Tänään Hesarin urheilusivuilla oli juttu ruotsalaisesta henkisen valmennuksen gurusta nimeltään Kjell Enhager. Miekkonen oli juttelemassa golfvalmentajille Helsingissä.
Enhager oli kertonut tarinan lupaavasta nuoresta naisgolfarista 1990-luvun alusta. Pelaaja oli pärjännyt muuten hyvin, mutta kisat olivat alkaneet takkuilla aina viimeisillä väylillä. Hän jäikin tyypillisesti kakkoseksi tai hiukan huonommille sijoille.
Enhager oli tarkkaillut pelaajaa eräässä kisassa Italiassa.
”Kun tyttö pääsi johtoasemaan, hän löi pian huonon lyönnin ja putosi listalta. Sitten hän meni taas kärkeen ja epäonnistui pian uudestaan.”
Kisan jälkeen Enhager oli jutellut pelaajan kanssa. Oli käynyt ilmi, että tämä pelkäsi voittopuheen pitämistä niin paljon, että peli meni siksi läskiksi kerta toisensa jälkeen.
Valmentaja oli harjoitellut golfarin kanssa esiintymistä.
Pelaaja onkin pitänyt sen jälkeen aika monta kiitospuhetta. Hänen nimensä oli Annika Sörenstam. Hän voitti hiljattain päättyneen uransa aikana 90 ammattilaisturnausta.
Yleensä kartan urheilijavertauksia. Mutta nyt en voinut välttyä tunteelta, että lukemattomat asiantuntijat kärsivät vastaavista ongelmista.
Muuten on vaikea selittää sitä, miksi niin monet ammattilaiset näyttävät suorastaan pelkäävän voittamista.
En tarkoita, että he jänistäisivät julkisuutta tai esiintymistä – vaikka sekin lienee usein taustalla. Menestys saattaa tuoda mukanaan myös muita mörköjä.
Tuleeko mieleesi, mitä (asiantuntijalle tyypillisiä) pelkoja nousukiitoon kääntynyt urakehitys saattaisi tuoda tullessaan?
