Pertti Haaparanta ihmettelee Akateemisessa talousblogissa, miksi niin monet haluavat lietsoa kriisitietoisuutta. Hän viittaa esimerkiksi vakavasti otettavien lehtien pääkirjoituksiin.
Itse kiinnitin huomiota Talouselämän pääkirjoitukseen elokuun lopussa (30.8.2013). Taloustoimittaja Seija Holtari oli nimenomaan Haaparannan kanssa samoilla linjoilla:
”Tällainen perikadon lietsominen on typerää. Kun menoja on enemmän kuin tuloja, on syytä kiristää veronmaksajilta kerättyjen rahojen käyttöä. Ei siihen kukaan kuole.”
Lääkkeestä olen Holtarin kanssa samaa mieltä. Mutta silti saattaa olla aivan järkevää, että lietsomme itse itsemme kriisitunnelmiin.
Muutoshallinan tunnettu guru John P. Kotter on mielestäni oikeassa. Hän on saarnannut jo vuosia, ettei kukaan ole valmis muuttamaan tapojaan pätkääkään, jos ei ole aivan pakko.
Tämän tietää jokainen työpaikaltaan. Jos firmalla menee hyvin, mitä siinä hötkyilemään.
Pomot paukuttakoon poskea aivan rauhassa. Minä syön nyt lounasta. Sitten alan valmistautua kotimatkaan.
Kotter neuvookin muutoshaluisia johtajia tehtailemaan kriisejä ihan itse. Tappioita kannattaa korostaa. Samoin tulevia vaikeuksia. Vasta silloin väki alkaa kuunnella.
Pakko ei ole paras muusa, se on ruoskaa heiluttava Lady Domina.
Toki kriisipuheiden taustalla on paskahouisista pelkureista koostuvan hallituksemme tahto ja propagandakoneisto. Ministereistä koostuva nössösakki ei uskalla päättää mistään mitään, jos kansa ei suorastaan kerjää kärsimystä.
Kukaan ei viitsi kuunnella sinua, jos et kaada bensaa liekkeihin.
