Maito on maitoa. Sillä olisi vaikea erottua kilpailijoista. Niinpä hinta on mitä on. Isännät ja emännät vääntelevät vuodesta toiseen käsiään ja valittavat.
Mutta jo kymmenen vuotta sitten sveitsiläinen maitotilallinen Paul Wyler näytti esimerkkiä, miten bulkkituote muuttui palveluksi. Hän alkoi vuokrata tavallisille kaupunkilaisperheille omia lehmiä.
Yllättäen asiakkaita alkoi ilmestyä kaikkialta maailmasta Japania, Etelä-Afrikkaa ja USA:ta myöten.
Asiakas saa raataa maatilalla puoli päivää ja maksaa 380 frangia (n. 250 euroa) kesässä siitä, että hän saa aivan liikaa oman nautansa maidosta valmistettua juustoa.
Yksi lehmä tuottaa 70–120 kiloa juustoa, jonka omistaja voi noutaa syksyllä omakseen 17 frangin kilohintaan.
Minimiostos on 30 kiloa. Asiakas voi tietenkin myös myydä voimakkaasti tuoksuvat tuotteensa tai lahjoittaa ne ystävilleen.
Wyler omisti alun perin 15 lehmää, joita hän oli vuokrannut satunnaisesti paikallisille ravintoloille. Kun hän hoksasi laajentaa palvelua myös kuluttajiin, bisnes laajeni nopeasti. Pian hän joutui turvautumaan alihankkijoihin ja vuokraamaan naapureidenkin lehmät käyttöönsä.
Kukaan ei ole muistanut kommentoida, miltä Wylerin tilan edam maistuu. Riittää, että se on yhtä hyvää kuin muillakin. Tuote ei ole tärkeä, koska ostaja maksaa konseptista.
Valio hoi, idea on jo 10 vuotta vanha! Koska voin tilata oman suomalaisen lehmäni maitoa tai juustoa?
