Hymyilevä pahuus on pahuuksista julmin

Share on twitter
Share on linkedin
Share on facebook
Share on whatsapp
Jari Parantainen
Jari Parantainen
Autan insinöörejä tuotteistamaan osaamisensa helposti ostettaviksi palvelupaketeiksi. Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. ✆ 050 5229 529

Tietokirjailija, tekniikan tohtori ja entinen vihreiden kansanedustaja Eero Paloheimo kirjoitti kymmenisen vuotta sitten sarjan oivia kolumneja Taloussanomiin. Törmäsin niihin, kun tallensin kesällä arkistojani Evernoten hellään huomaan.

Erityisen ajankohtaiselta tuntui kirjoitus ”Hyvin vointi valtiossa” (5.3.2005). Paloheimo ehdottaa ajatusleikkiä yhteiskunnasta, josta on poistettu kaikki vaikeudet, eriarvoisuus, riskit, yllätykset, piikittely, ilkeydet, todellinen tuska, kärsimys, nälkä, jano, väysymys, turvattomuuden tunne – ja saman tien myös tulevaisuuden unelmat.

Mitä jäisi jäljelle?

Vaikeudet tarkoittaisivat osallistumista tosi-tv-lähetykseen. Kärsimystä ihminen tuntisi hammaslääkärissä. Eksotiikkaosasto hoituisi etnisessä ravintolassa.

Tulos on näennäisen miellyttävä. Harmi vain, että ihminen ei kestä täydellistä tylsyyttä sen enempää kuin häkkiin suljettu villieläin.

Tuloksena on valtio, jossa itsemurhataan, erotaan puolisoista ja masennutaan ennätyksellisen usein. Lapset tarvitsevat mielenterveyspalveluja, juontajat haastattelevat toisia juontajia ja teollisuus tuottaa turhuutta.

Hymyilevä pahuus on pahuuksista julmin.

Miksi Paloheimon kirjoitus tuntui niin ajankohtaiselta?

Ensinnäkin on kiinnostavaa seurata, miten munattomat johtavat Suomea. Heistä jokainen lienee yhtä mieltä, että kusessa ollaan koko porukka. Silti reissumme päin betoniseinää vain jatkuu. Ikään kuin ihmiset eivät kestäisi enää lainkaan ikäviä päätöksiä ja rankkoja otteita.

Väitän, että moni suomalainen on kuin addikti, joka hiljaa sisimmässään haluaisi jo katkaisuhoitoon. Hän toivoo, että joku muu tekee ikävät päätökset, koska hän ei itse siihen pysty.

Mutta kuten moni lähipiiristään tietää, alkoholistin tai peliriippuvaisen täytyy olla todella pahassa jamassa ennen kuin hän suostuu pyytämään apua. Siksi poliitikkojenkin on turha käydä utelemassa ihmisiltä, haluaisivatko he tuntea tuskaa edes hetkellisesti.

Lisäksi silmään osui Hesarin kirjoitus (10.8.2014): Kuluva vuosi poikkeuksellisen synkkä – harraste­turmissa kuollut kymmeniä.

Jutussa Sukeltajaliiton toiminnanjohtaja Sari Nuotio kertoo havainnosta, joka puoltaa Paloheimon näkemyksiä:

”Erikoista on, että mitä enemmän onnettomuuksista puhutaan ja kirjoitetaan, sitä enemmän laji kiinnostaa. Kun sukellusonnettomuuksia on tapahtunut ja niistä on uutisoitu, sukelluskursseille on tullut enemmän ihmisiä.”

Samaa sarjaa on taivastelu nuorten miesten kuolonkolareista. Pitäisi kuulemma valistaa, ettei kaahaaminen ole järkevää. Sormea heristelevän tantan kaaliin ei millään mahdu, että kaksikymppinen bemarikuski nimenomaan etsii läheltä piti -tilanteita illasta aamuun.

Tuhoisa hyssyttely yleistyy myös firmojen neuvotteluhuoneissa.

Esimiehet eivät enää uskalla ehdottaa duunareilleen uusia projekteja. Stressaantunut asiantuntija saattaisi ärähtää. Niinpä suomalainen yritys voi tehdä vain sitä, mitä se on tehnyt tähänkin saakka.

Tapaan yhä useammin hienotunteisia markkinoijia, jotka eivät halua puhua ikävistä asioista. Se tarkoittaa jopa sitä, ettei asiakkaiden pulmista ei saa pukahtaa sanaakaan. Muuten ostajat pahoittavat mielensä.

Pumpuliin paketoidulle suojelukohteelle on vain pahuksen vaikea myydä mitään, jos kauppias ei voi tarjota ratkaisua johonkin ongel…eikun anteeksi, siis haasteeseen. Edes ongelma-sanaa ei saa enää käyttää, koska siinä on niin ikävä klangi.

Paloheimon mukaan gorillat oireilevat eläintarhoissa, koska niillä on liian hyvä olla. Ihmisen geeneistä 98,5 prosenttia on samoja kuin gorilloilla.

 

Palvelun tuotteistaminen opas, Jari Parantainen
Palvelun tuotteistaminen -käsikirja
Tämä e-kirja neuvoo, miten tuotteistat insinöörisi osaamisen helposti ostettavaksi sisäänheittopaketiksi.
Maksuton

9 kommenttia

  1. Hieno kirjoitus, tässä olisi niiin monta kohtaa josta keskustella. Mutta valitsen yhden.

    Olin ulkomailla töissä, ja meitä oli suhteellisen pienessä firmassa (50 henk) noin 19 eri kansalaisuutta. Luulisi että ilmapiiri olisi kiinnostava ja vaihteleva. Mutta juuri tuollaisen hyssyttelyn takia muut tilanteet kuin kahvitauot olivatkin aika ankeita. En tiedä varmasti, mutta [osa]syy oli pomo, jonka tyyliin kuului ainainen ”diplomaattisuus” ts.hyssyttely. Tulos: kaikki yrittivät olla niin hienosti kaikikien kanssa, että tiimityö lässähti tylsäksi puuroksi. Kaikki eri kansalaisuuksien mausteet puuttuivat. Jännää, miten ihmiset menevät niin helposti sellaiseen moodiin. Lieneekö mielyttämisenhalua, laiskuutta, pelkoa.

    Sain aina kuulla että ”no, hän on suomalainen, ei ole diplomaattinen”, vaivautunutta naurua päälle. Mutta mitä itse olen firmoja seurannut, niin juuri suoraan ampuvat ihmiset ja firmat näyttävät menestyvän parhaiten. Asiakkaat loppujen lopuksi pitävät suorapuheisuudesta ja rehtiydestä. Ja suomalaiset ovat siinä hyviä. Jos ei nyt ihan korkeimmat pomot siitä pidä, mutta sain itse kuulla monta kertaa että asiakas soitteli takaisin firmaan että ”lähettäkää se Ville tänne, ei sitä Horstia enää”.

    Voisin kuvitella että herra Parantaisella on samantapaisia kokemuksia, suorapuheisuus joka hipoo provosointia ärsyttää, mutta myös kiinnostaa. 🙂

    1. Kiitos Ville, kertomasi kaltaiset kokemukset ovat kiinnostavia.

      Diplomatia on hyvä peitenimi hyssyttelylle. Viestintä on aivan riittävän vaikeaa jo ilman sitäkin.

      Diplomaatin puheista täytyy aina yrittää tulkita, mitä hän oikeastaan yritti sanoa. Kuten jokainen tietää, pieleenhän ne arvaukset sitten menevät.

      1. Kiitos tästä Jari!

        Tämä hyssyttelypolitiikka johtaa myös mielestäni suoraan pahoinvointiin työpaikoilla. Avoimuuden puute ja se että mistään asiasta ei saa sanoa suoraan tai olla eri mieltä, johtaa ”työpahoinvointiin”.

        Aika monessa yrityksessä kuvitellaan, että ongelmista vaikeneminen poistaa ongelman. Kun ei kenellekään kerrota mitään ongelmista, luullaan että kaikki ovat auvoisen tietämättömiä… sitten ihmiset kumminkin älyävät, mistä on kysymys ja ahdistuvat, kun oikeaa ja paikkansapitävää tietoa ei saa mistään.

        Ja auta armias, jos uskallat kysyä, mitkä faktat asiassa ovat tai kerrot asiallisesti oman mielipiteesi. Vastaus on joko kuoliaaksi vaikeneminen, syrjiminen tai seuraavalla yt-kierroksella yrityksestä poistaminen.

        1. Esimiehet tosiaan aina kuvittelevat, etteivät työntekijät huomaa heidän metkujaan. Mutta kyllä he huomaavat, yhdistelevät tietojaan ja arvaavat loput.

          Toki jokainen esimies pelkää kertoa huonoja uutisia. Tunnekuohut ja lynkkausmieliala hirvittää. Mutta sekin on älytön ajatus, että pomoille maksettaisiin parempaa palkkaa vain mukavasta oleilusta. Kyllä he ovat nimenomaan viestintätöissä.

        2. Niin valitettavan totta!
          Mieluummin puhutaan kryptisesti, ohutta yläpilveä, kuin otetaan ongelmat päivävaloon käsiteltäviksi ja ratkottaviksi!
          Johdon ja päälliköiden kunnioitus kasvaisi, sekä henkilöstön että yrityksen hallituksen silmissä, olettaisin. Vai lienekö väärässä?

          1. Haluaisinpa joskus kuulla esimerkin menestyneestä yritysjohtajasta, joka on onnistunut työssään ilman selkokielistä, inhottavasti asian ytimeen pureutuvaa puhetyyliä.

  2. Suomi on antiyhteiskunta, jossa sekä ruohonjuuripäätökset että rahahuijaukset on monopolisoitu vastuuttoman koneiston käsiin. Kansalaiset on aivopesty hienovaraisilla keinoilla eroon taloudentajustaan, itsenäisyydestään ja itsekunnioituksestaan. Kun kaikki raha katoaa vääjäämättä aina vain nälkäisemmäksi käyvän moolokin kitaan, älykkäimmät alkavat kuitenkin kyseenalaistaa asioita ja miettiä kiinnostustaan tulevaisuuteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Palvelun tuotteistaminen opas, Jari Parantainen

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä yli 100-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.