Lapset tekevät vanhemmistaan onnettomia

Share on twitter
Share on linkedin
Share on facebook
Share on whatsapp
Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529
New call-to-action

Toimittaja Arja Kivipelto pohti Hesarin tiedesivulla viikko sitten, miksi suomalaiset eivät hanki enempää lapsia (Vauvakato vaivaa Suomea 28.9.2015). Syyllinen tuntui löytyvän lamasta.

Kaikkein ilmeisin selitys jäi kuitenkin mainitsematta:

Lasten vanhemmat eivät ole yhtä onnellisia kuin muut. Ja kukapa nyt erityisesti haluaisi olla onneton.

Taloustieteen nobelisti, käyttäytymistieteilijä Daniel Kahneman on tutkinut asiaa. Hankkeeseen osallistui laaja joukko ranskalaisia ja yhdysvaltalaisia työssä käyviä naisia.

Onneksi Kahneman on vanha kettu. Hän ei syöksynyt kysymään äideiltä, tekevätkö lapset heistä onnellisia. Vastaus olisi ollut etukäteen tiedossa.

Sen sijaan tutkijaryhmä pyysi koehenkilöitä raportoimaan tuntemuksiaan ja tekemisiään aika ajoin tavallisten arkipuuhiensa lomassa. Näin tieteilijät saivat mitatuksi, miten onnelliseksi osallistujat kulloinkin itsensä tunsivat.

Koeasetelman taustalla on havainto, että ihmisen onnellisuus näyttää lopulta olevan sama kuin hänen päivittäisten kokemustensa summa: ärsyttääkö, ahdistaako vai tuntuuko elämä kenties oikein mukavalta?

Tulos oli selkeä: mitä enemmän naiset käyttivät aikaansa lastensa kanssa puuhasteluun, sitä onnettomampia heistä tuli.

Koehenkilöt olivat onnellisempia jopa silloin, kun he tekivät muita kotihommia, kuten kokkasivat tai kävivät ruokakaupassa.

Lasten tuottama mieliharmi jäi kakkoseksi vain päivittäisille työmatkoille. Se taas on linjassa sen faktan kanssa, että ihmiset muuttavat hyvin mielellään lähelle työpaikkaansa – tai etsivät työpaikkansa aivan kotinsa tuntumasta. Etenkin ruuhkassa junnaaminen on hyvin stressaavaa.

Kahnemanin tulokset ovat tietenkin monen mielestä hämmentäviä. Kaikkihan tietävät, että juuri lapset tuovat onnen. Mistä ristiriita sitten voisi johtua?

Harvardin psykologi Daniel Gilbert arvelee, että taustalla on (kaikille keittiöpsykologeillekin tuttu) johdonmukaisuuden periaate. Kun ihminen käyttää johonkin paljon aikaa ja vaivaa, hänen on pakko perustella ponnistukset itselleen jotenkin uskottavasti.

Onnellisuutta pidetään yleisesti ihmisen tärkeimpänä tavoitteena. Niinpä äidin aivot alkavat taivuttaa totuutta. Koska lapsiin kuluu niin paljon energiaa, sen täytyy olla vaivan arvoista siksi, että jälkikasvusta on niin paljon iloa.

Sitä äidin pääkoppa ei niinkään tunnu noteeraavan, että ehkä taustalla on vain geeneihimme koodattu lisääntymisen pakko.

Ilokseni huomasin, että Hesarin jutussa edes parin virkkeen verran pähkittiin sitä, onko lasten hankkimisessa ylipäätään mitään järkeä.

Jostain syystä useimmat suomalaiset tuntuvat ajattelevan epäloogisen itsekkäästi, että juuri meidän lapsemme eivät pahentaisi väestöräjähdyksestä kärsivän planeettaamme tilannetta.

Kun perheellinen tuttusi valittaa kovaa osaansa, hän ei välttämättä liioittele. Lapset tekevät vanhemmista onnettomia.

Lähde: The Optimism Bias – Why we’re wired to look on the bright side, Tali Sharot 2012

Lataa Palvelun tuotteistaminen -käsikirja
New call-to-action

31 kommenttia

  1. Daniel Kahnemanilla itsellään on ironisesti neljä lasta.

    Mainittakoon myös, että pohjoismaiset tutkimukset ovat saaneet myös erilaisia tuloksia. (Hans-Peter Kohler). Lisäksi Kei Nomaguchi ja Melissa A. Milkie ovat todenneet lapsien vähentävän riskiä masennukseen.

    Lisäksi kannattaa mainita Tom Gilovich, joka korostaa eroa hetkellisen onnellisuuden ja laaja-alaisen onnellisuuden välillä. Mainitsemasi tutkimukset keskittyvät vain ensimmäiseen.

    1. Otsikoin juttuni huonosti, sillä isäthän eivät olleet tutkimuksen kohteena. Ehkä lapset vaikuttavat heidän mielialoihinsa eri tavalla.

      Toinen mahdollisuus on tietysti se, että Kahnemanin tutkimusidea sai alkunsa omista kokemuksista.

      Kiitos kuitenkin vinkeistäsi, täytyypä tutustua mainitsemiisi lähteisiin.

      1. Lisäksi tulokset voisivat olla erilaisia maissa, joissa äitiyden ja työn yhdistämistä tuetaan vähän eri tavalla kuin Texasissa, jossa Kahneman käsittääkseni tutkimuksen teki. Ja maissa, joissa myös isä osallistuu lasten hoitoon vähän enemmän kuin Jenkkilässä.

        Kahden pienen lapsen äitinä tunnistan kyllä kaikki lasten aiheuttamat tunnetilat laidasta laitaan. Aika paljon ainakin omalla kohdallani riippuu siitä, miten perhe- ja muun elämän saa yhdistettyä. Jos työasiat pyörivät päässä jatkuvasti myös vapaa-aikana, ei lasten kanssa olosta pysty nauttimaan, vaan sitä alitajuisesti koko ajan vain yrittää ”suorittaa pois alta”, jotta pääsee takaisin muihin hommiin. Mutta jos pystyy lasten kanssa ollessaan unohtamaan muut velvollisuudet ja keskittymään vain siihen käsillä olevaan hetkeen, niin kokemus on aivan toinen. Niihin tilanteisiin osuvat monet elämäni onnellisimmista hetkistä. Toki lasten kanssa olen kokenut myös elämäni hermoja raastavimmat hetket, joten helppo uskoa, että lapset sinänsä eivät ketään tee onnelliseksi, jos eivät välttämättä onnettomiksikaan.

        1. Lähteen perusteella Kahnemanin tutkimukseen osallistui äitejä sekä USA:sta ja Ranskasta.

          1. Niin, ja jos tutkimus olisi tehty Kajaanissa, sekään ei tietenkään pätisi Helsinkiin. Tarkoitan vain, että vastaavalla periaatteella on helppo mitätöidä mikä tahansa tulos.

            En tarkoita pottuilla, mutta ehkä olen vain jo herkistynyt. Kuulen nimittäin saman selityksen omassa työssäni joka päivä: ”Tuotteistaminen on varmaan mahdollista jossain muualla, mutta ei tällä meidän erityisen erikoisella toimialallamme.”

  2. Satuin juuri lukemaan vanhan artikkelin aiheesta happiness vs meaningfullness, ja vahvasti vaikuttaa, että tässä on kyse samasta asiasta. Hetkellinen onnellisuus kärsii, mutta elämän merkityksellisyys taas kasvaa lasten myötä.(https://www.businessinsider.com/happy-vs-meaningful-life-2012-11?IR=T)

    Samaan kenties viittaa myös tutkimustulos, jonka mukaan yli 50-vuotiaat lapselliset ovat onnellisempia kuin lapsettomat.
    (https://tilastokeskus.fi/artikkelit/2011/art_2011-02-15_007.html?s=3)

    Mitä tulee väestöräjähdykseen, niin sehän on taidettu jo perua kaikkialla muualla paitsi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, jossa syntyvyys on edelleen liian suurta (toki laskussa sielläkin). Siihen taas ei Suomessa tehdyt tai tekemättä jääneet lapset juuri vaikuta, etenkään koska adoptio Afrikasta ei useimmille ole realistinen vaihtoehto perheen perustamiseksi. Suomessa, kuten länsimaissa yleensäkin, syntyvyys on jo vuosikymmeniä ollut hyvin alhaista ja väestön määrä lähtee vuoden 2030 paikkeilla laskuun ilman maahanmuuttajia. Toki en usko kenenkään tekevän lapsia vain Suomen huoltosuhde ja väestörakenne mielessään, vaan syyt ovat itsekkäämpiä. Kuten ovat myös lapsettomuuden valinneilla.

    1. ”Siihen taas ei Suomessa tehdyt tai tekemättä jääneet lapset juuri vaikuta”

      Lapsettomuus olisi kuitenkin ekoteoista merkittävin. Samaan aikaan vanhemmat täällä Suomessakin näpertelevät asioiden kimpussa, joilla ei ole mitään merkitystä verrattuna heidän oman lapsensa (ja hänen jälkeläistensä) tuottamaan ympäristöongelmaan.

      Kirjoitinkin tästä muutamia vuosia sitten postauksen Tärkein ekoteko on tabu.

      1. Toki lapsettomuus on merkittävä ekoteko, jos tosiaan pelkkää ekologisuutta ajatellaan. Itse kuitenkin näkisin, että meillä on muitakin huomioonotettavia näkökantoja, jos sitten ei lähdetä ihan linkolalaiselle linjalle. Luonnon kannaltahan parasta olisi, jos ihmislaji kuolisi kokonaan sukupuuttoon.

        Jos ajatellaan myös ihmislajin hyvinvointia, niin populaation nopea väheneminen ei ymmärtääkseni ole toivottava tila, koska se tuo tullessaan paljon ongelmia. Tai on ainakin tähän saakka tuonut ja nykyisessä kasvuun perustuvassa talousjärjestelmässä varmasti tuo edelleen. Suomessa kokonaishedelmällisyysluku on alle 1,8, kun sen pitäisi olla hieman yli 2, jotta väestön määrä pysyisi samana. Maahanmuutolla epäsuhtaa toki voidaan paikata, mutta ei sekään ongelmaton ratkaisu ole. Näillä luvuilla en millään pysty pitämään lasten tekemistä huonona asiana kansantalouden ja kansakunnan hyvinvoinnin kannalta.

        Vapaaehtoisessa lapsettomuudessa ei tietenkään ole mitään pahaa (itsekin siihen miltei päädyin ja ymmärrän hyvin heitä, jotka eivät lapsia halua), mutta kokonaisuuden kannalta on hyvä, että edes jotkut niitä lapsia tekevät. Toki voi olla, että kun olen 90 v, niin minua hoitavat robotit, mutta jos valita saa, niin otan mieluummin ihmishoitajan 🙂 Ja toivon, että samalla työikäisiä riittää tarpeeksi muihinkin hommiin.

    2. Ai niin, piti vielä sanoa tuosta merkityksellisen elämän käsitteestä. Se nimittäin on tosi helppo tulkita juuri niin, että ihminen pyrkii selittämään uhrauksensa parhain päin: ”Elämäni on ollut ankeaa, mutta onneksi kärsimykselläni oli jokin tarkoitus.”

      Tuo kuulostaa juuri siltä, mitä johdonmukaisuuden periaate tarkoittaa. Ihminen ei kestä ajatusta, että hänen käyttämänsä aika ja vaiva olisi ollut turhaa.

      1. En usko että johdonmukaisuuden periaate on tässä ilmiössä merkittävä tekijä.

        Kyse lienee pikemminkin siitä, että Gilbertin (ja myös Kahnemanin) tutkimusmenetelmä, jossa kysytään ihmisen välitöntä kokemusta (kuinka onnellinen olet juuri nyt ja mitä teet), tavoittaa vain yhden puolen ihmisestä. Tätä puolta Kahneman nimittää ’kokevaksi minäksi’ ja mitattavaa suuretta kokemustiliteetiksi.

        ”Unlike the experiencing self, the remembering self is relatively stable and permanent. It is a basic fact of the human condition that memories are what we get to keep from. our experience, and the only perspective that we can adopt as we think about our lives is therefore that of the remembering self.” (https://www.princeton.edu/~kahneman/docs/Publications/Living_DK_JR_2005.pdf)

        Kuten lainauksesta käy ilmi, kokevan minän sijaan ’muistava minä’ on lopulta se, kuka pitää kirjaa ja kuka tekee päätökset. Muistavalle minälle kokemuksen integraalilla ei ole merkitystä vaan tärkeämpää on sen huippukohta sekä lopetus (peak-end rule).

        Esimerkiksi kivuliasta paksusuolentähystä voidaan tehdä tutkimusten mukaan potilaalle mukavammaksi pitkittämällä sitä tarpeettomalla mutta vähemmän kivuliaalla lopetuksella. Muistava minä, eli se minä joka tekee päätökset, valitsee mieluummmin ’kokevan minän’ kannalta objektiivisesti huonomman vaihtoehdon valitakseen itsensä kannalta paremman vaihtoehdon.

        Se miksi kuvittelemme ja tiedämme lasten tuovan onnea liittynee juuri tähän. Parhaat hetket lasten kanssa lienevät monelle koko elämän kohokohtia. Sillä mitä mieltä kokeva minä asiasta on, ei ole merkitystä. Emme edes tietäisi mitään siitä, elleivät tutkijat olisi sitä tallentaneet.

        1. Tässä on nyt hiukan samasta asiasta kysymys kuin miksi itse seuraan ajankäyttöäni Toggl-ohjelmiston avulla. Olen huomannut, että ilman sitä muistini on hyvin valikoiva.

          Jos nimittäin yritän jälkikäteen analysoida pelkän muistini varassa, mihin työaikani kului, liioittelen tuottaviin tehtäviin kuluttamaani aikaa – ja tietysti vähättelen joutavaan haahuiluun kuluneita tunteja.

          Oletko siis sitä mieltä, että vain sillä on merkitystä, miltä elämä vaikuttaa jälkikäteen muisteltuna? Tai vastaavasti, että sillä ei niin ole merkitystä, millaista elämä oikeasti oli?

          Mielestäni Kahnemanin tutkimusmenetelmä oli juuri siksi hieno, että tuloksiin ei vaikuttanut tuo aivojen taipumus korjailla muistoja mieleisekseen.

          1. Näkisin, että tässä on seuraava ero:

            Laskutuksesi perustuu tuottavaan työhön kuluttamaasi aikaan, joten haluat maksimoida tämän ajan. Se on järkevää.

            Onnellisuus ei kuitenkaan perustu onnellisiin hetkiin kulutettuun aikaan, tai ainakaan tällaisesta ei ole minun käsitykseni mukaan mitään empiiristä näyttöä. Aivot eivät jäsennä elämää kulutettuna aikana vaan narratiivina, jolle ennen kaikkea huippukohta ja lopetus antavat merkityksen. Siksi ei ole välttämättä järkevää maksimoida onnellisten hetkien määrää tai ainakaan se ei oletettavasti maksimoi onnellisuutta.

            Siitä olen samaa mieltä, että lasten hankkiminen ei ole välttämättä maailman eettisintä puuhaa. Tällaiset tutkimukset voivat olla hyödyllisiä oman ja muiden käytöksen muokkaamisessa ekologisempaan suuntaan

          2. Sikäli kuin ymmärsin Kahnemanin aivoituksia, hän valitsi tuon näytteisiin tai hetkellisiin otoksiin perustuvan tutkimusmenetelmänsä siitä syystä, että hänestä ihmisen onnellisuuden mitta on sama kuin tämän elämän onnellisten hetkien summa.

            Mietiskelin muuten aikanaan Kahnemanin idean pohjalta, että sehän olisi kätevä tapa mitata myös omaa ajankäyttöä. Ohjelmisto voisi kysyä muutaman kerran päivässä satunnaisina hetkinä, mitä olen juuri silloin tekemässä.

            Aika pian systeemi voisi laskea siitä eri kategorioihin käyttämäni ajan jakauman ilman, että joudun jatkuvasti painelemaan aloitan- ja lopetan-painikkeita.

            Tulos ei kärsisi lainkaan siitä, että unohdan käynnistää kellon tai pysäyttää sen – kuten siis aina toisinaan käy. Sikäli sovellus sopisi myös epätäydellisille ihmisille (onko muita?).

  3. No mutta sitä kadutaan mitä jätettiin tekemättä eikä sitä mitä tehtiin. Ei vaan onhan tuossa perää. Sopiva annos lapsiperheen arkea ja omaa tekemistä pitää onnellisuuden huipussaan.

    1. Tekemättä jääneiden asioiden katumiseen liittyy harha. Nimittäin saavuttamatta jääneillä asioilla ei ole hintaa.

      On hyvin helppoa haikailla jälkikäteen kaikenlaista, johon ei todellisuudessa olisi riittänyt rohkeutta, kykyjä tai energiaa. Sellaisia ihmisiä on paljon, jotka olisivat kyllä tehneet elämässään vaikka mitä hienoa, mutta kun eivät vain ehtineet tai viitsineet.

      1. Ehdottomasti tabu. Esimerkiksi mielestäni on jopa riski työpaikkahaastattelussa sanoa että vapaaehtoisesti lapseton. Olettaisin että 10 vuoden päästä maailma on valmis tällaiselle keskustelulle.

        1. Kyllä, työpaikkahaastattelussa kannattaa ehdottomasti pitää suunsa kiinni tästä aiheesta – oli pöydän toisella puolella mies tai nainen. Joillain perheellisillä on taipumusta ottaa vapaaehtoinen lapsettomuus kritiikkinä.

          Vastaava ilmiö on tuttu kaltaiselleni absolutistille.

          Kuivasta elämästäni ei yleensä kannata edes vihjata. Muuten joku alkaa heti selittää, miksi se on ihan OK. Ja samaan aikaan hän paheksuu hiljaa mielessään, että mikä minä olen häntä arvostelemaan hänen alkoholinkäytöstään.

          1. Osut aivan asian ytimeen! Menen nyt vähän alkuperäisen asian viereen, mutta jatkan tuohon vielä, että olen myös työhakemuksestani alkanut miettiä, että kun olen aiemmin ilmoittanut etten polta ja juon vain juhlallisuuksissa ja silloinkin kohtuullisesti, niin toisinaan lukija luulee, että tuomitsen ko. asiat. Mutta alkoholittomuus on kyllä ottanut harppauksen parempaan suuntaan ihmisten silmissä, joten eiköhän vapaaehtoisesti lapsetonkin ole tulevaisuudessa ”normaali”.

          2. ”Joillain perheellisillä on taipumusta ottaa vapaaehtoinen lapsettomuus kritiikkinä.”

            Ja asiaanhan ei mitenkään liity esim. se että ko. lapseton pitää lasten hankkimista itsekkäänä ja epäekologisena tekona? 😉

            No, totta puhuen, tiedän kyllä ihmistyypin, jonka mielestä lapsettomuus on merkki tunnevammasta. Itse sain lapsen vasta 37-vuotiaana ja siihen ikään mennessä ehti kyllä kohdata jos jonkinlaista asennetta.

          3. Kuten olet varmaan itsekin huomannut, ei lapsettomuuden syytä tarvitse sen enempää perustella. Pelkästään tieto siitä, että toinen on vapaaehtoisesti lapseton, riittää pillastuttamaan monet.

  4. Satuin juuri kuuntelemaan Kahnemanin kirjasta tämän kohdan (tai sitten se oli kirjan lopussa viittaus tuohon tutkimukseen). Mielestäni Kahneman siinä valaisee myös tuota toista puolta. Mutta asian monimuotoisuuden esittämisestä ei saa niin raflaavaa juttua. Tai sitten mieleni vain tekaisi omaa ajatustani tukevan faktan ????

    Johdonmukaisuus-biaksesta on muuten siinäkin kyse että hakee järkiperusteita miksi ei ole lapsia saanut ja niistä kirjoittaa 🙂

    1. Anteeksi, mutten saa selvää, mihin ”toiseen puoleen” viittaat. Sikäli kommenttisi jäi nyt torsoksi.

  5. Omien osallistuvien empiirisen tutkimusteni perusteella sanoisin, että vanhemmuus on vähän kuin yrittäjyys – välillä vituttaa, ja välillä on siistiä.

  6. Lapset tekevät tai jotkut muut asiat. Ihminen on tuomittu vapauteen, ja valitsi ihminen miten tahansa. Tässä ei suhteuteta ollenkaan sitä, miten jonkun muun asian tekeminen vaihtoehtoisesti vaikuttaa. Tietysti koira on kiva, koska sen voi viedä piikille jos ei huvita. Sitä olen miettinyt, paljonko lisääntyvä kotieläinten pito tätä paljon puhuttua hiilijalanjälkeä tekee. Olisi kiva nähdä vertailu. Ne kuitenkin vanhemmiten paljon vähemmän meitä hoivaavat kuin lapsemme. Kaupoissa tarjolla olevan lemmikkisapuskan määrän perusteella se ei ole pieni jalanjälki se. On mielestäni absurdia ottaa lapsenteko tällaiseen luuppiin arvottamatta muita valintoja.

  7. Hei!

    Spämmään tähän väliin aivan off topiccia. En useinkaan kirjoittele nettipalstoille kommentteja teksteistä, mielipiteistä tai muusta sen sellaisesta.

    Halusin vaan nyt sanoa Jari sulle pari kiitoksen sanaa. Olet tehnyt huikeeta duunia tuotteistamisen osalta jo pidemmän aikaa. Sun avulla olen löytänyt melkosen liekin tähän tuotteistamiseen. Olen tähän asti koko ikäni ajan vierastanut puhetta bisneksestä, markkitaloudesta ja siitä sanahirviöstä -tuotteistamisesta. En olisi ikinä uskonut, että joskus vielä tulen lukemaan juuri siitä kertovia tekstejä tähänkin aikaan sängyn pohjalla. Innostus on niin valtava, ettei edes uni ota tullakseen. Enkä myöskään muuten lue useinkaan kirjoja, joten tämä on hyvin eriskummallista. Luettavana mulla on tässä vierellä nyt sun ”rakenna palvelusta tuote 10 päivässä”. Kaikki on käytännönläheistä ja helposti ymmärrettävää, jolloin efekti meikäläiseen on aivan päinvastainen kuin muissa kirjoissa: Kun joskus harvoin luen jotain iltaisin, saatan nukahtaa melko helposti, vaan tässä sun kirjan tapauksessa innostus lukemiseen vaan kasvaa joka kappaleelta eikä uni tule sitten millään. Että sellasta palautetta, ja laitoin nyt kaikkien nähtäville niin voit heittää vaikka kirjan oppien mukaisesti referensseihin tämän pätkän helpottamaan asiakkaan ostopäätöstä. Haha, Kiitos!!

    1. Vaimoni tapaa aina kysyä, että ”otatko kiitoksen vastaan?”. Hän tivaa noin siksi, että hänen mielestään en osaa suhtautua kehuihin kiusaantumatta edes silloin, kun siihen olisi ehkä aihetta.

      Yritän nyt siis ottaa kiitoksesi vastaan. On hienoa, jos saat kirjoistani inspiraatiota. Se on tämän työn suola. Kiitos kannustavasta palautteestasi!

  8. Lasten hankkiminen ja hoitaminen tulisi olla korkean statuksen hommaa. Kun se sitä ei ole, äiti masentuu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Syntyvyys saattaa romahtaa sitä nopeammin, mitä ahkerammin toimittajat jaksavat taivastella asiaa.
Jari Parantainen

Jos syntyvyys sakkaa lisää, se saattaa olla toimittajan vika

Syntyvyys Suomessa on syöksykierteessä. Se on saanut toimittajat keulimaan. Esimerkiksi Helsingin Sanomat uhrasi taas aiheelle kolme aukeamaa. Mutta jokainen psykologiaan perehtynyt tajuaa, miten älämölö kannustaa entistä useampia lapsettomiksi.

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Muistatko ennustaneesi Trumpin voiton?

Ensi viikolla ainakin yksi tuttavasi alkaa väittää, että hän aavisti Donald Trumpin voiton etukäteen. Kuitenkin muistat aivan hyvin, miten hän nimenomaan löi vetoa Hillary Clintonin

Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja
Jari Parantainen

Selkopuhe voitti asiantuntijan jorinan

Rooger Doodley pohti Neuromarketing-blogissaan jo kauan sitten, miksi Donald Trumpin viesti tuntuu uppoavan äänestäjiin. Uusimmassa tekstissään (Trump Surprise: Four Neuromarketing Takeaways from the 2016 Election) hän käy läpi muutamia

Palvelun tuotteistaminen -opas, Jari Parantainen

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

New call-to-action