Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Taulukollinen jämeryyttä

Picture of Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Eilen vedin ensimmäisen kerran tuotteistamista käsittelevän kurssin niin, että sen markkinoinnista ja järjestelyistä vastasi Ratekoulutus.

Yhteistyömme lähti käyntiin sekä hyvin että huonosti.

Myönteistä oli se, että tupa oli täynnä. Paikalla oli 30 tuotteistamisesta kiinnostunutta tuotepäällikköä tai heidän esimiestään.

Mutta jokin kuitenkin vaivasi mieltäni. En nimittäin ollut etukäteen aivan satavarma, kenen vastuulla mikäkin järjestelyjen yksityiskohta olisi.

Ratekoulutusta vetävä Sampo Korppoo kyllä kertoi etukäteen, että hänen firmansa vastaa kaikista järjestelyistä. Mutta mitä täsmälleen tarkoittaa ”kaikista”?

Olin juuri heristämäisilläni tuohtunutta sormeani, kun eräs asiakkaani täräytti postia. Hän halusi tietää tarkalleen, mistä asioista otan vastuun mahdollisen yhteisen Noste-suolakaivoksemme eri vaiheissa.

Olipa nolo homma! Vaikka kuinka tituleeraan itseäni tuotteistajaksi, arkistoistani ei löytynyt valmista vastausta.

Siis kiireesti hakkaamaan hammondia. Noste-suolakaivoksen vastuutaulukon ensimmäinen versio näyttää nyt tältä:

Noste-suolakaivos-vastuutaulukko
Noste-suolakaivoksen vastuujakotaulukko syntyi asiakkaani toiveesta tänä aamuna. Klikkaa kuva täysikokoiseksi.

Täydellinen pläjäykseni ei varmasti vielä ole, mutta toimikoon esimerkkinä kuitenkin.

Taulukkoon on näköjään helppo leipoa aimo annos jämeryyttä. Vastaava määrä informaatiota sopimustekstiksi sorvattuna vaatisi kymmenen sivua epäselvää sönkötystä.

Kun tehtävälle ei ole nimetty vastuullista, siitä ei tietenkään vastaa kukaan.

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Asiakkaan ongelma_1200px
Riikka Nurmi

Mistä niitä asiakkaiden ongelmia löytää?

Asiakkaan ongelma on keskeinen asia onnistuneessa tuotteistuksessa. Asiakkaan ongelmia ei tarvitse lähteä etsimään kovinkaan kaukaa. Yrityksessä asiakastietoa kertyy valtavasti ja tekoälyä kannattaa hyödyntää sen analysoinnissa.

nancy-hughes-CswOWBovmVs-unsplash
Minna Elomaa

Tukeeko palveluvalikoima strategiaasi?

Palveluvalikoimalla on yllättävänkin suuri vaikutus toiminnan tehokkuuteen ja kannattavuuteen. Missä kunnossa palveluvalikoimasi on? Tukeeko se strategian tavoitteita vai kaipaisiko se läpikäyntiä?

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.