Auttaisiko vielä yksi työhakemus?

Share on twitter
Share on linkedin
Share on facebook
Share on whatsapp
Jari Parantainen
Jari Parantainen
Autan insinöörejä tuotteistamaan osaamisensa helposti ostettaviksi palvelupaketeiksi. Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. ✆ 050 5229 529

Yksi toimittajien lempiaiheista on taivastella, miten fiksut ihmiset eivät saa työtä. Draama syntyy siitä, että motivaatiosta pinkeä ja lahjakkuutta pursuva hakija ei pääse edes haastatteluihin.

Mistä se akateemisen työttömän sikahillitön megamotivaatio tiedetään?

Todisteeksi käy hänen oma ylpeä ilmoituksensa siitä, montako sataa hakemusta hän on lähettänyt tuloksetta. Esimerkiksi juttutyypistä kelvatkoon Talouselämä-lehden artikkeli viime vuodelta:

Sata työhakemusta – ja syvä hiljaisuus (TE 4.6.2013)

Varsinainen paradoksi näissä tarinoissa piilee jo tuossa hakemusten määrässä. Se yksin kertoo jokaiselle työnantajalle, ettei työnhakija ole mikään järjen jättiläinen.

Onkin taas hauskaa verrata työnhakijaa ja vaikkapa konsulttina toimivaa yrittäjää. Molemmat myyvät työpanostaan päivät pääksytysten.

Työttömän hakupakerrusta ei vain ole tapana kutsua myyntityöksi. Se kun on jokaisen kunnon älykön mielestä jotain saastaista huoraamista.

Toki akteeminen virkaheittomme on saattanut tuotteistaa itsensä fiksummin kuin konsultti. Työhakemus on parhaimmillaan niin napakka tuotekuvaus, ettei yrittäjä saa sellaista aikaan koskaan.

On kuitenkin erittäin helppo erottaa yrittäjät ja työnhakijat toisistaan:

Yksikään konsultti ei käy sataa kertaa myymässä samaa tuotetta tuloksetta.

Viimeistään kolmas kalossinkuva hanurissa herättää unisimmankin myyntireiskan. Hän äkkää yksinkertaisen asian, jota monet superlahjakkaat työnhakijat eivät näytä ikinä tajuavan:

”Perhana, tuotteeni ei käy kaupaksi!”

Nyt yrittäjän ja työnhakijan välinen kuilu alkaa revetä yhä laajemmaksi.

Työtön kirjoittaa lehteen marinan, että asiakas on pässi. Yrittäjä sen sijaan pohtii, miten jalostaa tuotettaan niin, että se kelpaisi hänen palkanmaksajalleen.

Entä mistä konsultti voi tietää, mikä saattaisi osua ostajan hermoon?

Myönnän, että aion nyt uhkarohkeasti rikkoa Omertàn lakia. Paljastan huippusalaisen menetelmän, joka oikeastaan kuuluisi vain pienen bisneseliitin tietoon:

Yrittäjä soittaa asiakkaalle ja kysyy.

Ymmärrän toki, että tämä on näin kylmiltään aika mutkikasta työttömän näkökulmasta – etenkin jos hänellä on vasta kolme akateemista loppututkintoa. Mistä niitä puhelimiakaan muka saisi?

Kun konsultti käynnistää tuikeasti tuijottavan Bemarinsa seuraavan kerran, hänellä on salkussaan uusi tuoteversio. Pian selviää, joko se ratkaisisi jonkin asiakkaan polttavista ongelmista.

Työtön sen sijaan kiikuttaa postiin täydellisen työhakemuksensa sadannenensimmäisen identtisen kopion. Pian hän pääseekin lattemuki kourassa taas purnaamaan kavereille, miten ilkeät työnantajat eivät arvosta hänen ylivertaisia lahjojaan.

”Hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia.” – Albert Einstein (1879–1955)

Palvelun tuotteistaminen opas, Jari Parantainen
Palvelun tuotteistaminen -käsikirja
Tämä e-kirja neuvoo, miten tuotteistat insinöörisi osaamisen helposti ostettavaksi sisäänheittopaketiksi.
Maksuton

88 kommenttia

  1. Olis komiaa jos lehdessä olisi tarinoita ihmisistä jotka on yhdellä hakemuksella menneet läpi.

    1. Mutta kun se ei ole draama, että on alussa kivaa, keskivaiheilla tosi kivaa ja lopussa jo aivan älyttömän kivaa.

    2. Yhellä hakemuksella läpi päässeet eivät kerkeä antaa haastatteluita lehtiin. Ehkä heillä ei ole tarvesta nostaa itseään jalustalle. Ja niitä yhelläkin hakemuksella selviäviäkin löytyy kyllä, usko pois.

  2. Työnhakija joutuu toimimaan kuin valtionhallinnon tarjouskilpailuun osallistuva. Työnantajan toiveet ovat laajat ja yksilöimättömät. Todellisuudessa HR ei osaa kertoa mitään tarkentavaa. Pahimmillaan välissä on ammattialuetta ymmärtämätön konsultti.

    Tuotteista siinä omaa osaamistasi ja etsi sille keihäänkärki, kun vastapuoli ei osaa kertoa mitä ihmettä haluavat. Ei edes kysymällä.

    Eli tilanne on kuin tarjouskilpailussa, jonne voi tarjota Mossea, Ladaa, Audia tai vaikkapa Bemaria. Tarjouspyynnössä on määritelty auto, jolla pääsee paikasta A paikkaan B. Sitähän tuo julkisissa medioissa esiintyvä työpaikkatarjontakin on: äkkiä kirjoitettuja ilmoituksia, jotka eivät yksilöi haettavan henkilön taitoja. Tai yksilöivät seuraavilla termeillä: yrittäjähenkinen, joustava, oppimiskykyinen jne.

    Einsteinin lausahdus sopii oikein hyvin kummallekkin puolelle. Hyviä hakijoita ei saa, jos ei osaa tuotteistaa työpaikkaa. Ja hakija ei voi hakea kunnolla, jos ei pysty tuotteistamaan omaa osaamistaan.

    1. Toisaalta kuvaat tilannetta, jossa myyjä odottelisi, että asiakas ilmoittaa lehdessä ostohaluistaan. Ja jos ostaja ei oikein osaa kuvata tuskaansa, se siitä sitten.

      1. Aika moni hakija perustaa hakemisen julkisiin tarjouspyyntöihin. Niihin joita kutsutaan työpaikkailmoitukiksi. Eli silloin ollaan tuossa tilanteessa, jotkut kylläkin käyttävät hakemiseen myös muitakin keinoja eli hyödyntävät verkostoja, somea jne.

        Eli kun myyjiä on aika paljon (siis työnhakijoita) niin eri kanavien käyttö on aika haastavaa ja silloin pitää osallistua myös näihin tarjouskilpailuihin.

        1. Osut strategian perusteisiin. Jos tuhat kilpailijaa pyrkii voittoon samoin keinoin, sinun ei pidä missään tapauksessa lähteä samaan kisaan.

          Riko peliä, keksi kiertotie, käytä omia sääntöjäsi.

          Fiksuimpien kannattaisi jättää postimerkkien nuoleskelu hetkeksi ja käyttää hetki sitä teräväksi mainostamaansa älyä.

        2. Siinä kannattaisi monen työnhakijankin miettiä samoin kuin yrittäjän että kannattaako niihin julkisiin tarjouskilpailuihin käyttää aikaansa? Vai onko tehokkaampaa miettiä vaikka sissimarkkinoinnin* keinoja miten sen oikean ostajan kanssa pääsee juttusille. Silloin toki pitää myytävänkin olla kunnossa. Monella työnhakijalla vaan ei tunnu olevan hajuakaan A) mitä he osaavat tehdä B) mitä he haluavat tehdä

          Kohta B) ratkaisisi homman monesti.

          * Eräs ihminen painatti xl-kokoisia T-paitoja joissa luki teksti:”Kokeilkaa minua, sovin teille varmasti!”. Lähetti niitä haluamiinsa firmoihin ja pääsi haastatteluun ja töihin.

          1. Juuri viimeksi eilen paasasin Yritystä Stadiin -tilaisuudessa tästä samasta asiasta: välttäkää julkisia tarjouskilpailuja viimeiseen saakka!

            Kuten kaikessa bisneksessä, tässäkin erilaisuus ratkaisee. Jos se erilaisuus on vielä ostajan kannalta jotenkin merkityksellistä, kauppa on jo lähellä.

        3. Kerron esimerkin. Joskus 1990-luvun alussa olin kyllästynyt työhöni. Huomasin Hesarin sunnuntainumerossa kiinnostavan työpaikan.

          Ilmoituksessa oli mainittu, että pomo päivystäisi (firman) puhelimessa jo sunnuntaina. Häneltä voisi kysyä lisätietoja.

          Hyppäsin autoon ja päräytin putiikin pihalle. Soitin johtajalle nokialaisella kenkäpuhelimellani ja kerroin, että olen tässä heidän ovensa takana. Pyysin audienssia saman tien – ja sain sen.

          Arvaatko yhtään, kuka tuli valituksi?

          No ei ainakaan yksikään sellainen hakija, joka päätti lähettää hakemuksensa postitse joskus seuraavalla viikolla.

  3. Tuli mieleen kun hain erääseen hampurilaistehtaaseen töihin ja sain palautteen etukäteen: ”Sun työhakemus oli erittäin mieleenpainuva”. Kävin haastattelussa, en päässyt jatkoon…

    Kun aikansa lukee näitä yrityskonsulttien hömppiä, oppii löytämään näkökulmia, jotka purevat työnantajiin kirjoituksen muodossa. Mutta livenä saman tekeminen ei olekaan yhtä helppoa.

    *Syynä saattoi olla sekin, että hakijoita oli 1000 kpl, joista olin päässyt jo 50 onnekkaan joukkoon.

    1. Moni osaa antaa itsestään hyvän kuvan kirjallisesti. Live-esiintyminen on eri juttu.

      Ehkä sinäkin olet niin epämiellyttävä tyyppi, että tie nousi tapaamisessa heti pystyyn. Tai ehkä kemiat eivät vain toimineet. Sitä sattuu itse kullekin.

      1. Toisaalta kun kirjottamista voi kehittää niin miksei esiintymistäkin. Esim. ko palaverissa möläytin, että haluan vain osa-aika työtä mikä saattoi säikäyttää, koska työn tarjoaja päätteli innokkuudestani, että olisin jonkin muunkin kuin rahan perässä.

        1. Juu, totta kai. Suosittelisin sopivan niukkaa linjaa. Vaikka täysin tuppisuu tuskin pärjää, haastattelijakin on ihminen: hän pitää eniten omasta äänestään.

          Kannattaa siis panna rekrytoija itse puhumaan. Siihen ei monta kysymystä tarvita. Jälkikäteen haastattelijalle jää fiilis, että olipa fiksu hakija.

          1. Itse oon joskus lähestynyt työhaastattelua siten, että oon miettinyt valmiiksi hyviä kysymyksiä joita voin esittää rekrytoijalle. Antaa sen kuvan, että oon kiinnostunut firmasta ja tehnyt ”kotiläksyt”.

          2. Toimit juuri niin kuin hyvän myyjän pitäisikin. Ei hän esitelmöi itsestään, vaan on sairaan kiinnostunut asiakkaastaan.

          3. Kävin tuossa työhaastattelussa/rekrykeskustelussa.
            Tunnin sessiosta 2/3 oli äänessä yksi haastattelijoista kertoen omista työelämän kokemuksistaan, anekdootteja tutuistaan jne. Asiasta eli firmasta, tarpeista, työstä puhuttiin ehkä 10 min.
            Ei oikein ollut ostaja tehtävänsä tasalla.
            Tosin myyjäkään ei osannut/uskaltanut panna asiakkaalle jauhoja suuhun – kaupan häviämisen riski oli liian suuri.
            Mietitään varmaan molemmat tuota tilannetta vielä tulevaisuudessa kääntyipä rekry mihin suuntaan tahansa.

          4. Esimerkkisi on kuvaava. Suuri osa työpaikkahaastatteluista on arvotonta pelleilyä.

            Neuvoni on kuitenkin, että lopeta lammastelu. Se ei toimi missään myyntityössä. Jos yrität miellyttää kaikkia, et lopulta miellytä erityisesti ketään.

            Se on selvää, että jotkut haastattelijat pelästyvät vähänkään sopivan jämeriä otteita esittäviä työpaikanhakijoita. Mutta toisaalta joku ihastuu sellaiseen aivan varmasti.

          5. Enkä muuten päässyt esittämään niitä oikeita, hyviä, ohjaavia, selventäviä, ajatuksia herättäviä kysymyksiä, kun tilaa/aikaa ei ollut/löytynyt.
            Vähän jäi siltäkin kantilta estynyt fiilis tilaisuudesta.

  4. Opiskeluaikoina kesätöitä hakiessani käytin E-R-I-T-T-Ä-I-N tylsää hakemusta, jossa luettelin mitäänsanomattomia adjektiiveja itsestäni. Hakemuksella en päässyt yhteenkään haastatteluun, töitä toki sain, mutta muita polkuja pitkin.

    Opiskelujeni päätyttyä päätin muuttaa hakemuksen rakennetta. Unohdin kaiken liirumlaarumin ja tykitin hakemukseen asiaa. Pääsin samantien haastatteluun, soveltuvuusarviointiin ja töihin.

    Tällä hetkellä olen tosin samassa tilanteessa (lue: työnhakija). Pitäisiköhän käydä itseni kanssa lyhyt keskustelu osaamisestani, paketoida se kauniisti ja kirjoittaa vielä yksi hakemus? 🙂

    1. Vika voi tosiaan olla a) tuotteessa tai b) tuotekuvauksessa.

      Sehän on suomalaisten bisnesten ykkösmurhe, että tuotekuvauksemme eivät pärjää vaikkapa ruotsalaisten tai amerikkalaisten tuotoksille.

      Hyvätkin tuotteet jäävät hyllyyn pölyttymään (tai kotiin käsiä vääntelemään) aivan syyttä suotta.

  5. Se on tullut itsekin huomattua, että avoimesti haussa oleviin työpaikkoihin hakemusten lähetteleminen on turhaa puuhaa. Omat työpaikkani olen joko saanut suhteilla tai hakemalla sellaiseen paikkaan, johon palkataan suunnilleen kuka tahansa järjissään oleva.

    Aikoinaan kun etsin duunia, avauduin blogiini työmarkkinoiden huonoudesta, jonka ansiosta sain muutaman työtarjouksen: Libertaari etsimässä työtä.

    Jos taas joskus joudun työttömäksi, kokeilen varmaan samaa linjaa. Sosiaalinen media ja sen kautta saatu huomio ja verkostoitumismahdollisuudet avaavat nykypäivänä ovia aika tehokkaasti.

    1. Tässä pätee aivan sama asia kuin bisnespuolen tarjouskilpailuissa: ne ovat harvoin aitoja. Tarkoitan, että julkisen työpaikkailmoituksen takana voi olla jos jonkinlaista veivausta.

      Jotkut työnantajat julkaisevat ilmoituksia esimerkiksi pelkässä mainostarkoituksessa. Niillä on mahdollista kylvää propagandaa paljon tehokkaammin kuin samanhintaisilla mainoksilla.

      Tiedän sellaisiakin tapauksia, joissa työpaikkailmoituksen tavoitteena on ollut vain selvittää työntekijöiden tarjontaa ja hintatasoa tai pelotella kilpailijoita.

  6. Työnhakija joutuu kohtaamaan usein osaamisensa tuotteistamisessa myös saman ongelman kuin konsultti, jonka tuote on surkea: Minkälaiseen pakettiin käärit tuotteen, jos se on pohjimmiltaan pökäle? Jos hakijalla on vyön alla kaksi tutkintoa ja hoitovapaa, tuote ja ostaja eivät kohtaa jos ainoat ostajat markkinoilla haluavat runsaasti työkokemusta ja muuta mannaa.
    Toisaalta kokematon tuotteistaja on saattanut uskoa mitä yliopisto on hänelle uskotellut ja luulee osaamisestaan liikoja. Olisi ehkä kannattanut tehdä hoitovapaan aikana se mobiiliapsi jonka krapulapäivänä ideoit, palkatta, ihan vain näyttääksesi mitä osaat. Ja jos palkaton työ ei ala tuottaa palkallista työtä, pitää tuotetta taas tarkistaa.

    1. Kiitos Emma, nyt alamme päästä asian ytimeen! Juuri tästä on kysymys.

      Etenkin akateemisesti koulutetulla on usein aivan harhainen käsitys siitä, mikä hänen todellinen työmarkkina-arvonsa on.

      Vastaavia tapauksia näkee Idols-karsintoihin osallistuvien joukossa. Ulkopuolinen tajuaa sekunnissa, että variksen lailla (anteeksi varikset!) raakkuva kilpailija ei kerta kaikkiaan tajua tilannettaan.

      Työnhakijoita vaivaa muuten ihan sama ongelma kuin ”oikeita” tuotekehittäjiä. Paketista tulee liian laaja ja kaikkea kaikille.

      Monesti juuri tuotteistusvaiheessa pitäisi malttaa tiivistää monitoimikoneen sijaan täsmäratkaisu asiakkaan johonkin yksittäiseen kiperään ongelmaan.

  7. Spämmiä (työhakemuksia) tuli lähetettyä työttömyysaikoina lähinnä työkkärin mieliksi. Haastatteluihin kutsuja tuli satunnaisesti, mutta osumatodennäköisyys oli heikko.

    Uimahallin saunassa suuni avaamalla sain paljon paremmin kontaktia työnantajiin. Säästä tai nakkien kilohinnasta alkavat keskustelut kääntyy aika nopeasti työhön, koulutukseen ja harrastuksiin. Vastaan tuli useampia yrittäjiä, joilla oli silmät auki mahdollisia työntekijöitä varten. Olivat vain aloilta, joille ei ollut osaamista tai koulutusta. Ilmeiseti hyvän kuvan annoin kuitenkin itsestäni, kun moikkailivat, jos tulivat kylillä vastaan.

    Nykyisen työni sain hyvin epämääräisten suhdekoukeroiden ja sekavien aasinsiljoten kautta. Avasin taas suuni oikealla hetkellä oikealle ihmiselle ja siitä se sitten lähti.

    Perinteisiä työhakemuksia en kyllä enää ikinä ajatellut lähettää. Myös viralliset työhaastattelut on jotenkin painostavia ja epämiellyttäviä. Onkohan haastattelijalla samoja tuntemuksia?

    1. Haastattelut ovat yhtä tuskaa. Liian moni hakija pilaa mahdollisuutensa jo heti kättelyssä – siis ihan kirjaimellisesti!

      Tietenkin haastattelijat tietävät, että hakija vetää niin hyvä shown kuin hän ikinä osaa. Koeta siinä sitten muka selvittää, millainen vätys taustalla oikeasti piilee.

      Fiksuimmat työnantajat ovatkin jo ymmärtäneet, että hakijoilla täytyy esimerkiksi teettää työnäytteitä. Itse en palkkaisi enää ketään ilman yhteistä testiprojektia heti alkuun.

      Myös edellisten työpaikkojen kokemukset täytyy kaivaa vaikka kiven alta. Nekin ennustavat tulevaa työmenestystä sata kertaa paremmin kuin yksikään haastattelu.

    2. Juuri tuo suun avaaminen ja ylipäätään liikkeelle lähteminen on koko asian ydin. Miten mitään voi saada myydyksi, jos ei sitä tarjoa.

      Parhaita (itseni-)myyntikokemuksia on seuraava tapaus:
      Erään valmennusyrityksen työvoimakurssilla markkinoitiin omaa osaamista paikallisille yrityksille. Ajattelin vahvuuteni olevan ”live-esiintymiset”, joten otin auton ja hurautin itseäni kiinnostavan yrityksen pihaan. Kysyin konttorintädiltä kuka vastaa rekryistä. Hän osoitti vieressäni puhelimeen puhuvaa toimitusjohtajaa. Puhelun loputtua kysyin, onko hänellä hetki aikaa. Tj:n ensimmäinen kommentti oli (savolaisittain) ”Ootko joku konsultti vai?” Kerroin, että mitään tuotetta en myy, myyn vain itseäni. Siitäpä se juttu sitten lähti ja vaikkei rekrytarvetta heillä juuri silloin ollutkaan, sain kuitenkin tunnin mittaisen, erittäin kattavan yritysesittelyn.

  8. Tuli tästä mieleen, kun muutamia vuosia sitten konkretisoin 15-vuotiaalle poikapuolelleni oikeiston ja vasemmiston eron:

    – Jos hänellä ei ole duunia, vasemmisto (isänsä) istuu soffalla ja huutaa ja haukkuu yhteiskuntaa.
    – Oikeisto (minä) soittaa pari puhelua ja hups, pojalla on yhtä monta duunia kun oli puheluitakin 😀

    Nytkin on muuten poika duunissa, eikä tosiaan missään höpöpöpösetelihommissa – jotka ovat muuten ihan hanurista ja sopivia 13–14 vuotiaalle.

    Yli 15-vuotiaat ovat jo aikuisen mitoissa. Heidän kuuluu olla koko kesä duunissa, ei vain kahta viikkoa. Mutta tämä on taas toinen asiakokonaisuus keskusteluun 😀

  9. Akateeminen koulutus ei välttämättä ole maailman paras eväspaketti työnhakua ajatellen.

    Työelämän vaatimuksiin ei kenties saa mitään kosketusta opintojen puolesta, ja virkamiesruotsinkin voi suorittaa pitämällä esitelmän terrarioharrastuksesta.

    Jos ei tiedä mihin hakee, ei voi osata hakea.

    Tuskin tilanne muuttuu kovin paljon, jos on 30 vuotta takaperin saanut eläkeviran, ja sitten joutuu äkkiarvaamatta työnhakuhommiin.

  10. Itse olen käyttänyt törkeän suoraviivaista tapaa menemällä varoittamatta yrityksen pääkonttoriin ja kysymällä henkilöstöpäällikköä. Sain lyhyen audienssin ja samalla työpaikan. Hakemusta ei tarvittu. Turha nysvääminen ja paperin pyörittely on turhanaikaista hommaa.

  11. No entä jos ei ole niitä ”sosiaalisia verkostoja ja kontakteja”? Tai ne on niitä muita Nokian tms. työttömiä tai vielä kyseisessä firmassa kynsin hampain kiinni roikkuvia? Jotkut käyvät töissä ja elävät omaa elämäänsä lopun ajan omissa pienissä ympyröissään ilman tarvetta olla osa jotain ”suurempaa kokonaisuutta”. Silloin on mahdollisuutena vaan hakea niitä ilmoitettuja auki olevia työpaikkoja ja töihin pääsy on epätodennäköistä.. En mä kyllä ymmärrä tuota suhdeverkostojen ylläpitoakaan, se perustuu ainoastaan siihen miten voit jostakin hyötyä ja muut sinusta. Ja kun olet työttömänä, susta ei voi hyötyä mitenkään eikä silloin ole mitään verkostojakaan. Karua mutta totta.

    1. Voisinko soittaa jollekulle ”sosiaalisen verkoston kontaktille”, jos joutuisin työttömäksi?

      En voisi.

      Tai varmaan voisin, mutten soittaisi. En vaivaisi bisnestuttujani, muista puhumattakaan. Mieluummin lähden kuuraamaan vessoja.

      Toki ne paljon puhutut verkostot voivat sopia joillekin. Mutta on tässä maailmassa meitäkin, joiden on syystä tai toisesta tultava toimeen ilman niitä. Ei se ole mikään ylipääsemätön ongelma.

      Mutta sitä en käsitä, miksi ilmeisen älykkäät ihmiset taantuvat kymmenvuotiaan tasolle heti, kun aletaan puhua työnhausta.

      Mikä muka estää hakemasta muita kuin julkisesti avoimia työpaikkoja?

      Maailmassa on kymmeniä miljoonia myyjiä, jotka eivät voi odotella kotona, että asiakkaat ilmoittelisivat ostohaluistaan. Mikä tekee työnhakijasta niin poikkeuksellisen, ettei hänen tarvitsisi myydä osaamistaan oma-aloitteisesti?

      1. Vahva verkosto auttaa ilman avunpyyntöäkin.

        Veikkaan, että jos sinä ilmoittaisit blogissa/linkedinissä/yms etsiväsi uusia tehtäviä, piiriesi kautta alkaisi tulla vinkkejä sopivista työpaikoista.

        Minäkään en sinua ole koskaan tavannut, mutta silti rohkenisin vinkata eteenpäin, että kovan luokan myyntimies olisi vapailla markkinoilla.

        1. Tässä tullaan taas yhteen perinteisen työsuhteen heikkouteen. Työntekijä on kuin yrittäjä, jolla on vain yksi asiakas. Kun ainokainen liikesuhde päättyy, siinä sitä sitten ollaan.

          Toisin sanottuna suomalaisista firmoista löytyy tuhansittain rautaisia ammattilaisia, joilta puuttuu maine lähes kokonaan.

          Toki myyjillä ja projektiammattilaisilla saattaa olla paljonkin kontakteja mahdollisiin muihin työnantajiin. Toisaalta jossain tuotekehityslabran nurkassa on mahdollista pakertaa vuosikausia niin, että kontaktit ulkomaailmaan ovat todella vähäiset.

  12. Tässäpä hyvä casekuvaus siitä, kun työnhakija tietää mitä haluaa, osaa kuvata osaamisensa myyvällä tavalla ja vieläpä laittaa sen oikeisiin paikkoihin esille.

    Tulos: työnhakija pääsee valitsemaan kolmesta työpaikasta omaa mielenkiintoa ja kehittymistavoitteita parhaiten vastaavan. https://digitalistnetwork.com/tyonhakijan-unelma-rekrytoijan-painajainen/

    Tokihan se tarkoittaa enemmän raakaa työtä, markkinointiajattelua ja erityisesti itsetutkiskelua hakuvaiheessa kuin netin robottimainen hakulomakkeiden täyttely ja CV:n lähettely sähköpostilla.

    ”Work smarter, not harder” kuvaa hyvin nykyajan henkeä.

    1. Kiitos Timo! Tiivistät loppukaneetissasi olennaisen asian.

      Mekaaninen pään hakkaaminen seinään kertoo vain siitä, ettei hakija ole läheskään niin fiksu kuin kuvittelee olevansa.

      Joku tässä hiljattain kyseli, miksi irvailen niin innokkaasti työnhakijoiden ongelmille. Eikö tämä olekaan bisnesblogi?

      Työnhakijoiden avuttomuus on tietysti ongelma sinänsä. Kuitenkin netti ja kirjastot pursuvat toinen toistaan parempia markkinointiesimerkkejä ja -neuvoja.

      Silti ällistyttävän harva työtön a) viitsii lukea ja b) osaa soveltaa niitä omaan tilanteeseensa. Sellainen ei selvästikään kuulu työnhakijan toimenkuvaan.

      Toisaalta tuotteistajat ja markkinoijat voivat ottaa akateemisten työttömien tilanteesta opiksi.

      Törmään jatkuvasti yrityksiin ja yrittäjiin, jotka ovat aivan samalla tavalla lamassa. Markkinointi ei pure. Myynti ei vedä.

      Joka kerta ongelmat ovat täsmälleen samat kuin työnhakijoilla. Tuote ei erotu. Ostajan riski on kohtuuton. Tarjoukset ovat niin löysiä, ettei niiden perusteella voi ostaa.

  13. Kun saisi edes sen tarjouksen… Olen yrittänyt saada / löytää taloyhtiölle yritystä, joka mm. vaihtaisi parvekeovia, uusisi rännit, korjaisi katon lumiesteitä, uusisi keittiökaapin ovia jne. – yli 20.000 euron edestä työtä. Ei tunnu onnistuvan. Sovittuun tapaamiseenkaan ei tulla?

    Laitat sähköpostia, teet itsestäsi inbound liidin yhteydenottokanaviin – saat jonkinlaisen hinnan ja sitten tuleekin hiljaisuus. Kukaan ei kontrolloi, sainko arvion vai en, miten jatko jne. Tietääköhän firmojen johto, miten heikoilla kantimilla on näiden ”sisäänkävelevien” asiakaskontaktien = ostajien hoito?

    1. Keräsin juuri vastaavia karuja kokemuksia viime syksyn remonttini tiimellyksessä.

      Sekään ei riittänyt, että marssin vaikkapa takkakauppaan heiluttelemaan kymppitonnia myyjän nenän alla. Sellainen ”vihje” ei vielä innostanut myyjää laatimaan edes tarjousta.

      Ja jos jostain sitten tarjous irtosi, se oli niin reikäinen, ettei sen perusteella kukaan täysjärkinen ostaisi mitään satasta kalliimpaa.

  14. Yksikään konsultti ei käy sataa kertaa myymässä samaa tuotetta tuloksetta.

    Kuinka monenlaista tuotetta vastavalmistunut poliisi tai opettaja voi laittaa myyntiin ?

    1. Hän tarvitsee niin monta versiota, että jokin niistä käy kaupaksi.

      Esimerkiksi yhdestä vastavalmistuneesta opettajasta on tosi helppo muokata vaikkapa puoli tusinaa kilpailijoista erottuvaa pakettia.

  15. Esimerkiksi yhdestä vastavalmistuneesta opettajasta on tosi helppo muokata vaikkapa puoli tusinaa kilpailijoista erottuvaa pakettia.

    Rohkenen epäillä. Toisaalta entä sitten jos voi ? Faktat (opintosuoritukset, työkokemus) ovat faktoja ja virantäyttöä ohjaa lainsäädäntö. Tekeytymällä originelliksi ei voi kiilata ”jonon ohi”, toisin kuin ehkä yksityisellä sektorilla.

    Ammattia tietysti voi aina vaihtaa, myös poliisi tai opettaja.

    1. Aivan, kaltaisiasi epäilijöitä tässä maassa riittää. Asenne varmistaa, että mahdollisuudet pysyvät nollan tuntumassa.

      Se on aivan puppua, että julkisenkaan puolen hakijat valittaisiin vain opintosuoritustensa tai työkokemuksensa perusteella. Mistä olet saanut moisen ajatuksen päähäsi?

      Lainsäädäntökin on vain hidaste. Rekrytoinnista vastaavat virkamiehet osaavat kiertää sääntöjä lukemattomin tavoin. Väitteeni ei perustu luulon, vaan tietoon.

  16. Aivan, kaltaisiasi epäilijöitä tässä maassa riittää. Asenne varmistaa, että mahdollisuudet pysyvät nollan tuntumassa.

    Töitä on riittänyt, samoin muillakin. Sitä vain yritin sanoa, että hypettäminen ei auta, jos muilla on kovemmat meriitit.

    Se on aivan puppua, että julkisenkaan puolen hakijat valittaisiin vain opintosuoritustensa tai työkokemuksensa perusteella. Mistä olet saanut moisen ajatuksen päähäsi?

    ”Hakijoita oli 106, joista 78 täytti kelpoisuusvaatimukset. Muodollisesti kelpoisista hakijoista haastatteluun kutsuttiin henkilöt A-F, joilla kaikilla on yli 20 vuotta opetusalan työkokemusta”, kerrottiin valintapäätöksessä.

    Vastavalmistunut olisi kutsuttu haastatteluun, jos vain olisi osannut laatia hakemuksen Parantaisen resepteillä ? Niin varmaan.

    En muuten ole missään väittänyt, että rekrytointi tapahtuisi VAIN työkokemuksen tai opintojen perusteella.

    Lainsäädäntökin on vain hidaste. Rekrytoinnista vastaavat virkamiehet osaavat kiertää sääntöjä lukemattomin tavoin. Väitteeni ei perustu luulon, vaan tietoon.

    Tältähän se usein näyttää.

    Suositteletko lääkkeeksi esim. poliittista tai uskonnollista verkostoitumista ?

    1. Mahdottomassa kilpailutilanteessa olevia onneksi riittää. Usein syyksi paljastuu vain mielikuvituksen puute. Siksi kilpailu on Suomessa niin helppoa.

      Ratkaisun ei tarvitse liittyä mihinkään hypettämiseen. Se on toki houkuttava tapa nimitellä tavanomaisesta poikkeavia keinoja. Ei sitten tarvitse tehdä mitään toisin, koska se olisi niin mautonta.

      Mitä tulee esimerkkiisi, kyse on tietenkin siitä, että miten erotut niistä 78 pätevästä.

      Tosin mainitsemasi kokemusvuodet eivät välttämättä paljon paina. Moni rekrytoija pitää niitä päinvastoin taakkana, kuten hyvin tiedät – myös julkishallinnon työpaikoilla.

      Lain kiertämisestä totean vain, että se on yleistä. Laki on siinä tapauksessa absoluuttinen este vain niille, jotka niin ajatelevat.

      1. Tuo ns. sääntöjen kiertäminen näkyy hyvin esim. Metlan ja Vtt:n tutkijaviroissa. Yleensä esimerkiksi oletetaan, että valtion virkoihin liittyy esimerkiksi kielitaitovaatimus eli molempien kotimaisten osaaminen. Mutta oikealla muotoilulla kieltitaitovaatimus putoaa pois. Kielitaitovaatimusta taitaa olla vain viroissa, joissa käytetään julkista valtaa tai siihen vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto. Eli oikealla nimikkeellä voidaan sopivasti kiertää esim. koulutusvaatimuksia.

        P.S. Pohdin vain, että mitä tekee hevosenhoitaja HUS:ssa. Hänelle on määritelty pätevyydeksi riittävä kokemus alan tehtävistä. Ehkä kuitenkin tuostakin sairaanhoitoyhtymästä löytyy hoidossa hyödynnettäviä hevosia.

  17. Akateemiset harvoin osaavat popularisoida osaamistaan sellaiseen muotoon, joka kiinnostaisi ostajia. Yleinen harhaluulo on, että kun opinnoissa pärjää tosi hyvin, on korkeatasoinen työpaikkakin taattu. Korkeakouluissa pitäisi opettaa oman osaamisen popularisointia!

    Filosofian Akatemianhan perusti aikanaan Lauri Järvilehto opiskelutovereidensa kanssa. Irvailijoita ja epäilijöitä riitti, mutta niin vaan Järvilehto on raivannut tiensä menestykseen! Eli popularisointitaitojen lisäksi rohkeus on avainsana!

    Myönnän itsekin pudonneeni aikoinaan siihen ansaan, että lähettelin samankaltaisia työhakemuksia sellaisiinkin työpaikkoihin, jotka eivät näin jälkikäteen ajatellen vastanneet ollenkaan osaamistani. Täyttä ajanhukkaa! On vaikea kuvitella, miten joku voi lähettää satoja hakemuksia = voiko kyseinen ihminen olla todella sopiva niin moneen työpaikkaan vai arvioiko hän täysin väärin sen, millaiseen työhön hänen kokemuksensa, koulutuksensa ja persoonan soveltuisi?

  18. Huoh. Ymmärrän sinänsä idean ja olen aika samaa mieltäkin, mutta se vain pahentaa asiaa… Olen ehkä maailman surkein ihminen myymään mitään ja olen jotenkin erittäin väsynyt ja ahdistunut siitä, että minun TÄYTYY myydä kyetäkseni edes elämään eli saamaan työpaikan ja sitä kautta palkkaa. Haluaisin vain olla rauhassa ja tehdä töitä.

    1. Aina ei tarvitse myydä, jos pystyy tekemään ostamisen helpoksi. Lähdetäänpä helposta/vaikeasta liikkeelle. Tiedätkö sinä missä sinä olet hyvä? Ja mitä sinä oikeasti haluat tehdä?

      1. Olen hyvä laiskottelemaan, säälimään itseäni ja vajoamaan epätoivoon. Saako niillä hyvän työpaikan? 😉

        No, vakavammin sanoen, jos ajattelee jotain taitoja niin olen hyvä kirjoittamaan, lukemaan, keräämään ja kasaamaan informaatiota, analysoimaan asioita, suunnistamaan karttojen avulla, järjestelemään matkoja, ylipäätään järjestämään asioita, pitämään esitelmiä, puhumaan venäjää, laittamaan ruokaa, suunnittelemaan ruokalistoja ja organisoimaan ison illallisen kokkauksen jne.

        Jos taas miettii, mitä haluaisin tehdä niin minusta olisi ihan hauskaa olla jonkun sihteeri, luulen. En mielelläni ole johtavassa asemassa, mutta järjestelen mieluusti kaikkea ja pidän rattaat pyörimässä. Olisi ihan superhienoa, jos työhöni kuuluisi ulkomaan matkoja tai jos olisi mahdollisuus työskennellä osa ajasta ulkomailla. Voisin myös olla matkanjärjestäjä, siis sellainen, joka hakee kotiovelta, raijaa ulkomaille, pyörittää koko rumban ja sitten palauttaa takaisin kotiovelle eli en siis matkatoimistotyyppi, mutta en tiedä, onko näitä. Voisin myös pitää ruokablogia, mutta tällä ei ehkä toimeentuloa Suomessa tienaa. Tai sitten voisin olla töissä lähetystössä hoitamassa jotain järjestelyjuttuja.

        En ole miettinyt tarkkaan, koska olen itse asiassa töissä eikä töiden haku ole siten akuuttia. En vaan ajatellut olla koko ikääni tässä hommassa, että jossain vaiheessa täytyy aktivoitua. Mutta ei ennen ulkomaanvaihtoani, koska harva työnantaja varmaan innostuu tyypistä, joka ilmoittaa saman tien lähtevänsä moneksi kuukaudeksi ulkomaille.

    2. Luulen, että yhdistät myymisen johonkin kiusalliseen tyrkyttämiseen. Mutta kuten Kehittäjä Kippola tuossa totesi, kyse on ihan muusta.

      Minusta myyminen tarkoittaa, että lupaat ratkaista asiakastasi jyrsivän ongelman. Sehän on auttamista, josta asiakas on sinulle kiitollinen.

      Mutta jos et halua olla edes avuksi, taitaa tie tosiaan nousta pystyyn.

      1. Totta kai haluan olla avuksi, jos avuksi oleminen tässä yhteydessä merkitsee työn tekemistä. Mutta pitäisihän asiakas saada vakuuttumaan siitä, että pystyn ratkaisemaan hänen ongelmansa. Se on se vaikeus. Kieltämättä tuo tyrkyttämisaspekti vaikuttaa asiaan, olen jollain tapaa kasvanut sellaiseksi, ettei itseään sovi ”tuoda esiin” eikä itseen saa edes uskoa – vaikea myydä ”tuotetta”, johon myyjä ei itsekään usko. Lisäksi olen muutenkin luonteeltani melko ujo, syrjäänvetäytyvä ja omissa oloissani viihtyvä, mitkä tuntuvat olevan tänä päivänä lähinnä haitallisia ominaisuuksia. En ole vielä keksinyt, miten myydä tämä paketti siten, etten valehtele ominaisuuksistani. Ehkä minulla ei ole aavistustakaan siitä, mitä ostaja oikeasti haluaa.

        Kai tämä pitää jossain vaiheessa ratkaista, kun alkaa tosissaan hakea oikeaa työpaikkaa…

        Eikä tässä varmaan mitään oikeaa pointtia ollut. Kuten sanoin, ymmärrän pointtisi ja olen samaa mieltäkin, mutta silti koen homman hyvin vaikeaksi. Tai oikeammin sellaiseksi, etten sitä ymmärrä ja jos ei ymmärrä, homma tuntuu vastenmieliseltä. Sinänsä voisi olla kiinnostavaa ja hyväksi, jos työnhakuoppaissa keskityttäisiin enemmän itsensä myymiseen siinä mielessä kuin sinä siitä puhut, koska niissä valmennuksissa, joissa olin itse aikoinani, laadittiin lähinnä oikeat muotosäännöt täyttäviä tylsiä hakemuksia.

  19. Mutta jos tuotteessa on parasta ennen -päivä mennyt umpeen, niin sitä ei edes uudelleentuotteistuksella saa kaupallisesti kiinnostavaksi. Ja näyttää tämän hetken työmarkkinoilla olevan tilanne että 50v on se parasta ennen.

    1. Mielestäni yli 50-vuotiaat ovat pilalla vain, jos he kaatavat ikänsä mukanaan tuomat riskit asiakkaansa (= työnantajansa) niskaan. Sellainen on esimerkiksi sairauseläkkeen mahdollisuus, joka saattaa käydä todella kalliiksi.

      Mikä on vaihtoehto? No esimerkiksi yrittäjämäinen toimintamalli, jossa myyjä (= työntekijä) kantaa itse riskinsä.

      1. Probleemahan tässä on se että mikään ihmisryhmä ei ole homogeeninen, mutta rekrytoijat käsittelevät niitä kuin ne olisivat. Eli oletetaan että kaikki yli 50v ovat ylipainoisia, sairaita, kyynisiä, elämäänsä kyllästyneitä raakkeja, jotka vain odottelevat sopivaa (teko)syytä siirtyä ennenaikaiselle eläkkeelle.

        1. Olet tietysti ihan oikeassa, mutta kun yleistäminen on hyvin järkevää. Se on ihmisen ikiaikainen tapa selvitä tilanteessa, jossa täsmätiedon hankkiminen on liian hidasta, vaivalloista tai muuten henkisesti kallista.

          Työhaastattelujen perusteella on erittäin vaikea ennustaa työntekijän menestystä. Ei ole siis ihme, että lopulta päätöksiä ohjaavat yleistykset. Ne toimivat keskimäärin riittävän hyvin.

          1. Aiheesta (työssä suoriutuminen versus rekryvaiheen arviointimenetelmä) on tehty tutkimustakin, esim Pilbeam&Corbridge 2010. Siinä ikä antoi korrelaation 0,8 mutta nykyelämässä niin kovin yleiset ja tavalliset keinot kuten persoonallisuusarviot arvon 0,1, suositukset 0,0 ja työkokemusvuosien määrä 0,2. Vastaavasti astrologian käytön korrelaatiokerroin oli 0,4 ja grafologian 0,6. Ainut luotettava tapa mitata työssä suoriutumista ovat asiantuntevat, strukturoidut haastattelut (1,0), mutta ymmärrettävästi hakijapaljoudesta on ensin seulottava jollain menetelmällä ne joita haastatellaan. Ja vieläpä asiantuntevasti.

  20. Nämä on aina niin kovin helppoa heitellä vaan ylenpalttisia kommentteja, että hei tehkää vaan näin ja noin, ja työpaikka napsahtaa samantien. Koskaan ei tule mitään konkreettista neuvoa, tai kunnon esimerkkejä esim miten se on onnistunut. Ylenpalttisia liirum laarumeita. Ihme ja kumma kun Suomessa on isot työttömyysluvut, jos todellisuudessa se työn saaminen olisikin vain noin helppoa.

    Tuossa alkuperäisessä blogissa oli yksi konkreettinen neuvo. Yrittäjä soittaa ja kysyy. Ajatella, että näinkö hieno ja uusi idea. Tuota ei varmaan yksikään työnhakija ole vielä keksinyt. Harmi vaan, kun siellä luurin toisella puolella on kovin usein ihan kuutomolla oleva henkilö. Varsinkin jos nyt sattuu olevan avoimmesta paikasta kyse. ”Näin käjristäen: No mitä te olette tähän rooliin hakemassa?” No joo tota ei me oikein tiedetä…

    Mutta saatiinhan taas yksi aivan turha blogi… muiden blogien sekaan.

    1. Blogistani löytyy nyt 774 kirjoitusta, joista ainakin 500 sisältää konkreettisen vinkin osaamisen myymisestä tai markkinoinnista.

      Mutta jos jotain olen kouluttajan hommissani oppinut, vain muutama prosentti ihmisistä osaa soveltaa edes yksinkertaisimpia esimerkkejä.

      Loput parkuvat kanssasi kuorossa, että idea saattaa toimia jollain eri toimialalla, eri paikkakunnalla, eri vuorokaudenaikaan tai eri lämpötilassa. Mutta ei se juuri tässä minun tapauksessani toimi.

      Valitat muuten yleisestä aiheesta: asiakas on niin helvetin tyhmä, ettei hän osaa ostaa.

      Mitä arvelet, auttaako moinen asenne myyjää menestymään? Vai pitäisikö hänen kenties auttaa asiakastaan ymmärtämään?

      1. Kaivelin esiin vanhan keskusteluketjun.

        Olen nyt auttanut yli 10 ihmistä soveltamaan työnhakuunsa B2B-markkinoinnin ja -myynnin oppeja. Kaikki ovat työllistyneet nopeasti.

        Koska kysyntää avulle tuntuu olevan, niin päätin kokeilla tarjota tällaisia työnhakuprojekteja ihan oikeana palveluna. Tähän saakka olen sitä tarjonnut tiskin alta mukaville ihmisille.

        Palvelu ja sen verkkosivut tulevat elokuussa, mutta sitä ennen julkaisen FB-ryhmässä case-kuvauksia pilottiasiakkaiden työhauista. Josko niistä sitten löytyisi konkreettisempia eväitä ja malleja työnhakuun.

        1. Kiitos Tommi, siellähän oli hauskoja havaintoja! Kuten että ”Ulla hiukan ihmetteli ilmaisen työn tekemistä yritykselle” jne.

          Case-kuvaukset kertovat hyvin siitä, miten ihmiset on totutettu jotenkin aivan käsittämättömän passiivisiksi. Jos he olisivat yhtä avuttomia vaikkapa seurustelukumppanin etsintäprojekteissaan, väestöräjähdyksestä ei olisi mitään huolta.

          1. Niinpä. Mielenkiintoista on myös, että keväällä ehdotettiin ns. työnäytteitä työllistymisen helpottumiseksi. Ja nyt sitten hallitus selvittää lainsäädännöllisiä muutostarpeita sen mahdollistamiseksi.
            Höh. Työnäytteitä voivat halukkaat nyt jo antaa työnantajille ihan ilman lainsäädäntöä. Ja tähän mennessä jokainen näytteen antanut on päässyt nopeasti töihin. Eikä työnäytteen ole tarvinnut olla kuukausien mittainen. Parin päivän vaivan näkö on useimmiten riittänyt.

  21. Hei! En tiedä oletko huomannut, mutta blogisi on ehdolla SomeTime2014 Awardseissa kategoriassa Vuoden blogi. SomeTime on muutaman sadan hengen vuosittainen sosiaalisen median amatööreille ja ammattilaisille suunnattu tapahtuma, ja Awards-äänestyksessämme annettiin tänä vuonna yli 5000 ääntä! Lisätietoa tapahtumasta löydät osoitteesta http://www.sometime.fi. Tämä tulee nyt hieman lyhyellä aikataululla sillä tapahtuma on jo huomenna Turun Logomossa, mutta mikäli pääset paikalle palkintojenjakoon klo 15.30-17, niin lämpimästi tervetuloa! Mikäli et pääse, mutta olet valmis tarvittaessa pitämään kiitospuheen skypen välityksellä (tai jos sinulla on muuta kysyttävää tapahtumasta), ole rohkeasti yhteyksissä maisa.mattila at gmail piste com 🙂

    1. Moi Maisa, kiitos vinkistä – tämä tuli nyt täysin puun takaa. En tiennyt olleeni edes mukana äänestyksessä.

  22. Hyvä kirjoitus! Tykkäsin tuosta yrittäjään vertaamisesta, kyllä työttömänkin on mietittävä miten parantaa ”tuotettaan”. Moni työnhakija vain kokee kolauksen egossaan, kun tulee hylätyksi. Yrittäjä osaa taas laittaa hylkäämisensä oikeisiin mittasuhteisiin (koska se on jokapäiväistä arkea) ja miettiä miten voi onnistua seuraavalla kerralla. Yrittäjälle ei myöskään ole varaa luovuttaa, työnhakijalla on.

    1. Kiitos, hyvin tiivistetty! Luulen, että moni työnhakija on vain mielissään, että hakuprosessi pysyy mahdollisimman mekaanisena, etäisenä ja persoonattomana.

      Työttömän itsetunto ei saa niin pahoja kolhuja, kun hän vain postittelee hakemuksia kotona. Sitten on helppo syyttää inhottavia työnantajia milloin mistäkin rasismin lajista.

  23. Kyllähän me kaikki tiedämme, että työttömyys lisääntyy taloudellisen laskusuhdanteen aikana. Tulee paljon yt-neuvotteluita ja irtisanomisia, koska yritykset haluavat leikata henkilöstökuluja. Juuri siksihän ihmisiä on potkittu ulos. Täytyy olla aika hieno myyntipuhe, että yritykset, jotka ovat potkineet yhteensä kymmeniä tuhansia ihmisiä ulos, ottavatkin sitten ihmisen töihin vaan siksi, että ne ”lähettivät niin veikeän t-paidan.” Taloudellisen noususuhdanteen aikana töitä löytyy kyllä.

    1. Pidän sitä merkillisenä, että yksi ja sama ihminen ei usko pääsevänsä töihin, mutta kuitenkin hän uskoo voittavansa lotossa.

      Toisin sanottuna joissain asioissa investointia ei haittaa lainkaan se, että vain yksi harvoista onnistuu. Lotossa päävoiton todennäköisyys on noin yksi 16 miljoonasta.

      Mutta kun kyse on työpaikan hakemisesta, yhtäkkiä on mahdotonta ajatella muuta kuin että kaikille suomalaisille on järjestyttävä töitä yhtäaikaa. Muuten kaikki pohdinta on ilmeisti turhaa?

      1. En lottoa :). En sanonut, että kaikille pitäisi järjestyä heti töitä, mutta joskus edes jollekin, edes pätkä. Mutta jos kaivo on tyhjä, turha on syyllistää kaivollakävijöitä siitä, että ”sulla on kuule ihan vääränvärinen ämpäri. Tuollainen harmaa sinkkiämpäri. Jos sulla olisi vekkuli pinkki hymyämpäri, niin kyllä sitten kaivossa olisikin yhtäkkiä vettä”. p.s. Itse muuten kokeilen sekä perinteistä työnhakua, että oman osaamisen myymistä muita reittejä. Kovaa hommaa, molemmat.

        1. Jos jostain firmasta on potkittu kymmeniätuhansia pois, sillä on ollut vääräntyyppisiä työntekijöitä. Jos johtajat eivät ole luovuttaneet kokonaan, he ovat laatineet uuden kasvustrategian. He tarvitsevat uudenlaisia ammattilaisia avukseen.

          Olen siis aivan varma, että tuo mielestäsi kuiva kaivo ei ole kuiva ollenkaan. Se saattaa näyttää siltä vain kymmenien tuhansien työntekijöiden näkökulmasta. Mutta muutamalle heitä kekseliäämmälle hommia on tarjolla sielläkin pilvin pimein.

          1. Uskon, että noin on kun sanot. Okei, nyt meillä on siis duunia muutamalle kekseliäimmälle. Mitä niille muille, ei-niin-kekseliäille mutta ihan hyville perusduunareille sanotaan? Niille, joilla olisi vielä työhaluja jäljellä ja jotka hoitivat työnsä hyvin monen vuoden ajan. Ymmärrän, mitä ajat takaa, mutta ajatus sisältää samalla jotenkin julmaa selviytymistaisteluajatusta: Kekseliäät/vahvimmat selviävät. Jos ei selviä, niin se on ihan oma vika. Mitäs eivät kuulu niiden muutaman kekseliään/vahvimman joukkoon. Kaikkienhan pitäisi kuulua sinne. Mutta kun sinne eivät kaikki mahdu.

          2. Mutta nyt taisit kuitenkin olla sitä mieltä, että kaikille pitäisi niitä töitä järjestyä, vai mitä?

            Näiden ”työelämä-postausteni” alkuperäisenä innoittajana olivat huippulahjakkaat, monta tutkintoa suorittaneet superihmiset, jotka eivät silti saaneet töitä.

            Hesari on julkaissut vuosien mittaan noiden poloisten kitinöitä säännöllisesti. Useimmiten ne ovat olleet nimettömiä yleisökirjoituksia.

            Huippuhyvien työnhakijoiden kohtalossa on sisäänrakennettuna samanlainen paradoksi kuin esimerkiksi todella halvassa huipputuotteessa. Jokin osa kuviosta on pakko olla epäkunnossa.

            Itse arvelen, että nuo eliittityöttömät eivät ehkä ole aivan yhtä fiksuja kuin itse kuvittelevat. Mutta se ei estä monia lietsomasta mielikuvia esimerkiksi rasistisista työnantajista ja mädästä yhteiskunnasta.

            Vastaavia tapauksia olemme nähneet vaikkapa Idols-ohjelman karsinnoissa. Moni variksen lailla raakkuva kuvittelee olevansa tähtiainesta.

  24. Itsellä on kokemusta että myös ihan tavallisella työhakemuksellakin voi löytää töitä.

    Itsellä on duuni vaihtunut 3-5 vuoden välein. Seuraan alan foorumeita ja aina silloin tällöin ilmaantuu kiinnostavia rekryjä, joihin lähetän aika tavallisen työhakemuksen. Ne ovat sitten johtaneet työhaastatteluihin joissa on tarkemmin juteltu kohtaako minun osaaminen heidän tarvettaan. Keskimäärin joka kolmas työhakemus on johtanut työpaikan vaihtoon.

    Omassa työhakemuksissa on ollut tärkeimpänä pointtina että haen hyvin selkeästi itselle sopivia työtehtäviä.

  25. Tästä kirjoituksesta ja sen kommenteista jäi aika vahvasti sellainen vaikutelma, että kirjoittaja itse on variksen lailla raakkuva, mutta kuvittelee olevansa tähtiainesta. Ongelmahan ei ole siinä, että työnhakijat olisivat huonoja, vaan siinä, ettei töitä ole tarjolla. Kaikki tuntemani akateemiset työttömät eivät saa töitä siitä yksinkertaisesta syystä, että oman alan töitä ei ole kuin promillelle hakijoista. Ongelma ei myöskään ole siinä, että hakijat luulisivat itsestään liikoja. He tietävät tasan tarkkaan omat heikkoutensa. He ovat hyvin inhimillisiä ihmisiä kaikkinensa, onnekseen.

    1. Kerron kirjoituksessani juuri siitä, miten mainitsemaasi yhteen promilleen ei varmasti pääse.

      Valitettavasti olet väärässä, kun väität, että ihmiset tietäisivät heikkoutensa. Enemmistö asiantuntijoista kuvittelee olevansa parempia kuin ovatkaan. Sen tietää jokainen kokenut esimies.

  26. Olen samaa mieltä ”Foobarin” kanssa.

    Satun kuulumaan siihen ryhmään, joka on suorittanut kaksi tutkintoa. Joten kommentoin asiaa siitä näkökulmasta.

    Hiukan näyttää siltä, että valtaosalla palstan kirjoittajista ei ole mitään todellista kosketusta nykypäivän ns. työnhakuprosessiin, koska vastaukset ovat niin todellisuudesta irrallaan ja sama koskee myös blogin pitäjää.

    Henkilökohtaisesti tämän päivän yhteiskuntapolitiikka näyttäytyy järjettömänä ja pitkässä juoksussa toiminta on taloudellisesti järjetöntä!

    Lopuksi totean, että blogistin maininnat ”Lain” vähättelystä ja sen kiertämisestä ovat esimerkkejä vaarallisesta suuntauksesta, koska me jokainen tiedämme millainen yhteiskunta on sellainen jossa ei ole toimivaa oikeusjärjestelmää.

  27. Kuinka moni teistä hakijoista käy, katsomassa valitun taustat ja vertaa niitä omiin? Olen tehnyt näin ja todennut, että työilmoituksen sisältö (halutut ominaisuudet ja kokemus) ja valittu ei hyvin usein vastaa toisiaan. Useimmista ihmisitä löytää netistä taustat, jopa CV:n. Omaa ”tuotetta” voi näin vertailla ja miettiä, mikä vetää markkinoilla. Mitään punaista lankaa en ole löytänyt. Usein paikka menee sattumalta ”pinkan päältä otetulle”, tuttujen kaupalla tai talossa jo olevalle. Räikein tapaus lienee työttömien yhdistys, joka palkkasi hankejohtajaksi oman toiminnanjohtajansa, koska kukaan työtön hakija ei täyttänyt kriteeriä ”valmiit yhteistyöverkostot usealla alalla”. Toiminnanjohtajalla oli siis kaksi työtä ja kaksi palkkaa. Kätevää.

  28. Mielenkiintoista keskustelua ja peukkua Jarille. Loistavia vastauksia! 🙂 Meillä olisi muutama paikka auki luottamusta nauttiville myyntipäälliköille ja projektinvetäjille. Lisäinfoa on tulossa lähipäivinä meidän Linkedin- ja kotisivuille.

  29. Hei,

    olen lukenut useita kirjojasi ja ne ovat voimalla tehtyjä. Miten kuvailisit työnhakua Pohjois-Suomessa? Täällä osa menee reittä pitkin töihin ja filosofian maisterin (viestintätieteet) työtehtäviin on päässyt esimerkiksi kasviekologi biologian alan työkokemuksella.
    Itseäni on myös kosiskeltu vaimoksi työhaastattelussa. Jos koulutus, työkokemus, oma aktiivisuus ja verkostot eivät riitä, niin mikä avuksi? Perhesyistä meillä kaikilla kun ei ole mahdollisuutta vaihtaa paikkakuntaa ja takana on jo melkoinen muuttokierre edellisten työpaikkojen perässä.

    1. Kannattanee aloittaa sopivan pääaineen valinnalla. Valmistumisen jälkeen haetaan koulutusta vastaavaa työtä.

      Viestintätiede kuulostaa työtehtävävaatimuksena julkisen sektorin työpaikalta, joten silikonitissit ja suihinotto työhaastattelussa saattaa auttaa. Ja oikea Jäsenkirja.

    2. Mitähän mahdat tarkoittaa Pohjois-Suomella? Näin vanhana oululaisena oletan, että asut selvästi siitä pohjoiseen. Asumiskulut ovat siis lähes olemattomat. Ja satamegainen kuitu tulee nurkalle saakka?

      Itse alkaisin tarjota palvelujani freelancer-pohjalta Etelä-Suomeen – semminkin, jos viestintätiede tarkoittaa, että osaat myös viestintähommia. Rakas äidinkielemme muodostaa monessa asiassa rautaisen suojamuurin ulkomaista halpakilpailua vastaan vielä monta vuotta.

      Ja kuten olen täällä blogissa sata kertaa ehdottanut, mieti sisäänheitto kunnolla. Joko näytät taitosi maksutta. Tai sitten jopa maksat työnäytteestäsi tilaajalle.

    1. Sama henkilö näyttää valittavan samasta asiasta eri tiedotusvälineissä. Mitään ratkaisua hän ei ehdota.

  30. Etenkin kommenteista saa kuvan, että maailma on tehty vain ekstroverttejä varten, sekä akateemisella tutkinnolla voi pyyhkiä ***. Kumpikin väite on mun mielestä melkeinpä törkeitä. Ihminen voi olla osaava työntekijä olematta hyvä myymään itseään. Harmi kun itseään estoitta kehuvat vievät työpaikat tällaisten vaatimattomampien ihmisten nenän edestä. Eikö joku sanontakin mene jotenkin näin: ”Ihminen on viisas vasta kun tietää kuinka paljon ei tiedä asioista”.

    Surullista, että nykyinen työelämä on ektroverttien temmellyskenttä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

lehdon-kirittaja-koulutus
Jari Parantainen

Kirittäjä-palvelun tuotteistaminen johti 100-kertaiseen nopeuteen

Lehdon Kirittäjä-palvelun tuotteistaminen on vuoden tärkein projektini. Hankkeen tuloksena syntyi projektimalli, jonka ansiosta toimitilan suunnittelutyö nopeutuu jopa satakertaiseksi perinteiseen tapaan verrattuna. Rakennus ehtii tuottaa jopa

Palvelun tuotteistaminen opas, Jari Parantainen

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä yli 100-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.