Johtoryhmä on palannut korvesta. Siellä on pusattu uutta visiota, missiota ja muuta vastaavaa hölynpölyä. Nyt julkilausumien pitäisi johdattaa joukot menestykseen jotenkin itsekseen.
Mutta voi ällistys ja kummastus. Väki ei jostain syystä ymmärrä muuttaa tapojaan.
Esimies syyttää turhaan muita, kun vika on oma. Hän ei ensinnäkään näytä itse esimerkkiä. Lisäksi hän pelkää edellyttää ihmisiltään mitään. Ei muutoksia sitten tietenkään synny toiveajattelun voimin.
Nykyisin monet pomot kuvittelevat, että vaatiminen sinänsä olisi epäkohteliasta. Jos alaista ei muista joka käänteessä myötäillä, hän voi siitä vaikka suuttua.
Kun duunarin huuli menee mutruun, esimies tuntee olevansa luuseri ja huono ihminen. Viihtyminen on pääasia. Jos joku asettaisi joitain rajoja, se ei olisi yhtään mukavaa. Näin ainakin johtaja kuvittelee.
Todellisuudessa moni työntekijä olisi onnesta mykkänä, jos esimies edes joskus
vahingossa kertoisi, mitä hän haluaa. Mutta kun ei koskaan.
Totta kai jokainen sitten tekee tasan niin kuin itse parhaaksi näkee.
Edellyttäminen tarkoittaa, että esimies ensin sopii alaisensa kanssa tavoitteista. Sitten hän valvoo, että työntekijä myös saavuttaa ne.
Jos sovittuja tuloksia ei ala kuulua määräaikaan mennessä, pomon on todettava tosiasiat ääneen heti. Hänen on annettavaa korjaavaa palautetta, olipa se kummankaan mielestä kivaa tai ei. Seuraavaan pikkujouluun asioita ei todellakaan kannata lykätä.
Joskus johtaja hoitaa homman puolittain. Hän saattaa delegoida tehtäviä sujuvasti. Mutta kun hän ei koskaan tarkista tuloksia, asiantuntija oppii nopeasti: ei kukaan aidosti välitä, miten hommat tulevat hoidetuiksi.
Jos annat työntekijöillesi palautetta vain kerran vuodessa, pienikin kritiikin poikanen alkaa tuntua suhteettoman suurelta. Mutta kun kaikki ovat tottuneet edellyttämiseesi, myös virhe tai epäonnistuminen on vain arkinen asia muiden joukossa.