Kannatan tasa-arvoista avioliittolakia. Perjantain Hesarista (21.3.2014) oli kuitenkin kiinnostavaa lukea perusteluja, miksi avioliitto ei kuulu samaa sukupuolta oleville pareille.

Vielä viime syksynä persujen kommentit olisivat saaneet hihani savuamaan. Mutta nyt luulen ymmärtäväni, miksi he eivät mahda itselleen mitään. Selityksen tarjosi sosiaalipsykologi ja professori Jonathan Haidt.

Luin joululomalla Haidtin kirjan The Righteous Mind: Why Good People are Divided by Politics and Religion. Se olikin yksi parhaista vastaan sattuneista opuksista pitkään aikaan.

Proffamme kuuluu siihen koulukuntaan, jonka mielestä ihmisen tietoinen mieli jää alitajunnan armoille. Monet oikeaa ja väärää (eli moraalisia valintoja) koskevat tuntemukset taas kumpuavat tiedostamattoman mielen puolelta.

Iso osa aivoista työskentelee automaattisesti ilman, että tietoinen mieli tietää siitä mitään – saati että voisimme jotenkin käskeä tiedostamattomia prosessejamme.

Pääkopan syövereihin on evoluution myötä kehittynyt joukko sääntöjä, jotka ilmoittelevat itsestään vähän väliä. Pitäisikö esimerkiksi outoa otusta lähestyä vai paeta?

Harmi vain, että alitajuiset tuntemukset putkahtelevat tietoisen mielen puolelle ilman perusteluja. Jokin asia vain tuntuu joko vältettävältä tai houkuttavalta.

Intuitio siis kertoo ihmiselle, että hänen kannattaa karttaa esimerkiksi enemmistöstä poikkeavia. Tunne näkyy julmuutena ja rasismina, jonka kohteeksi joutuvat vaikkapa ylipainoiset ja homoseksuaalit.

Vuonna 1980 sosiaalipsykologi Robert Zajonc osoitti, että ihmisen alitajunta luokittelee kaiken näkemänsä joko tutuksi tai vieraaksi. Se koskee jopa merkityksettömiä keksittyjä sanoja. Mitä useammin koehehenkilö oli nähnyt sanan, sitä myönteisempänä hän alkoi sitä pitää. Tämä on se syy, jonka vuoksi mainonnaksi kutsuttu jankutus toimii.

Mutta se vasta onkin kiinnostavaa, mitä tietoinen mieli tekee, kun tiedostamaton puoli lähettää sille tiedoksi jonkin (epämiellyttävän) tuntemuksen. Aivot alkavat nimittäin heti tehtailla tunteelle järkevältä kuulostavia selityksiä.

Haidtin kirjasta löytyy mainio katkelma siitä, miten koehenkilöt reagoivat heitä alitajuisesti inhottaviin tilanteisiin. He kuulivat seuraavan tarinan:

“Sisarukset Julie ja Mark matkustavat yhdessä Ranskaan. He ovat molemmat kesälomalla yliopistosta. Erään yön he asuvat yksin mökissä rannan lähellä. He päättävät, että olisi kiinnostavaa ja hauskaa, jos he kokeilisivat rakastella keskenään. Ainakin se olisi uusi kokemus heille molemmille. Julie syö jo ehkäisypillereitä, mutta Mark käyttää vielä varmuuden vuoksi kondomia. He molemmat nauttivat siitä, mutta päättivät olla tekemättä sitä uudelleen*. He pitävät yön salaisuutenaan, joka saa heidät tuntemaan entistä läheisimmiksi. Mitä siis ajattelet tästä? Oliko väärin, että harrastivat seksiä keskenään?”

(* Tutkijat olisivat selvästi hyötyneet kielenhuoltajasta. Virke viittaa nyt ehkäisyyn, ei seksin harjoittamiseen.)

Vain 20 prosenttia tutkituista hyväksyi ajatuksen, että sisko ja veli saisivat hypätä samaan punkkaan. Reaktio on sinänsä looginen evoluution näkökulmasta. Lähisukulaisten jälkeläiset eivät ole pärjänneet kilpailussa.

Mutta miksi he ajattelivat niin? Erään kokeeseen osallistuneen käytös kuvaa oivasti, miten hänen järkensä yrittää kehittää tuntemuksille järkeviä selityksiä.

Tutkija: “Mitä siis ajattelet tästä, oliko väärin, että Julie ja Mark harrastivat seksiä?”

Koehenkilö: “Joo, minusta se oli aivan väärin. Tiedätkö, olen aika uskonnollinen ja minusta insesti nyt vain on väärin joka tapauksessa. Mutta en minä tiedä.”

Tutkija: “Mikä insestissä on väärin, mitä sanoisit?”

Koehenkilö: “Öö, no koko ajatus, siis, olen kuullut – en edes tiedä, onko tämä totta, mutta jos tyttö tulee raskaaksi, lapsesta tulee epämuodostunut, useimmiten tuollaisissa tapauksissa.”

Tutkija: “Mutta he käyttivät kondomia ja ehkäisypillereitä.”

Koehenkilö: “Ahaa, OK. Joo, niinhän sinä sanoitkin.”

Tutkija: “Joten siinä ei voinut käydä niin, että he saisivat lapsen.”

Koehenkilö: “Niin, luulen että turvallisinta seksiä on pidättäytyminen, mutta, öö, äh, niin, en minä tiedä, minusta se vain on väärin. En minä tiedä, mitä oikeastaan kysyitkään?”

Tutkija: “Oliko väärin, että he harrastivat seksiä?”

Koehenkilö: “Joo, minusta se oli väärin.”

Tutkija: “Ja yritän siis saada selville miksi, mikä siinä oli mielestäsi väärin?”

Koehenkilö: “OK, no tuota, katsotaanpa, täytyypä miettiä tätä. Öö, miten vanhoja he olivatkaan?”

Tutkija: “He olivat yliopisto-opiskelijoita, eli noin 20-vuotiaita tai jotain.”

Koehenkilö: “Ahaa, ahaa [näyttää pettyneeltä]. En minä tiedä, minä vain…se ei vain ole sellaista, jollaista meidän on kasvatettu tekemään. Se ei vain – no, siis ainakaan minua ei kasvatettu. Oletan, että useimpia ihmisiä ei ole [naurua]. Minä vain ajattelen, ettei pitäisi – minä en – kai perusteluni on se, öö…se vain, öö…ettei meitä ole kasvatettu sellaiseen. Ei sellaista näe. Ei se ole, tuota – minusta se ei ole hyväksyttyä. Siinäpä kai se.”

Tutkija: “Mutta et kai pidä vääränä kaikkea sellaista, johon sinua ei ole kasvatettu? Jos sinua ei ole esimerkiksi kasvattu näkemään naisia töissä kodin ulkopuolella, sanoisitko, että naisten työnteko on väärin?”

Koehenkilö: “Äh, no, voi pahus. Tämä on vaikeaa. Minä todella – hmm, tarkoitan, en missään tapauksessa muuta mieltäni, mutta en vain tiedä miten – miten osoittaisin, miltä minusta tuntuu, siis miltä asia tuntuu. Tämä on hullua!”

Tiedemiesten laatimaa tarinaa on oikeastaan mahdotonta tuomita millään järkisyillä. Sisarukset olivat täysi-ikäisiä. He toimivat vapaaehtoisesti ja omasta halustaan. Kokemus oli mukava. Se vain vahvisti sisarusten suhdetta. Kukaan ulkopuolinen ei saanut tietää asiasta. Kukaan ei kärsinyt vahinkoa.

Mutta sanoipa järki mitä tahansa, alitajunta viestittää useimmille meistä aivan päinvastaista.

Nyt tasa-arvoista avioliittolakia koskeva “keskustelu” alkaakin näyttää tutulta. Jos persun tai kristillisdemokraatin mielestä samaa sukupuolta olevien avioliitto tarkoittaa homoseksiä, hänen aivojensa syvät kerrokset hälyttävät. Sen jälkeen hänen tietoinen mielensä alkaa sepittää kaikenlaisia näennäisen rationaalisia selityksiä, joiden vuoksi kansalaisaloite pitäisi tunkea roskikseen.

Niinpä tasa-arvoinen avioliittolaki on pahasta, koska:

Pentti Oinonen (ps): “Homosuhteista on tullut muoti-ilmiö.”

Teuvo Hakkarainen (ps): “Missä ovat heteroiden ihmisoikeudet?”

Peter Östman (kd): “Aloite on ristiriidassa sen biologisen tosiasian kanssa, että avioliitto on instutuutio, jonka tarkoitus on lisääntyminen.”

James Hirvisaari (ps): “Nyt syrjityiksi ovat vaarassa joutua perinteisen avioliiton kannattajat.”

Mika Niikko (ps): “Itse en uskaltaisi murentaa tätä luomakunnan alusta asti hyväksi todettua avioliitto- ja perhekäsitystä, joka hyvin selvästi nousee myös Raamatun sanasta.”

Persupomo Timo Soini sortui käyttämään (turkistarhauksenkin puolustajilta tuttua) “asian nykytila kertoo, mikä on oikein” -kehäpäätelmää:

“En hyväksy sitä, että jotenkin leimataan taantumukselliseksi, vanhanaikaiseksi ääri-ihmiseksi, jos kannattaa sitä, mikä on voimassa oleva lainsäädäntö.”

Ehkä kaikkein veikeintä järkeilyä Hesari oli kirjannut oululaisen eläkeläisen Leo Vimparin haastattelusta:

“Mielestäni maatalouden ytimen muodostavat isäntä ja emäntä. Näin tilalle saadaan heidän lapsistaan jatkaja.”

Jonathan Heidt toteaa kirjassaan, että ihmisen konservatiivisyys näyttää olevan perinnöllinen ominaisuus. Se on saatu selville tutkimalla kaksosia, jotka ovat kasvaneet eri perheissä. Näin kasvuympäristö tai vanhempien mielipiteet eivät sotke tuloksia.

Lapsesta kasvaa keskimääräistä todennäköisemmin liberaali, jos hänen aivonsa a) kaipaavat tavallista enemmän vaihtelua ja b) samaan aikaan eivät ole kovin herkät tunnistamaan vaaran merkkejä.

Koska moraalin perusta on alitajuinen, ihminen muuttaa moraalikysymyksiä koskevia näkemyksiään äärimmäisen harvoin.