Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Mascagnin kiduttaja

Picture of Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Posetiivari ymmärsi, että hyvä tarina kasvattaa palvelun arvoa.

Eräänä päivänä posetiivari alkoi vinguttaa soitintaan tunnetun italialaisen säveltäjän Pietro Mascagnin (1863-1945) ikkunan alla. Eikä kadulta kiirinyt mitä tahansa musiikkia, vaan nimenomaan Mascagnin oopperan Cavalleria Rusticanan säveliä.

(Tuo vuonna 1890 ensiesityksensä saanut ooppera on tuttu monille Kummisetä III:n dramaattisista loppukohtauksista.)

Ikävä kyllä tempo oli vain noin puolet oikeasta. Niinpä ärsyyntynyt säveltäjä ryntäsi kadulle.

"Olen Mascagni", hän ilmoitti posetiivarille. "Antakaa, kun näytän, miten tätä musiikkia soitetaan oikein."

Tuohtuneena hän veivasi posetiivia reippaasti muutaman kammen kierroksen ja palasi sitten asuntoonsa.

Seuravana päivänä Mascagni yllättyi ikävästi. Kadulta kuului jälleen hänen oopperansa säveliä. Edelleen musiikki laahasi järjettömän hitaasti eteenpäin.

Mascagni kurkisti ikkunasta. Hän huomasi, että posetiivari oli hiukan muuttanut rutiinejaan. Hän lisännyt rekvisiittaansa uuden mainoksen.

Kilvessä luki "MASCAGNIN OPPILAS".

Palvelusi arvo ei ole välttämättä kiinni vain teknisestä suorituksestasi. Asiakkaan näkökulmasta hyvä tarina tai mielikuva saattaa olla paljon oleellisempi.

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Asiakkaan ongelma_1200px
Riikka Nurmi

Mistä niitä asiakkaiden ongelmia löytää?

Asiakkaan ongelma on keskeinen asia onnistuneessa tuotteistuksessa. Asiakkaan ongelmia ei tarvitse lähteä etsimään kovinkaan kaukaa. Yrityksessä asiakastietoa kertyy valtavasti ja tekoälyä kannattaa hyödyntää sen analysoinnissa.

nancy-hughes-CswOWBovmVs-unsplash
Minna Elomaa

Tukeeko palveluvalikoima strategiaasi?

Palveluvalikoimalla on yllättävänkin suuri vaikutus toiminnan tehokkuuteen ja kannattavuuteen. Missä kunnossa palveluvalikoimasi on? Tukeeko se strategian tavoitteita vai kaipaisiko se läpikäyntiä?

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.