Vaimoni kertoi alkuviikosta huonoja uutisia. Hän oli soittanut Valiolle ja ihmetellyt, mihin sitruunanmakuinen Bulgarian jogurtti on hävinnyt kaupastamme.
Valion asiakaspalvelu totesi kylmästi, että tuotteen valmistus on lopetettu. Mikä pettymys!
Näyttää siltä, että meitä on muitakin. Monet tuttavani ovat tunnustaneet olevansa koukussa samaan jogurttiin. Taistelu kaupoista löytyvistä viimeisistä purkeista on veristä.


Jos siis uskoisin omia havaintojani, näyttäisi siltä, että Valio on tehnyt aivan älyttömän päätöksen. Mitä järkeä on lakkauttaa tuote, joka on selvästi varsinainen hitti? Kaikki haluavat ostaa sitä.
Kyse lienee kuitenkin jälleen yhdestä näkökulmaharhasta. Se muistuttaa edellisessä kirjoituksessani mainitsemaani egokaihia.
Ego on tälläkin kertaa osasyyllinen. Mutta asiaan vaikuttavat myös muut ihmiset.
Nykyisin Elisan markkinointijohtajana toimiva Hannu Laakso pohti joskus vuosia sitten siitä, mikä on Suomen yleisin koirarotu.
Jos asiaa kysyttiin Espoossa asuvalta mainostoimistossa pakertavalta ammattilaiselta, hän vastasi empimättä, että sehän on tietenkin kultainennoutaja.
Todellisuudessa suosituin oli harmaa norjanhirvikoira. Sitä helsinkiläinen snobi ei tunnistaisi, vaikka se purisi hanurista.
Mistä moinen harhapäätelmä syntyy? Tietenkin siitä, että kaikki mainostoimistopellen naapurit näyttivät suosivan kultaisianoutajia.
Luultavasti myös sitruunalta maistuva jogurtti sattuu olemaan vain pienen vähemmistön suosikki. Heitä on vain kertynyt kuplaani suhteettoman paljon.
Valion tuotepäällikkö katselee valtakunnallisia tilastoja. Luvut ovat armottomia. Hän eivät piittaa pienestä fanikunnasta pätkän vertaa. Vain parhaiten menestyvät tuotteet saavat jatkaa.
Sinäkin yleistät huomaamattasi, että kaikki ajattelevat kuin lähipiirisi.
7 vastausta
Tästä on tietysti se poikkeus, jos nimenomaan yrittää tavoittaa sen pienemmän kohderyhmän (joka on tietysti se tuottoisin, ainakin toivottavasti).
Toki myynnin seuranta on tässä avainasemassa. Mutta ei kai nyt sellaisia bisnesmiehiä olekaan, jotka eivät seuraa myyntiä – eihän?
Yhtiökumppanini Antti (hänkin sitruunajogurtin ystävä) sanoi osuvasti, ettei Valio ilmeisesti välitä pitkästä hännästä, eli vähemmistöistä pätkääkään.
Lopulta jäljelle jää vain volyymikamaa, joka muistuttaa Valion vaniljajäätelöä. Siis silloin, kun se vielä oli Valion. Moni sitä osti, vaikka/koska se ei maistunut paljon miltään.
Hei Jari!
Hyvä uutinen sitruunajogurtin ystäville on se, että Valio on tuonut nyt uutuutena kauppoihin lohkeavan sitruunajogurtin
Vinkkaa Antillekin 🙂
yst.terv. Jussi-Pekka Erkkola, Valio
Kiitos Jussi-Pekka! Mainitsemasi uusi jogurtti on jo koemaistettu. Valitettavasti se on maultaan aivan liian pliisu edeltäjäänsä verrattuna.
Valion sitruunajogurtti jää siis tällä erää historiaan. Ikävä kyllä en voi sitä siis Antillekaan suositella.
Harmi juttu! Itsekin olin vanhan sitruunajogurtin fani.
Säntäsin toiveekkaana ostamaan uutta lohkeavaa sitruunajogurttia. Pettymys oli suuri. Jogurtti oli niin laimean makuista, ettei sitä tunnistanut sitruunaksi. Täytyi oikein tarkistaa purkin kyljestä, että olin varmasti ostanut sitruunajogurtin.
Löysin tämän vanhan viestiketjun. Tämä asia tuli mieleen, kun rupesin pohtimaan muitakin epäkohtia elämässä. No, joo…
Sitruuna-Bulgarian perään meilläkin haikaillaan. Minun poikani jopa, joka on erittäin valikoiva ruuan suhteen ”minä en Bulgarian jogurttia syö, mutta sitä sitruunan makuista voin”, kun kerroin, että ihmisen vatsa voi paremmin Ab -piimän avulla ja Bulgarian Jogurtissa on sama hyvä vaikutus. Kuinka ollakaan Valio hävitti k.o. tuotteen hyllystä! Olen tosi pettynyt.
Moni ei tykkää Bulgarian jogurtista, mutta voisi ruveta tykkäämään, jos siitä löytyisi tällainen hyvä makuvaihtoehtokin (olen yrittänyt tehdä sitä itse pojalle lisäämällä sitruunaa, mutta se on kovin hankalaa). Oma makuni pitää hunajaa omituisena jogurtissa. Hunajaa käytän teehen muutenkin. Minusta ei odotettu tarpeeksi kauan kuluttajien löytämistä tuotetta kaupan hyllystä.
Itse Tavallisen Bulgarian Jugurtin ystävänä en meinaa löytää sitä hyllystä jonkin asian takia; pakkaus liian vaatimattoman näköinen, tuotetta vain vähän esillä, tuotteen mainostus?