Hesari julkaisi muutamia päiviä sitten (29.7.2012) nimettömän mielipidekirjoituksen, jonka otsikko oli ”Koeajalla erottaminen pitää perustella”.
Työnantaja oli purkanut kirjoittajan työsuhteen koeajan päätteeksi. Se oli epäreilua, koska kaikki oli sujunut palautteen perusteella erinomaisesti.
Kaiken lisäksi yritys oli heti alkanut rekrytoida uutta uhria pois potkimansa tilalle. Se viimeistään todisti, että johtajat pelasivat rumaa peliä koeajaksi palkattujen kustannuksella.
Tilanne on enemmän kuin tuttu. En malta olla spekuloimatta, mitä on todellisuudessa tapahtunut.
Ensinnäkin työntekijät ovat usein aivan pihalla. He luulevat olevansa paljon todellista parempia työssään.
Erityisesti ongelma tuntuu riivaavan keskinkertaisia duunareita. Tosi huonot tietävät itsekin karun tilanteensa. Toisaalta monet parhaista työntekijöistä ovat niin itsekriittisiä, että he vähättelevät osaamistaan.
Lukuisat tutkimukset tukevat väitettäni. Me kaikki olemme taipuvaisia ajattelemaan itsestämme liian myönteisesti. Kaiken lisäksi muistamme myönteisen palautteen paremmin kuin kielteisen.
Professoreista 94 prosenttia on mielestään keskivertoa parempia. Omasta mielestään huonoja autoilijoita ei tunnu olevan olemassakaan. Suurin osa ihmisistä pitää itseään muita ystävällisempänä ja huumorintajuisempana.
Luultavasti tässäkin tapauksessa nimimerkin taa kätkeytyneen purnaajan ego on tehnyt hänelle tepposet.
Toinen mahdollinen ongelma liittyy paskahousuihin, joita myös esimiehiksi kutsutaan. Heistä on tietenkin mukavinta antaa myönteistä palautetta. Kritiikki sen sijaan johtaa riitoihin. Kärhämät pelottavat pomoja.
Lisäksi asiaan vaikuttavat tietenkin henkilökemiat. Vapon hallituksen puheenjohtaja Juho Lipsanen tiivisti asian mainiosti pari vuotta sitten Talouselämän (37/2010) jutussa:
”Normaalistihan ihmiset palkataan tietojen ja taitojen vuoksi, mutta irtisanotaan luonteen vuoksi.”
Entä miksi työntantaja odottelee kuin kiusallaan aivan koeajan loppuun, jos tilanne on ollut selvä jo ensimmäisistä päivistä alkaen?
Ilmiön tuntevat kaikki muista arkisista tilanteista. Eihän kukaan tee ikäviä päätöksiä ennen kuin on aivan pakko. Pomolle viimeinen mahdollinen hetki tulee vastaan koeajan viimeisenä päivänä.
Itsestään suuria luulevat työntekijät saavat usein pomoikseen pikkusieluisia pelkureita.
