Sekä irakilainen pakolainen että suomalainen vuorineuvos reagoi kannustimiin. Molempien mielestä kotimaassa on sietämätöntä elää. Sieltä on päästävä pois.
Kun muuttopäätös on kypsynyt, alkaa optimointivaihe.
Irakilainen pakolainen toteaa, ettei elämä turkkilaisessa leirissä näytä kaksiselta. Hän päättää jatkaa pohjoiseen.
Kohdemaan pitäisi olla turvallinen ja vauras. Antelias sosiaaliturva on tietenkin hyvä juttu. Plussaa tulee myös siitä, että maan viranomaiset ovat sinisilmäisiä ja empaattisia. Silloin myönteisen turvapaikkapäätöksen todennäköisyys on mahdollisimman suuri.
Suomalainen vuorineuvos puolestaan toteaa, ettei Ruotsissa ole riittävän erilaista kuin Suomessa. Kohdemaan pitäisi kuitenkin olla turvallinen ja siisti. Sen tulisi kajota eläketuloihin mahdollisimman vähän. Lempeä ilmasto olisi bonusta, samoin valikoima laadukkaita viinejä ja golfkenttiä.
Molemmissa tapauksissa sekä lähtö- että kohdemaa on luonut kannustimia. Lähtömaasta löytyy riittävästi työntövoimaa. Kohdemaa vetää enemmän puoleensa kuin kymmenet muut vaihtoehdot.
Mielestäni on erikoista arvostella yksittäisiä ihmisiä siitä, että he optimoivat elämäänsä ja olojaan. Niinhän me kaikki teemme joka päivä.
Muuten pitäisi heti kieltää suomalaisia muuttamasta maalta kasvukeskuksiin. Mokomat kieli pitkällä työpaikkoja metsästävät moukat! Sehän on moraalitonta elintason jahtaamista.
Viranomaistemme on turha selittää, ettei Suomessa jokin houkuttaisi irakilaisia pakolaisia maahamme. Eivät tulijat ole tyhmiä. Tuskin tänne Euroopan vihoviimeiseen nurkkaan jaksaisi raahautua kukaan, jos matkan varrelta löytyisi läheskään yhtä hyviä vaihtoehtoja.
Vastaavasti Hesarin toimittajien tai tasavallan presidentti Sauli Niinistön on älytöntä heristellä sormea vuorineuvoksille. Suomen verotuksen ja räntäsateiden yhdistelmä on ilmiselvästi ylittänyt varakkaiden eläkeläisten kipukynnyksen. Ei meistä kukaan jätä kotimaataan kevyin perustein.
Jokainen terve ihminen reagoi sekä keppiin että porkkanaan likimain samalla tavalla.
