Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Partiolaistytön 5 myyntivinkkiä

Picture of Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Markita Andrews oli 8-vuotias koululainen, joka halusi matkustaa mailman ympäri. Ongelma oli, että hänen yksinhuoltajaäitinsä tulot eivät riittäneet toiveen toteuttamiseen.

Kun partiolaiset käynnistivät keksinmyyntikilpailun, Markita näki tilaisuutensa. Pääpalkinto kun sattui olemaan sama kuin hänen unelmansa.

Tytön päättäväisyys vei voiton. Sen lisäksi, että hän voitti maailmanympärimatkan, hän myi seuraavien 12 vuoden aikana 80 000 taalalla pikkuleipiä.

Markitalta kysyttiin myöhemmin, mikä oli hänen myyntinsä salaisuus. Tyttö paljasti myyntipuheensa:

”Marssin ovelta ovelta. Aloitin pyytämällä 30 000 taalan lahjoitusta partiolaisille. Kun sain kieltävän vastauksen, sanoin seuraavaksi: Osta sitten edes laatikollinen keksejämme.”

Markitan myyntiprosessissa oli viisi asiaa*, jotka loksahtivat erityisen hyvin kohdalleen:

  1. Rohkeus. Hylätyksi tuleminen on suurin pelkomme ja muiden hyväksyntä keskeisin tarpeemme. Markita reagoi toisin kuin useimmat meistä: hän ei ottanut epäonnistumista henkilökohtaisesti.
  2. Kontrastiperiaate. Markita iski tiskiin ensin korkean pyynnön, josta kaikki kieltäytyivät. Sen jälkeen hän pudotti rimaa reilusti. Toinen ehdotus kuulosti ensimmäiseen verrattuna todella halvalta. Useimmat ostivat.
  3. Sinnikkyys. Markita oli päättänyt matkustaa maailman ympäri. Hän ajatteli tavoitettaan aina, kun sai kielteisiä vastauksia.
  4. Huumori. Markitan myyntipuhe ei aiheuttanut myötähäpeää, vaan yllätti ja nauratti. Tyttö voitti ostajat vilpittömyydellään puolelleen.
  5. Fanijoukko. Markita kertoi kaikille tavoitteestaan ja sai paljon tukea työlleen. Kun ihmiset ymmärsivät ja hyväksyivät Markitan motiivin, auttoivat he tyttöä tavoitteen saavuttamisessa.

Luultavasti sinäkin olet nähnyt menestyvän yrittäjän, joka kaupittelee sinnikkäästi vuosi toisensa jälkeen jotain todella yksinkertaista. Hän pärjää keskinkertaisesta ideasta huolimatta juuri Markitin huippumyyjän reseptin ansiosta.

Miltä oma myyntipuheesi näyttäisi, jos soveltaisit siihen Markitan viittä periaatetta?

* Katso David Riversin mainio artikkeli aiheesta Success-lehdestä.

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Rohkeutta erottua
Riikka Nurmi

Rohkeutta erottua, ei selittelyä

Menneellä viikolla minulle sattui kolme varsin virkistävää tapausta. Kaikissa oli lähdetty tuotteistamaan palveluita ja erottumaan rohkeasti omalla toimialalla.

Kuinka kalastat ruutanoita
Tommi Elomaa

Kuinka kalastat ruutanoita?

Miten myyt asiakkaille, jotka säästävät pysyäkseen hengissä? Millaisella syötillä ruutana käy koukkuun kiinni?

Kolme viheliäistä kysymystä yrittäjälle
Riikka Nurmi

Yrittäjän kolme viheliäistä kysymystä

Mitä tehdä, jos asiakas pyytää jotain, mitä en osaa, ja josta en tiedä, miten se tehdään? Miten asetan hinnan oikein, ettei palveluni ole liian halpaa eikä kallistakaan? Mitä vastaan, kun asiakas kysyy miksi palvelusi on niin kallis?

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.