Sain eilen kunnian toimia F-Securen Mikko Hyppösen lämppärinä. Olin aamun ensimmäinen esiintyjä. Satapäinen yleisö sai vaivoin piiloteltua haukotuksensa.
Pyysin etukäteen luvan, että saisin jäädä kuuntelemaan Mikkoa. Hänen puheensa otsikko oli ”Epäsosiaalinen media”. Se käsitteli verkkorikollisten metkuja.
Esitys oli ilman muuta parasta, mitä olen nähnyt vuosiin.
Rautaisen ammattilaisen tunnistaa usein siitä, että hänen suorituksensa näyttää jotenkin oudon vaivattomalta. Niin kävi nytkin.
Pohdin jälkikäteen, miksi Hyppösen esitys toimi niin hyvin. Tässä yhdeksän syytä:
1. Mikon puheesta sai selvää
Mikko osasi käyttää ääntään. Hän puhui hyvin selkeästi, elävästi ja kiirehtimättä. Mikrofoni oli selvästi tuttu työkalu.
2. Mikko kertoi tarinoita
Koko show oli täynnä tarinoita tosielämästä. Mikko kuvaili erilaisia huijareiden menetelmiä, jotka nostivat hiukset pystyyn. Varmasti moni meistä kuulijoista tajusi vasta nyt, miten edistyneitä verkkorikolliset todella ovat.
3. Mikolla oli näyttöä
Mikko ei korostanut auktoriteettiaan. Kaikki itsetehostus olisikin ollut tarpeetonta. Hänen kokemuksensa näkyi ja kuului kaikesta muutenkin.
4. Mikko vältti teknistä jorinaa
Voin vain kuvitella, millaista siansaksaa nettitekniikasta voisi kehittää. Käsittämättömiä kolmikirjamisia lyhenteitä ja teknisiä termejä kyllä riittäisi. Silti esitys oli selkosuomea niin, että kaikki pysyivät kärryillä alusta loppuun.
5. Mikko osasi naurattaa
Aihe oli vakava, mutta Mikko sai yleisönsä nauramaan sopivasti muutaman minuutin välein. Hän ei tarvinnut siihen yhtään teennäistä irtovitsiä. Hauskuus syntyi pikemminkin hänen tilannetajustaan ja hoksottimistaan.
6. Mikon esitysmateriaali oli katseltavaa
Mikon PowerPoint-esitys koostui 64 kuvasta. Puhetta oli helppo kuunnella, kun seinältä ei ollut tarkoituskaan lukea juuri mitään. Kuvat vaihtuivat keskimäärin minuutin välein.
7. Mikko pysyi aikataulussa
Viimeistään tästä tunnistaa ammattilaisen: hän lopettaa esityksensä sekunnilleen sovittuna aikana. Näin Mikkokin teki siitä huolimatta, että hänet päästettiin estradille jonkin verran myöhässä.
8. Mikolla oli juoni
Tarina eteni luontevasti. Yleisö odotti koko ajan seuraavaa käännettä. Jännitys säilyi. Se ei ole taatusti ole sattumaa. Mikko on taatusti viilannut ja harjoitellut esitystään lukemattomia kertoja.
9. Mikko on salapoliisi
Rikkana rokassa oli se, että Mikko on mielenkiintoinen henkilö jo sinänsä. Mikä on tv-sarjojen ylivoimaisesti suosituin hahmo?
Se on tietenkin poliisi tai yksityisetsivä.
Mikkokin on ihan oikea salapoliisi, mutta kaiken lisäksi huippumoderni sellainen. Hän on kuin ruotsalaisen Lisbeth Salanderin sosiaalinen versio.
Kun ammattilaisen suoritus näyttää helpolta, se on tavattoman vaikea.


