Marraskuun puolivälissä kirjoitin tiimivalmentaja Jonnen ongelmasta. Hän saikin tämän blogin lukijoilta melkoisen määrän näkemyksiä ja neuvoja.
Video-osastoa koskeva keskustelu eteni tuttuun tapaan.
Ensinnäkin Jonnen sivuillaan julkaisema raina tuntui olevan aivan hanurista. Samoin pitkän linjan tuottaja Jussi Koivusaaren työnäyte, eli Tuomo Loukomiehen sivullaan julkaisema video, oli kuulemma liian tylsä ja vaikka mitä.
Jostain syystä juuri elävää kuvaa käsittelevä kommentointi houkuttaa hiukan vastaavaan puoliuskonnolliseen tyyliin, joka on tuttua esimerkiksi käyttöjärjestelmien kannattajien välisestä loputtomasta vääntämisestä.
Toki puheenparsi on monta pykälää rauhallisempaa kuin vaikkapa maahanmuuton, tuloerojen tai geenimuuntelun kaltaisista räjähdysherkistä aiheista kehittyvä silmitön rähinä. Mutta kuitenkin.
Antakaapas nyt sedän siis kertoa, mikä vaikkapa Loukomiehen videon tavoite saattaisi olla.
En nimittäin usko hetkeäkään, että sitä tarvitsisi suunnitella tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivää katsojaa varten erityisen viihdyttäväksi. Eikä sen tarvitse edes opettaa mitään.
Mikä sen tarkoitus sitten olisi? Kuuluisa tutkimus valaisee asiaa.
Psykologi Nalini Ambady havaitsi aikanaan, että opiskelijat ovat yllättävän hyviä arvaamaan opettajansa pätevyyden ensivaikutelman perusteella.
Ambady kuvasi videolle kolmentoista opettajan opetusta. Hän otti kunkin opettajan videoinnista kolme 10 sekunnin satunnaista pätkää ja yhdisti ne 30 sekunnin näytteeksi. Hän näytti puoliminuuttiset (ilman ääntä) opiskelijoille, jotka eivät tunteneet opettajia entuudestaan.
Opiskelijoiden tuli arvioida opettajien kolmeatoista eri ominaisuutta, kuten heidän aktiivisuuttaan, pätevyyttään tai itseluottamustaan. Ambady vertasi etukäteisarvioita todellisiin, opiskelijoiden lukukauden lopuksi antamiin arvioihin opettajistaan.
”Olimme järkyttyneitä, miten voimakas korrelaatio oli”, Ambady totesi.
Se oli nimittäin 0,76. Sosiaalipsykologiassa mitä tahansa 0,6:n ylittävää lukemaa pidetään erittäin vahvana.
Ambady halusi tietää, kuinka lyhyiksi hän voisi leikata näytteitään ilman, että se vaikuttaisi opiskelijoiden arvioihin. Ensin hän lyhensi videot 15 sekuntiin ja lopulta kuuteen sekuntiin.
Opiskelijat pystyivät edelleen arvioimaan tarkasti, ketkä opettajista menestyisivät parhaiten. ”Puoliminuuttisten tai kuuden sekunnin näytteiden välisissä tuloksissa ei ollut merkittävää eroa”, Ambady sanoo.
Väitänkin siis, että jo muutaman sekunnin pätkä Tuomo Loukomiehen videosta ”saastuttaa” katsojansa aivot välittömästi. Nyt hänen persoonastaan on syntynyt mielikuva, jota olisi erittäin vaikea saavuttaa vaikkapa pelkän tekstin tai valokuvien avulla.
Kuten tavallista, ani harva näyttää huomaavan lainkaan, miten ympäristöstä virtaavat ärsykkeet vaikuttavat hänen asenteisiinsa. Videot tuntuvan muodostavan aivan erityisen sokean pisteen.
Asiantuntijan video ei yritä viihdyttää – eikä se ole edes opetusnäyte. Tärkeintä on se, että katsoja tutustuu entuudestaan outoon henkilöön.
Lähde: Journal of Personality and Social Psychology 1993, Vol. 64, No. 3 Monitor on Psychology, maaliskuu 2005.
