

Asiakkaasi kamera pimeänä? Laadi neuvotteluetiketti.
Videoneuvottelu on raivostuttava, jos joku pitää kameransa pimeänä. Miltä kasvonsa peittävä vastapuoli tuntuisi perinteisessä palaverissa? Tee asialle jotain. Lähetä neuvotteluetiketti etukäteen.
Videoneuvottelu on raivostuttava, jos joku pitää kameransa pimeänä. Miltä kasvonsa peittävä vastapuoli tuntuisi perinteisessä palaverissa? Tee asialle jotain. Lähetä neuvotteluetiketti etukäteen.
Elinkeinoministerimme Olli Rehn on nero. Hän on keksinyt eurolle paremman vaihtoehdon. Se on nimeltään innovaatioseteli. Tarkoitus on potkia vauhtia pienten ja keskisuurten yritysten innovaatiotoimintaan. Niiden pitäisi
Vuodenvaihteessa asiakkaani uteli, mitä uusia suomalaisia bisneskirjoja olen lukenut hiljattain. Jouduin nolona tunnustamaan, että vähiin ovat jääneet. Oikeastaan nollaan. Syynä ei ollut mikään tietoinen päätökseni hylkiä kotimaista.
Ajattelin käynnistää syksyllä uuden koulutuksen. Se johtuu siitä, että saan katsella niin huonoja myyntiesityksiä päivät pitkät. Ja tarkoitan tosiaan, että ne ovat todella huonoja. Kurssipäivän
Kävin puhekeikalla asiakkaani Delingua Oy:n tupareissa pari viikkoa sitten. Firman työntekijät ovat kielenkääntäjiä ja tulkkeja. Tilaisuuteen oli kutsuttu Delinguan asiakkaita. Puheeni aiheeksi valitsimme johtajan tärkeimmän sanan,
Kuuntelin hiljattain lounaspöydässä ihmiskunnan eliitin keskustelua. Asiantuntija harmitteli, että Kutsuplus-palvelu loppui vuodenvaihteessa. Se kun oli hänen mielestään tosi näppärä juttu. Tuo innovaatio oli siis pääkaupunkiseudulla
Provad Oy:n projekti päättyy tänään klo 13 alkavaan loppukatselmukseen. Olemme pohtineet firman palvelubisnekselle viestinnän linjaa, joka erottuisi tavallisen tylsästä konsulttijorinasta. Ensimmäisen työkokouksemme päätteeksi järjestin äänestyksen.
Piipahdin viime viikolla Kokkolassa paasaamassa tuotteistamisesta. Osallistujia seminaariin ilmestyi 140, joista suurin osa yrittäjiä. Juttelimme törkeistä lupauksista. Käytin esimerkkinä Hämeen Laaturemontti Oy:n napakkaa lupausta ”Kattoremontti kahdessa päivässä.”
Sara Lähdesmäki soitti ja kysyi, miksi olen Administer-tilitoimiston asiakkaana. Hän on tekemässä firmalle referenssikuvausta tai jotain. Kysymys oli sikäli kiinnostava, että Suomessa pakertaa tuhansia kirjanpitäjiä, jotka
Vasemmisto on paniikissa. Se johtuu siitä, että hallituksen sote-uudistus lisää kilpailua. Jonkin hämärän logiikan perusteella kilpailu on paha asia. Esimerkkinä toimikoon demaribloggari Saku Timosen tuore parkaisu:
Verkkokauppa Amazon suunnittelee kuljettavansa paketteja pienillä automaattisilla koptereilla Yhdysvalloissa. Uutisten perusteella homma jää haaveeksi. Kauppalehti totesi torstaina synkeästi: ”Lainsäätäjät puuttuivat touhuun, sillä oli vain ajan kysymys,
Naku idea käy nihkeästi kaupaksi. Paketoi osaamisesi johonkin sellaiseen muotoon, jota asiakkaat ovat tottuneet ostamaan.
Nurkissani ajelehtii ainakin pari tusinaa akkukäyttöistä laitetta. On langattomia kuulokkeita, mp3-soittimia, fillarin valaisimia, sykemittareita, puhelimia, kameroita ja vaikka mitä. Tarvitsen siis USB-latureita kasapäin. Tietotekniikkaguru Petteri
Suomalainen insinööri rakastaa liukkaita bittejä ja piukeita piirilevyjä. Hän satsaa kaikki rahansa hienoon tekniikkaan. Mitä mutkikkaampi tekele, sitä syvempään kollegat kumartavat. Seuraukset tunnemme. Tuotteistaminen tai kaupallistaminen
Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd) ihmetteli Hesarissa (13.9.2014), miksi tuleva sote-uudistus on aiheuttanut ”narinaa”. ”On outo ajatus, että kaikki palvelut pitäisi avata kilpailulle. Miten julkinen valta