Hesari julkaisi eilen sunnuntaina (16.8.2015) näyttävän jutun Pyhäjärven perheestä, joka asuu Lokassa. Matkaa Sodankylän kunnan keskustaan kertyy 84 kilometriä.

Toimittajan ja valokuvaajan reissu taittui autolla tunnissa ja 12 minuutissa, vaikka heidän pitikin väistellä tiellä hortoilevia poroja vähän väliä.

Perinpohjaisen raportin idea tuntui olevan se, että Pyhäjärvet ovat uhreja. Kunta lakkautti paikallisen kolmen oppilaan koulun. Nyt seitsenvuotiaan Malla-tyttären pitäisi kulkea joka päivä Sodankylään ja takaisin.

Mallan äiti Tanja Pyhäjärvi ei pidä muutoksesta:

“Tilanne on ollut loistava. Malla on saanut yksilöllistä opetusta. Hän käynyt liikuntakerhossa ja on ikäisiään parempi lentopallossa. Olemme käyttäneet häntä Sodankylässä tanhussa ja huilutunneilla. Soitonopettajan mielestä hän on ikäisekseen hyvin kehittynyt.”

Kommentista päätellen matka Lokasta Sodankylään ei ole siis liian pitkä, jos kyse on lapsen harrastuksesta. Mutta koulumatkaksi se kuitenkin on mahdoton.

Pyhäjärvet ovatkin ehdottaneet, että kunnan pitäisi maksaa perheelle majoitus Sodankylässä koulupäivien välisiksi öiksi. Ilkeät virkamiehet eivät ole moiseen suostuneet.

Seuraavaksi Tanja Pyhäjärvi kuvailee, miten mahtavaa Lokassa on asua. Siellä on järviä ja tuntureita. Molemmat vanhemmat metsästävät.

Sodankylä taas ei houkuta lainkaan. Elämä kuluisi hedelmäpelien ja fitnessin parissa.

Viimeinen niitti on perheen isän Mikko Pyhäjärven ammatti. Hän saa elantonsa kalastuksesta ja poronhoidosta. Niitä ei voi siirtää muualle, mies huomauttaa.

“Viime kädessä kiistassa on Pyhäjärvien mukaan kyse perustuslain takaamasta oikeudesta valita asuinpaikka.”

Olen Hesarille kiitollinen. Toimittaja Jussi Konttinen onnistui paketoimaan juttuunsa monta näytettä siitä, miksi Suomessa asiat menevät päin helvettiä.

On totta, että Suomen perustuslain yhdeksäs pykälä sanoo näin:

“Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa.”

Mutta perustuslaki ei taida todeta, että jos joku päättää painua keskelle korpea kökkimään, hänelle pitäisi tarjoilla kaikkia kivoja palveluja muiden veronmaksajien kustannuksella.

Pyhäjärven perhettä ei tunnu häiritsevän millään tavalla esimerkiksi se, että Lokan koulun “yksilöllinen opetus” maksaisi 65 000 euroa oppilaalta vuodessa. Sodankylässä vastaava kustannus on vain 6 000 euroa.

Perustuslain 18. pykälässä kerrotaan myös, että “jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla.” Valtio ei siis pakota ketään esimerkiksi kala- ja porobisnekseen.

Koko tarina on mainio kiteytys siitä, miten lukemattomat suomalaiset haluaisivat sekä säästää että syödä kakun. Yksi huono päätös johtaa toiseen ja kolmanteen – aivan samoin kuin niin monessa yrityksessä.

Jos lapsi olisi strategiakonsultti, monessa perheessä hän kysyisi heti, kuka taulapää idiootti tätä kotitalousyksikköä oikein johtaa.

Jotta hesarilaiset eivät liikaa ylpistyisi kehuistani, kyllä toimittajienkin logiikka välillä saa haukomaan henkeä. Lehti kirjoitti aukeaman kokoisen jutun ingressissä 4.8.2015 näin:

“Viro on euroalueen velattomin valtio, mikä tuntuu tukien pienuutena.”

Sama näkökulma toistuu itse tekstissä: “Pieni valtion velka on tuonut arvostusta ulkomailla mutta kovan taakan monille ihmisille Virossa.”

Koulutetunkaan ihmisen päähän ei siis mahdu enää sellaista vaihtoehtoa, että yhteiskunnan heikko-osaisia voitaisiin tukea mitenkään muuten kuin velaksi. Tämä lienee taas esimerkki “ajattelusta”, että oikeastaan valtio voisi maksaa verot kansalaistensa puolesta.

Suomen perustuslaki ei edellytä, että jokaisen meistä tulisi kupata yhteiskuntaa niin paljon kuin ikinä pystyy.