Suomalaiset miehet ovat kuuluja mollivoittoisesta esiintymisestään. Mutta se ei ole mitään verrattuna siihen, miltä he kuulostavat puhelimessa.

Ville kommentoi hiljattain kirjoitustani “Usko näkyy naamasta, osa 1“.

Hän kertoi, että 1970-luvulla yhdysvaltalaisessa puhelinmyyntifirmassa puolet myyjistä sai eteensä peilin. Heidän myyntituloksensa olivat pian jopa kolmanneksen parempia kuin muiden.

Syynä oli se, että pelistä itsensä näkevät myyjät muistivat paremmin hymyillä puhuessaan. Se puolestaan kuului asiakkaalle saakka – ja vaikutti tietysti asiakkaiden ostohaluihin myönteisesti.

Tuo keino on sen verran toimiva, että sitä varten on olemassa rapakon takana ihan firmakin nimeltään PC Mirror Company. Se myy peilejä, jotka on helppo kiinnittää tietokoneen näytön reunaan.

Kun olin aikanaan mainostoimistohommissa, firmamme sihteerinä toimi Tarja Kuikka. Hänellä oli maaginen vaikutus kaikkiin, jotka soittivat yritykseemme.

Saimme jatkuvasti hämmästynyttä palautetta: “Kuka voi kuulostaa noin iloiselta?!” Asiakkaamme kertoivat, että Tarjan tyyli muutti pilvisenkin päivän saman tien aurinkoiseksi.

Mutta soitapa lähes kenelle tahansa suomalaismiehelle. Tarkkaile, millaisen vaikutelman saat hänen tavastaan vastata puhelimeensa.

Neljä kertaa viidestä se on tosi masentava. Linjan toisesta päästä kuuluu joko korahdus, murahdus tai ärähdys.

Ei ihme, että useimmat ihmiset pelästyvät ja kysyvät heti, tuliko soitetuksi huonoon aikaan. Viesti on niin ilmiselvä. Jörrikkä olisi halunnut olla mieluummin omassa rauhassaan. 

Ikävä kyllä, monet myyjät ovat ihan samanlaisia. Useimmiten kuulostaa aivan siltä kuin olisin häirinnyt heitä päiväuniltaan. Sellainen ei todellakaan viritä ketään ostotunnelmiin.

Entinen yhtiökumppanini Titu Lukkarinen on rohkea* mimmi. Hän otti kerran vuosia sitten härkää sarvista ja totesi, että vastaan puhelimeeni aina tosi vihaisen tuntuisesti.

Olin aivan äimänä – minä vai? Talking to me? Ymmärsinkö ihan varmasti oikein?

Titu kertoi, että häntä suorastaan pelottaa soittaa tärkeistäkään asioista, koska vaikutin aina niin äreältä. 

Hän halusi mainita ongelmasta siksi, että puhelinkäytökseni poikkesi kuitenkin “todellisesta” käytöksestäni (esimerkiksi keskinäisissä palavereissamme).

Olen jälkikäteen ollut todella kiitollinen siitä, että Titu uskalsi ottaa ongelmani puheeksi. Siitä lähtien olen yrittänyt pitää huolen siitä, etteivät luuriini soittavat asiakkaat lirauttaisi housuihinsa.

Murahteletko tai ärähteletkö puhelimeesi? Se ei todellakaan viesti asiakkaallesi mitään myönteistä.

* Paitsi rohkea, Titu on tunnetusti myös niin kovaääninen, ettei hän tarvitse puhelinta lainkaan alle kolmen kilometrin keskusteluetäisyyksillä.