Suomi pyörisii kasvuyritysten varassa. Eikä siinä mitään, ihmiset kaipaavat esikuvia ja sankareita. Kasvuyritysten perustajat eivät ole ollenkaan pöllömpiä idoleja.
Tietenkin voisi aina vedota siihen, että suuri mikroyritysten määrä kertoo huonosta sosiaaliturvasta tai siihen, että kasvuyritykset palkkaavat uutta väkeä joka ajaa kansantaloutta ylöspäin. Eli palkkataso on aika riippuvainen palkkatyössä olevien määrästä. (Tietoa löytyy VATT:n julkaisusta. https://www.vatt.fi/file/vatt_publication_pdf/k343.pdf )
Toisaalta voidaan myös pohtia sitä, että Suomessa on myös häpeän aihe olla sarjayrittäjä. Eli nehän ovat niitä pikavoittojen hakijoita. Porftfolioyrittäjät ovat kuulemma ahneita ka ainoa asia jota arvostetaan on pitkä yrittäjäura samalla alueella.
Kerran epäonnistunut yrittäjä saa ikuisen häpeämerkin ja häneen ei luoteta ollenkaan. Eli ei ymmärretä esim. Ronstadin (muistinkohan nimen oikein) käytäväperiaatetta eli oppimisen, tutkimisen ja uusien mahdollisuuksien löytämistä.
Eli täällä rakkaassa kotisuomessa on yrittäjyys pakattu aika tiukkaan muottiin. Arvostetaan pitkää yrittäjäuraa, joka on kasvuyrityksessä. Ja tärkeää on se, että kukaan ei vain saa rikastua liikaa. Epäonnistua ei saa, ei synnyttää sarjana elinvoimaisia yrityksiä myyntiin eikä varmistaa pärjäämistä portfolioyrittämisellä.
Eli onnistu, kasva ja työllistä. Ja tee sitä pitkään, niin saat oikean yrittäjästatuksen. Ja muista korostaa hikeä, kyyneliä ja tiukkoja aikoja.
Kuhan ajattelin, Kari..
Yksi aikamme suurista paradokseista on juuri tuo mainitsemasi: kasvaa pitäisi, mutta ahne ei saisi olla.
En kerta kaikkiaan ymmärrä, miksi joku nykytilaansa tyytyväinen haluaisi vimmaisesti kasvattaa bisnestään. Kyllä se jonkin lajin ahneutta tai muuta tuskaa kaipaisi moottorikseen.
Tosin puutteen ei tarvitse keskittyä pelkästään rahaan. Myös arvostuksen kaipuu on monille vahva motivaation lähde.
Haluaisin kasvaa, palkata porukkaa (koodaajia, sisällöntuottajia, SEO-asiantuntijoita jne), vaan realiteetit tulevat todella nopeasti eteen kuin märkä rätti kasvoille.
Välilliset työvoimakustannukset – eli ne, joilla tämän maan hyvinvointi aika suurelta osin kustannetaan – on se märkä rätti. Ei tästä ole kuin 10 vuotta, kun kerroin oli n. 1.4 ja nyt käytetään yleisesti kerroint 2.0. Eli jos kaveri saa 3.000 euroa kuussa, kokonaiskustannukset ovat 6.000 euroa. Eikä varmaan riitä, kun tuohon otetaan tilavuokrat jne. mukaan.
Aika kovat katteet saa olla tuotteissa/palveluissa, jotta yllämainituista kuluista selviää. Kaikki ei olla kuitenkaan pelifirman omistajia. Onkin tapahtumassa siirtymä Oy Suomi Ab:sta Toiminimi Suomi -yhteisöksi. Saat töitä, jos takana on oma firma. On sitten oma asia, minkä tasoisen eläkkeen saa – jos saa.
Itse ahdistun eniten henkisestä taakasta, jonka työntekijät tuovat heti mukanaan. Kun palkkalistoilla on porukkaa, on pakko onnistua joka kuukausi. Harvan firman kassa kestää kuivia kausia kovin pitkään.
Onnistumisen pakko alkaa näkyä monin tavoin. Asiakkaat haistavat pelon tosi nopeasti.
Minusta on vain järkevää, että kaikki yritykset eivät yritä kasvaa! Sitä paitsi mitä lisäarvoa sinulle edes tulisi työntekijöistä? Hallinnollinen työ ja stressi lisääntyisi ja se aika olisi helposti pois siitä osasta työtäsi, jonka vuoksi bisnekselläsi on niin paljon uniikkia arvoa (luovat ideasi ja ideointisi, lukeminen, kirjoittaminen jne.)
Minä ainakin ihailen nimenomaan SINUN bisnestäsi, kirjojasi ja ideoitasi! Ja tiedän muitakin fanejasi: Kaikki eivät fanita kasvuyrittäjiä!
Kiitos Hilla, kommenttisi auttaa pysymään kaidalla tiellä. Mutta asioin jatkuvasti hyvin kunnianhimoisten ihmisten parissa. Osa heistä on nielaissut kasvumantran karvoineen kaikkineen.
Asetelma on kyllä tuttu aivan toisesta yhteydestä, nimittäin suomalaisesta alkoholikulttuurista. En ole koskaan käyttänyt miestä väkevämpää. Mutta kyllä se oli vaikea asia joskus 16- tai 17–vuotiaana. Ei siis niinkään minulle, mutta kaikille muille.
Mielestäni tuo kasvuhakuisuuden ”optinen harha” on helppo ymmärtää. Tarjoat Jari palveluita tuotteistamiseen. Suora lainaus Nosteen nettisivuilta: ”Kuusi viikkoa. Verta ja hikeä. Tuloksena palvelutuotteita, joita on helppo ostaa ja myydä.”
Kyllähän tuosta satunnaiselle lukijalle (tai kuulijalle) väkisin syntyy ajatus, että ostamisen ja myymisen helppoudella haetaan kasvua. Monen lienee ainakin vaikea ajatella, että helppouden myötä pärjäämme vähemmillä myyntimiehillä ja parannamme kannattavuutta kasvun tavoittelun sijaan.
Tästä sitten johdetaan ajatus, että toki saarnamies elää kuten saarnaa ja optinen harha on valmis! 🙂
Niin, kyllähän useimmat asiakkaani etsivät kasvubisneksiä – ja hyvä niin!
Mainiosti kuvaat haloilmiön vaikutusta. Samantapaisia hämminkejä on helppo keksiä arjesta. Otetaanpa esimerkiksi makeutusaineet.
Kaikkihan tietävät, että ksylitoli on hyväksi hampaille. Mutta seuraako siitä, että se sopii myös laihduttajalle? Moni päättelee ilman muuta, että ksylitolissa on vähemmän kaloreita kuin perinteisessä sokerissa.
Entä keinomakea, jossa on vähän kaloreita. Onko se hampaille terveellisempää kuin ”tavallinen” sokeri? Moni arvelee, että näin varmaan on.
En siis ota tässä kantaa, onko kumpikaan päätelmä totta. Totean vain, että yksi tuotteen myönteinen terveysvaikutus leviää haloilmiön ansiosta myös tuotteen muihin ominaisuuksiin. Yleisvaikutelma peittää yksityiskohdat alleen.
Nyt kyllä herää kysymys: miksi? Käsittääkseni et ole niitä ihmisiä, jotka pelkäisivät rikastumista tai ahdistuisivat siitä, että lompakossa on pari seteliä ylimääräistä. Sehän on toki jo tiedossa, ettet tykkää johtamishommista lainkaan (tai näin olet ainakin ennen sanonut), eikä se tietysti ole väärin – suuri osa meistä haksahtaa ”olen hyvä asiantuntija, siispä olen varmasti loistava pomo”-ansaan, missä tuhlataan hyvä asiantuntija ja toisaalta tuhotaan työyhteisö. Hyvä siis nähdä, että joku onnistuu tämän välttämään…
Mutta jokin syy ratkaisullasi varmasti on? Onko syy siis siinä, että…
1) Olet löytänyt pisteen, jossa yritystoimintasi tuottaa sen verran mukavasti pätäkkää, että lisäpanostus firman pyörittämiseen (esim. johtohommia tekemällä) tuntuisi vain ekstratyöltä, josta et saa enää tuntuvaa lisähyötyä rahan muodossa, ja että esimerkiksi vapaa-aika painaa vaakakupissa enemmän, vai…
2) Et yksinkertaisesti usko, että firman kokoa kasvattamalla saisit yhtään enempää rahaa? Eikä tämä tietenkään ole välttämättä mitenkään väärä analyysi – kun hommasi mitä ilmeisimmin on asiantuntijatyötä, firmaan palkattavan pitäisi kyetä tekemään about samoja asioita jotta firman tulos kasvaisi. Mutta kun kyse on asiantuntijatyöstä, tällä pitäisi olla vähintään yhtä hyvät hoksottimet ja bisnesvainu kuin sinulla, jotta palkkaamisesta olisi mitään hyötyä (tarkoituksena tuskin on palkata koko firmaa täyteen sihteereitä, jotta voisit täydellisesti keskittyä tuotteistamisen salaisuuksiin).
Osuiko jompikumpi veikkaus lähelle?
Perhanan Jussi, ladoit sitten tiskiin riittävän suoria kysymyksiä! Enpä haluaisi joutua pihteihisi jossain työpaikkahaastattelussa.
Kyllä firman kokoa voisi kasvattaa. Se ei olisi edes erityisen vaikeaa. Voittoakin tulisi nykyistä enemmän.
Mutta tuo kirjaamasi vaihtoehto 1 kuvaa tilannetta mainiosti. Asiaan vaikuttaa se, että
1) Lempiruokani on kaurapuuro.
2) En aio hankkia purjevenettä, kesämökkiä tai helikopteria.
3) En juo, polta tai pelaa uhkapelejä.
4) En välitä matkustaa yhtään nykyistä enempää.
5) Huollettavia ei ole.
6) Velat on maksettu vuosia sitten.
Toisin sanottuna lisäraha ei tunnu lisäävän elintasoa tai mielenrauhaa juuri lainkaan. Siitä suunnasta on siis turha etsiä motivaatiota.
Toisaalta teen unelmieni työtä. Päätän itse aikatauluistani. Pomolle ei tarvitse pokkuroida. Saan touhuta kaikenlaisissa hauskoissa projekteissa Suomen fiksuimpien ihmisten kanssa.
Jos rekrytoin yhdenkin alaisen (tai tilauksistani riippuvaisen alihankkijan), joudun ryhtymään esimieheksi. Siinäkin on toki puolensa, muttei se kuitenkaan vedä vertoja soolouralle.
Ratkaiseva kynnys kulkee nollan ja yhden työntekijän välillä. Jos alaisia on yksikin, sen jälkeen on ihan samantekevää, vaikka niitä olisi kymmeniä. Vastuu muiden toimeentulosta on joka tapauksessa pakko kantaa.
Tämä pohdinta koskee tietysti bisnesmallia, jossa putiikki skaalautuu vain ihmisvoimin. Sehän ei ole nykyisin välttämättä ainoa tai fiksuin konsepti.
Arvoisa J, Parantainen. Onpa hauska lukea omia ajatuksiani sinun kynäsi jäljiltä. Jo ennen yrittäjätaipaleeni alkua pohdin yritysten kasvuvaadetta. Inhimillisesti ottaen jokaisessa meissä on sisäsyntyisenä kasvupyrkimys. Paljonko se ohjaa, on yksilöllistä. Luulisi, että bisneksiä ohjaa kannattavuus ja mielekäs, omia arvoja ja intohimoja vastaava liiketoiminta.
On toki eri asia vastata kysynnän kasvuun, kuin kaikin tavoin pyrkiä kasvamaan. Tässä kohtaa bisneksiä tuumaan, että kasvan mieluummin ihmisenä (yrittäjänä), kuin yrityksenä. Oma yritykseni mahdollistaa sellaisen hyvän tekemisen, mitä en välttämättä voisi yksityishenkilönä tai työntekijänä edes tehdä. Ja jos ihmisen kasvu johtaisikin yrityksen kasvuun, tapahtuu se luomusti ja kestävällä tavalla. Leikin ajatuksella, että silloin ei kasvaminen myöskään niin helposti sekoita elämää, tee vauhtisokeaksi ja kopeaksi.
Mutta so far elän just niinkuin edellisessä vastauksessasi kuvaat: elämän ilonpipanat on pieniä. Merkittävimmät niistä ilmaisia. Moisesta yrittäjän vaatimattomuudesta ei pidä vetää johtopäätöstä, että bisneksiään ei osaisi hoitaa, että olisi löperö puuhastelija tai vietävissä. Silti voi olla erittäin tosissaan ja piin kova bisnestyyppi, vaikkei kasvaminen ja elintason kohottaminen olekaan mielessä kaiken aikaa.
Hyvä E. Arasola, erinomaista pohdintaa!
Mainiosti täsmennät, että yrittäjä voi olla aivan tosissaan, vaikkei tavoitteena olisi iso bisnes. Se on monille jotenkin vaikea idea nieltäväksi.
Vaikkapa miljoonan vuodessa tahkoava yksinyrittäjä on erittäin harvinainen. Ison työntekijälauman voimin siihen pystyvät aika monet täyspäiset ja riittävän sitkeät.
Mielestäni onkin paljon kiinnostavampaa pohtia, miten optimoisin työtuntieni arvon.
Yllätti aluksi Jarin rehellinen mielipide kasvamisesta. Olet kuitenkin kasvumarkkinointiseminaarien kurssikirjallisuutta.
Kasvamattomuus on varman päälle pelaamista ja pelkuruutta parhaimmillaan. Niin olen saanut kuulla. Vaikka haluaisikin kasvua, niin omaa takamusta myydessä kasvu loppuu kuitenkin aika nopeasti. Siksi Jarikin kirjoittaa tulostettavia kirjoja 😉
Jos ja kun haluan kasvattaa yritystäni, niin teen sen siksi koska: 1) nykyinen palkkatasoni ei vastaa kulutushaluja, 2) haluan olla euroissakin parempi kuin muut alan yritykset ja 3) markkinoilla on oikeasti vielä lisää maksavia asiakkaita, joita en tämän hetkisen yrityksen koossa ehdi tai kykene palvelemaan.
Tarkennan vielä varmuuden vuoksi, etten missään nimessä tuomitse kasvubisneksiä tai kasvuyrittäjiä. Päinvastoin, olen oikein tyytyväinen, jos joku hankkii työvoiton avulla miljoonia. Siis sen sijaan, että hän perisuomalaiseen tapaan makaisi sohvassa odottamassa lottovoittoa.
Olen vain mielestäni jo omat kasvuhankkeeni hoitanut. Olen rakentanut yhden bisneksen nollasta miljooniin (työnantajan palveluksessa) ja yrittäjänä yhden oman firman 20 hengen putiikiksi niin, että isompi yritys osti sen. Myös muutamia enemmän tai vähemmän pieleen menneitä startup-projekteja on takana.
En halua enää organisaatiota pyöritettäväkseni. Enkä pidä siitä, että poliitikot jauhavat kasvusoopaansa, jotta he välttyisivät ikäviltä päätöksiltä.
Aika usein yrittäjät jaetaan kahteen eri kastiin eli generaattoreihin ja asiantuntijayrittäjiin. Generaattoreiden tarkoitus on luoda nopeasti kasvavia yrityksiä ja asiantuntijayrittäjät toimivat oman asiantuntijuuden varassa.
Tuo on vain hassua, että tuo asiantuntijayrittäjien ryhmä unohdetaan aika usein. Eli oletetaan yrittäjyyden ja kasvun liittyvän kiinteästi toisiinsa.
Kuitenkin tuo asinatuntijayrittäjyys on oma toimintamallinsa, jossa asiantuntija voi siirtyä välillä vaikka palkkatyöläiseksi.
Eli yrittäjyyttä ja hyväksyttävää yrittäjyyttä on myös oman osaamisen ja kokemuksen hyödyntäminen ilman kasvutarkoitusta.
Kari…
Kiitos Kari, hyvin sanottu! Sitä paitsi organisaatio-nimisen otuksen kasvattaminen – jota kasvuyritysten bisnesmallit usein edellyttävät – on aivan oma asiantuntemuksen lajinsa. Joku saa siitä kicksejä ja joku toinen taas ei lainkaan.
Kuten Jussi tuossa aiemmin vihjasi, aivan liian usein hyvä asiantuntija suostuu esimieheksi tai johtajaksi. Syntyy kaksi vahinkoa yhtäaikaa: firma menettää asiantuntijan ja saa (aika usein) huonon esimiehen.
Lisäksi tämä tuore johtaja haikailee ehkä koko loppu-uransa ajan takaisin vanhoihin hyviin asiantuntijatehtäviinsä.