Picture of Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Tutkijat selvittivät maaliskuussa 2010*, miten paljon suomalaiset syövät lihaa. Tutkimus perustui nettikyselyyn, johon vastasi 1 623 ihmispetoa.

Hiukan yli puolet (52 %) vastaajista ilmoitti, että he olivat muuttaneet syömätapojaan muutaman viime vuoden aikana – tai olivat juuri muuttamassa niitä. Vastaavasti 48 prosenttia porukasta aikoi popsia kuolleita eläimiä entiseen tapaansa.

Tuloksista löytyi ryhmä, joka ainakin väitti muuttaneensa syömatapojaan ympäristösyistä tai eläinten hyvinvointi mielessään. Tutkituista 8,1 prosenttia kuului tähän joukkoon.

Mutta entäs ne muut elämäntapojaan säätäneet? Miksi he sitten aikoivat syödä enemmän vihanneksia ja vähemmän lihaa?

Tärkein syy oli terveellisyys. Lisäksi vastaajat halusivat pitää painonsa kurissa.

Toisin sanoen ”minä ja minun kroppani” ajoi kirkkaasti ohi eläinten oikeuksista tai ympäristöongelmista.

Tutkijat viittaavatkin aiempiin tutkimuksiin. Vaikka ihmiset usein painottavat jaloja vaikuttimiaan, K-kaupan lihahyllyn ääressä ne eivät enää muistu mieleen. Lisäksi he toteavat, että hyvät aikeet eivät välttämättä muutu teoiksi koskaan.

Tuotteistajalle asetelma on tuttu. Silti etenkin insinöörien ja muiden asiantuntijoiden on vuodesta toiseen yhtä vaikea myöntää paria yksinkertaista tosiasiaa:

1. Jokaisella asiakkaalla on ylevien julkisten motiivien lisäksi yksityiset riivaajansa.

2. Jokainen meistä on eniten kiinnostunut itsestään. Kaikki muu seuraa vasta kakkosena.

Yksityisillä motiiveilla tarkoitan syitä, joita harva koskaan tunnustaa ääneen. Ne ovat yleensä niin ilmeisen itsekkäitä, että jokainen täyspäinen pitää ne omana tietonaan.

Aina joskus yksityiset vaikuttimet lipsahtavat julkisiksi. Olemme saaneet lukea lehdistä esimerkiksi sen, millaiset asiat ovat saaneet Veikkauksen toimitusjohtajan tikittämään.

Risto Nieminen oli toivonut, että hän voisi siirtyä ”vanhemmaksi neuvonantajaksi”, mutta nauttia silti toimitusjohtajan palkasta (350 000 € / vuosi) ja muista eduista. Näin hän olisi ehtinyt paremmin matkustella ulkomailla ja liukua siinä sivussa Suomen Olympiakomitean puheenjohtajaksi.

Tietysti meistä jokainen toivoisi, että asiakkaita ohjaisivat järkisyyt. Elämä olisi niin paljon helpompaa, kun ei tarvitsi penkoa ihmismielen pimeitä lokeroita.

Mutta niin se vain on, että julkiset motiivit ovat usein vain selityksiä. Henkilökohtaiset syyt ohjaavat päätöksiä joka tapauksessa.

Insinöörihenkisen myyjän näkökulmasta ostaja käyttäytyy oudon epäloogisesti. Tuote on mainio, hinta sopiva ja tarve ilmeinen – mutta päättäjä ei vain suostu allekirjoittamaan tilausta.

Piilomotiivit vaikuttavat asiakkaasi ostopäätöksiin enemmän kuin hänen esittämänsä järkisyyt.

*Lähde: Meat Science 2012, Diversifying meat consumption patterns: Consumers’ self-reported past behaviour and intentions for change, Terhi Latvala, Mari Niva, Johanna Mäkelä, Eija Pouta, Jaakko Heikkilä, Jaana Kotro, Sari Forsman-Hugg.

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Asiakkaan ongelma_1200px
Riikka Nurmi

Mistä niitä asiakkaiden ongelmia löytää?

Asiakkaan ongelma on keskeinen asia onnistuneessa tuotteistuksessa. Asiakkaan ongelmia ei tarvitse lähteä etsimään kovinkaan kaukaa. Yrityksessä asiakastietoa kertyy valtavasti ja tekoälyä kannattaa hyödyntää sen analysoinnissa.

nancy-hughes-CswOWBovmVs-unsplash
Minna Elomaa

Tukeeko palveluvalikoima strategiaasi?

Palveluvalikoimalla on yllättävänkin suuri vaikutus toiminnan tehokkuuteen ja kannattavuuteen. Missä kunnossa palveluvalikoimasi on? Tukeeko se strategian tavoitteita vai kaipaisiko se läpikäyntiä?

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.