Antti ”Eichmann” Apunen istui itseensä tyytyväisen näköisenä pöydän toisella puolen. Otin aloitteen.
– Toivoisin tietenkin, että saisin koulutustani ja kokemustani vastaavaa tekemistä. Vuosi on pitkä aika.
– Joo, totta kai, vastasi Apunen. – Edisteellä on roppakaupalla insinöörille sopivia hommia.
– Niin, muistathan kuitenkin, etten ole insinööri, vaan DIPLOMI-insinööri. Se on kuitenkin ihan eri…
– Aaaivan, hyvä tarkennus! Mieleen tulee monta nimenomaan DIPLOMI-insinöörille sopivaa duunia, Apunen hymyili vinosti.
Näin alkoi orjapestini Edisteen palveluksessa tasan vuosi sitten helmikuussa. Olin ajatellut, että voisin hoitaa esimerkiksi markkinointitehtäviä.
Toisin kävi. Ihmettelinkin, miksi Apunen halusi passini haltuunsa heti aluksi.
En selitä enempää. Kerron esimerkin tyypillisestä työpäivästä. Tai oikeastaan näytän vain kuvasarjan, jonka liitin The Worst Place to Work 2010 -kilpailuhakemukseen.
LIITE 1
Kun Ediste Oy:n toimitusjohtaja Apunen on joskus yhdeksän jälkeen hilannut ahterinsa Keilaniemeen, hän haluaa nauttia aamukahvin ja lukea päivän Hesarin.
Jakajan jäljiltä vielä kylmä ja ryppyinen aviisi ei kuitenkaan kelpaa sellaisenaan. Se on ensin silitettävä.
Puoli yhdentoista maissa johtaja on valmis ryhtymään ns. töihin. Apunen on kuljetettava asiakaskäynnille. Hän kutsuu kuljettajaansa aina Aaltoseksi, oli tämän nimi mikä tahansa. Silloin hänen kuulemma ”ei tarvitse muistaa turhia nimiä”.
Apusen arvolle ei tietenkään sovi mikä tahansa kulkuväline. Sen on oltava enintään 1-vuotias musta Audi A8, joka maksaa varusteineen sellaiset 170 tonnia. Kuskin penkin on oltava aina niin edessä kuin ikinä, jotta maestron patiinit mahtuvat matkustamaan väljästi. Jos ykkösauto on huollossa, tilalle on vuokrattava Kovaselta vastaava peli.
Apusen Chez Dominiquessa nauttiman yhdeksän ruokalajin lounaan (136 €) jälkeen palaamme toimistolle. On iltapäiväkahvin aika. Kuppi on tarjoiltava hopealautaselta, mikään muu ei kelpaa.
Kun talvipäivä kääntyy iltaan, vuorossa on kenkien kiillotusta. Apusen omien lisäksi on huollettava myös hänen vaimonsa flamenco-kengät, Apusen sukellusräpylät ja kyllästettävä perheen koiran talvitöppöset.
Eikä siinä vielä kaikki. Jokaisen työpäivän päätteeksi on inventoitava Edisteen Persmedia-varasto ylitöinä. Sillä ei ole merkitystä, onko kukaan edes käynyt varastohuoneessa sitten edellisen illan laskennan.
Yleensä pakerrus päättyy niin myöhään, että kotiin on turha enää raahautua. Seuraavana aamuna sama samba alkaa jälleen alusta.
Tuskin enää ihmettelet, miksi Ediste valittiin surkeimmaksi työpaikaksi Suomessa vuonna 2010. Tuomariston mukaan ”hakemuksesta välittyi luonteva, ihmiskauppiaalle sopiva johtamistyyli ja suoraan siirtomaa-ajalta periytyvä yrityskulttuuri”.
Kun Uudenmaan työsuojelupiiri kuuli Edisteen oloista, tarkastaja Einari Pönäkkä ampaisi paikalle. Hän oli järkyttynyt näkemästään.
– Tilanne on verrattavissa Suomen turkiseläinten kasvattajain liiton puheenjohtajan kettutarhaan, Pönäkkä totesi. – Sielläkin sentään siistittiin paikat ennen kunnaneläinlääkärin tarkastusta. Edisteen johto ei ole vaivautunut edes peittelemään jälkiään.
Uusi, kunnon revanssiin tähtäävä veto on jo lyöty.
