Pääni biohajoaminen oli lähellä, kun luin sunnuntaina Hesarin Työelämä-liitettä. Naputtelinkin aviisiin vastineen, jonka se julkaisi tänään (HS 9.9.2014): Kannattaisi rakastaa työtä, jolle on kysyntää
Jutun innoittamana Jussi Järvinen lähetti Twitterissä linkin The Economist -lehden mainioon artikkeliin samasta aiheesta: Is college worth it?
Artikkelin mukaan USA:n presidentti Barack Obama sai kuraa niskaansa. Hän meni vihjaamaan, että esimerkiksi bisneksen opiskelu saattaisi antaa paljon enemmän kuin tutkinto taidehistoriasta.
”Vihainen taidehistorian professori pakotti hänet pyytämään anteeksi, mutta hän [Obama] oli oikeassa.”
Presidentti totesi vain tosiasian. Monet sinänsä kivat opintosuunnat suistavat takuuvarmasti taloudelliseen kurjuuteen.
Sama pätee Suomessa. Umpikujaan johtavia tutkintoja löytyy pilvin pimein meidänkin yliopistoistamme.
Koska kukaan ei ole nykyään itse vastuussa mistään, työttömäksi ehdoin tahdoin kouluttautuneet valopäät voivatkin jälkikäteen kitistä, että heitä on petetty.
Taustalla lienee suomalaisten hellyttävä auktoriteettiusko jälleen kerran. Koska yliopisto tarjoaa jotain historiallista jäännettä, sen täytyy olla turvallinen valinta. Usko viranomaisten kaikkivoipaisuuteen elää vahvasti.
Tämän postaukseni otsikko kuvatkoon monien jääräpäisten opiskelijoiden asennetta: kaikki pyörii juuri minun oman napani ympärillä. Jos minä haluan opiskella älytöntä aihetta, minähän sitten sitä opiskelen!
Jos valitset alasi vain rakkauden perusteella, varaudu elämään köyhyydessä ja kurjuudessa.
