Picture of Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Parkkipate iski eilen kello 08:59. Hän jätti tuulilasiin pääsiäishenkisen, kirkkaankeltaisen lappusensa. Yksityisoikeudellista valvontamaksua räpsähti 60 euroa.

parkkipate

Tuollaisina hetkinä yrittäjän veri punnitaan. Varsinkin kun olin maksanut pysäköinnistä ihan kiltisti.

Ensinnäkin olin matkalla käynnistämään projektia, jonka tiesin vaikeaksi jo etukäteen. Oli pakko puskea potutus pois mielestä ja keskittyä tärkeämpiin asioihin.

Suorituksen hankalampi osuus on kuitenkin se, että oikeastaan virhemaksu kannattaisi maksaa heti. Siis ihan siitä riippumatta, olenko syyllinen vai en.

Lasken oman ei-laskutettavan aikani hinnaksi sata euroa tunnilta. Veloitan sen esimerkiksi matkatunneistani, vaikka asiakkaani näkevätkin vain hinnastoni kiinteät hinnat.

Jos käytän reklamointiin ja asiasta vääntämiseen yli 36 minuuttia, tappiolle menee.

Mutta kuten jokainen meistä tietää, asia ei ole niin yksinkertainen. Toki summa on mitätön. Mutta vääryys on tapahtunut. Eikö nyt ole kyse periaatteesta?

Yrittäjien ja johtajien reaktiot vastaavissa tilanteissa kertovat heistä aika paljon.

Kun teetin talooni remppaa pari vuotta sitten, ihmettelin roskalavalle kertyneitä muoviämpäreitä. Niihin oli kuivunut saumauslaastia.

Remonttireiskani totesi, että ämpäreiden peseminen kävisi kalliimmaksi kuin niiden ostohinta. Niinpä hän dumppasi ne siltä seisomalta jätehuollon murheeksi.

Erittäin järkevää, etenkin näin maksajan näkökulmasta!

Mietin vain, olisinko itse pystynyt ajattelemaan noin ”epäekologisesti”. Luultavasti en: olisin hangannut hinkkejä hampaat irvessä, maksoi mitä maksoi.

Mistä näin päättelen?

Esimerkiksi siitä, että lähetin äsken Parkkipatelle reklamaation – ihan vain periaatteen vuoksi.

Tosin siihen pärähti vasta varttitunti. Jos homma sattuu olemaan tällä selvä, pääsisin periaatteessa vielä voiton puolelle.

Mutta huomaan kyllä, mitä en haluaisi ajatella. Nimittäin tälle päivälle olisi tarjolla varsinaista laskutettavaa työtä vaikka kuinka paljon. Sen arvo onkin jo paljon enemmän kuin satasen tunti.

Todella kova yrittäjä paskat välittää jostain periaatteesta. Hän vain laskee kylmän rauhallisesti, mihin niukat tunnit kannattaa käyttää.

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Rohkeutta erottua
Riikka Nurmi

Rohkeutta erottua, ei selittelyä

Menneellä viikolla minulle sattui kolme varsin virkistävää tapausta. Kaikissa oli lähdetty tuotteistamaan palveluita ja erottumaan rohkeasti omalla toimialalla.

Kuinka kalastat ruutanoita
Tommi Elomaa

Kuinka kalastat ruutanoita?

Miten myyt asiakkaille, jotka säästävät pysyäkseen hengissä? Millaisella syötillä ruutana käy koukkuun kiinni?

Miten opetat itsellesi hyviä asiakkaita
Tommi Elomaa

Miten opetat itsellesi hyviä asiakkaita?

Opeta asiakkaasi kuuden vaiheen kautta kuuliaisiksi ja tottelevaisiksi. Se tekee heidän elämästään helpompaa ja samalla myös parannat omaa katettasi.

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.