Vastasin aikanaan järjestelmähankkeesta, jossa asiakkaana oli Aktia-pankki. Kun projektimme valmistui, marssimme kravatit ojennuksessa palautepalaveriin.

Meitä jännitti, koska sekä kustannukset että aikataulu olivat karkeasti ottaen tuplaantuneet matkan varrella. Tuntien hiillostuksen sijaan asiakas tiivistikin sanottavansa lyhyeen.

Aktian projektivastaavat olivat sitä mieltä, että olimme tehneet virheen. Virhe oli se, että olimme tehneet kaiken, kuten he olivat pyytäneet.

Osa ominaisuuksista oli sellaisia, että tiesimme jo tehdessämme ne merkityksettömiksi. Emme silti kiistäneet asiakkaan näkemystä. Ajattelimme, että kyllä hän tietää. Maksaja saa, mitä haluaa.

Projektissamme 20 prosenttia ominaisuuksista söi 80 prosenttia budjetista. Ja lopulta suurin osa tuosta 20 prosentista oli ominaisuuksia, jotka eivät olleet tavoitteen kannalta välttämättömiä.

Oikea asiantuntija olisi vastannut asiakkaalle tiukasti ja kertonut, miksi toiveiden tynnyriä ei kannata avata. Hän olisi konkretisoinut lopputulokset asiakkaalle ja auttanut tätä käyttämään aikansa ja rahansa oikein.

Valtiosihteeri Raimo Sailas saa säännöllisesti kuraa niskaansa. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa 20.10.2009 hän julistaa, että julkisissa palveluissa on paljon kustannuksia, joista voidaan säästää ilman, että palvelut heikentyvät.

Kukin voi kuvitella, millaisia ensireaktioita kommentti saa aikaan terveydenhuollon päättäjissä. Asiantuntijan kommentti tai ohje ei suinkaan aina ole tervetullut.

Asiantuntijalla ja työvoimalla on vissi ero. Asiantuntija tietää jotain, mitä et itse tiedä. Hän kertoo sinulle, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei.

Ja parhaassa tapauksessa hän jopa ottaa vastuun mielipiteestään.

Lihasvoimaa voit vuokrata tuntihinnalla projektisi täytteeksi. Silloin kuitenkin joudut itse kertomaan, mitä ja miten pitää tehdä.

Asiantuntija uskaltaa olla eri mieltä asiakkaansa kanssa. Hän tekee ehdotuksia ja ottaa vastuuta päätöksistä. Vuokraresurssi levittelee käsiään tiukan paikan tullen. Kumpaan porukkaan itse kuulut?