Picture of Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Haastattelen työnhakijoita toisinaan. Jos vieraani myöhästyy, käännytän hänet jo tuulikaapista kotiinsa. Toivotan mukavaa loppuelämää.

Tyly käytökseni johtuu siitä, että tutkaani osui jäävuoren huippu. Jos näen sellaisen, tiedän heti, että pinnan alla vaanii 90 prosenttia lisää epämieluisia asioita. Yleistäminen on fiksua.

Jos työhaastattelu ei tunnu hakijan mielestä tärkeältä, tuskin hän ottaa mitään muutakaan tosissaan.

Van Halen oli 1980-luvulla luultavasti ensimmäinen bändi, joka alkoi rakentaa megatuotantoja. Heidän kiertueensa rekvisiittaa varten tarvittiin yhdeksän 18-pyöräistä rekkaa. Muut pärjäsivät kolmasosalla siitä.

Yhtyeen laulusolisti David Lee Roth on kertonut, miten hän tuotteisti jäävuoren huipun.

Monet esiintymispaikat olivat Van Halenin näkökulmasta aivan alamittaisia. Rakennukset olivat usein peräisin 1950- tai 1960-luvulta. Niiden ovetkin olivat niin pieniä, että kalusto oli kärrättävä sisään tuskallisen pienissä erissä.

Etenkin bändin sähkönkulutus oli hirmuinen. Koko osavaltion valot himmenivät, kun konserttilavan jättispotit täräytettiin päälle.

Tekniset asiat menivätkin usein aivan pieleen. Romahtelevat rakenteet ja savuavat sulakkeet johtivat jopa hengenvaarallisiin tilanteisiin.

Niinpä myös yhtyeen raideri paini omassa sarjassaan. Jos se muilla muistutti vihkosta, Van Halen lähetti keikkajärjestäjälle kiinalaisen puhelinluettelon paksuisen sopimuksen.

Keskellä tuhtia paperikasaa vaani yllätyspykälä: backstagelta oli löydyttävä tölkillinen m&m-karkkeja. Mutta purkissa ei saanut olla yhtäkään ruskeaa m&m:ää. Muuten promoottori joutuisi maksamaan sakkona koko palkkionsa takaisin.

Kun David Lee Roth marssi keikkapaikalle, hän kävi ensimmäiseksi tarkistamassa m&m-tilanteen.

Jos purkissa oli ruskeita nappeja – tai purkkia ei ollut lainkaan – hän tiesi heti, ettei järjestäjä ole lukenut raideria!

Roudariporukka osasi varautua vaikeuksiin. Sillä aikaa Van Halen pani huoneensa backstagen puolella päreiksi*. Se oli kuulemma välttämätöntä, jotta järjestävä seura alkaisi suhtautua tilanteeseen vakavasti.

Kun tapaat asiakkaan ensimmäistä kertaa, hän etsii vaistomaisesti jäävuoren huippuja. Jos sellaisia osuu hänen tutkaansa, tuotteesi laatumielikuva romahtaa.

* David Lee Roth kertoo videolla eräästä tapauksesta, jonka vahinkojen arvoksi hän väittää pariasataa taalaa. Muista lähteistä löytyy suurempiakin summia, jotka nousevat yli kymppitonnin. Mutta pääasia onkin hyvä tarina.

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Asiakkaan ongelma_1200px
Riikka Nurmi

Mistä niitä asiakkaiden ongelmia löytää?

Asiakkaan ongelma on keskeinen asia onnistuneessa tuotteistuksessa. Asiakkaan ongelmia ei tarvitse lähteä etsimään kovinkaan kaukaa. Yrityksessä asiakastietoa kertyy valtavasti ja tekoälyä kannattaa hyödyntää sen analysoinnissa.

nancy-hughes-CswOWBovmVs-unsplash
Minna Elomaa

Tukeeko palveluvalikoima strategiaasi?

Palveluvalikoimalla on yllättävänkin suuri vaikutus toiminnan tehokkuuteen ja kannattavuuteen. Missä kunnossa palveluvalikoimasi on? Tukeeko se strategian tavoitteita vai kaipaisiko se läpikäyntiä?

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.