Naisen dollari on 93 senttiä hänen omien päätöstensä vuoksi

Naisen dollari on 93 senttiä hänen omien valintojensa vuoksi

Picture of Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Naisen dollari on vain 93 senttiä, jos hän toimii Uber-kuljettajana. Pitihän se arvata, että myös kylmänjulma taksiyhtiö sortaa naisia.

Paitsi että se ei pidä paikkaansa. Firman palkkio ei riipu millään tavalla kuskin sukupuolesta. Palkkaero syntyy naisten omista päätöksistä.

Maailman paras podcast, eli Freakonomics Radio, järjesti hiljattain julkaisuaikataulunsa uusiksi. Syynä oli uunituore tutkimus miesten ja naisten palkkaeroista, jonka tulokset oli pakko julkaista heti.

Podcastin nimi on What Can Uber Teach Us About the Gender Pay Gap? (6.2.2018)

Tutkimuksen nimi on The Gender Earnings Gap in the Gig Economy: Evidence from over a Million Rideshare Drivers. Sen tekee erityiseksi mainio tietolähde. Data on nimittäin peräisin Uber-palvelun taustajärjestelmästä.

Uber on sikäli erityinen putiikki, että sen maksamat palkkiot eivät riipu kuljettajan sukupuolesta.

Uberin maksualgoritmi ei piittaa siitä lainkaan, onko kuljettaja mies vai nainen.

Tutkijoiden kannalta tilanne on harvinainen. Kerrankin on varmaa, että jos miesten ja naisten palkat poikkeavat toisistaan, se ei voi johtua ainakaan työnantajan harjoittamasta syrjinnästä.

(Se onkin sitten kokonaan toinen asia, jos asiakkaat syrjivät naisia.)

Kaiken lisäksi dataa on paljon. Tutkimus käsitteli kyytejä tammikuusta 2015 maaliskuuhun 2017 saakka. Niitä kertyi yli 740 miljoonaa. Työviikkoja aineistossa oli 25 miljoonaa, lähes kahdestasadasta eri kaupungista.

Kuljettajia oli 1,8 miljoonaa, joista noin kolmasosa oli naisia.

Nyt nirsoinkin kriitikko lienee sitä mieltä, että ainakin otos on riittävän laaja.

Tulos oli kiinnostava. Vaikka asiaa miten päin pyörittelisi, naiskuljettajien palkkapotti jäi 7 prosenttia pienemmäksi kuin miesten. Naisen dollari on siis vain 93 senttiä.

Naiskuljettaja tekee erilaisia valintoja kuin mies

Mistä palkkaerot sitten johtuivat?

Ensimmäinen syy oli se, että mieskuljettajat aloittavat kyytinsä eri paikoista kuin naiskuljettajat. Tämä muodostaa noin viidenneksen palkkaerosta.

On tietysti helppo ymmärtää, että joistain osoitteista lähtevät kyydit ovat arvokkaampia kuin jotkin toiset. Tällaisia saattavat olla esimerkiksi pitkät keikat lentokentälle.

Toinen syy palkkaeroon on se, että Uberin mieskuljettajat ovat kokeneempia kuin naiset. Keskimäärin mieskuljettaja on ajanut enemmän keikkoja kuin nainen. Tämä selittää noin 30 prosenttia palkkaerosta.

Todennäköisesti mieskuljettaja on hoitanut työtään yli 2 vuotta. Naiskuljettajalla on tyypillisesti kokemusta vain muutaman kuukauden ajalta.

Naisen dollari kutistuu, koska hänen Uber-uransa jää keskimäärin lyhyemmäksi. Kuuden kuukauden jälkeen naisista 76 prosenttia on heittänyt hanskat tiskiin. Miehistä on lopettanut 63 prosenttia.

Lisäksi mies kerää kokemusta nopeammin. Hän hoitaa tyypillisesti yli 50 prosenttia enemmän keikkoja viikossa kuin naiskuljettaja.

Kokemuksesta on selvästi hyötyä. Silloin kuljettaja osaa valita järkevimmät reitit. Hän pystyy hoitamaan keikkansa nopeammin.

Lisäksi saattaa olla, että veteraani osaa hylätä huonoja keikkoja fiksummin kuin kokematon kollega.

Mutta nyt on kasassa vasta runsas puolet alkuperäisestä 7 prosentin palkkaerosta. Mistä se toinen puolikas syntyy?

Ero syntyy siitä yksinkertaisesta syystä, että mies ajaa autoa nopeammin kuin nainen. Hän siis ehtii hoitaa enemmän keikkoja kutakin työtuntiaan kohden.

Ero on näennäisen pieni. Mieskuljettaja ”kaahaa” vain 2 prosenttia kovempaa kuin nainen. Mutta sillä on yllättävän paljon merkitystä lopputuloksen kannalta.

Naisen dollari ei kutistu syrjinnän vuoksi

Jos nyt vielä tiivistän, nainen tienaa Uber-kuljettajana 7 prosenttia miestä vähemmän, koska

  • nainen valitsee kyytiensä lähtöpisteen eri tavalla kuin mies
  • naisella on vähemmän työkokemusta
  • nainen ajaa autoaan hitaammin kuin mies

Kaikki nämä lienevät naisten omia päätöksiä.

Uber-keikkoja ajavan naisen dollari on 93 senttiä hänen omien valintojensa vuoksi.

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Rohkeutta erottua
Riikka Nurmi

Rohkeutta erottua, ei selittelyä

Menneellä viikolla minulle sattui kolme varsin virkistävää tapausta. Kaikissa oli lähdetty tuotteistamaan palveluita ja erottumaan rohkeasti omalla toimialalla.

Kuinka kalastat ruutanoita
Tommi Elomaa

Kuinka kalastat ruutanoita?

Miten myyt asiakkaille, jotka säästävät pysyäkseen hengissä? Millaisella syötillä ruutana käy koukkuun kiinni?

Kolme viheliäistä kysymystä yrittäjälle
Riikka Nurmi

Yrittäjän kolme viheliäistä kysymystä

Mitä tehdä, jos asiakas pyytää jotain, mitä en osaa, ja josta en tiedä, miten se tehdään? Miten asetan hinnan oikein, ettei palveluni ole liian halpaa eikä kallistakaan? Mitä vastaan, kun asiakas kysyy miksi palvelusi on niin kallis?

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.