Etsi kirjoituksia
Close this search box.
Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Miksei taiteilija taivu yrittäjäksi?

Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Voima-lehti haastatteli vuoden graafikkoa. Toimittaja Jukka Vuorio tiedusteli, onko freelancerina toimiva Kasper Strömman myös yrittäjä.

”Joo, mutta mulla ei ole yrittäjän identiteettiä, vaan enemmän taiteilijan identiteetti. Siinä on iso ero.”

Harmi, ettei Vuorio kysynyt olennaista jatkokysymystä: mikä se taiteilijan ja yrittäjän iso ero mahtaa olla?

Mutta ei se mitään, saan tästä oivan tilaisuuden esittää oman näkemykseni!

1. Taiteilija haluaa työrauhan

Jokaiselle yrittäjälle on päivänselvää, että vain tyytyväinen asiakas on hänen palkanmaksajansa. Taiteilija ei tunnu tietävän, kenelle hän on vastuussa tekemisistään.

Esimerkistä käy Tampereen Työväen Teatterin uusi johtaja Maarit Pyökäri. Hän kommentoi viime viikolla, että ”taiteen tekeminen vaatii työrauhan”.

Työrauha-sanaa suosivat myös yliopistojen tutkijat ja poliitikot. Siitä tunnistaa ihmisen, joka haluaa puuhastella toisten kustannuksella, mitä itse sattuu huvittamaan.

2. Taiteilija päättää laatunsa itse

Yrittäjä ymmärtää, että laadun mittarit määrittelee aina asiakas. Sillä ei ole mitään merkitystä, mitä mieltä yrittäjä itse on tekemisistään.

Taiteilijan mielestä yleisö koostuu sivistymättömistä moukista, jos kukaan ei osta hänen teoksiaan. Asiakkaiden tarpeet tai toiveet eivät häntä kiinnosta.

3. Taiteilijaa on silitettävä myötäkarvaan

Yrittäjä tietää, että asiakkaiden aito palaute on kaikki kaikessa. Vain sen avulla tuote tai palvelu kehittyy.

Taiteilijalle vain harva uskaltaa antaa rehellistä kritiikkiä. Muuten primadonna nakkelee niskojaan ja järjestää julkisen kohtauksen. Hän kailottaa suureen ääneen, että arvostelijat ovat väärässä. Hän on vainon uhri.

4. Taiteilija ei ole vastuussa tuloksista

Yrittäjälle on pässinselvää, että hän itse ratkaisee menestyksensä. Kyse on sarjasta työvoittoja. Onnella ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

Taiteilija sen sijaan uskoo kohtaloon. Tuotteen – eikun anteeksi, siis taiteen – olisi myytävä itse itsensä. Jos niin ei käy, suuremmat voimat taistelevat häntä vastaan.

Myyntiä ja markkinointia hän kutsuu huoraamiseksi. Kaupallisuus on kirosana.

Myös apurahoja jakavat kollegat puukottavat selkään. Tai ehkä hän on vain edellä aikaansa? Olisi pitänyt syntyä sata vuotta myöhemmin.

5. Taiteilija on epäluotettava

Ensin yrittäjä esittää asiakkaalleen lupauksen, joka erottuu kilpailijoiden piipityksestä edukseen. Sitten hän lunastaa lupauksensa. Aikataulut pitävät. Laskun loppusumma vastaa sovittua.

Taiteilijalle sopimukset eivät ole edes vessapaperin arvoisia. Joka toinen tapaaminen alkaa myöhässä. Loput hän unohtaa kokonaan.

Lopulta taiteilija saattaa ilmoittaa, ettei häntä huvitakaan toimittaa lupaamiaan asioita, koska ”tässä on nyt kaikenlaista”. Pummimansa ennakkomaksut hän pitää silti.

6. Taiteilija on laiska

Suomalaiset yrittäjät tekevät töitä keskimäärin 20 prosenttia enemmän kuin palkansaajat. Ei siis ihme, että heillä on myös 35 prosenttia suuremmat tulot.

Taiteilija Kasper Strömman kertoo haastattelussaan, miksi hän haluaa olla freelancer:

”On mua pyydetty joskus töihin kuukausipalkalle, mutta hei, ne työpäivät ovat niin pitkiä.”

Strömman sentään myöntää laiskuutensa reippaasti. Monet hänen kollegansa ovat mestareita huokailemaan joka käänteessä, miten raskasta raatamista taiteilu onkaan.

Taiteilija uskoo, että köyhyys ja kurjuus tuottaa parempaa taidetta. Yrittäjä tietää, että rahalla saa vapautta.

Lähteet: Voima 1/2013 (helmikuu), Helsingin Sanomat 7.2.2013 ja Suomen Yrittäjien selvitys 21.1.2009.

89 vastausta

  1. Muuten täysin oikeaa tekstiä, mutta yhtä kohtaa jäin miettimään. Määritteleekö laadun mittarit todella aina asiakas itse?

    Otetaan esimerkiksi www-suunnittelija. Onko asiakas aina oikeassa, vaikka hän haluaa verkkokauppaansa vilkkuvia animaatioita 80-luvulta ja suoranaisia lakiteknisiäkin virheitä? Vai onko yrittäjälläkin aina vastuu tekemästään laadusta, vaikka se olisi ristiriidassa asiakkaan toiveiden kanssa?

    Tietenkin tällaiset ristiriidat tulisi oikoa neuvottelemalla ja yhteistyöllä, mutta joskus tulee vastaan pattitilanne.

    1. Kiitos Tommi, erinomainen kysymys!

      Oletetaan, että olet itse ostamassa verkkosivuja ja haluat vilkkuvia animaatioita. Asikassuhde ei kauan jatku, jos värväämäsi suunnittelija ei taivu tahtoosi.

      Myös ylilaatu on laatuvirhe. Asiakas joutuu toteamaan tosi usein, että nyt toimittaja tyrkyttää hänelle enemmän tai hienompaa kuin hän itse haluaisi. Toimittajan ammatillinen kunnianhimo ajaa asiakkaan toiveiden yli.

      Se on sitten toinen asia, että asiantuntijan kannattaa yrittää luotsata asiakkaitaan pahimpien karikoiden ohi. Mutta jos se ei onnistu, väkisin toimitettu ylilaatu ei taatusti ratkaise pattitilannetta.

      1. Ihan totta. Jos tuote/palvelu ei ole referenssikelpoinen, ei se toki ole asiakkaan murhe.

        Tahdikasta kieltäytymistä joutuu kenties joskus tekemään, sillä karikkoon ajaminen on joissakin tapauksessa yrittäjän vastuulla vaikka asiakas niin ohjaisikin tekemään. Onneksi ne lienevät vähemmistöä.

  2. Ehkäpä taiteilija luo köyhyydellä ja kurjuudella samanlaiset rajat itselleen, kuin yrittäjä, joka tekee 20% enemmän töitä kuin palkansaajat keskimäärin. Ei ihminen tarvitse rahaa tunteakseen, tai saadakseen vapautta, rahallakin saa vain illuusion vapaudesta, samoin kuin köyhyydellä ja kurjuudella – vapaus on paradoksi.

    1. Kieltämättä Amazonin perustaja Jeff Bezos on todennut, ettei hänen putiikkinsa olisi saanut aikaan mitään, jos resursseja ja aikaa olisi ollut käytössä riittävästi. Niukkuus saattaa tosiaan lisätä luovuutta.

      Toisaalta moni köyhä taiteilija näkee epäilyttävän paljon vaivaa apurahojen metsästämiseen. Jopa säännöllinen lottoaminen saattaa kuulua ohjelmaan. Siitä herää epäilys, että rahapulasta kärsivä taiteilija tekee välttämättömyydestä hyveen. Nolo totuus kääntyy gloriaksi.

      Sen tiedän kokemuksesta, että konkurssin partaalla horjuvassa firmassa on kaikkea muuta kuin kivaa. Pienetkin asiat alkavat paisua isoiksi riidoiksi. Tuotekehitys pysähtyy. Selkä seinää vasten tulee tehdyksi huonoja kauppoja. Stressi syö naista ja miestä. Miksi taiteilijan reaktio olisi jotenkin toinen?

  3. Loistava kiteytys! Kysy vaikka asiantuntijalta, vapaus (tila, aika) tuo vapautta. Samoin Liisa Haapalan kommentti on hyvä. Jokainen valinta tuo mukanaan myös omat rajoituksensa, ja hyvä niin. On fiksua olla tietoinen omista valinnoistaan eikä antaa muiden määritellä itsensä puolesta, mikä on hyvää elämää.

    1. Ainakin itse voin valita joka päivä paljon suuremmasta joukosta vaihtoehtoja, kun firman tilillä on edes kohtuullisesti rahaa. Vapaus on siitä kaukana, jos on pakko elää kädestä suuhun.

  4. Enemmän kuluttajatuotepainottunutta yrittäjää pidetään taiteilijana, kunnes onnistuu tekemään ensimmäisen tuotteen, joka tuottaa rahaa. Ainakin omallani yrittäjänurallani aistimukset ympäristöstä ovat olleet tämänsuuntaisia, näin kärjistetysti 🙂

  5. …samoin taiteilijaa pidetään haihattelijana tai puuhastelijana, kunnes tämä osoittaa lähipiirilleen, että pystyy elättämään itsensä taiteilijana. Maarit Pyökärin haastattelussa olisi ollut muitakin siteeraamisen arvoisia kohtia, kuten se, että taiteessa riski kannattaa aina. Odotuksiin vastaamalla syntyy huonoa taidetta. (Ks. vaikkapa https://www.lintukoto.net/viihde/europliisu/).

    1. Saara, olet oikeassa, että Pyökärin haastattelussa siteerattavaa riittäisi. Jutusta ei saanut millään selvää, haluaako hän teatteriinsa katsojia vai ei.

      Toisaalta hän pelkäsi kaupallisuutta – eli ilmeisesti mitään liikaa kansaan menevää ei saisi tarjota. Toisaalta hän haluaisi, että yleisö löytäisi teatterin.

      Haastattelu kuvasi hyvin sitä, miten taiteilijoiden kaksijakoinen suhde rahaan sotkee vähäisenkin strategisen ajattelun lopullisesti.

  6. Hyvä kiteytys totta tosiaan!

    Näitä tuli jonkun verran mietittyä kun aloittelin yritystoimintaa. Jotenkin tuntuu, että osa taiteilijoista sekä myös potentiaalisista asiakkaista ajattelee kohtasi 4. mukaan. Taiteella ei ole lupa ”rahastaa”, ja taiteilijan on elettävä köyhyydessä ja kurjuudessa. Vasta kuoleman jälkeen saa työllä olla rahallista arvoa. Itse henkilökohtaisesti olen pyrkinyt menemään näitä ajatuksia vastaan ja kehittämään bisnestäni. Onko oikeesti mahdoton yhdistää sekä taiteilijan että yrittäjän identiteetit? Miksei voi olla molempia sisäisesti ja suurella palolla?

    Se on sitten ikuinen kysymys, että kuinka taiteenteon luonne muuttuu, kun sen tarkoitus on tuottaa voittoja.

    Jonkun mielestä se muuttuu tällöin ”liian kaupalliseksi”. Veikkaan silti, että suurin osa taiteilijoista haluaisi töidensä käyvän hyvällä hinnalla kaupaksi mieluummin kuin jäävän perheen iloksi.

    1. Taloudellisesti menestyvän taitelijan taide ei sinänsä kai mihinkään huonone. Mutta hänen kateellisten, köyhien kollegojensa mielipide rahan turmelemasta taiteilijasta on raskas kestettävä.

      Asiantuntijoiden tilanne on sama. Kun joku alkaa pärjätä, hänet on helppo leimata populistiksi, puoskariksi ja helppoheikiksi.

  7. Taiteilija & yrittäjä teemaan liittyen kannattaa katsoa lauantaina uusintana tullut ”Yhden tähden hotelli” elokuva areenasta. https://areena.yle.fi/tv/580100

    Kohdasta 01:00 alkaen on erittäin hieno kommentti, joka yhteenveto Jarin 1-6 teeseistä 😉

    Leffa kannataisi näyttää pakollisena opintona alan oppilaitoksissa ihan fuksi-syksynä .

  8. Hei Jari!

    Ymmärrän, että tekstisi on provo. Sellaisena se on toimiva, koska itsekin hieman provosoiduin. Mielestäni koko teksti perustuu kuitenkin vanhanaikaiselle tai peräti romanttiselle kuvalle taiteen tai tieteen tekemisestä.

    Esimerkiksi tuntemani menestyneet tutkijat kiertävät väsymättä viemässä ”tuotettaan” eli tutkimuksensa tuloksia erilaisille asiantuntija- ja maallikkoyleisöille. He myös hankkivat rahoitusta itselleen ja ensisijaisesti muille, verkostoituvat kansainvälisesti ja tekevät yleisesti ottaen erittäin paljon töitä.

    Taiteen maailmaa tunnen huonommin, koska en siellä itse toimi. Jos kuitenkin mietin esimerkiksi musiikin tai elokuvan parissa työskenteleviä ystäviäni, sana, joka heitä kuvailee hyvin vahvasti, on yrittäminen.

    Tietysti aina tulee olemaan kammioonsa piiloutuvia tutkijoita, elämäntapataiteilijoita tai vaikkapa käsityötaiteen alalla toimivia taiteilijoita, jotka omasta halustaan toimivat yhteiskunnan rajamailla. Mutta kyllä sitä löytyy myös yrittäjiä, jotka paskat nakkaavat siitä, mikä heidän työnsä laatu on tai mitä asiakas tarvitsee. (Tämä on mahdollista aloilla, joilla asiakas on vahvasti alisteisessa asemassa ja joilla asiantuntijatyön hinta on hinnoiteltu hyvin korkeaksi. Tällaisia ovat kokemusteni mukaan vaikkapa terveydenhuolto ja LVI-asennus.) Mutta määrittelevätkö nämä tapaukset yrittämisen?

    Ehkä kummallisin oli ajatus siitä, että työrauhan haluaminen tarkoittaa sitä, että haluaa ”puuhastella toisten kustannuksella, mitä itse sattuu huvittamaan.”

    Eikö työrauha ole äärimmäisen tärkeää myös monilla yrittämisen alueilla, kuten ohjelmistokehityksessä, joilla asiantuntijan pitää pystyä keskittymään siihen, mitä hänen kuuluu tehdä, eikä siihen, mitä asiakkaat päivittäin sattuvat haluamaan? Jotenkin minä ajattelen, että eikö tuotteistamisessakin, jonka kiistaton asiantuntija olet, on kysymys siitä, että otetaan vähän etäisyyttä siihen, mitä yksittäiset asiakkaat haluavat, ja mietitään, mitä he todella tarvitsevat tai mitä kannattaa tehdä. Onko se nyt sitten niin kaukana taiteesta tai tieteestä?

    1. Kun Paavo Lipponen vaati 20.9.2011 hallitukselle työrauhaa vakuusneuvotteluihin, hän tarkoitti, etteivät suomalaiset saisi olla hänen kanssaan eri mieltä Kreikan tukemisesta.

      Kun Valvira katseli valelääkäreitä läpi sormiensa, sosiaali- ja tarveysministeri Paula Risikko vaati virastolle työrauhaa (marraskuun lopulla 2011).

      Kun maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila viivytti parhaansa mukaan Saimaan norppaa suojelevaa verkkokalastuskieltoa, hän vaati työrauhaa sopimuksen tekijöille (eli itselleen) maaliskuussa 2011.

      Professori emeritus Pekka Pihlanto totesi HS:n mielipidekirjoituksessaan 23.10.2012, että yliopistot tarvitsevat menestyäkseen kahta asiaa: rahaa ja työrauhaa.

      Pedagogiikan lehtori Matti Rautiainen ja kasvatustieteiden lehtori Pekka Räihä kirjoittivat (HS 5.10.2011), että juuri yliopistoissa on ollut aikaa vähän hengähtää. He harmittelivat, ettei sellainen ole enää mahdollista entisaikojen tapaan.

      Toisin sanottuna työrauha-sana näyttää liittyvän usein tilanteisiin, jossa joku verorahoillamme palkattu haluaisi kaikenkarvaiset vastuuta penäävät pois niskastaan.

  9. Kysymys on molemminpuolisesta väärinkäsitysten kimarasta.

    Lähtökohta; Taiteilija luo jotakin uutta. Sille ei ole markkinoita entuudestaan.

    Ensimmäinen väärinkäsitys syntyy siitä, että monet taiteiljat tyydyttää sellaisten markkinoiden tarpeita joita todellisuudessa ei ole. Myöskään Iphonea ei kukaan tarvinnut ennen kuin se tuli markkinoille.

    Toinen väärinkäsitys on se, että markkinoiden, eli yleisön pitäisin pureksimatta niellä taiteilijan tuotos. Ei. Tässä vaiheessa taiteilija taiteilijan on raivattava itselleen markkinat ja vakuutettava yleisö oman taiteen loistavuudesta.

    Sitten on tämä harha, ettei taiteessa olisi laatua. Laatu voi ilmetä taiteessa monella eri tavalla. Sen ei tarvitse aina olla työn laadussa tai estetiikassa.

    Taide vaatii melkoisia investointeja sekä ajassa, että taloudessa. Suomesta puuttuu mahdollisuudet jälkimmäiseen, joten se kostautuu laadussa, sillä jopa käsitetaideteos on yleensä jonkin mallinen objekti.

    1. Väität, ettei iPhonelle olisi ollut tarvetta ennen kuin se tuli markkinoille. Kyllä sille oli huutava tarve.

      Esimerkiksi Nokian puhelinten käyttöliittymä oli paisunut jopa seitsen- tai kahdeksantasoiseksi valikkohässäkäksi, joka oli käytettävyydeltään sietämättömän surkea.

      Entä kuka sanoi, ettei taiteessa olisi laatua?

      Mielestäni taiteen laatua voi mitata esimerkiksi rahan avulla vallan mainiosti. Niin tapahtuu joka kerta, kun joku pohtii, ostaisiko konsertti-, ooppera-, baletti- tai (elokuva)teatterilipun, kirjan, valokuvan, veistoksen, maalauksen tai minkä tahansa muun teoksen.

  10. Höh, kävin lukemassa kommenttien vastauksia eikä Pölli Tämä tuntunut yhtään kuuntelevan tai ottavan huomioon, mitä sanottavaa tai eri näkökulmia kommentoijilla oli, jankutti vain omaansa. Mitä mielenkiintoa tai järkeä sellaisessa keskustelussa on? Kiintoisa aihe joka tapauksessa, käyn ehkä lukemassa vastaisuudessakin, huolimatta (näennäisestä?) yksipuolisuudesta.

      1. Samaa vanhaa tuubaa. Katso omani ja muut kommentit noin vuoden takaisesta tästä taide vs.bisnes asetelmasta. Mikä ajaa tähän keskusteluun en oikein ymmärrä…

        1. Osa asiantuntijoista asennoituu tekemisiinsä ja etenkin asiakkaisiinsa kuin taiteilija pahimmillaan. Se taas johtaa ahdistavaan kurjuuden kierteeseen ja stressaavaan kädestä-suuhun-pakkotyöhön.

          Tästä aiheesta kannattaa jauhaa niin kauan, kun edes joku joskus saa siitä kipinän asenneremonttiinsa. Saamieni palautteiden perusteella tiedän sellaistakin tapahtuneen.

          Sitä paitsi et voi olettaa, että kaikki nykyiset blogini lukijat olisivat kahlanneet kaikkia yli 600 postaustani. Siksi käsittelen joitain asioita säännöllisin välein uudelleen.

  11. Kaikesta ylläolevasta päätellen yrittäjänä pärjää kovin alhaisella älykkyysosamäärällä. Taiteilijaa ei sellaisista ihmisistä olisi voinut ikinä tullakaan.

  12. Jari Parantainen siis osasi odottaa iPhonea. Voisitko kertoa mitä
    odotat seuraavaksi?

    1. Odotan esimerkiksi sellaista olohuoneen viihdejärjestelmää, jota osaisi käyttää joku muukin kuin tietotekniikkainsinööri. Ei ole vielä sellaista näkynyt.

      Odotan kotimaisten kanavien on-demand-televisiota, jonka kehitys jysähti Suomessa tekijänoikeusriitoihin. Nyt ihmetellään ties kuinka monta vuotta, mihin TVkaistan oikeudenkäynti johtaa.

      Lisäksi odotan suomalaista e-kirjaa, jonka ostaminen olisi yhtä helppoa kuin Kindle-opusten ostaminen Amazonista.

      Odotan, että kuriiriyhtiöt keksivät palvelumallin, joka ratkaisee verkkokaupan kotiinkuljetukset jollain järkevällä tavalla. Nykyinen kissa ja hiiri -leikki toimii huonosti.

      Odotan maastopyöriin sähköisiä vaihteita. Hiljattain kuvaamiani 1x-systeemejä odotin monta vuotta, nyt kamat tulevat tänä keväänä vihdoin myyntiin. Pyörä on jo tilattu.

      Odotan Kalorilaskurista visuaalista iPad-versiota. Nykyinen versio on jämähtänyt jonnekin viime vuosikymmenelle.

      Odotan sellaista CRM-softaa, joka osaa rakentaa tietokantansa automaattisesti suoraan sähköpostiviesteistäni. Yksikään nykyisistä ohjelmistoista ei toimi käytännössä.

      Odotan, että Nestin kaltainen älykäs termostaatti tulisi myös Suomeen. Olen ensimmäisenä jonossa ostamassa sellaisia taloni täyteen.

      Siinä muutamia listan alusta mieleen tulevia asioita.

    2. Ajattelin vähän laajempia visioita, eli sellaisia jotka luovat uusia liiketoiminnan aloja, mutta niitä nyt ei voi blogikirjoituksista bongata.

  13. ”Mielestäni taiteen laatua voi mitata esimerkiksi rahan avulla vallan mainiosti. Niin tapahtuu joka kerta, kun joku pohtii, ostaisiko konsertti-, ooppera-, baletti- tai (elokuva)teatterilipun, kirjan, valokuvan, veistoksen, maalauksen tai minkä tahansa muun teoksen.”

    Ja tämä huutoäänestys takaa laadun?
    Jos ostajasta olisi ollut kiinni, ei nykytaidetta koskaan olisi kehittynyt.
    Sama koskee sävellyksiä. Sibelius ja Mozart täyttävät kyllä saleja, mutta kantaesityksiin saa etsiä yleisöä kirveen kanssa.. Ymmärrätkö siis, että kuluttajan käsitykset ovat aina vanhoillisemmat kuin uutta luovan.

    Et taida käsittää pointtiani, että kaikki nämä ooppera, baletti ym. teokset on tehty ennen kuin niillä oli yleisöä ja kysyntää. Tekihän meidän ihana Marko Bjurströmkin satojen tuhansien flopin. Osaatko sinä määritellä minkälaiseen uuteen oopperaan haluat seuraavaksi mennä ja tiedätkö mitä siitä maksaa, vai jätätkö sen kenties säveltäjän ja libreton kirjoittajan harteille?

    Luominen on riskien ottamista siinä missä yrittäminenkin, eikä luova voi kuunnella yleisöä liiaksi, ”koska se patentti on jo rekisteröity” -Tämä on sitä kieltä jota sinä ymmärrät, pölkvist. 🙂

    1. Hyvä Porkkanaraastinrauta, nyt puhut asiaa!

      Pohdit täsmälleen samoja asioita kuin kuka tahansa huipputekniikan tuotekehittäjä. Tunnetuin tuosta asiakaskunnan konservatiivisuudesta kirjoittanut lienee Geoffrey A. Moore kuuluisassa kirjassaan Crossing the Chasm: Marketing and Selling Disruptive Products to Mainstream Customers.

      Moore kuvailee mallin, jolla uudet ja omituiset tuotteet tulevat markkinoille. Niitä on turha aluksi yrittää kaupata tavalliselle kansalle. Sen sijaan on löydettävä rohkeat edelläkävijät, jotka ottavat uutuuden käyttöön ensimmäisenä – ja maksavat etuoikeudestaan suolaisesti.

      Konservatiivinen osa asiakaskunnasta seuraa sitten aikanaan, jos edelläkävijät toteavat tuotteen hyödylliseksi.

      Silti tuotekehittäjän (tai taiteilijan) kannattaa tietysti aprikoida etukäteen, millaisia (usein latentteja) tarpeita asiakkailla saattaisi olla. Kun arvaus menee pieleen, tuloksena on mainitsemasi kaltainen floppi.

      1. KIrjoitit myös asiaa, mutta alkuperäinen blokikirjoituksesi vahvistaa konservatiivisiä käsityksiä. Yllämainitut lainalaisuudet pätevät myös taiteilijoihin sillä erolla, että konservatiivista yleisöä ei välttämättä edes tavoitella.

        Siltikin voi käydä niin, että taiteilijan tuloilta poistuu marginaalisenkin menestyksen myötä yläraja.

        Eija-Liisa Ahtilan videoteosten hinta esimerkiksi liikkuu jossain 2 miljoonan euron paikkeilla.

        Tälläistä toimintaa ei voi väheksyä vain sen takia, ettei sitä ymmärrä. Moni ei koskaan pääse yllämainittuihin tuloihin, mutta aina kannattaa yrittää.

  14. Eilen aamulla tuli radion ykkösaamusta taiteeseen liittyvä ohjelma. Siitä sai kyllä sellasen kuvan, että apurahojen jakajat ja muut eivät ymmärrä mitään. Oman väen pitäisi hoitaa nämä. Mutta maksaja on sitten ne muut jotka ei ymmärrä.

    Mitä tulee tuohon iphoneen ja sen tarpeeseen..kukaan ei koskaaan ole tarvinnut puhelinta, vaan ihmiset ovat halunneet keskustella keskenään.

    Kukaan ei koskaan ole halunnut autoa, vaan ihmiset ovat haluneet mennä paikasta toiseen.

    1. Jiikoo, olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä. Matkapuhelin aikanaan täytti vain ikivanhan sosiaalisen tarpeen. Nokia ei siis luonut tarvetta tyhjästä, kuten monet väittävät.

  15. Taas tätä taide vastaan Parantainen -keskustelua. Taiteen tekijät eivät taida muistaa sitä, että sen tekeminen vastaa ihan kaikkea muuta luomista. Eli prosentti on ideaa ja 99 % kovaa työtä. Eli ihan sitä samaa asiaa kuin liiketoiminnan kehittäminen, koneensuunnittelu jne.

    Ja prosessikin menee samalla lailla. Ensin on visio ja sitten toteutus. Ja taidotkin ovat samoja esim. kuvanveistossa ja insinöörillä. Molemmat tarvitsevat visuaalista näkemystä, kolmiuloitteista hahmottamiskykyä ja materiaalituntemusta, jotta duunin voi tehdä.

    Ei se taiteilija sen kummoisempi olio ole kuin normaali ihminen. Mutta taiteilija vain kuvittelee olevansa erilainen ja se johtuu siitä, että taiteen luomiselle on asetettu mystinen viitta. Sitä on turhaan mystifioitu.

    Raa’asti sanottuna taiteilijat eivät halua siirtyä muottiin, jossa uuden luomiselle on aikansa, mutta elintaso pitää luoda palkkatyöllä. Eli he eivät halua tehdä sitä rutiiniduunia.

    Jos taiteilijaa ja Googlella toimivaa duunaria vertaa, niin huomaa, että molemmat synnyttävät uusia innovaatiota. Mutta googleduunari tekee sen siten, että osa työajasta on varattu uusien innovaatioiden tekemiseen. He tekevät sekä tuottavaa duunia että luovat uusia innovaatioita.

    Miksei sama voi kuulua taiteeseen? Ooppera tekisi produktiota, joilla rahoitetaan ne korkeakulttuurin tuotteet. Taidemaalari tekee julisteita yms. rahoittaakseen maalinheittokokeilut jne.

    Niinhän ennekin on tehty. Da Vinchi suunnitteli sotakoneita, Michelangeloa työllisti mm. paavi Leo X ja hän opiskeli tiukasti taidetta, anatomiaa ja vaikkapa politiikkaa.

    Ihmettelen edelleen, miten taide eroaa muusta luovasta työstä niin, että sitä pitää erityisesti tukea. Samaa tukea pitäisi antaa kaikelle luovalle työlle. Oopperan kymmenillä miljoonilla euroilla laitettaisiin aika monta startuppia liikenteeseen. Jotkut niistä voisivat tuoda elantoa ja mahdollistaa sen, että taiteilijoita mesenoidaan.

    Taiteilijakin on vain perusduunari, jonka pitäisi oma tuotekehitys rahoittaa samoin kuin muidenkin.

    Kari

    1. Kiitos Kari, erinomainen koonti!

      Taitelijat perustelevat tarpeellisuuttaan usein sillä, että heidän taiteellaan on jokin yhteiskunnallinen sanoma. Jos niin todella on, suurin osa taiteilijoista epäonnistuu tehtävässään surkeasti.

      Vain aniharva taiteilija osaa, haluaa tai uskaltaa keikuttaa venettä niin, että hän saisi viestinsä läpi.

      Poikkeuksiakin toki on. Esimerkiksi Jani Leinosen masinoima Ronald McDonald -teloitus oli aika reipas tempaus!

  16. Hei!

    Jotenkin yhteiskunta on päätynyt siihen että taidetta kannattaa tukea. On monia asioita joita en haluaisi tukea maksamillani veroillani, mutta niitä silti tuetaan. Esimerkiksi armeija, yksityisautoilu ja ammattiurheilu.

    En ole myöskään yhtään samaa mieltä tästä rahalla mittailun asiasta. Sun näkemyksen mukaan kaikki valtavirran maun ulkopuoliset asiat ja ilmiöt saisivat kitua pois.

    En tiedä kuinka paljon apurahoja myönnetään taiteeseen suhteessa muihin asioihin, mutta mutu tuntumalla oletan, että taidetta ei tueta mitenkään merkittävillä summilla suhteutettuna esimerkiksi teknologiaan. Jotenkin myös luulen että IT ja insinöörialoilla on jonkun verran ammatillisesti epäonnistuneita ihmisiä, jotka ovat saaneet jotain tukea mutta ei ole sitten kuitenkaan onnistunut tehtävässään. Ei millään pahalla, riskejä kuuluu ottaa. Uusista ideoista ei pidä alunperin kukaan.

    Kuka estää sinua tuotteistamasta taiteilijoita? Eikö sinun pitäisi ammattilaisena nähdä taiteilijoissa runsaasti potentiaallisia asiakkaita?

    1. Moi Katrin, kiitos näkemyksestäsi!

      Kuulun siihen leiriin, jonka mielestä myös yritystukia pitäisi karsia rajusti. Mahdolliset muutamat poikkeukset eivät muuta sitä tosiasiaa, että firmoille syydetty tukiraha valuu suurelta osin hukkaan.

      En olisi aivan varma, että rahamittarit kuihduttaisivat valtavirran ulkopuoliset asiat ja ilmiöt. Mihin tuo hokema perustuu? Esimerkiksi tämä tunnettu hittikirja kertoo, että asia saattaa olla aivan toisin: The Long Tail: Why the Future of Business is Selling Less of More

      Entä mikä estää minua tuotteistamasta taiteilijoita? Ehkä juuri se rahan puute, taiteilijat eivät pysty maksamaan palveluistani!

      1. Viime keväänä etsimme rouvani kanssa täältä Espanjasta asuntoa ostomielessä. Kävimme katsomassa yhtä myytävää asuntoa joka oli ”hieman” yli budjetimme mutta myyjä jäi mieleen. Kaveri oli oikea taiteilija ja vilautti meille ateljeetaan pihalla – hienoja teoksia mökki täynnä.

        Tämä kaveri oli oivaltanut mielestäni jotain oleellista taiteilusta: käyttötaiteen tekeminen ei yhtään vähennä ”oikean” ei-kaupallisen taiteen arvoa. Kaveri löi käteemme esitteensä jossa oli tietoa näyttelyistään sekä antoi käyntikorttinsa.

        Sanoi että toimeentulonsa tekee maalaamalla asiakkaiden toimitiloihin ja koteihin isoja kollaaseja vai mitälie hienoja koristemaalauksia. Yhtään taiteesta tinkimättä. Sanoi tekevänsä mielellään tarjouksen kun olemme löytäneet budjettiimme mahtuvan kodin. Websivuiltaan kuulemma löytyy referenssejä sekä kuvia toimitetuista töistä.

        Tämä taiteilija ei tainnut kuulua ns. nälkätaiteilijoiden heimoon, ei suostunut tinkimään talonsa hinnasta ja myöhemmin kuulin että oli myynyt sen pyyntöhinnalla.

        1. No niin, oivasti kuvaamastasi tilanteesta ei tullut lainkaan sellainen olo, että taitelija olisi joutunut jotenkin huoraamaan elantonsa eteen. Työstään ylpeä ammattilainen vain äkkäsi asiakasehdokkaan ja otti tilanteen haltuun saman tien.

          Mikähän siinä taiteen myymisessä on muka niin vaikeaa?

  17. Hehe! Noi sun omat väittämäthän ovat kaikki tieteellisesti perusteltu. Sitäpaitsi jos pystyt tuotteistamaan taiteilijan työn, niin saat myös rahaa. Luulen että ihan oikeasti joku taiteilija tai muotoilija joko yksittäin tai yhteisönä saataisi olla innoissaan sellaisesta yhteistyöstä koska taiteiljalta saattaa puuttuua tuotteistamisen osaaminen.

    Musta vaan jotenkin tuntuu, että sun tavoite on enemmän huomion hakeminen ”raflaavilla” mielipiteillä kuin että tekisi itse asialle jotain.

    Ei kannata valittaa asioista johon ei osaa ehdottaa yhtään kehitysideaa. Tuet pois ei ole mikään kehitysidea jos taiteilijoilla ei ole liiketoimintataitoja. Toki saa olla kriittinen, mut sulta on unohtunut rakentavuus kokonaan.

    1. Noudatan tuotteistusprojektieni myyntityössä vain yksinkertaista 80/20-sääntöä: kannattaa keskittyä siihen 20 prosenttiin asiakkaista, joilla on 80 prosenttia rahoista.

      Mutta ei hätää, tarjoan apuani myös köyhille. Luet parhaillaan aivan ilmaista blogia. Myös Tuotteistajan opas 2013 on maksutta käytössäsi.

      Hiukan varakkaammat voivat ostaa kirjakaupasta kirjojani. Edelleen sitäkin rikkaammat voivat osallistua kaikille avoimiin koulutuksiini.

      Mutta kun käärin hihat ja tartun asiakkaani tuotteistustöihin, pätäkkää täytyy löytyä jo kymppitonnin verran. Käytännössä taiteilijat eivät siis kuulu projektipalvelujeni asiakaskuntaan.

    2. En itsekään ymmärrä veroeurojen kaatamista milloin mihinkin mäkihyppyyn tai kuorolaulukiertuuseen sen vähempää kuin yritysten tukemiseen. Mutta saattaisin jopa hyväksyä jonkun prosenttiosuuden irrottamisen taideapurahoista siihen että taidetta johdonmukaisesti ja pitkäjänteisesti kaupallistettaisiin esim. tuotteistuksella. Luultavasti (toivottavasti) tätä jo tehdään?

      Saako esim. kotiinsa tilatusta tilataideteoksesta kuten koko seinän taidepläjäyksestä kotitalousvähennyksen? Onko taiteilijajärjestöt ajaneet tätä asiaa? Ovatko ne mukana esim. Suomen Yrittäjissä?

      1. Kiitos Jarno, käytännöllisyydessään loistavia kysymyksiä! Juuri noin asiaa tulisi pohtia.

        Olen joskus ollut puhumassa kulttuuripalvelujen tuotteistamisesta. Reaktioista päätellen taitelijat ovat yhtä kovapäisiä kuin lääkärit ja juristit.

        Siinä tulikin muuten listatuksi kolme nihkeimmin tuotteistamiseen suhtautuvaa ammattiryhmää.

  18. Jokaisessa taideoppilaitoksessa opetetaan mm. liiketoimintataitoja, tietoa ja oppia on aivan varmasti saatavilla. Ainoa mitä tarvitsee tehdä on vain hypätä epämukavuusalueelle, ja senhän me kaikki teemme hyvin mielellämme. Tuotteistamisen paikka on kyllä siinä, kuinka tätä tietoa tuodaan näille taiteilijasieluille, kuinka asia juuri heille myydään, opetuksen asiakaslähtöisyys. Mikään ei esim. ole niin hienoa, palkitsevaa ja luovaa taidetta, kuin provisopalkkainen myyntityö. Performanssiteatteria parhaimmillaan.

    1. Liisa, totta puhut! Ongelman ydin saattaa löytyä ihmisten temperamenttieroista. Suuri osa suomalaisista on introvertteja. Eiköhän heitä siis löydy taiteilijoistakin.

      Myyntityö on monille introverteille erittäin tuskallista. Siksi hyväkin koulutus valuu hukkaan. Ihmisen perusluonnetta ei niin vain muuteta.

  19. Hyvä Jari.
    En kyllä ymmärrä miksi aloitit aiheen asiasta jota et pysty kehittämään yhdelläkään idealla. En ole ihan varma kuka täällä maailmassa on köyhä, siitäkin on niin montaa näkemystä.

    Tylsä.

    1. Et siis löydä tästä blogista, pikaoppaasta tai kirjoistani yhtään ideaa, jolla taiteilija voisi ansaita enemmän rahaa ja vapautta?

      Toki tiedän, että soveltaminen on töistä vaikeimpia. Ehdotan kuitenkin, että yrittäisit.

  20. Olen artikkelista aika ällikällä lyöty, naivisti kuvittelut tuollaisten asenteiden jääneen kauas 1970-1980- luvuille.
    Tarkoituksellisesti provosoiva yleistys. Aivan kuin nuoren, ehkä vielä romanttisesti maailmaa katsovan, ”vuoden käyttögraafikon” lausahdukset kuvaisivat kaikkien taiteilijoiden maailmankuvaa.
    Kuvataiteilijan näkökulmasta köyhyydellä ja kurjuudella ei makseta:
    – ennakkoveroja
    – yel-maksuja
    – vakuutuksia
    – työhuonevuokraa
    – työhuoneen sähkölaskua
    – nettiyhteyttä
    – kännykkää
    – www-sivuja
    – materiaalikuluja (taiteen tekemisen välineet ovat törkeän kalliita)
    – kuljetuskustannuksia (näyttelyt)
    – galleriavuokria näyttelyistä (Helsingissä esim. 3.500 eur vajaan kolmen viikon näyttely)
    – kutsukortteja, julisteita, avajaiskustannuksia, muuta markkinointimateriaalia
    – kehystyslaskuja
    – kirjanpitokuluja
    – yms. yms. yms…
    Teosmyynneistä maksetaan alv ja myyjä ottaa oman provisionsa lisäksi oman alvinsa .
    Hyvästäkin näyttelymyynnistä ei jaa viivan alle kuin miinusta. Mahdollisilla apurahoilla maksetaan näyttelyjen galleriavuokrat. Suurin osa kollegoistani rahoittaa taiteellista työskentelyään toisen (tai toisten) työn tuloilla. Taiteilija-apuraha on käsittääkseni n. 1300,- eur kuussa.
    Kuvataidepiireissä on pitkään väännetty kättä siitä menettääkö kuvataiteilija jotain työnsä luovasta erityispiirteestä alkaessaan yrittäjäksi.
    Suomessa ei ole mitään välimuotoa olla luova ”jotain muuta” kuin joko yrittäjä tai työtön. Kolmas vaihtoehto on saada päätulo muusta työstä ja sitten harrastaa omaa ammattiaan.
    Olla taiteilija on hulluutta. Joku omituinen vinouma – luomisvimma- ajaa tekemään taidetta ja toinen vinouma –kommunikointi tarve- ajaa jakamaan oman tutkimusretkensä tuloksia muiden ”nautittavaksi”.
    Ja hulluinta kaikessa: maksaa vielä itse kaikki viulut.

    1. Ei tästä tarvitse mennä kuin valokuvaajien pariin, niin jo kaikki listaamani venkoilut tulevat vastaan vähän väliä. Siis vaikka ikää olisi kuinka paljon.

      Toki osa ymmärtää olevansa yrittäjiä. Mutta päinvastaisia esimerkkejä näkee silti paljon useammin.

    2. Hanna, en todellakaan halua provosoida mutta miten oikeissa taiteilijapiireissä suhtaudutaan niihin taiteilijoihin joiden ”taide myy” tai vielä pahempaa /parempaa, jos taiteilija aktiivisesti kauppaa teoksiaan, tekee tilaustöitä tms? Eli suhtautuu ammattiinsa työnä josta on saatava rahaa?

      Kyllä kai arkkitehtikin mieluummin suunnittelee Unicefin pääkonttorin kuin Lempääläisen kylmälaitevalmistajan peltihallin, mitenkään jälkimmäistä väheksymättä. Moni yrittäjä on samassa jamassa eli osa töistä tehdään intohimolla tunteja laskematta ja osa taas vuokrien, verojen ja vakuutusten maksamiseksi.

      Miksi itseään taitelijaksi nimittävällä pitäisi olla joku ihmeen subjektiivinen oikeus saada elantonsa muiden kustannuksella vain siksi että on hankkinut taiteilijan tutkinnon (koulutus)?

      1. hei vaan kaikille, yleiskommenttina Parantaiselle: tuo tekstisi lapsellisuus ei voi olla muuta kuin provosointia vaikka itse sen kiellät. Tarkastellaan muutamaa väittämääsi;

        Taiteilijan mielestä yleisö koostuu sivistymättömistä moukista, jos kukaan ei osta hänen teoksiaan. Asiakkaiden tarpeet tai toiveet eivät häntä kiinnosta.
        Taiteilijalle vain harva uskaltaa antaa rehellistä kritiikkiä. Muuten primadonna nakkelee niskojaan ja järjestää julkisen kohtauksen. Hän kailottaa suureen ääneen, että arvostelijat ovat väärässä. Hän on vainon uhri.
        Taiteilijalle sopimukset eivät ole edes vessapaperin arvoisia. Joka toinen tapaaminen alkaa myöhässä. Loput hän unohtaa kokonaan.
        Taiteilija on laiska

        Tässä maassa on loistavia taiteilijoita joita ei olisi syntynyt kaupallistamalla: Röykä, Ismo Alanko, Kivi jne jne jne…

        Kun kosiskellaan yleisöä ja maksavaa asiaksta syntyy valitettavasti euroviisua. Marry my please, että saan elantoni. Ulostetta niin sanoakseni vaikka sekin on makuasia minne torttunsa laskee.

        Olisi aika nuivaa eli vittumaista ajatella elämää ilman näitä ja monia muita edellä mainittuja arjen sulostuttajia. Kotimaisia elokuvia ei pysty tekemään ilman tukirahaa. Pitäisikö ne lopettaa ja odottaa die hard seiskaa aina vaan?

        Kommenteissasi on sitten tätä apuraha-asiaa muttei juuri tuossa leipätekstissä. Pahempi populistinen suunsoittaja olet kuin yksikään poliitikko ja toivon todellakin ettei nämä tuotoksesi vuoda ulos tästä sisäsiittoisesta laaristasi saastuttamaan esim nuorison ajatuksia.

        Yrittämisen puolustamisella näillä jutuilla ei ole miitään tekemistä. Tämä ”taide ja sen tukeminen on turun bussista” – provokaatiosi täytyy olla jotain henkilökohtaista vai olenko ihan väärässä?

        1. Olen muutaman kerran nähnyt Röyhkän ja Ismo Alangon esiintyvän konserteissaan. Molemmat artistit soittavat useimmiten yleisönsuosikkien lisäksi myös harvinaisempia helmiä.

          Moni artisti myöntää auliisti että keikoilla on pakko vetää tietyt rallit vuosi toisensa jälkeen mutta vastapainoksi tyydyttävät taiteilijasieluaan uudemmalla tuotannolla tai harvinaisilla taiderokeilla.

          Eräs tuttuni määritteli hyvin tämän ikuisen rokkareiden dilemman: oikeasti epäkaupallista musiikkia on se mitä ei edes julkaista, korkeintaan omaan käyttöön tai maksutta jaettavaksi tehdään. Jos kuvioon tulee levyn julkaisu ”suurelle yleisölle” puhumattakaan maksullisista esiintymisistä, levymyynnistä tai radiosoitosta ollaan kaupallisia. Piste.

          Olen muuten aikanaan ollut keikalla jossa laulusolistina oli Ismo Alanko ja vetivät ainoastaan yleisön toivebiisejä, mm. Rollareita, Hurriganesia ja muita kaupallisuuden turmelemia ”euroviisuja”. Hirveää eikö?

        2. Valitan Tuomas, mutta kirjoituksestasi näkee heti, ettet ole joutunut tekemään oikeita töitä taitelilijoina itseään pitävien kanssa.

          Kaikki kirjaamani kohdat perustuvat sataprosenttisesti omiin kokemuksiini, eivät siis mihinkään yleistyksiin tai kuvitelmiin.

          1. Aika paljonkin olen ollut taiteen ja taiteilijoiden kanssa tekemisissä musa- ja kirjapuolella, kuvataiteissa. Rahoituksesta tuotantoon. Mielipiteitä maailmaan mahtuu mutta ahdamielisyydessäsi kirjoittaj tekee tosiaan hallaa yrittäjyydelle mielestäni näin ankarasti rinnastamalla.

          2. Hyvä kommentti, olen tosiaan monessa asiassa aivan älyttömän ahdasmielinen!

            Monet yrittäjätkin pitävät sitä ahdasmielisenä, että edellytän esimerkiksi, että sovitut aikataulut pitävät.

            Edellytän ahdasmielisyyttäni myös, ettei kukaan projektiryhmästäni ala selitellä mitään, kun asiakas ryöpyttää. Jos jonkun huulet kaikesta huolimatta liikkuvat, niiden tulee muodostaa anteeksi-sana.

            Edelleen olen niinkin ahdasmielinen, että jos asiakas ei pidä työtämme sovitun mukaisena, työnnämme laskun kiltisti ja mukisematta silppuriin.

            Onneksi tällaisiakin ahdasmielisiä kriteerejäni täyttäviä yrittäjiä (ja taiteilijoita) on. Ne vain ovat toooodella harvinaisia.

  21. Olen sekä yrittäjä että taiteilija. Yritystyössäni teen nettisivuhommia, taittohommia ja kaikenlaista monitoimihommaa, taidetyössäni mm. kuvia. Tunnustan ”laiskuuteni”: en pystyisi tekemään työtä, jossa pitää herätä aamulla aikaisin – en yrittäjänä, enkä taiteilijana, enkä minään versiona minusta. Mutta miten pitkä työpäivä tai säännöllisyyteen taipuminen kertovat mitään laiskuudesta? Ehkä vähintään kuuden päivän työviikot kahdentoista tunnin työpäivillä kertovat todella enemmän luovuuden vimmastani tai huonosta aikataulutuskyvystäni – mutta en koe olevani laiska vaikka runsas työteliäisyys ei aina käännykään rahaksi. Elämä säännöllisessä työssä käyvänä ihmisenä voisi olla yhteiskunnan silmissä hyväksyttävämpää, mutta kun luovuus ei katso kelloa. Nyt minulla on kaksi työtä, joihin herään kun herään, mutta joita teen molempia niin kauan, kunnes työ on tehty – vaikka se tarkoittaisi kello neljää aamulla.

    Jos taiteilijaminältäni kysytään, sillä ei ole yrittäjän identiteettiä. Nettisivujuttuja tekevällä yrittäjäminälläni on aivan erilainen suhtautuminen yrittäjänä olemiseen kuin taiteilijaminällä. Yrittäjyyden käsitteestä vieraantuminen minun ja monien muiden taiteilijoiden kohdalla ei tarkoita sitä, etteikö omaa työtään arvostaisi ja käsittelisi työnä, jonka tarkoitus on elättää. Vieraantuminen yrittäjä-termistä kohdistuu nimenomaan useisiin käytännön asioihin, joiden kohdalla itsensä työllistävä yrittäjämäinen työ, joka ei kuitenkaan ole puhdasta yrittäjyyttä kaikkine yksityiskohtineen, tippuu lomakkeiden sudenkuoppiin. Näitä seikkoja en ala tässä eritellä, koska siihen menisi puoli päivää, mutta löydätte ne hyvin nopeasti, kun vähän perehdytte asiaan. Suomessa tämän työn käsite on todellakin vaillinainen: olet joko töissä, yrittäjä tai työtön. Esim. Englannissa ja monissa muissa Euroopan maissa on vielä yksi ryhmä, johon mm. taiteilijat ja kädentaitajat kuuluvat: self-employed. Se ei ole niin järeä termi kuin yrittäjä ja se kattaa paljon sellaisia asioita, joissa me itsensä työllistävät joudumme nyt kävelemään tyhjän päällä silloin, kun meidät heitetään yrittäjien laariin.

    Yksi suuri ero yrittäjäminäni ja taiteilijaminäni välillä on myös se, että yrittäjyys ei määrittele minua, se vain on, mitä teen. Taiteilijuus on osa minua silloinkin, kun vain olen. Taiteilijana olen aina töissä. Omalla kohdallani yrittänä tekemäni tuotteet kumpuavat persoonastani ja minusta, mutta itse yrittäjyys ei. Taiteilijana koko kokonaisuus kumpuaa minusta, eikä se ole irrotettavissa erilliseksi osaksi, jonka voin tarvittaessa myydä kenellekään ulkopuoliselle. Yritykseni voin myydä tuotteineen, jos sille päälle satun.

    Se, etten taiteilijaminässäni tunne olevani yrittäjä, ei myökään sulje pois sitä, että monet asiat taiteilijuudessani muistuttavat yrittämistä. Kuten yrittäjälle, taiteilijallekin sopimusten ja aikataulujen rikkominen voi olla kohtalokasta, siksi niistä pitää kynsin ja hampain kiinni. Markkinoin teoksiani ja niitä ostetaankin välillä. Minua ei missään nimessä haittaa se, että teokseni myyvät, enkä ole tähän mennessäs joutunut tinkimään ”omasta laadustani”: teen kaiken omilla ehdoillani ja jos tekisin toisin, en voisi seistä teosteni takana. Koen kuitenkin tekeväni alkutuotteita ja esimerkiksi minun kohdallani työrauha tarkoittaa nimenomaan sitä, että voin keskittyä luomiseen ja jättää myymisen pääosin muille. Onneksi meillä on esimerkiksi alueellisia taiteilijaseuroja (joihin suurin osa ammattitaiteilijoista kuuluu), jotka ylläpitävät suosionsa löytäneitä taidelainaamoita, ja jotka ovat pistäneet pystyyn verkkokauppoja. Ne myyvät aktiivisesti taidetta, tekevät yritysmyyntiä jne. – ja jäsentaiteilijat osallistuvat näihin projekteihin aktiivisesti ja kehittävät itse uusia tuotantomalleja aktiivisesti. En tiedä missä olette päätänne pitäneet viimeiset viisi vuotta, kun näitä juttuja on lanseerattu ilmoille kymmenittäin.

    Hienointa taiteilijuudessa on se, että se ei sido minua yrittämiseen. Nimenomaan *yrittämiseen* – en minä taiteilijana mitään yritä, minä teen.

    1. Kiitos, pohdintasi olivat mukavaa luettavaa. Olet selvästi miettinyt asioita.*

      Mitä tuohon laiskuuteen tulee, monet ihmiset (en tarkoita sinua) ovat kovia korostamaan kiivaita työjaksojaan – vähän samaan tapaan kuin poliitikot, jotka ovat ehkä kolme kertaa elämässään neuvotelleet jossain peräti aamuyön puolelle.

      Mielestäni sellainen ihminen on ahkera, joka tekee tylsää työtä huonojen esimiesten simputtamana sitkeästi 40 vuotta putkeen.

      Esimerkiksi anoppivainaani oli sellainen. Hän myöhästyi koko uransa aikana töistä kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla postiauto ajoi myrskyssä ojaan ja toisella kerralla hän sai sairaskohtauksen.

      * Mikset muuten kirjoita omalla nimelläsi? Oliko tekstissäsi jotain, minkä takana et uskalla seisoa?

      1. Tekstissäni ei ole mitään, minkä takana en uskalla seistä – mutta katsos, kun on se työrauhajuttu. Yrittäjäminulla on deadline tulossa ison projektin kanssa ja taiteilijaminulla on kiire valmistella näyttelyä. En halua tuhlata aikaani tämän asian vääntöön tai kuunnella kommentteja kesken työpäiväni (oli työ yrittäjyyttä tai taiteilua) tai kauppa- tai galleriareissullani. Haluan, että keskustelu asiasta pysyy tällä palstalla, jota voin lukea ja kommentoida silloin, kun oma työni ei keskeydy ja jolloin se ei tunkeudu luovan prosessini tielle sellaisina hetkinä, kun en sitä kaipaa.

        1. OK, kiitos vastauksestasi – ymmärrän pointtisi! Moni meistä on vain sitä mieltä, että nimetön mielipide ei ole oikeastaan mielipide ollenkaan.

  22. Muotoilija, keraamikko. kuvataiteilija, opettaja Merja Haapala

    Olen aivan äimän käkenä mokomista Parantaisen populistisista ja vääristyneistä yleistyksistä. Aikaisemmin Hanna Varis jo hyvin kuvaili taiteilijan ammattia ja siihen kuuluvia raskaita taloudellisia velvollisuuksia, jotka ovat lainsäätäjän toimesta samat kuin millä tahansa yrittäjällä. Vaikka perunakauppiaalla. Taiteilijat eivät halua tulla luokitelluiksi yrittäjiksi siitä yksinkertaisesta syystä, että toimintamme tavoite ei ole VOITON MAKSIMOINTI.

    Minä teen taidetta ja asiakkaiden toivomusten mukaisia tilaustöitä, mitkä sopivat myös omaan näkemykseeni. Lisäksi opetan 10 tuntia viikossa elättääkseni itseni ja kolmilapsisen perheeni. Näihin töihin ei todellakaan riitä 40 tuntia viikossa. En kuitenkaan kovasti valita työtuntejani, sillä monipuolinen työni on samalla intohimoni.

    Olen 25 vuoden ammattiurani ajan tehnyt tilaustöitä, enkä KOSKAAn ole tehnyt kuin sovitunlaiset tuotteet. Koskaan en ole myöskään myöhästynyt toimituksistani, sillä varaan niihin tarpeeksi aikaa.

    Mikähän katkeruus nyt vaivaa, en ole kovin usein törmännyt yhtä törkeään ja yksipuoliseen panetteluun taiteilijoita kohtaan!

      1. Aijjaa, mutta vääristelty yleistys on harhauttamista, jollei jopa valehtelua:

  23. Mielestäni ihminen, joka vapaaehtoisesti tekee tylsää työtä huonojen esimiesten simputtamana sitkeästi 40 vuotta putkeen on lähinnä laiska, kunnianhimoton ja tyhmä. Juuri tuollaiset työläiset mahdollistavat surkeat palkat ja työehdot meille kaikille. Oikeasti ahkera tajuaa kyllä hakeutua kykyjään vastaaviin hommiin.

    1. Teki mieleni vastata Ema Hurskaisen tavalla, mutten jaksanut kirjoittaa enempää.

    2. Toivottavasti vitsailet, hyvä mies! Tässä maassa lienee satojatuhansia sitkeitä raatajia, jotka saattaisivat loukkaantua heitostasi aika pahasti.

  24. Hei!
    Hieno keskustelunalku, ja hyvin tärkeä aihe nostaa tapetille!
    Lyhyt kysymys: onko tutkija sitten myös yrittäjä?

    Olen itse sekä yrittäjä että taiteilijana (osa-aikaisesti) toimiva, enkä katso voivani yhdistää näitä kahta roolia yhdeksi ammatiksi. Siksi olen eriyttänyt ne kahdeksi eri elämäntyöksi, joilla on toki synergiaetuja toisiinsa nähden. Taiteilijalla voi olla yrittäjän asennetta, mutta taiteesta ei voi tehdä yritystä!

    Taidegraafikko Pekka Hannulainen (jota tässä häneltä lupia kysymättä nyt linkitän kommenttina blogikirjoitukseesi, internetin vapautta) on pohdiskellut asiaa hyvin ja perusteellisesti yritettyään ensin tuotteistaa taiteilijan ammatin yrittäjyydeksi, ja sitten tultuaan johtopäätöksiin kokemustensa perusteella:
    https://luovuksissa.blogspot.fi/2012/03/sisainen-sankari-vs-taiteilijan.html

    Jotta en vain siteeraisi muita, vastaan kirjoitukseesi myös itse: niinkuin tutkija haluaa olla täysin vapaa tutkimuksensa kohteeseen liittyvistä taloudellisista ja poliittisista sidonnaisuuksista, niin myös taiteilija haluaa ilmaista jotain ilman taloudellisia kytköksiä tai tuottavuusvaateita. Minulle “oikea taide” on taiteilijan yritys välittää teoksessaan henkisellä ja esteettisellä tasolla kokemusta totuudesta tai täydellisestä läsnäolon hetkestä. Taiteilijan eetos on tehdä omasta mielestään esteettisesti ja eettisesti oikea, rehellinen teos, jos teoksen yleisö saa tästä lisäarvoa ja hän tuottoa työstään niin sen parempi. Yrittäjän ensisijainen eetos on tuottaa lisäarvoa asiakkailleen niin että hän itsekin hyötyy siitä taloudellisesti ja hänen toimintansa on taloudellisesti kannattavaa. Ero on hiuksenhieno, mutta tärkeä.

    Vielä yksi linkitys, sillä en ole sanataiteen mestari, mutta Esa Leskisen kirjoitus Voima-lehdessä antaa mielestäni erinomaisen selityksen sille mitä taide on ja miksi sitä ei voida mitata markkinatalouden mittareilla:
    https://fifi.voima.fi/artikkeli/2012/helmikuu/nakokulma-taide-pelastaa-kilpailulta

    Toivottavasti sinulla on aikaa mennä katsomaan taidenäyttelyä tai kuuntelemaan vaikka sinfoniaorkesterin konserttia. Mukavaa kevättä ja valoa elämääsi!

  25. Tämä on tuomitsevin ja ymmärtämättömin blogikirjoitus, jonka olen aikoihin lukenut. Asia on surullinen.

    Päällimmäisiä ajatuksia:
    1. On törkeää, että kirjoittaja tällä tavalla pyrkii leimaamaan ihmiset, joilla on inhimillisiä tarpeita kuten tarve työrauhaan, jonkinlaisiksi itsekkäiksi niskojaan nakkeleviksi primadonniksi. Tässä olisi kirjoittajalla mielestäni peiliin katsomisen paikka: Mikä tämän kirjoituksen tarkoitus on, ellei oman paremmuuden esittely ja toisten mollaaminen? Mitä muuta tämä on kuin itsekkyyttä?
    2. Onpa kerrassaan mustavalkoista tekstiä. Ehkä kirjoittaja jotenkin yrittää saada yrittäjät kuulostamaan kypsiltä ihmisiltä, joilla on asenne kohdillaan, mutta minua lähinnä surettavat tällaiset voimakkaat ja ehdottomat väitteet: ”Yrittäjä ymmärtää, että laadun mittarit määrittelee *aina* asiakas. Sillä ei ole *mitään merkitystä*, mitä mieltä yrittäjä itse on tekemisistään.” (korostukset itse lisättyjä) Ikään kuin kaikki työntekijän tarpeiden ja näkemysten huomiointi olisi aina asiakkailta ja valmiista tuotteesta pois. Ja ikään kuin asiakkaiden mielistelyssä ei voisi tapahtua ylilyöntejä. Ja ikään kuin asiakkaiden liiallinen mielistely ja yrittäjän/työntekijän tarpeiden laiminlyönti ei voisi huonontaa tuotetta ja työntekoa.
    3. Ja ikään kuin oman sydämen kuunteleminen olisi jotenkin erityisen *itsekästä*. Oma sydänhän voi nimenomaan suorastaan vaatia huomioimaan maailman tarpeet omien tarpeiden (ja joskus asiakkaidenkin toivomusten) ohitse.
    4. Minun on vaikea ymmärtää, mitä muuta tällä kirjoituksella on pyritty saamaan aikaan kuin (a) pahaa mieltä niille, jotka tunnistavat itsessään tai lähimmäisissään jonkin sortin taiteilijaidentiteettiä tai kuvailemiasi piirteitä kuten tarpeen omaan työrauhaan ja (b) omalla (muka) ah niin kypsällä yrittäjäidentiteetillä keuliminen. (Kyllä, minun mieleni ainakin onnistuit pahoittamaan, ja tästä lähtien aion suojella itseäni jättämällä blogitekstisi lukematta.)
    5. Mitä jos kirjoittajan asiakkaaksi tulee taiteilija? Miten yrittäjä onnistuu taiteilijan palvelemisessa, jos hän hädin tuskin kykenee ehkä joillain latteilla kohtelisuuksilla peittämään halveksuntansa taiteilijan olemusta kohtaan?
    6. Mitä jos asiakkaat päättäisivät, että he eivät halua tukea yrittäjää, joka käyttäytyy näin tuomitsevasti ja ymmärtämättömästi kanssaihmisiä kohtaan? Kuuluisiko yrittäjän työnkuvaan tässä hypoteettisessa tilanteessa omien mielipiteiden muuttaminen? Olisiko se helppoa? Kuinka suuri henkilökohtainen uhraus se olisi? Mikäli se tuntuisi jonkinlaiselta henkilökohtaiselta uhraukselta, tämä kysymys saa toivottavasti kirjoittajan miettimään asioita sen tunne-elämältään hieman herkemmän taiteilijankin kannalta, jolle jokin paljon pienempi asia on aivan yhtä suuri uhraus. (Ja tiedoksi, että tunne-elämän herkkyys on synnynnäinen ominaisuus eikä ihminen voi mitään sille, kuinka herkkä hän on.)
    7. Onneksi yrittäjänkään ei ole mikään pakko omaksua tällaista ylimielistä asennetta, jota tämä kirjoitus edustaa. Tämä kritiikkini ei siis todellakaan kohdistu yrittäjyyteen tai yrittäjäidentiteettiin, vaan tähän kirjoitukseen, sen mustavalkoisuuteen, ymmärtämättömyyteen, ylimielisyyteen, tuomitsevuuteen ja surullisuuteen.
    8. Siltä varalta, että esität minullekin sen kysymyksen, miksi kirjoitan nimimerkin takaa; siksi, että en tiedä, kuka olet ja missä asemassa olet (enkä viitsi asiaa selvittää) ja tiedän, että on olemassa esim. sellaisia ihmisiä, jotka suuttuvat kritiikistä niin paljon, että yrittävät tehdä kritisoijan elämästä vaikeaa. En usko, että olet tällainen ihminen, mutta koska en tiedä sinusta mitään, näen viisaammaksi kommentoida nimimerkin takaa. Ts. en näe tätä kommenttiani tarpeeksi tärkeäksi vaarantaakseni sen vuoksi mitään oikeasti tärkeää. Aluksi laitoin nimi-kenttään oman nimeni, mutta sitten päätinkin olla varovaisempi.

          1. Yrittäjä-asiakas -kuvion ei tarvitse olla välttämättä noin epätasapainoinen kuin se vanhassa yrittäjyydessä on. Asiakkaiden lisäksi tuotetta voivat arvioida ja kaikenlaista vaatia myös joukot, joilla on valta tukea tai lynkata taiteilija/yrittäjä/asiantuntija. Joukkoälyn kannanotot (esim. 50€ panos taiteilijan epäkaupalliseen projektiin) ovat iso tuki taiteelle, joka voisi muuten jäädä perinteisiltä ostajilta ja rahoittajilta piiloon. Tosin joukkorahoituskin vaatii hieman tuotteistamista, jotta joukot saadaan ymmärtämään mitä hyötyä heille on siitä, jos he tukevat ko projektia. Mutta arvostan kyllä myös taiteilijoita, jotka tekevät taidetta omasta pussista. Hyvä kun käsittelet tuotteistusta myös taiteilijoiden näkökulmasta pelkäämättä, että sinut leimataan taiteen vihaajaksi. Tuomas Siltala: Tykkään Röyhkästä ehkä juuri siksi, kuinka tinkimättömästi hän noudattaa omaa linjaansa kappaleissaan: kaikki kuulostaa Röyhkältä eli hyvin tuotteistettu. Hyvän tuotteistuksen taustalla on usein hyvä taiteilija. Nykyään myös marginaalitaide löytää kyllä yleisönsä kiitos netin ja maun pitkän hännän.

  26. Hei Jari, jostain syystä ei keskustelumme näkynyt tässä ketjussa joten laitan vastaukseni vastaukseesi kysymykseeni: kuka on lempikirjailijasi? vielä tähän.

    Hei Jari,

    Kiitos vastauksestasi, ehkä hain enemmän tuota fiktiopuolta; on kiinostavaa tietää minkälainen kirjallisuus kiinnostaa ketäkin. Mielestäni olet oikeassa asiakaslähtöisyyttä korostavassa ajattelussasi, etenkin kun se on suomalaisilla yrityksillä usein vähän hukassa. Tämä ei kokemukseni mukaan johdu siitä, etteikö haluttaisi olla asiakaslähtöisiä, vaan siitä, että insinöörikansana olemme helposti hyvin tuotekeskeisiä ajattelultamme – emmekä osaa ajatella oikeassa kohtaa (jo tuotekehityskaaren ihan alkupäässä) todella markkinan kysynnän vaatimuksia.

    Jos kuitenkin haluaisin joskus ostaa tuotteitasi ja käyttää niitä yritykseni hyväksi, kaipaisin sinulta avarampaa maailmankatsomusta. Todella menestyksekkäitä globaaleita yrityksiä ja brändejä ei voida johtaa ja kehittää kauhean kapeaseinäisestä karsinasta; niin monimuotoisia olioita ne nykypäivänä ovat.

    Tämän toteavat Sirkka Hämäläinen tämän päivän Hesarin taloussivuilla: ” Jokaisella on oikeus tulla hyvin johdetuksi. Jostain syystä kuvitellaan, että taiteilijat olisivat jotenkin poikkeuksellisia, mutta jokainen kulttuurilaitos on ihan samanlainen kuin mikä tahansa asiantuntijoista koostuva työyhteisö. Samanlaisia ovat ekonomistit tai toimittajat.”

    Pidin myös Steve Jobsin toteamuksesta: ” Nuorena pidin itseäni aina pikemminkin humanistina, mutta tykkäsin elektroniikasta” … “Sitten luin, mitä yksi sankareistani, Polaroidin Edwin Land on sanonut. Hän korosti sellaisten ihmisten merkitystä, jotka pystyivät toimimaan humanismin ja luonnontieteiden rajapinnassa. Päätin, että minä halusin kehittyä juuri sellaiseksi ihmiseksi.” (Walter Isaacson, Steve Jobs)

    W. Isaacson kertoo em. teoksessa sekä humanismia että luonnontieteitä ymmärtävien persoonien ajattelun kiinnostaneen häntä aikaisempienkin hänen kirjoittamiensa teosten kohdalla (Franklinin ja Einsteinin elämänkerrat). …”Uskon, että juuri tämä yhdistelmä on avainasemassa 21. vuosisadan luovien talouksien synnyttämisessä.”

    Kerroit, että suosikkikirjailijasi on Seth Godin. Luen itsekin työn puolesta paljon tietokirjallisuutta, erona kyllä se, että alallani väittämät perustuvat ns. kovaan tietoon eli en voi kertoa totuutena mitään mikä ei perustu kliinisiin tutkimustuloksiin.

    Olen kuitenkin kokenut maailman niin, että erityisesti myyntityössä on erilaisten taustojen ja kulttuurien (mikro, makro, jne.) ymmärrys paikallaan jotta voin edistää asiaani erilaisten asiakasryhmien kohdalla. Siksi olen aina lukenut paljon ja kaikenlaista kirjallisuutta. Kuunnellut paljon ja erilaista musiikkia. Arvostanut taiteita ja tieteitä mitenkään arvottamatta toista toisen yli. Usein lahjakkuus on monimuotoista: kirurgi on supermusikaalinen ja soittaa työn vastapainoksi instrumenttia bändissä. Talousjohtajan intohimo on marginaalissa olevat kuvataiteet.

    Steve Jobs rakasti musiikkia ja arvosti eri alojen artisteja yli kaiken. Tällä arvostavalla asenteella ja kiinnostuksella kulttuuria kohtaan on erittäin suuri merkitys arvokkaan brändin luomisessa ja liiketoiminnan kasvussa ihan kaikilla mittareilla mitattuna.

    Hyvää kevättä sinulle ja yrityksellesi,

    Päivi Siltala

    1. Ajattelinkin, että tarkoitit kysymykselläsi fiktio-osastoa. Mutta hetken pohdittuani päätin rikkoa sääntöjä ja vastata niin kuin itse halusin.

      Toki kysymyksesi oli vaikea. Esimerkiksi viime vuoden paras kotimainen elokuva oli ilman muuta Vuosaari. En silti pysty sanomaan, että Louhimies olisi suomalainen lempiohjaajani.

      Tai ulkomaisista elokuvista Koskemattomat oli mielestäni suvereeni, kun se vihdoin tuli Suomeenkin loppusyksystä. Mutta ovatko Nakachen & Eric Toledanon nyt sitten suosikkiohjaajiani? En osaa sanoa.

      Seth Godinia on mielestäni väärin lokeroida tietokirjailijaksi – vaikka useimmat niin tekevätkin. Eihän hän fiktiotakaan väännä.

      Steve Jobsista täytyy kyllä muistaa, että hän oli oikein oppikirjaesimerkki narsistista, eli kärsi vakavasta persoonallisuushäiriöstä. Se rajaton arvostus artistejakin kohtaan loppui heti, kun piti sopia vaikkapa Bonon kanssa iPodin U2-version painatuksista.

      Sinänsä veikeää, että arvelet tietäväsi, missä maailmankatsomukseni rajat kulkevat!

  27. Jaa mikäs se oikea lokero sitten Godinille on? Jobsin saavutuksia ei varmaan voida kuitenkaan väheksyä oli mitä tahansa häiriöitä. Bonon kohdalla kyse oli pitkälti oikeudesta käyttää omaa innovaatiota siten kuin sen oikeaksi näkee. Ja menet vähän sivuun nyt pointista – siitä, kuinka taide ja talous tarvitsevat toisiaan.

    Veikeää kyllä, sen verran maailmankatsomuksesi rajat ulosantisi perusteella ovat suppeat, että asiakkaaksi olisi vaikea ryhtyä – tai ehkä asiakas tässä kohtaa onkin väärässä. Onneksi kuitenkin tuhannet käyvät edelleen koulutuksessasi ilmoittamasi mukaan. Suomessa nuo mantrat saattavat toimiakin jopa liikevaihdon generoitumisen asteelle asti.

    1. Olet oikeassa, harhauduin aiheesta. Se on yleistä tässä keskusteluketjussa.

      Esimerkiksi moni on päätellyt, että jostain syystä vihaan taidetta. En tietääkseni ole vihjannut sanallakaan sellaisesta.

      Kirjoitukseni käsitteli sitä, miksi useimmat taiteilijat tulevat pysymään köyhinä hyvin yksinkertaisista syistä.

      1. En ole moista väittänyt. Mutta mielipiteistäsi henkii kyllä arvostuksesi aste taiteilijoita kohtaan. Kauhean rankka yleistäminen antaa hirveän ennakkoluuloisen ja suvaitsemattoman kuvan. Jos suomalaisten start-up yritysten onnistumista arvioidaan taloudellisin mittarein ei tulokset ole kovinkaan rohkaisevia. Hyvä, että ihmiset kuitenkin yrittävät. Murto-osa kuitenkaan menestyy. Hyvä myös, että kaikenlaiset lahjakkuudet yrittävät luoda jotain uutta – riskillä siinäkin mennään; taloudellisella tai huonojen arvostelujen armoille asettumalla. Rispektiä, rispektiä. Oletko samaa mieltä, että talous ja taide kuitenkin hyötyvät toisistaan?

        1. Äskeinen ja tämä siis Päivi Siltala edelleen, en saa nimeä jostain syystä tästä föönistä esiin..

    2. Päiville 🙂

      Heitän tähän pikkuisen sivukommentin, oletko ikinä miettinyt miten lentokonepalon sammuttaminen liittyy ohjelmistoammattilaisen duuniin. Tai se, että miksi lentoemännällä on hanskat laskeutumisvaiheessa kädessä ja mikä on niiden analogia versionhallintaan 🙂

      Itsekkään en tiennyt sitä, ennenkuin keksin analogian kuunnellessani turva-alan kouluttajaa yhdellä kurssilla, jossa olin ”koepotilaana”.

      Juuh, tiedän olevani joskus hiukan ilkikurisellä päällä 🙂

  28. Ihan törppöjä ideoita ja ala-arvoisia perusteita. Taideala on yksi kaikkein kilpailuimmista ja vaikemmista pelikentistä kerätä leipänsä. Pärjäämisen taidemaailmassa vaaditaan hervotonta omistautumista, jatkuvaa opiskelua ja työtä. Asiakkaat juurikin haluaa taiteilijalta, että tämä vie ja asiakas vikisee. Se on paradoksi mutta mikäli tulee ajoissa paikalle tarkeään asiakastapaamiseen niin se näyttää nololta. On tultava myöhässä ja käydyttävä kuin rokkitähti. Se on osa myytillistä tuotetta ”taiteilijuutta”. Lehtien kulttuurisivut on usein talous-sivuja paksumpia ja kaupungin arvotontit on taidetta varten. Tämä johtuu siitä, että suomi rakastaa maaniteltuja taiteilijoitaan enemmän kuin diipadaapaa myyviä konsulttejaan.

    1. Hauskasti osaat kumota lopuksi sen, mitä sanoit aluksi. Jos kansa rakastaa taiteilijoitaan niin kovasti, miksi he joutuvat elättämään itsensä apurahoilla tai riutumaan köyhyydessä.

      Noin muuten olen sitä mieltä, että suurin osa ihmisistä pitää juuri omaa alaansa muita vaikeampana. Millä perusteella väität, että taiteilu olisi jotenkin vaikkapa ohjelmistobisnestä vaativampaa?

  29. Oletko Jari tullut lukeneeksi käsittääkseni etenkin yrittäjien keskuudessa suosittua Stephen Coveyn teosta The 7 Habits of Higly effective people? Luulisin itse asiassa että olet. Haluaisin palauttaa mieleesi kirjassa viidentenä mainitun tavan, seek first to understand then to be understood. Nyt tästä koko blogikirjoituksen ja kommenttien yhdistelmästä välittyy lähinnä vaikutelma että Jari Parantaisella on mielipide ja mikäli eriäviä näkemyksiä esitetään Jari argumentoi ne kumoon. Pyrkimyksenä ei selvästi ole ensisijaisesti etsiä rakentavasti ratkaisuja kohti parempaa maailmaa tai sen kummemmin totuutta kysymyksestä vaan lähinnä oikeassa oleminen ja oman ainaisesti uhanalaisen minäkäsityksen varjelu.

    Eli mitä tästä kaikesta nokkelasta sivaltelusta puolin ja toisin on jäänyt käteen? Keskustelijat ovat entistä vakuuttuneempia oman mielipiteensä oikeellisuudesta, joskin egot yhtä haavoittuvaisia tästedeskin.

    Kiusallanikaan en kirjoita omalla nimelläni sillä en tajua miksi nimettömänä kirjoitettu näkökulma olisi yhtään arvottomampi kuin nimellä kirjoitettu siinä tapauksessa että keskustelun päämäärä oikeasti olisi jotain muuta kuin egobuustailu.

  30. Jari on valitettavan oikeassa mitä tulee kuvataiteilijoihin, mutta musiikki-ihmiset ovat useimmiten paljon bisnes-henkisempiä kuin asiantuntijat. Musiikkialalla uskalletaan hinnoitella rohkeasti: Konserttilippujen hinnat voivat olla mitä tahansa 10 euron ja 250 euron välillä. Myös tuotteistaminen on usein viety huippuunsa, mutta katsokaapa lakiasiantoimistojen taksoja – samat hinnoittelut lähes aina riippumatta erikoisosaamisesta tai referensseistä, kokemuksesta puhumattakaan. Koulutin takavuosina kuvataiteilijoita myymään tuotteitaan. Yleinen asenne oli ”En halua myydä, mutta haluan että joku ostaa”. Kaupanpäätöskysymystä käsitellessäni eräs taiteilija esitti vastakysymyksen ”Voiko tuon kysymyksen jotenkin välttää”?. Totesin, että ”tottakai, mutta myynti saattaa jäädä vaatimattomaksi”.

    1. Jussi, kiitos kommentistasi!

      Kuvaamasi ”en halua myydä” -asenne kyllä riivaa varsin monien eri alojen asiantuntijoita ja ammattilaisia.

      Toki ymmärrän paremmin kuin hyvin, ettei tyrkyttäminen kiinnosta. Mutta sepä se, ettei hyvän myyjän tarvitsekaan.

      Se on sitten toinen juttu, että jos joku haluaa ostajia, hänen on pakko tehdä tai teettää markkinointihommia. Muttei sekään tarkoita esimerkiksi perinteistä mainostamista.

  31. Osittain totta osittain ei. Asiakas ei ole asiantuntija ja ei osaa monesti määritellä laatua ja ei tunne edes prosesseja. Asiakas voi olla kyllä myös erittäin asiantunteva mutta joskus täysin ulalla. Kirjoitus on tarkoituksella vähän sarkastinen eikä sitä pidä ottaa ihan faktana, koska se on mielipidekirjoitus eikä kuvaa oikeata taiteilijan työtä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Kuinka kalastat ruutanoita
Tommi Elomaa

Kuinka kalastat ruutanoita?

Miten myyt asiakkaille, jotka säästävät pysyäkseen hengissä? Millaisella syötillä ruutana käy koukkuun kiinni?

Miten opetat itsellesi hyviä asiakkaita
Tommi Elomaa

Miten opetat itsellesi hyviä asiakkaita?

Opeta asiakkaasi kuuden vaiheen kautta kuuliaisiksi ja tottelevaisiksi. Se tekee heidän elämästään helpompaa ja samalla myös parannat omaa katettasi.

Reputatko kananmunatestin
Tommi Elomaa

Reputatko kananmunatestin?

Elätkö siinä harhassa, että teidän palvelunne on uniikki myös asiakkaidenne mielessä? Kananmunatesti paljastaa höttöpuheen armotta.

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.