Kuten kaikki suomalaiset hyvin tietävät, olen bisneskirjojen ilkkaremes. Tai ainakin katakärkkäinen. Tai vähintään katariinasouri.
Toisin sanottuna kansa ostaa satojatuhansia opuksiani vuosittain. Tai ainakin tuhansia. No okei, vähintään satoja ihan varmasti.
Eräs ystävä tiedustelikin hiljattain, paljonko saan kirjastoilta lainauskorvauksia.
Mitä ihmeen lainauskorvauksia?!
Juttukumppani oli oikein laskenut arvion, miten suuren summan kirjastolaitos on minulle velkaa. Rahat pitäisi vain hakea.
Kieltäydyin kohteliaasti. En aio periä lainauskorvauksiani ja piste.
Mielestäni avustukset tekevät bisnekselle usein hallaa. Ne ohjaavat yrittäjien ja johtajien huomion maksavista asiakkaista byrokraattiseen nyhjäämiseen.
Viikko sitten eräässä projektipalaverissa asiakkaani esitti retorisen kysymyksen, että olinhan tietenkin käyttänyt Tekes-rahaa omien palvelujeni tuotteistamiseen.
Hämmästys oli ilmeinen, kun kerroin, etten ole hakenut tuotekehitysavustuksia. Enkä aio hakea tulevaisuudessakaan.
Jos asiakkaani eivät suostu maksamaan palveluistani, se on minun ongelmani. Miten ihmeessä ratkaisu löytyisi jonkin byrokraattisen rahanjakoautomaatin syövereistä?
Ehkä tämä on hyväosaisen marinaa. Toisaalta jokainen yritykseni on aloittanut hommat nollasta. Asiantuntijabisneksissä pääsee alkuun ilman isoja pääomia kuka tahansa.
Jotain se kertoo suomalaisista johtajista, että vapaaehtoisesti ilman almuja pakertavaa yrittäjää pidetään suorastaan kahjona.
Näyttäisikö maamme toiselta, jos käyttäisimme kaiken tukihumppaan kuluvan ajan ja energian esimerkiksi myyntityöhön. Kumpi tuottaisi lopulta enemmän?
Arvaat taatusti, mitä mieltä itse olen.
En muuten usko sekuntiakaan, että Supercell olisi jäänyt lähtökuoppiinsa ilman Tekes-rahoitusta – siis vaikka toimitusjohtaja Ilkka Paananen muuta väittääkin.
Myy ideasi maksaville asiakkaille, älä almuja jakaville byrokraateille.
