Videohaastattelu: Viisi muistisääntöä tuotteistajalle

Picture of Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Lokakuussa ampaisen taas saarnaamaan TuplaamoLive-sessioon Tampereelle. Tapahtuma on virkeiden tamperelaisveijareiden Jukka Lahden ja Pasi Raution masinoima kolmipäiväinen markkinoinnin työleiri yrittäjille.

Viime vuonna joukkossa pakersi esimerkiksi vaasalainen siivoojamuija Jenni Parpala, joka sai masokistisen myllytyksen seurauksena kummasti potkua bisneksiinsä. Kirjoitinkin marraskuussa hänen tilanteestaan jutun Kaipaako Jennin hinnasto korjaamista.

Tänä vuonna aiheenani on – kuinkas muutenkaan – tuotteistaminen.

Tuotteistaminen on sikäli merkillinen laji, että kaikki hyvät tuotteistukset näyttävät jälkikäteen täysin ilmiselviltä. Siitä syntyy ulkopuolisille aina sama tunne.

”Osaisin paketoida tuollaisen koska tahansa itsekin. En vain ole vielä ehtinyt / jaksanut / viitsinyt.”

Silti olen taas tälläkin hetkellä vetämässä tuotteistusvalmennusta, johon osallistuu joukko erittäin kokeneita asiantuntijoita. Nyt on jo pari viikkoa pärähtänyt, eikä homma ole edennyt paljon mihinkään. Silti remmi selittää edelleen joka kerta samalla tavalla:

”Tämä on kyllä periaatteessa ihan helppo homma. Nyt vain kuvataan tämä, kerrotaan tuo ja lasketaan vähän, niin siinähän se on.”

Mitä tarkoittaa tuo ”periaatteessa tuotteistettu”? No, se tarkoittaa tietenkin, että mitään ei ole vielä tuotteistettu.

Kuten ainakin konkarit tietävät, mutkikkaita himmeleitä on helppo tuottaa. Mutta yritäpä rusikoida mutkikkaita asioita helppoon muotoon.

Avokonttorissa käy sellainen ähinä ja tuhina, että nuhainen mursulauma jäisi kakkoseksi.

TuplaamoLiveen mahtuu vielä pari yrittäjää. Katso osuuttani käsittelevä videohaastattelu. Kuulet mm. viisi muistisääntöä tuotteistajille. Sitten verbaliikastani vaikuttuneena ilmoittaudu heti.

Tuotteistaminen on naurettavan helppoa – mutta vain tuloksia jälkikäteen arvioivien kaikkien alojen asiantuntijoiden mielestä.

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Asiakkaan ongelma_1200px
Riikka Nurmi

Mistä niitä asiakkaiden ongelmia löytää?

Asiakkaan ongelma on keskeinen asia onnistuneessa tuotteistuksessa. Asiakkaan ongelmia ei tarvitse lähteä etsimään kovinkaan kaukaa. Yrityksessä asiakastietoa kertyy valtavasti ja tekoälyä kannattaa hyödyntää sen analysoinnissa.

nancy-hughes-CswOWBovmVs-unsplash
Minna Elomaa

Tukeeko palveluvalikoima strategiaasi?

Palveluvalikoimalla on yllättävänkin suuri vaikutus toiminnan tehokkuuteen ja kannattavuuteen. Missä kunnossa palveluvalikoimasi on? Tukeeko se strategian tavoitteita vai kaipaisiko se läpikäyntiä?

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.