Hesari julkaisi eilen (6.9.2017) pääkirjoitussivullaan toimittaja Jaana Savolaisen kolumnin Espoon terveysasemilla vasta opetellaan asiakaspalvelua, Kiuruvedellä se osataan jo.
Juttu käsittelee sitä, miten espoolaiset terveyskeskuksen asiakkaat joutuvat jonottamaan kiireetöntä aikaansa kuukauden. Näin siitä huolimatta, että kaupunki on rikas ja asukkaat suhteellisen terveitä.
Sen sijaan Pohjois-Savossa Kiuruvedellä homma hoituu. Harri Haimakainen on lääkäri, joka pyörittää siellä yksityistä pientä lääkäriasemaa kahden muun lääkärin ja parin hoitajan kanssa.
Potilaat ovat tyytyväisiä. Hoitoon pääsee heti. Pieni 8 000 asukkaan kunta tarjoaa parempaa palvelua kuin äveriäs kotipaikkani Espoo.
Tarinan loppupuolelta löytyy kiinnostava katkelma:
Ratkaisevaa ei ole se, onko terveysasema julkisesti vai yksityisesti omistettu. Tärkeintä on asenne: ”Kun puhelin soi, ajattelemme, että ihanaa, taas tulee asiakas. Tämä muutos korvien välissä jo riittää”, Haimakainen sanoo.
Sitaatin alkuosa on jälleen mainio esimerkki siitä, miten syyt ja seuraukset menevät sekaisin.
Ilmeisesti useimmille suomalaisille on edelleen vaikea ymmärtää, ettei lääkärin tai hoitajan asenne putkahda sattumalta jostain taivaasta. Eikä se muutu toivomalla tai käskemällä.
Tässä(kin) Kiuruveden ja Espoon vertailussa asenne-erot syntyvät nimenomaan työntekijöiden kannustimista.
Julkisen terveydenhuollon ongelma ei ole ole asenneongelma. Sen sijaan ongelma on se, että julkisella puolella ei ole mitään syytä iloita uusista asiakkaista. Päinvastoin.
Mitä enemmän kipeitä kiusankappaleita tulvii ovista sisään, sitä paskempi juttu virkahenkilön kannalta.
Mutta kun vaikkapa lääkäristä tulee yrittäjä, yhtäkkiä hänen kannustimensa muuttuvat. Nyt kaikki uudet asiakkaat tarkoittavat lisää bisnestä, rahaa, työpaikkoja ja vaikka mitä mukavaa.
Tätä monet poliitikot tai julkisen puolen lääkärit eivät tunnu hoksaavan sitten millään. Sen kuulee heti siitä, kun he taivastelevat tiedotusvälineille näin:
”Kyllä julkisella puolen lääkärit ja hoitajat ovat aivan yhtä hyviä työntekijöitä kuin yksityiselläkin puolella.”
Totta helkkarissa julkisen puolen lääkärit ja hoitajat ovat yhtä hyviä! Mutta kun tismalleen saman henkilön tuottavuus saattaa kasvaa moninkertaiseksi sillä siunaaman sekunnilla, kun hänen kannustimensa muuttuvat sopivasti.
Toisin kuin Savolainen siis arvelee, sillä on nimenomaan paljonkin merkitystä, onko terveysasema julkisessa vai yksityisessä omistuksessa.
Voitto on korvaus yksityisen lääkärin tehokkuudesta. Julkisen puolen terveydenhuollolla on voittoakin suurempi hinta. Sen nimi on tehottomuus.
