Picture of Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Helsingin yliopiston tutkija Katri Saarikivi pohti blogissaan, mitä siitä seuraisi, jos empatia olisi tärkein työtaito.

”Voisi kuvitella, että mitä paremmin minkä tahansa palvelun tuottaja kykenee asettumaan asiakkaan asemaan, sitä paremmin osuvan, laadukkaamman ja arvokkaamman tuotteen hän pystyy luomaan.”

Niinhän sitä saattaisi kuvitella. Olen paasannut vuosikausia samaa.

Suosittelen usein etenkin kaltaisilleni puupäisille insinööreille, että he alkaisivat harjoitella empatiataitoja. Niin he osuisivat kultasuoneen mahdollisimman pian.

Siksi olikin virkistävän hämmentävää lukea uusimmasta Harvard Business Review -lehdestä (maaliskuu 2015) aivan päinvastainen näkemys.

Defend your research -palstalla sai tällä kertaa puolustautua lontoolaisen Imperial Collegen tutkija ja markkinoinin apulaisprofessori Johannes Hattula. Hän on tutkinut kollegojensa kanssa sitä, miten empatia vaikuttaa markkinointipäälliköiden päätöksiin.

Hattulan mukaan empaattinen markkinointipäällikkö osaa eläytyä asiakkaansa erityisen huonosti.

Siis mitä helvettiä? Eikö tuo ole nyt aivan ristiriitaista sönkötystä? Miten empatia voisi olla haitallista, jos nimenomaan pitäisi ymmärtää muiden ihmisten logiikkaa.

Hattulan ryhmä oli todennut, että empaattinen markkinoija uskoo tietävänsä, mitä asiakkaat ajattelevat. Niinpä hän antaa piupaut kaiken maailman markkinatutkimuksille – siis jos ne eivät sattumalta tue hänen näkemystään.

Eräässä kokeessa markkinoinnin kohderyhmä koostui opiskelijoista. Silti aivan erilaisessa todellisuudessa elävät empaattiset markkinointimogulit kuvittelivat, että he kyllä tietävät mitä opiskelijat haluavat.

Mitä empaattisempi päättäjä oli, sitä itsekeskeisemmäksi ja kovakorvaisemmaksi hän muuttui.

Mielestäni tulokset kertovat taas kerran sen, miten ihmisen turpea ego sotkee asioita. Empaattisenkin ihmisen oma mielipide on lopulta se maailman tärkein. Ego jyrää kilpailevat näkemykset armotta.

Entä vaikuttiko päättäjän kokemus asiaan? Oppiko konkari vähitellen erottamaan omat mieltymyksensä asiakkaiden tarpeista?

Valitettavasti ikä tai kokemus ei vaikuttanut tuloksiin. Kymmenien vuosien ura ei tehnyt markkinointipäälliköistä yhtään tuoreita kollegojaan parempia päättäjiä.

Olenkin vuosia ihmetellyt sitä, miksi niin monet ilmiselvät narsistit keksivät mahtavia hittituotteita. Heistä tunnetuin on tietysti Applen Steve Jobs. Hän jos kuka oli selvästi täysin empatiakyvytön mulkvisti.

Empatia on haitallista. Empaattisen on vaikea hahmottaa, ettei asiakas ehkä ajattele samoin kuin hän itse.

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Tuotteistaminen ennen verkkosivu-uudistusta
Riikka Nurmi

Tuotteistajan vinkit verkkosivu-uudistukseen

Tuotteistaminen varmistaa verkkosivu-uudistuksessa, että verkkosivustosi ja markkinointiviestisi puhuttelevat asiakasta ja saat enemmän kauppaa. Millaisilla laseilla omaa palveluvalikoimaa ja verkkosivua kannattaisi tarkastella ennen uudistusta?

Sakkojen tuotteistaminen
Tommi Elomaa

Kannattaisiko sakot tuotteistaa?

Matkailijan matka katkesi koneesta poistamiseen Pariisissa. Avoimeksi jää, millainen lasku tuosta lankeaa – jos lankeaa. Olisiko sakkojen tuotteistuksella mitään vaikutusta?

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.