Yksi toimittajien lempiaiheista on taivastella, miten fiksut ihmiset eivät saa työtä. Draama syntyy siitä, että motivaatiosta pinkeä ja lahjakkuutta pursuva hakija ei pääse edes haastatteluihin.

Mistä se akateemisen työttömän sikahillitön megamotivaatio tiedetään?

Todisteeksi käy hänen oma ylpeä ilmoituksensa siitä, montako sataa hakemusta hän on lähettänyt tuloksetta. Esimerkiksi juttutyypistä kelvatkoon Talouselämä-lehden artikkeli viime vuodelta:

Sata työhakemusta – ja syvä hiljaisuus (TE 4.6.2013)

Varsinainen paradoksi näissä tarinoissa piilee jo tuossa hakemusten määrässä. Se yksin kertoo jokaiselle työnantajalle, ettei työnhakija ole mikään järjen jättiläinen.

Onkin taas hauskaa verrata työnhakijaa ja vaikkapa konsulttina toimivaa yrittäjää. Molemmat myyvät työpanostaan päivät pääksytysten.

Työttömän hakupakerrusta ei vain ole tapana kutsua myyntityöksi. Se kun on jokaisen kunnon älykön mielestä jotain saastaista huoraamista.

Toki akteeminen virkaheittomme on saattanut tuotteistaa itsensä fiksummin kuin konsultti. Työhakemus on parhaimmillaan niin napakka tuotekuvaus, ettei yrittäjä saa sellaista aikaan koskaan.

On kuitenkin erittäin helppo erottaa yrittäjät ja työnhakijat toisistaan:

Yksikään konsultti ei käy sataa kertaa myymässä samaa tuotetta tuloksetta.

Viimeistään kolmas kalossinkuva hanurissa herättää unisimmankin myyntireiskan. Hän äkkää yksinkertaisen asian, jota monet superlahjakkaat työnhakijat eivät näytä ikinä tajuavan:

“Perhana, tuotteeni ei käy kaupaksi!”

Nyt yrittäjän ja työnhakijan välinen kuilu alkaa revetä yhä laajemmaksi.

Työtön kirjoittaa lehteen marinan, että asiakas on pässi. Yrittäjä sen sijaan pohtii, miten jalostaa tuotettaan niin, että se kelpaisi hänen palkanmaksajalleen.

Entä mistä konsultti voi tietää, mikä saattaisi osua ostajan hermoon?

Myönnän, että aion nyt uhkarohkeasti rikkoa Omertàn lakia. Paljastan huippusalaisen menetelmän, joka oikeastaan kuuluisi vain pienen bisneseliitin tietoon:

Yrittäjä soittaa asiakkaalle ja kysyy.

Ymmärrän toki, että tämä on näin kylmiltään aika mutkikasta työttömän näkökulmasta – etenkin jos hänellä on vasta kolme akateemista loppututkintoa. Mistä niitä puhelimiakaan muka saisi?

Kun konsultti käynnistää tuikeasti tuijottavan Bemarinsa seuraavan kerran, hänellä on salkussaan uusi tuoteversio. Pian selviää, joko se ratkaisisi jonkin asiakkaan polttavista ongelmista.

Työtön sen sijaan kiikuttaa postiin täydellisen työhakemuksensa sadannenensimmäisen identtisen kopion. Pian hän pääseekin lattemuki kourassa taas purnaamaan kavereille, miten ilkeät työnantajat eivät arvosta hänen ylivertaisia lahjojaan.

“Hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia.” – Albert Einstein (1879–1955)