Katselu-urakkani Leijonan luola Kanada -sarjan kimpussa on edennyt kolmannen tuotantokauden alkuun. Heti ensimmäisessä jaksossa esiintyi yrittäjä, jonka esivanhemmat ovat selvästi suomalaisia.

Salaattifarmari Chris Snellen tuli pyytämään puolta miljoonaa firmansa laajentamiseksi. Hän kertoi myyvänsä 3 000 salaatinkerää viikossa. Liikevaihtoa hän tahkosi 120 000 dollaria vuodessa.

Raadissa istuvat miljonäärit äkkäsivät nopeasti, että Snellenin 14 dollarin kilohinta oli poskellaan.

En aivan saanut koppia, miten kate täsmälleen ottaen muodostui. Mutta se oli joka tapauksessa vain 50 prosenttia. Ehkä myyntihinnassa oli myös arvonlisäveroja tai jotain.

Boston Pizzan omistaja Jim Treliving kysyi, mahtaako farmari myydä tuotteitaan liian halvalla.

Snellen vastasi miltei ylpeänä, ettei hän ole nostanut hintoja 8 vuoteen!

Treliving oli aivan äimänä. Hän totesi, että tuollaisen tuotteen hinta pitäisi tarkistaa kuukausittain tai jopa viikoittain.

Salaattikauppias väitti vastaan. Hän ei halunnut nostaa hintojaan, koska se olisi kiskontaa. Hän olisi mielestään riistänyt asiakkaitaan.

Treliving totesi, että vastarannankiiski myy tuotteitaan melkein tappiolla – ja kieltäytyi rahoittamasta tämän rehubisnestä.

Kauppiaan asenne oli ulkopuolisen näkökulmasta älytön.

Kilpailijat joutuivat kuskaamaan salaatit Kaliforniasta tai Floridasta, mikä oli tietysti kallista. Tuskin laatukaan oli kaksinen, kun tavara ehti perille Newfoundlandin itäkärkeen. Snellenin paikallisesti kasvattama tavara oli siis varmasti tuoreempaa.

Kaiken lisäksi viljelijä kehui myyvänsä joka ainoan salaatinkerän joka viikko. Hävikki oli siis nolla – hienoa!

Tässä se taas kerran nähtiin: yrittäjä luulee olevansa fiksu, kun kaikki tavara menee helposti kaupaksi. Törmään tilanteeseen omien asiakkaideni parissa vähän väliä.

Snellenin liikevaihdosta päätellen hän myi noin 8–9  tonnia salaattia vuodessa. Lasken esimerkin vuoksi, mihin hinnankorotus olisi saattanut johtaa.

Oletaan, että hänen veroton myyntihintansa oli 10 dollaria, josta puolet oli katetta. Katetta jäisi siis 8 000 kiloa x 5 dollaria/kilo = 40 000 dollaria vuodessa.

Jos farmari olisi nostanut hintaansa 50 prosenttia, hänen katteensa olisi tuplaantunut 10 dollariin kilolta. Ehkä kysyntä olisi vastaavasti pudonnut niin, että neljännes salaateista olisi jäänyt myymättä.

Se tarkoittaisi että hän saisi kaupaksi enää 6 000 kiloa salaattia. Mutta silti katetta kertyisi 60 000 dollaria vuodessa.

Tosin sanottuna kannattavuus olisi parantunut 50 prosentilla, vaikka kysyntä olisi laskenut 25 prosenttia.

Sitä paitsi piilevä kysyntä saattoi olla selvästi tarjontaa suurempaa. Mahdollisesti korotettu hinta ei olisi vaikuttanut myyntimääriin lainkaan.

Siinä tapauksessa Snellen olisi tuplannut katteensa 80 000 dollariin vuodessa.

Jos kukaan ei valita hinnastasi, myyt liian halvalla.