Hankolainen Kati Heikkilä kirjoitti tänään Hesariin, ettei hän ole saanut töitä. Hän on valmistunut solu- ja molekyylibiologiksi puolitoista vuotta sitten.
Heikkilä kertoo hankkineensa jonkin verran työkokemusta. Lisäksi hän on harjoitellut itsensä myymistä uraohjaajan kanssa. Nirsokaan hän ei mielestään ole.
Mutta töitä maistereillemme ei vain ole löytynyt.
Jos olisin itse vastaavassa tilanteessa, tietäisin kyllä täsmälleen, miten toimisin. Työpaikka järjestyisi muutamassa päivässä.
Ensinnä on tietysti pohdittava kysyntää. Osaanko jotain sellaista, jota joku työnantaja tarvitsee?
Kukaan ei tietenkään palkkaa edes maailman parasta ammattilaista muuten vain. Hänen osaamisensa on muututtava rahaksi tai muuksi hyödyksi.
Jos kysyntää ei ole, vaihdan tietysti alaa. Olen tehnyt niin monta kertaa työurani aikana.
Seuraavaksi täytyy selvittää, miksi työnantaja ei palkkaa, vaikka tarvetta olisi. Vastaus on yksinkertainen: hän pelkää niin perhanasti.
Uusi työntekijä on aina valtava taloudellinen riski. Hän on sitä jo koeaikana, puhumattakaan kuukausista sen jälkeen.
Tähänkin ongelmaan on onneksi hyvin yksinkertainen ratkaisu. Poistan riskin. Sen jälkeen palkkaamiseni käy sormia napsauttamalla.
Miten saan riskin katoamaan kuin taikaiskusta?
No tietenkin joudun huolehtimaan, ettei palkkaamiseni maksa mitään. Sen vuoksi ehdottaisin liksaa, joka on nolla euroa kuukaudessa.
Jos työntantaja on tosi fiksu, hän ymmärtää, että aiheutan nollapalkkani lisäksi kuluja. Esimerkiksi perehdyttämiseni maksaa. Joudun korottamaan tarjoustani.
Lupaan maksaa pomolle kuukausittain siitä, että hän päästää minut työpaikalle. Summa olisi esimerkiksi puolet kaltaiseni duunarin palkasta.
Entä mistä tällainen työtön saisi muka rahaa, jolla maksaa työntantajalle? Se vasta helppoa onkin.
Myisin tietenkin autoni, asuntoni tai polkupyöräni. Tai hakisin pankista lainaa, jos luottotiedot ovat kunnossa. Tai pummaisin sukulaisilta.
Siirtäisin rahaa vastavirtaan niin kauan kuin koeaikani kestää. Tätä taloustieteilijät kutsuvat investoinniksi.
No niin kaikki demarihenkiset, puuskuttakaapa hetkinen pussiin.
Ehdotukseni saattaa tuntua poikkeukselliselta vain sellaisen ihmisen mielestä, joka ei tiedä elämästä paljon mitään.
Kuvaamallani tavalla me tuhannet yrittäjät tai ammatinharjoittajat hankimme itsellemme töitä harva se viikko.
Pelko on palkkaamisen suurin este. Saat varmasti pestin, kun poistat työnantajalta riskin tunteen.
200 vastausta
Tämä antisuomalainen ehdotuksesi poistaisi työttömyyden lisäksi maailmasta monta muutakin ongelmaa. Harmi vain, että niin moni takertuu senhetkiseen asemaansa ja käyttää vähäisen energiansa valittaakseen itse hankkimastaan olotilasta.
Minä sanoin muutama vuosi sitten, että jokaisen palkkatyöläisen pitäisi ensin olla työnantajansa palveluksessa yrittäjä. Sen jälkeen työnantaja päättäisi, kenet ottaisi säännölliseen työhön lomarahoineen sun muineen. En osannut pukea ajatustani noin selkeäksi ja konkreettiseksi. Kuulijat meinasivat lynkata. Mietin vain mielessäni, että tiineeksi eivät saa ja tappaa eivät uskalla.
Ei työ maailmasta lopu. Se vain muuttaa muotoaan. Moni pahvi ei ymmärrä sitä.
Moni väittää olevansa älyttömän hyvä työntekijä. Mutta torvelot työnantajat eivät vain tajua sitä.
No eivät tietenkään tajua, koska laadusta ei ole mitään näyttöä.
Työttömän on siis todistettava kykynsä. Jos hän on niin loistava, totta kai työnantaja palkkaa hänet. Koeaika on riskitön puolin jos toisin.
Muistelen nähneeni jutun GM:n dirikasta, joka lupautui nostamaan yrityksen tolpilleen ilman palkkaa. Aikoi toki ottaa parantuneesta (parantamastaan) tuloksesta aimo siivun. Otti kallispalkkaisena johtajana riskin pois työnantajalta. Molemmat voittivat.
Ilmiöhän on sama kuin pääomasijoittajilta rahoitusta haettaessa: Prototyyppi pesee pelkän pitchauksen lähes joka kerta.
Konkreettinen näyttö on kaikessa vakuuttavuudessaan niin eri levelillä pelkkiin puheisiin verrattuna.
Ideoita kun on kaikilla ja lupaukset & spiikit voi aivan hyvin olla tyhjää täynnä.
Kiitos Tuomas, hyvä vertaus!
Sama juttu pätee myyntihommiin. Tärkeintä on päästä näyttämään kyntensä, maksoi mitä maksoi.
Siksi paasaan asiakkailleni sisäänheittotuotteista. Sellaisen (jopa ainoa) tarkoitus on vain todistaa, että myyjä on kerrankin puheidensa mittainen.
Ensiostaja on eri asia kuin asiakas. Kokeilija muuttuu asiakkaaksi vasta sitten, kun hän on tilannut toisenkin kerran.
pemalautajurkele, näinhän se on, että kauppa pitää aina tyydyttää ostajaa sekä myyjää ja silloin se poikii uutta kauppaa ja uusia asiakkaita- Hyvä kello kuuluu kauas, paha kello vielä kauemmas (kansanviivautta)
Kiitos Jari! Tulipa hyvä mieli yrittäjälle tästä kirjoituksesta. Radikaalilta kuulostava ideasi on tosiaan täysin totta, kun sitä katsoo yrittäjän näkökulmasta. Itse palkkaisin tuollaisen ehdotuksen tekevän ihmisen heti. Todennäköisesti hän olisi enemmän kuin hintansa arvoinen. Ja olettaen että näin olisi, niin hänethän pitäisi lopulta ottaa osakkaaksi normaalia kovemmalla palkalla. Näin hänenkin investointi maksaisi itsensä moninkertaisesti takaisin!
Olen kanssasi aivan samaa mieltä. Jos työntekijälle olisi tarvetta, miten tuollaiseen tarjoukseen voisi olla tarttumatta. Jo se yksin kertoisi hakijan rautaisesta asenteesta.
Käytännössä kuitenkin 99,99 % palkkatyötä etsivistä haluaa kaataa vastuun työnantajalle. Kun työtä ei irtoa, he alkavat parkua ikäsyrjinnästä, rasisismista, lasikatoista tai milloin mistäkin.
ERITTÄIN mielenkiintoinen ajatus, josta on kenenkään täysjärkisen liki mahdotonta löytää mitään vikaa…
Kuitenkin valtaosa ajattelee, että olisi jotenkin väärin ensin investoida muutama tonni, jotta saisi kymmeniä tai satoja tuhansia takaisin.
Vain hetkeä aikaisemmin samat ihmiset ovat saattaneet sijoittaa koulutukseensa jopa parikymmentä vuotta ja kymmeniätuhansia omaa rahaansa.
Erinomainen kirjoitus taas kerran Jari.
Olisi ehdottomasti kokeilemisen arvoinen idea jokaiselle omasta mielestään pätevälle työnhakijalle, jolla takuuvarmasti myös erottuisi normaalista kasvottomasta työnhakijoiden massasta..
Haluaisin ehdottomasti olla kärpäsenä katossa seuraamassa työnantajan ilmettä tämän lukiessa työhakemuksen palkkapyyntökohdasta: ”Maksan työnantajalle koeaikani ajan puolenkuun keskimääräistä työstä maksettavaa korvausta olevan rahamäärän kattamaan minusta aiheutuvia kuluja”.
Hyvin konkretisoitu esimerkki. Jos joku näin reipas hakija tulee kohdalle, niin töihinhän hänet pitäisi ottaa. Mutta onkohan tämä Suomessa sallittua? Kieltäisikö joku laki tai työehtosopimus tekemästä näin? Tietenkin työtön työnhakija varmasti menettäisi työttömyysturvansa vaikka saisi miinusmerkkistä palkkaa työstään, jos työsuhdetta ei silti solmittaisi? Estääkö yhteiskuntamme näin maalaisjärjellä ajatellen järkevän työpanoksen markkinointikeinon käytön?
Kyllä, ainakin yrittää!
Meillä on tarjolla runsaasti sekundäärihyötyjä sairastamisesta ja itsensä syrjään sijoittamisesta.
Toivottavasti maisteri on lukenut tämän blogin ja saanut jo haluamansa työn!
Rikon keskustelusi sääntöjä ja varmaan tämän työttömän reppanan kommentti saa keikkua palstalla vain hetken trollaamassa ”hyvää keskustelua”.
Haluan esiintyä nimettömänä, koska olen parhaillani siinä viheliäässä tilanteessa ja hakemassa töitä – erittäin lähellä jopa onnistumassa oman osaamisen matkkinointi casessa. En ole edes demarihenkinen vaan ihan riistomielellä liikkeellä oleva markkinointiroisto, silti minun korvaani kuulostaa aavistuksen diskriminoivalle, että maksaisim itseni palkkaamisesta – niin, vasta valmistuneena viiden vuoden työkokemuksella en tiedä elämästä paljon mitään vai mitä mieltä olitkaan?
Jos minulla notkuisi tilillä nippu edellisen työnantajan tilittämiä erorahoja, minulla olisi se auto ja vaikkapa se asuntolainakin – maksaisin ehdottomasti työnantajalle, voi vaikka kahdelle, että saisin rakennettua kandidaattien välille aidon kilpailutilanteen.
Varmasti yritykset myös pistävät parastaan, kun niiden välillä on pientä kilpailua. Näyttävät, että ovat ansainneet osaamiseni ja hyödyntävät kaiken potentiaalini.
Maksaisin, vaikka olen jo avomielin tehnyt pari ilmaista harjoittelua alallani, sehän on investointi tulevaisuuteen.
Maksaisin, mutta näin vastavalmistuneena täytyisi löytää jostakin vielä joku enkelisijoittaja rahoittamaan urani seuraavaa askelta.
Eikö tämä todella kuulosta kenenkään korvaan oudolta?
Mihis kurkkuun ne kyökkipsykologin kahvit menee, kun rekrykilpailussa toinen kandidaatti nokittaa oman tarjouksen moninkertaisesti – sitten kun perheen Volvon sijaan myydään Porsche, kaupantekijäisinä lisävarusteina tarjotaan osaamista, motivaatiota, tuoreutta ja potentiaalin?
Vai oliko se voittaja sittenkin se, jonka ei tarvinnut maksaa itseään töihin?
Kuten sanottu, tuhannet yrittäjät hankkivat töitä kuvaamallani tavalla joka päivä.
Ja kyllä: työnantajat nimenomaan kilpailuttavat meitä työnhakijoita keskenämme niin paljon kuin ehtivät. Eikä se kuulosta kenestäkään mitenkään oudolta.
Miksi tuo yrittäjille täysin arkinen tilanne olisi yhtäkkiä hirmuinen vääryys sinua kohtaan?
En todellakaan väittänyt, että parhaan kandidaatin kilpailuttaminen olisi vääryys – päinvastoin itsehän sytyn kilpailusta. Virherekrytoinnit on resurssihukkaa kaikille, joten työnhakijat reilusti kisaamaan. Se millä keinoin kilpaillaan tekee tilanteesta epäreilun, rahalla ei mielestäni kilpailla tai ainakin se on tehokas keino vääristää kilpailua. tässä tilanteessa minulla ei yksinkertaisesti ole iskeä kahisevia pelimerkkejä pöytään, ja jos kilpailija iskee tiskiin kolmen kuukauden palkkaa vastaavan investoinnin, on tilanne epäreilu. You see? Mielelläni käyn kisaa taidoilla, osaamisella, motivaatiolla ja luovuudella. Itse myyn reippauteni ja karismani työnantajille toisin keinoin, toivottavasti lopulta valitsen kilpailijoista minulle parhaan vaihtoehdon tulevaksi työnantajakseni.
Joudun jatkuvasti kilpailemaan upporikkaiden, omaa putiikkiani jopa satakertaisesti suurempien yritysten kanssa samoista keikoista.
Ei ole tullut mieleenkään itkeä, että se olisi jotenkin epäreilua.
Niin ei varmasti silloin, kun sinulla on jo jotain mitä iskeä pöytään – mieti nyt oikeasti tilannetta sen työttömän näkökulmasta, kun tili on tyhjä ja seuraavasta ei tietoa. Ja tässä ei kuule itketä, vaan keskustellaan. Mut näemmä gurumarkkunointia tuokin.
En saanut vanhemmiltani tai mistään muualta markkaakaan lahjaksi. Kun valmistuin, niskassa olikin jo varsin muikea opintovelka.
Sitten Suomeen iski lama. Tuli pankkikriisi ja vienti romahti. Asuntolainojen korot paukahtivat pahimmillaan lähes 20 prosenttiin!
On se vain kumma, että nyt on muka jotenkin vaikeampaa.
Mutta yrittäjänä olet saanut pankista rahoitusta yrityksellesi? Miten työtön saa lainaa? Mitä takuita vastaan?
Tuo yrittäjälle arkinen tilanne on vääryys työntekijää kohtaan, koska työntekijä ei saa osuutta yrityksen voitoista, vaan ainoastaan mahdollisimman pientä palkkaa, jonka yrittäjä suostuu maksamaan.
Esitetty tilanne johtaisi siihen, että työntekijä kantaisi yrittäjän riskiä ilman korvausta, jonka yrittäjä mahdollisesti saa riskin ottamisesta. Tilanne olisi toinen, jos työntekijä ostaisi itsensä yrityksen osakkaaksi heti taloon tullessaan ja sitä myöten osallistuisi voitonjakoon.
Ostaisitko itse korkopapereita osakeriskillä? En minäkään.
Mistä olet saanut päähäsi, että yrittäjä haluaisi maksaa työntekijöilleen mahdollisimman pientä palkkaa? Minä ainakin olen aina halunnut maksaa työntekijöilleni mahdollisimman isoja liksoja.
Näitä jostain viime vuosisadalta kumpuavia, ammattiliittojen edelleen suosimia hokemia riittää.
Kaikki ehdotukseni vääryyttä narisevat pysykööt kaikin mokomin työttöminä edelleen, jos se on muka niin järkevä vaihtoehto.
Ne jotka ottavat riskin, saattavat saada siitä muhkean palkkion – eli työpaikan.
No, pointti ei nyt ollut tuo pienin mahdollinen palkka, vaan se, että esitetyssä mallissa työntekijä kantaa yrittäjän riskiä saamatta siitä korvausta, jonka yrittäjä saa.
Voit korvata mainintani pienimmästä mahdollisesta palkasta vaikkapa ”sopivalla palkalla”. En silti saanut järkevää vasta-argumenttia. Onko sinulla sellaista tähän?
En ole työtön, vaan työssäkäyvä kapitalisti.
Kapitalistiksi olet hämmentävän lujasti ay-retoriikan vanki. Eihän työntekijän palkkio ole se, että hän saisi satumaista palkkaa. Hänen palkkionsa on se, että hän saa palkkaa ylipäätään lainkaan.
Se on sitten vielä toinen asia, että yli 90 prosenttia suomalaisista yrittäjistä on käytännössä ammatinharjoittajia. Heidän palkkansa on keskimäärin parikymmentä prosenttia suurempi kuin palkansaajilla. Sekin johtuu palkkatyöntekijöitä pidemmistä työviikoista.
Toisin sanottuna ne satumaiset yrittäjäriskistä kertyvät palkkiot ovat pelkkää legendaa.
Suurin osa yrittäjistä haluaa työntekijästä mahdollisimman suuren hyödyn mahdollisimman pienellä palkalla. TESsin taulukkopalkka on monessa firmassa enimmäispalkka. Joka muuta väittää, tietää valehtelevansa.
Nuo työehtosopimusten enimmäispalkat ovat ay-porukan itse itselleen rakentama ansa. Ymmärrän kyllä, että ne ovat olleet (ja ovat edelleen) suoja älykääpiöyrittäjiä ja johtajia vastaan.
Mutta nykyisin hyvistä työntekijöistä on monilla todellista osaamista ja asennetta vaativilla aloilla karmea pula. Siellä taulukkopalkoilla ei ole mitään sijaa
Olisiko sitten myös yrittäjähenkisesti niin, että jos onnistuu henkilökohtaisen alkuinvestoinnin jälkeen pääsemään työnantajan palkkalistalle, voi myös näin ollen menestyksen myötä saavuttaa oikeuden nostaa keskimääräistä korkeampia ansioita, määrätä omat työaikansa ja mitä muita näitä menestyvän yrittäjän etuja nyt olikaan? Se kuulostaisi reilulta ja olisi linjassa Parantaisen peräänkuuluttaman ”yrittäjäyhdenvertaisuuden” kanssa.
Jos sen sijaan oletetaan, että työntekijät kilpailisivat 2000 euron kuukausiansioista satsaamalla ensi alkuun muutamia omia (tai vanhempiensa) tonneja koeaikaan, niin voitaneen vastaavasti kysyä, motivoisiko moinen porkkana ketään ryhtymään yrittäjäksikään.
Parantaiselle heittäisin vielä tiedustelun siitä, mahtaako hänellä olla käsitystä siitä, kuinka paljon Suomessa teetetään ilmaista työtä kaiken maailman harjoitteluiden, trainee-ohjelmien ja työelämävalmennusten merkeissä, ja moniko näistä työsuhteista jää tosiasiallisesti jatkumatta palkattoman jakson jälkeen nimenomaan työntekijän kyvyttömyydestä eikä työnantajan varoista johtuvista syistä? Suomeksi sanoen siis onko näyttöä siitä, että palkaton työnteko todella työllistää?
Kuitenkin yrittäjäksi ryhtyvät sijoittavat aina omia tai vanhempiensa tonneja koeaikaansa, jota myös yrityksen kuolemanlaaksoksi kutsutaan. Miksi vastaava alkuinvestointi on niin outo ajatus palkansaajalle?
Tiedän, että Suomessa ”teetetään” ilmaista työtä vaikka kuinka paljon. On se harmillista, että ihmiset joutuvat sillä tavalla riistetyiksi. Saavat siinä sivussa vielä työkokemusta ja kaikenlaista muuta haitallista. Paljon parempi olisi, että istuisivat kämpillä Salkkareita tuijottamassa.
Muista postaukseni lähtökohta. Julkisuuteen putkahtelee jatkuvasti narinoita, että (omasta ja äitinsä mielestä) todella loistavat tyypit eivät saa töitä.
Eikö ongelma ole silloin juuri se, että he eivät saa tilaisuutta todistaa erinomaisuuttaan? Ehdottamani järjestely varmistaisi, että se mahdollisuus järjestyy varmasti.
Tässä jäi nyt edelleen vastaamatta siihen kysymykseen, että mitä hyötyä on työntekijälle tuon alkuinvestoinnin suorittamisesta. Yrittäjän näkökulmastahan käsittääkseni isompaan taloudelliseen riskiin sisältyy myös mahdollisuus isommasta tuotosta, mutta jos työntekijä tekee alkuinvestoinnin työuraansa – eikä jostain syystä tässä tapauksessa siis opiskelun rahoittamista ja sen aikaisia / jälkeisiä palkattomia harjoitteluja lasketa – niin mikä on se riskiä vastaava hyöty, joka työntekijälle koituu? Parin tonnin kuukausiliksa?
Myös jätit kätevästi vastaamatta siihen, onko monen tällaisen palkattoman ”koeajan” jälkeinen työllistymättömyys tosiasiallisesti kuitenkaan työntekijän kyvyistä kiinni. Puuttumatta työkokemusaspektiin ja pureutuen tällä palstalla poikkeuksellisesti työnantajapuoleen, onko siis niin, että yrittäjien mahdollisuutta hyväksikäyttää huonoa työllisyystilannetta ei parane kyseenalaistaa ensinkään?
Vastasin tähän kai jo pariinkin otteeseen: myös yrittäjät joutuvat tekemään paljon investointeja, jotka eivät koskaan tuota muuta kuin tappiota. Kilpailuttaminen on raakaa peliä.
Riskiä vastaava hyöty on se, että työntekijä saa uransa alkuun. Se on poskettoman arvokas palkinto.
Kaikki ideat voi torpata niin, että aina jostain löytyy moraaliton ihminen tai suorastaan rikollinen, joka kuitenkin käyttää tilaisuutta hyväkseen.
Suosittelen, itse aikoinaan konkurssin tehneenä, yrittäjäsuvusta, rutiköyhänä aloittanut, uudelleen yrityksen perustaneena 05.2012.
Ota saappaat eteisestä. Astu konkreettisesti niihin ja ajattele, että itse ryhtyisit yrittäjäksi. Tee itsellesi oma yritys.
Mieti, mitä teet missäkin tilanteessa. Se ei maksa mitään. Käytä energiasi itsesi hyödyksi. Älä ota toisten energiamalleja itseesi, vaan anna lupa uudistua, uusia ajatuksia, uusia tuulia.
Maailma oikeesti muuttuu ja työt sen mukana. Jokaiselle on jokin oma työ täällä kuitenkin olemassa ja tarkoitettu. Joskus vain täytyy osata sulkea vanhat ovet takanaan että uudet aukeavat.
Itse tein aivan älyttömältä kuulostavan rohkean hyppäyksen tuntemattomaan, ja kas, elämä kannattelee. Tee sellaista, mistä oikeasti haaveilet. Ne kantavat aina.
mitä hyötyä on työntekijälle tuon alkuinvestoinnin suorittamisesta.
Saa työpaikan?
Määrätä omat työajat? Mitä toi tarkoittaa? Kyllä minä antaisin työntekiöille yrittäjän työajat.
– yli 40h/vk
– lomat (ei varmoja)
– pekkaset (mitä ne on)
– vapaapäivä (voi olla viikossa 7pv töitä)
– ylityökorvaus ei koske työnantajaa.
– sairasloma on työpäivä muiden joukossa (ei silloin kotona makoilla)
Moniko työntekiä menettää omaisuuden ja jää velkojen kanssa yksin, jos saa potkut/työt loppuu? Entä jos yrityksellä menee huonosti? Olisiko työntekijä valmis laittamaan omia rahoja kiinni tarvikkeisiin tai työntekijöiden palkkaan?
Ainakaan ennen yrittäjän perheenjäsen ei saanut työttömyyskorvausta. Yleensä yrittäjä haluaa maksaa hyvää – tai sanotaan kohtuullista palkkaa – mutta yrityksen on tehtävä voittoa, jolla se maksaa investoinnit yms.
Palkoissa pitäisi näkyä sivukulut: paljonko työntekijästä kertyy kuluja (korttikoulutukset, palkanlaskenta, poissaoloista aiheutuvat kulut).
Paljonko itse olet valmis maksamaan (euroa/tunti, muista että työntekijä maksaa tuntipalkan kertaa 1,8 työnantajalle.) siitä että kotiisi tulee harjoittelija remonttimieheksi?
Luin ja luin näitä kommentteja silmät päästä ulkona roikkuen. Nyt on kyllä jo pakko kommentoida: MENKÄÄ TÖIHIN YRITTÄJÄT – jos se yrittäjänä oleminen on niin kamalaa. Ja lakatkaa valittamasta. Ainiin, eihän se töiden saanti taida olla teille sen helpompaa kuin muillekaan. Kuiva ja hapokas: hah.
Ilmaista työtä olen tehnyt ainoastaan vapaaehtoisena elokuvajuhlilla ja siitäkin työstä vastineeksi tuijottelin monta leffaa ilmaiseksi. Työttömänäkin olen ollut. Ja töitä saanut välillä ihan sattumalta ja välillä siksi, että olen sattunut tuntemaan juuri oikeita ihmisiä, siis SUHTEILLA. Kun on kymmeniä korkeastikoulutettuja ja hyvää kokemusta omaavia hakijoita yhteen ja samaan paikkaan, niinkuin nykyisin on, niin ei siinä voi työtöntä työnhakijaa syyllistää epäonnisuudesta viime yt:issä, kun joku VIELÄ töissä oleva tulee ja nappaa SENKIN duunin suoraan nenän edestä. Been there, done that, got the t-shirt. Ihan oikeasti on ollut työhönottajia, jotka ovat vastanneet: ”ihan oikeasti oli niin hyviä hakijoita, että todella vaikea valinta oli, toivottavasti löydät taitojasi vastaavan paikan, olemme pahoillamme ettemme voi tarjota kuin yhdelle työtä tällä kertaa.”
Kokeilisitte työttömyyttä ja työhaastatteluja. Se saattaa olla opettavampaa, ainakin inhimillisyyden ja nöyryyden osalta, kuin yrittäjyys koskaan.
Kovin kauas tämäkin kommentti harhaili alkuperäisestä aiheesta. Muistaakseni kirjoitin, että jos joku on mielestään järjettömän hyvä työntekijä, hänen ehkä kannattaisi – voivottelun sijaan – pienentää työnantajan rekrytointiriskiä ihan oman etunsa vuoksi.
Olen kyllä ollut työtön ja olen käynyt työhaastatteluissa. Eikä yrittäminen ole ollenkaan kamalaa. Tämähän on unelmaduunia. En ikinä vaihtaisi palkkatöihin.
Mulla ei ole mitään syytä ”pienentää työnantajan rekrytointiriskiä”, etenkään jos työnantaja on sitä mieltä että pitää hakea pankkilaina, muuten duunia ei heru… (Millähän ilveellä muuten työtön saa lainaa ja mistä pankista – siihen Jari ei ole vielä vastannut? Kerran on kokeiltu, eipä onnistunut.)
Töitä teen siksi, että saan palkkaa jolla saan maksettua vuokran, laskut ja ostettua ruokaa sekä vessapaperia. Toki on ihan mukavaa, jos työ on mieleistä, mutta köyhä ei voi olla kranttu. Ei ainakaan loputtomiin. Nyt on työnantajan markkinat, näppejään voi jäädä nuolemaan olipa kuinka pätevä tahansa. (TE-toimisto lähetti talvella työhonosoituksen, johon olin pätevä. Pieni yksityinen työnantaja, jolla sentään oli häpyä lähettää pahoittelukirje jossa kertoi yli kahdensadan ihmisen hakeneen tuota ainokaista paikkaa…)
Ehkäpä sitten arvon pienyrittäjien mielestä työ kuuluu ainoastaan rikkaille, me muut voimme jäädä kituuttamaan työmarkkinatuelle…
Näkemyksesi eivät ikävä kyllä tuo tähän keskusteluun mitään uutta. Kuulut selkeästi siihen joukkoon, jolle juuri mikään ei ole mahdollista.
Poistin jo osan kommenteistasi, koska ne rikkoivat tämän blogin keskustelusääntöjä. Esimerkiksi muiden keskustelijoiden kirjoitustaitoja voit parjata vaikkapa Suoli24-palstalla.
Lisäyksenä vielä esittäisin seuraavan huomion: jos oletetaan, kuten kirjoituksessa, että työnhakija työskentelisi palkatta ja työnantajan kulut kattaen esimerkiksi kolme kuukautta ”koeajalla”, niin työnhakija siis kattaisi rahallisesti sekä oman elämänsä kulut (asunto + ruoka) sekä osan työnantajan ajankäytöstä. Mikäli suvussa ei kerta kaikkiaan ole rahaa, jota pummata – itselleni ei näin hassusti ole päässyt käymään, eikä ilmeisesti blogistillekaan, mutta urbaanilegendan mukaan Suomessa on myös köyhiäkin sukuja – eikä esim. opiskeluaikana edellä mainitusta syystä johtuen ole siunaantunut suurempaa myytäväksi kelpaavaa omaisuutta, niin kuinka tällöin tulisi koeaika rahoittaa?
Mikä esimerkiksi maamme pankeista myöntää lainan työttömälle, joka ilmoittaa rahan käyttötarkoitukseksi maksaa potentiaaliselle tulevalle työnantajalle työharjoittelusta? Miten tällaista rahasiirtoa verotettaisiin ja kenen hyödyksi sen katsottaisiin koituvan? Toisaalta: kattaako esim. polkupyörän jälleenmyyntiarvo yksinelävän henkilön elinkustannukset kolmelta kuukaudelta? Tai edes kuukaudelta? Ja mikäli muita rahanansaintatapoja ei löydy, onko hyväksyttävää käyttää rikollisia tai harmaan talouden keinoja koeajan rahoittamiseen, vai nollaako tämä nimenomaan yrittäjien ja yhteiskunnan kannalta hyödyn, vaikka työnhakija saattaisikin toiminnasta lopulta jotakin netota?
Kommentistasi syntyy sellainen kuva, että mahdollinen luovuutesi kuluu näennäisten esteiden keksimiseen. Kommenttisi verotuksesta on juuri sitä sarjaa.
Mitäs jos menisit toiseen työhön, jolla rahoittaisit sen ensimmäisen? Ainakin pääkaupunkiseudulla riittää duuneja vaikka kuinka paljon.
Jos yksi työ ei riitä säästämiseen, tee kahta tai kolmea. Nukkuminen on yliarvostettua. Leikkaa kulujasi ja säästä etukäteen.
Mutta totta kai aina löytyy ihmisiä, jotka eivät millään äkkää yhtään reittiä edes muutaman tonnin pesämunaan (rehellisin keinoin). Miksi joku palkkaisi sinut, jos ongelmanratkaisukykysi on näin vaatimaton?
Työttömille lainaavien pankkien lisäksi myös sellaiset työnantajat ovat yllättävän vähissä, jotka haluavat työllistää henkilön, jonka tietävät lähtevän heti, kun oman alan töitä löytyy. Myönnettäköön, että niinkin kulutiedottomia yrittäjiä/liikkeenpyörittäjiä löytyy, mutta suurin osa kuitenkin ymmärtää menojen olevan aika suuret, jos jatkuvasti joutuu rekrytoimaan ja kouluttamaan uusia työntekijöitä hampurilaislinjastoon entisten lähtiessä töihin mainos- ja konsulttitoimistoihin.
Kommentistasi syntyy sellainen kuva, että mahdollinen menestyksesi perustuu sokeaan yrittäjien hyveiden glorifioimiseen ja työntekijäpuolen (tai ihmisten yleensä) kritisoimiseen. Useat kommenttisi tänne kirjoittaneiden lukijoiden henkilökohtaisista attribuuteista ovat juuri sitä sarjaa. Itse en aivan ymmärräkään sitä, miksi joku haluaisi konsultoida liike-elämän asioissa ihmistä, jonka ongelmanratkaisukyky perustuu näiden kommenttien perusteella ns. ”soinismiin”: haukutaan vasta-argumentti, mutta ei ehdoteta parempaa (=toimivaa) ratkaisua tilalle.
Luulin postaukseni olevan nimenomaan se ratkaisu. Epähuomiossa ajattelin, että yrität vain arvostella ehdotustani ilman, että tarjoat mitään rakentavaa ratkaisua tilalle.
Vertailen yrittäjiä ja palkansaajia siksi, että olen viettänyt vuosia molemmilla puolin aitaa. Palkansaajat näkevät yllättävän paljon esteitä, jotka yrittäjät osoittavat joka päivä täysin kuvitteellisiksi.
Tähän on kyllä pakko todeta, että myös työnantajat näkevät paljon esteitä, jotka eivät todellisuudessa sellaisia ole. Itselleni on pariinkin kertaan yllättävän suoraan sanottu, että lisääntymiskyvykkyyteni on esteenä työhönotolle, koska mahdollisen lapsenhankinnankustannukset kasaantuvat työnantajalle. Voisiko tämän luovasti ratkaista työnhakijana teettämällä sterilisaation ja esittämällä siitä todistuksen työhaastattelussa? Olisiko tämä sitä luovaa riskinottoa ja panostamista omaan uraan? Itse en omalla kohdalla sulkisi ajatusta pois mahdottomana, mutta mikäpä lienee tähän yrittäjä-työnantajan näkökulma?
Pahan pistit. Niin se tietysti kylmän kliinisesti ajateltuna on, että ehdottamasi ”investointi” tasaisi puntit mieshakijoiden kanssa.
Jos kokemuksissasi haluaisi nähdä jotain myönteistä, sait sentään kuulla todellisen syyn.
Työnantaja tuskin vastustaa lapsia sinänsä, vaikka hänen kyllä kannattaisi.
Sen sijaan hän pelkää niitä ylimääräisiä kuluja, joita työntekijän raskaus bisnekselle aiheuttaa. Ratkaisu on siis poistaa noiden kulujen pelko.
Asia ratkeaa yksinkertaisimmillaan niin, että tarjoudut (koeaikasi jälkeen) töihin sataprosenttisella tulospalkalla. Se on aivan laillinen järjestely, jota jokainen yrittäjä tarjoaa asiakkaalleen joka tapauksessa.
Hmm…toi on totta. Että töitä on oikeasti, jos vain ne kelpaavat. Olen itse ollut tiskarina, siivoojana, keittiössä, ravintoloissa, kahviloissa, hotelleissa tms. Mol.fi-sivuilla on paikkoja avoinna satoja. Sitten uskon, kun siellä näytetään 0-tilaa.
Se mihin keskittyy itsessään, se aina lisääntyy. Eli, jos valittaa, saa samaa takaisin. Näin tuo energialaki vain toimii!
Eli nyt työn saamisen ehto onkin ETTÄ ON TOINEN TYÖPAIKKA jonka palkalla se rekrytointikustannus hoidetaan.
Tämä ajatusleikki meni kerralla rekursiiviseksi. Ja sitten ei ole rahaa.
Ja ei, esim. minulla ei ole aina ’äkkiä äkättävää’ keinoa parin tonnin pesämunaan. Ei ole asuntoa eikä autoa, opintolainaa ei onneksi ole paljoa mutta ei varallisuuttakaan. Onneksi on työnantaja joka ei vaatinut tällaista älyttömyyttä jotta otti osaavan ja hyvän joskaan ei muodollisesti pätevän töihin. Riskillä.
On sitä yrittäjänkin elämää tullut katsottua vierestä ja vähän osallistuttuakin perheenjäsenenä, ei, se ei ole herkkua. Yrittäjä ottaa merkittävän riskin toimeentulon saamisessa, eikä siinä aina mene tasan onnen nallekarkit ja voi jäädä esim. sata tonnia verovelkaa kuten vanhemmalleni. Voittopuolelle jää lähinnä mahdollisuus menestyä paremmin ja saada merkittävä voitto joskus sitten.
Olipas mukavan turpaan vetävä kirjoitus.
4 vuotta sitten päräytin ulos AMK:sta tradenomin paperit kourassa, henkselit paukkuen ja ajatellen että, nyt sitä vaan valitaan ala missä ollaan töissä ja plärätään itelle sopiva työpaikka. Tällainen mielikuva oli järjestetty useiden eri luentojen perusteella: oli tilaisuuksia missä työnantajat kertoivat, kuinka paljon heillä on tradenomeja töissä ja sen lisäksi useat valmistuneet tradenomit tarinoivat säkenöiviä juttuja työelämästään. ”Kyllähän tonne siis pääsee ihan helpolla!”
Pian realiteetit iski päin näköä. Hain oman alan työpaikkaa 8 kuukautta ilman tulosta. Koska omaan toimivat jalat ja kädet, olin samaan aikaan töissä ”ei oman alan töissä”, kuten yrittäjänä myyden omia vaatteita ja tuntityöläisenä varastolla. Rahaa sain, mutta en oman alan kokemusta.
Tein kuten Parantainen äsken korosti, vaihdoin ”alaa”. Tai no ainakin melkein. Keräämilläni rahoilla lähdin tänne toiselle puolelle maapalloa jatko-opiskelemaan ja erikoistumaan markkinointiin. Olen tähän mennessä sijoittanut tähän projektiin yli 30 000 itsetienattua eurorahaa.
Nyt tuotan täällä videointipalveluja, konsultoin pienyrittäjiä, opetan markkinatutkimusta ja teen tutkimusta yliopistossa, sekä hoidan edelleen vaatemyyntiä Suomeen ja muualle maailmaan. Kaikki laskutan yritykselläni. Jos yksi asia ei riitä tuomaan leipää turvan alle, niin sitten hankitaan monia.
Olen siis ylläolevasta keskustelusta seuraavaa mieltä: Oppilaitokset, sekä Suomessa että ulkomailla, antavat liian ruusuisen kuvan työelämästä. Oppilaat saavat sellaisen harhakuvan, että koska he ovat käyneet yliopiston, ovat he tarpeeksi tietäväisiä kyseisestä alasta ja heidät voidaan palkata vaikkapa markkinointiassistentiksi. Tämän lisäksi työnantajien luennot vahvistavat tätä kuvaa.
Valmistuessani totesin itselleni, että en todellakaan tiedä mitä markkinointipäällikkö tekee kun hän saapuu maanantaina töihin. Kukaan valmistuva ei oikeasti tiedä mitä toimenkuvaan kuuluu. Siksi istuinkin silloin yhdessä työhaastattelussa ja vaikenin, kun kysyttiin, että mikä on se asia, jossa olen hemmetin hyvä ja joka auttaa tätä firmaa eteenpäin.
Nyt yrittäjänä myyden omia tuotteita ja palveluitani osaan vastata tähän kysymykseen kuin apteekin hyllyltä. Ja niin teen koska palveluilleni on kysyntää.
Mitä siis tehdä jos valmistuu, mutta ei halua yrittäjäksi? 1. Keksi jotain muuta tekemistä tai 2. Hanki peruste miksi sinut pitää palkata (esim parantaisen ”riskin kavennus” tai erinomainen osaaminen jostakin tietystä asiasta).
Tai sitten voit lukea Gummessonin Many-To-Many Marketing kirjan, ja tiedät miksi esim. Parantaisella ja monella muulla yrittäjällä on keikkaa vuodesta toiseen. =)
Ville, kiitos hienosta tarinastasi!
Olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä tuosta koulutuksen ylimyymisestä. Poliitikkomme ja virkamiehemme uskottelevat vuodesta toiseen, että se olisi jokin automaattinen reitti työelämään.
Etenkin akateemiset tutkinnot ovat Suomessa yliarvostettuja. Monet niistä ovat työnantajan kannalta yhtä tyhjän kanssa. Kaiken kukkuraksi tehtailemme verorahoilla satamäärin tohtoreita työttömiksi.
Oppilaitosten oma hehkuttelu ja markkinointi on tavallaan ymmärrettävää. Ne taistelevat keskenään hupenevista ikäluokista. Rahaa ne saavat värväämiensä opiskelijoiden tai putkesta valmistuvien nuppiluvun perusteella.
Tarina siitä miten töitä saadaan.
Olin koulukeikalla Tampereen Ahlmannin-ammattiopistolla. Puhuin yrittäjyydestä, asenteesta ja motivaatiosta. Annoin myös kuumia vihjeitä työhaastatteluun ja harjoittelupaikkojen metsästykseen.
Tilaisuuden jälkeen yksi ainoa käsi nousee ylös.
Tyttö salin perältä nousee ylös, esittelee itsensä ja esittää kysymyksen.
”Miten saan harjoittelupaikan ja kesätöitä. Olen soitellut ravintoloihin mutta mistään ei tärpää”.
Annoin viisi kuumaa vihjettä.
1. Tee kunnon CV ja tulosta niitä nippu
2. Opettele kättelemään ja katsomaan silmiin
3. Tee itsellesi myyntipuhe
4. Aloita Hämeenkadun päästä (Tampereella)
5. Kävele jokaiseen ravintolaan sisään ja kysy harjoittelupaikkaa.
Tyttö esitti jatkokysymyksen ”Mitä jos ne ei ota”
Annoin lisävihjeen. ”Sano että tulet ilmaiseksi töihin”
Meni vuosi ja olin samalla koululla keikalla. Setin jälkeen salin perältä nousee ylös tyttö joka halusi kertoa tarinan.
Hän oli sama tyttö vuoden takaa, joka halusi kiittää että autoin häntä. Hän oli toteuttanut jokaisen kohdan ohjeistani. Neljännessä ravintolassa päällikkö oli tajunnut nuoren naisen positiivisen asenteen. Hän oli saanut harjoittelupaikan, sen jälkeen kesätöitä ja nyt on ongelmissa kun ravintola-alan töitä olisi niin paljon että ei ehdi ottamaan kaikkea vastaan.
Tarinan opetus, asenne ratkaisee.
Samalla keikalla muuten sanoin että jos rahat on loppu ja työnteko kiinnostaa, minulla on joka perjantai tunniksi töitä. Annoin myös osoitteen. Ketään ei tullut.
Suomessa on 40 tuhatta piilotyöpaikkaa ihan maisteristason oppineillekkin. Jos ei nähdä esimerkiksi tässä blogissa kommentoinnin mahdollisuuksia ja tehdään se nimimerkillä, tuskin niitä mahdollisuuksia nähdään muuallakaan.
Hyvä avaus Jari!
Koulutuksissani toistuu yllättävän usein vastaväite: ”Jos ratkaisu olisi noin helppo, kaikkihan niin tekisivät. Ei kannata edes kokeilla.”
Mutta kun tieto muuttuu toiminnaksi aniharvoin. Niinpä harvat kokeilijat tyypillisesti yllättyvät. Näin helppoako tämä olikin!?
Ilmaiseksi töihin tuleminen toimii ehkä niille ammattikoululaisille, jotka asuvat vielä kotona, vanhempiensa luona.
Meidän muiden – aikuisten – on valitettavasti maksettava itse kaikki laskumme, yleensä jopa eräpäivään mennessä.
Ellei sitten satu asumaan jossain Mikämikämaassa…
Luin 4.5. ilmestyneestä Hesarista potkut saaneesta henkilöstä joka arvelee että työura on suunnilleen ohi. Aika toivottomalta tuntuu löytää laskutettavaa tekemistä jos mitään muuta ei CV:stä löydy kuin:
– koulutukseltaan juristi ja MBA
– 15 v. kansainvälistä työkokemusta teleoperaattorilta
– puhuu sujuvasti 3-4 kieltä ja opiskelee venäjää
Kaveri toteaa tilanteestaan että ”pirun kummalliselta tämä tuntuu”. No niin varmaan monesta muustakin moinen vaikerrus. Luulin että kyseessä on joku parodia mutta artikkelin pariin otteeseen luettuani pelkään ettei näin ole:
https://www.hs.fi/talous/Pirun+kummalliselta+tämä+tuntuu/a1367563807209
Olin kirjoittaa tämän postaukseni jo tuolloin 4. päivänä, mutta pystyin vielä hillitsemään itseni. Luin mainitsemasi kirjoituksen moneen kertaan.
Ja mikä tyypillistä, taustalla tietysti jyllää ikärasismi. Se on mukava tapa ulkoistaa ongelma. Minkä ihminen vuosilleen mahtaa?
Tästä tapauksesta muuten näkyy todellinen ongelma: työnantaja ei uskalla (tai voi) kertoa suoraan, miksi hän hylkää työnhakijan.
On paljon hygienisempää vain todeta, että ”otamme sitten yhteyttä, jos aihetta ilmenee”.
Suora palaute jää pois. Ihmekö sitten, että rannalle jäänyt alkaa kehittää syitä itse.
Tunnen henkilökohtaisesti ihmisiä täällä Espanjassa jotka ovat jo joko menettäneet kotinsa pankille tai odottavat häätöä. Eilen vaimoni tuttu sanoi että on jo heittänyt toivonsa selvitytymisestä ja odottaa poikansa kanssa että lukkoseppä, poliisi + oikeuslaitoksen edustajat tulevat ja lemppaavat pihalle. Irtaimisto myyty ja kassit on jo pakattu.
Kaksi miljoonaa kotitaloutta jossa ei yhtään työssäkäyvää, työttömiä yhteensä 6,2 miljoonaa ja nuorisotyöttömyys yli 50 %. Roskisdyykkareita pilvin pimein.
En itse todellakaan ryve rahassa (vielä) mutta en myöskään hirveästi kehtaa täällä valittaa. Saan kuitenkin kaupata mainiota myynti- ja markkinointiosaamistani Suomeen, suomalaisena ammatinharjoittajana ja suomalaisin hinnoin ja maksuehdoin.
Ei heru hirveästi ymmärrystä kirjoituksen Katajanokalle asuvalle juristille joka ”saa tehdä töitä vain 17 tuntia viikossa” ettei menetä irtisanomispakettia.
Täältä katsoen nämä voivottelut ja itkut lähinnä naurattavat.
Kylläpäs Jari räjäytti taas pankin! =)
Pakko myöntää, että samansävyisiä ehdotuksia teen itse marmattajille. Se on jännä homma, että yllättävän monilla työnhakijoilla on käynyt niin, että haastattelussa puheiden pohjalta ovat intoa piukassa töiden saamiseksi. Sitten, kun haastattelun päätteeksi ehdottaa, että huomenna olisi ensimmäinen päivä (työparin mukana asiakkaan luona), murot menevät uikkareihin samantien tai ”vasta” illalla eli työnantajalle tulee tekstari, että sikainfluenssa iski (älkää naurako, ei ole yksi tai kaksi kertaa nimenomaan tuo termi käytössä). No, voihan se sikainfluenssa iskeäkin, mutta se on tähän mennessä vienyt 100%:lta samalla myös työnantajan yhteystiedot eli töiden tekeminen tervehtymisen jälkeen ei ole kiinnostanutkaan.
Tämän tarinan kerron siksi, että työpaikkaa (=rahaa tapetusta vapaa-ajasta vastineena) ehkä halutaan, mutta töiden tekeminen on jo liian kova vaatimus. Työt eivät maistu! Ne pitäisi olla heti omalta alalta. Jos yliopiston suorittaminen kestää 5-7 vuotta niin olikohan ennen sitä tehdyt päätökset valintamäärien osalta relevantteja tähän päivään? Maailma muuttuu ja niinkuin Jari kertoi ainakin rivien välissä, eläkevirkoja ei nk. omalle alalle ole juurikaan tarjolla vastavalmistuneille.
Pitäisi olla valmis luovimaan ja vaihtamaan alaakin tarvittaessa, ellei sitten omalle alalleen osaa tehdä itsestään tarpeellista eli tuottaa arvoa/hyötyä asiakkaille/työnantajalle tms., joka siitä maksaisi. Pelkkä koulutodistus ei kyllä tätä arvoa takaa.
Jarin karrikoitu esimerkki siitä, miten itsensä voisi työllistää on aivan normaalia yrittäjille. Isommat kilpailijat samalla alalla voivat halutessaan usein talloa varpaille ja käyttää isomman oikeutta. Ei niin pers’aukinen työnhakija (työtön) on paremmassa asemassa työnhaussa (Jarin kertomassa tilanteessa) kuin pers’aukisempi, eikä siinä ole kyse siitä, ettei se olisi reilua. Elämä on! Maasta se pienikin ponnistaa.
Turha se on jäädä peukalo nimeltämainitsemattomaan paikkaan pystyssä istumaan ja marmattamaan. Halu keksii keinot!
Itsekin olen ollut molemmilla puolilla aitaa eli työntekijänä että työnantajana/yrittäjänä. Ihmettelen tuota ilmaisten harjoittelijoiden hyväksikäytön puheita. Ilmaista harjoittelijaa ei ole olemassakaan! Sellaisia harjoittelijoita on kyllä, joille ei makseta palkkaa harjoittelusta, mutta samalla he syövät x tuntia jonkun resursseja yrityksestä, jolle kyllä maksetaan palkkaa. Ja jos/kun harjoittelija lähtee oppeineen toiseen yritykseen, opit menivät tavallaan kankkulan kaivoon perehdyttäneeltä yritykseltä. No, ehkä kyseinen yritys sai myös hyötyä irti esim. rutiinitehtävien teettämisellä ja joku toinen työntekijä sai keskittyä vaikkapa myyntiin sillä välin.
Nostan hattua yrityksille, jotka ottavat harjoittelijoita. Niistä on oma vaivansa. Heitä varten on kehiteltävä perehdyttämisjärjestelmää, koululta käyvät tekemässä työssäoppimisen suunnitelmia, henkilökohtaistamisen suunnitelmia ja osaamisen arviointeja, joihin yrityksestä yleensä 2 henkilön resurssia varataan x tuntia vielä muun perehdyttämisen lisäksi. Ei ole ilmaista, ei todellakaan! Mutta en väitä, etteikö hyvin hoidetulla prosessilla voisi hyötyä saada irti harjoittelijasta! Yllättävän harva yritys on valmis ottamaan harjoittelijoita haitoille – uskokaa pois.
Ehkä vielä takaisin asiaankin. 😉 Jarin herättely on erinomaista tässä topiikissa. Työntekijänä pitäisi tunnistaa kysynnän ja tarjonnan laki työtä hakiessa. Joillakin aloilla pääsee karrikoiden valitsemaan työpaikan, joillakin aloilla kilpailu on kovempaa. Varsinkin jälkimmäisessä tapauksessa hakijan pitäisi miettiä, miten madaltaa riskit ja osoittaa sitoutumisensa olevansa tuottelias työntekijä. Aivan samoin yritykset kilpailevat asiakkaista. Kun samaa palvelua tarjoaa yhä useampi, sitä enemmän on mietittävä, miten erottua kilpailijoista. Eikös tässä ole analogiaa?
Juha, kiitos osuvasta pohdinnastasi!
Eläkevirkoja ei tosiaan ole enää tarjolla. Silti monet nuoret pohtivat päänsä puhki, mille alalle pitäisi lähteä opiskelemaan.
Totta kai on tärkeää, että opintojen aihe kiinnostaa. Mutta noin muuten ihmiset liioittelevat valintansa merkitystä.
On aivan yhdentekevää, minkä alan maisteriksi joku valmistuu. Hän joutuu vaihtamaan alaa joka tapauksessa jossain vaiheessa.
Tässä pätee Darvinin oppi aivan suoraan. Ne pärjäävät, jotka sopeutuvat muutoksiin parhaiten. Jääräpäisesti tiettyyn ekolokeroon jämähtäneet kärsivät.
Olipa se ajatuksia herättelevä ja sopivasti provosoiva postaus, mikä itselläkin nosti sykkeet tehokkaammin kattoon kuin rivakka aamulenkki.
Muutaman muun kommentoijan kanssa olen samassa tilanteessa – töitä hakemassa, kahden tutkinnon ja kohtalaisen työkokemuksen kera. Täytyy sanoa, että viikot rekrysirkuksessa nakertavat optimisinta luonnetta ja jopa luovuutta, joten kiitos vain ajatukset avaavasta tekstistä.
Vaikka ei olisi vielä valmis heittämään tuhansien eurojen shekkiä rekrytoijan tiskiin, tiivistää tämä teksti mielestäni sen ajatuksen, että rekrytointi on kahden kauppa.
Niin kuin keskustelussa on mainittu, korkeakoulujen ja yliopistojen käytävillä kaikuu ylioptimistinen paatos työllistymistä. Harvoin puhutaan siitä miten paljon työtunteja työnhaku vaatii. Monissa koulujen rekrytointi-oppaissa kerrotaan vain ”oman osaamisen markkinoinnista” ja minäminäminä-puheesta.
Hyvä, cv:t sekä hissipuheeseen kiteytetty ydinviesti täytyy tulla selkärangasta, mutta sen lisäksi pitäisi muistaa se kenelle viestit (työnantaja) ja miten omat resurssit (osaaminen, motivaatio, koulutus, kokemus, potentiaali) rinnastuvat työnantajan riskeihin. Rekrytointi on riski työnantajalle.
Kaikki keinot niiden riskien poistamiseksi ovat tarpeen, mutta moni hakija taitaa jo ihan alkuvaiheessa unohtaa haastattelupuheistaan sen, että prosessissa on kaksi osapuolta. Ei ihme, että haastattelu ei johda mihinkään.
Itse odotan (enkä siis pelkästään kotona istu ja kädet ristissä odota, vaan teen töitä asian suhteen) että pääsen töihin ja olisin valmis työskentelemään määritellyn ajanjakson palkatta työnantajalle osana rekrytointiprosessia.
Oli sikaflunssa tai vesirokko, jos pääsen hakemussorvin äärestä todellakin tekemään jotain, niin mikä ettei. Se, että pistetään kädet todellakin saveen kertoo sekä työnantajalle että minulle enemmän kuin hissipuheet, psykologiset testit, tunnin kestoiset haastattelut.
Siinähän kumpikin osapuoli näkisi, kuinka yhteispeli toimii ja myös työntekijän on tärkeä huomata, että oman urakehityksen ja työssämenestymisen kannalta on hedelmällistä löytää oikea työnantaja.
Pitää luottaa omaan osaamiseen ja siihen, että oma osaaminen todellakin vakuuttaa työnantajan ja mahdollisesti vielä ylittää työnantajan odotukset. Voisiko avoimen lähdekoodin menetelmä toimia myös rekrytoinnissa?
Omissa suonissa virtaa yrittäjän verta, että jos saisin kokoon tarvittavat tuhat euroset maksaakseni yritykselle rekrytoinnistani, saattaisin miettiä asiaa vielä kerran ja perustaisin oman yrityksen.
Moi Netta, kiitos kommentistasi!
Tällaisen satoja työpaikkahaastatteluja vetäneen näkökulmasta vaikutat – ainakin kirjoittamasi perusteella – asenteeltasi sellaiselta, että tulet saamaan työpaikan aika pian.
En sinänsä ihmettele sitä, että työpaikanhakijat sössivät tilaisuutensa. Niin alkeellisiin virheisiin myös kauan myyntityötä tehneet ammattilaiset sortuvat. Useimmiten on kyse juuri siitä, ettei kauppalopo jaksa paneutua ostajan tilanteeseen sitten pätkääkään.
Toinen yleinen ongelma on se, että hakija ei osaa säädellä vuodatuksiaan. Joko hän istuu tuppisuuna (”emmä oikein osaa sanoa”) tai sitten hän jaarittelee ummet ja lammet. Sekin on yhden sortin kyvyttömyyttä ottaa huomioon vastapuolta. Haastattelun pitäisi olla vuorovaikutteinen tilanne.
Tässä muuten aikaisempi kirjoitukseni, johon olen koonnut muutamia kokemuksiani niiltä ajoilta, kun olin vielä esimies: Kärpäsenä pomon katossa. Esimerkit kertovat, millaisia asenteita en ainakaan halua kuulla työnhakijan puheista.
Keskustelu jatkuu hyvänä. 🙂 Netan kommentti itsensä myymisestä, mutta myös työnantajan tarpeen selvittämisestä on hyvä. Siihen kiteytyy myös Jarin alkuperäistä sanomaa yrittäjyyden ja työnhakijan analogiasta.
Yrittäjän tulee tietää omat vahvuudet ja heikkoudet ja mennä vahvuudet edellä. Mutta myynti ei suju, jos prospekteilla (kohderyhmällä) ei ole tarvetta/ostohalua (sitä ei saada synnytettyä) eikä hyötyä onnistuta todistamaan.
Samoin työnhakijan tulee kilpailla ja kolkuttaa niin kauan ja mahdollisesti luovia ja oppia matkan varrella, että ”oikea asiakas” = työnantaja löytyy.
Se, mitä voisi korostaa vielä tässä yhteydessä on suhteiden merkitys. Vai onko joku toista mieltä suhteiden merkityksestä?
Useat yrittäjät/myyjät tietävät, että varsinkin B to B:ssä pitää olla valmis tapaamaan jopa 5 kertaa ennen kuin asiakassuhteen saa luotua.
Yrittäjien lapset saavat helpommin kesätyöpaikkoja, vaikkei isä ottaisikaan omaan yritykseen teini-ikäistä, sillä yrittäjä tuntee muita yrittäjiä, jotka päättävät työntekijöistä.
Fiksut ja aktiiviset yrittäjät luovat suhteita jatkuvasti ja ovat Suomen Yrittäjien aluejärjestöjen ”kissanristiäisissä” ja esim. SMKJ:n koulutuksilla käyntikorttien kanssa liikenteessä ja tekemässä tuttavuuksia.
Hyvä esimerkki tulee tästä pointista, kun olin eräässä esimies-/johtamisvalmennuksessa vastikään. Noin 8 esimiehen/johtajan kanssa vaihdettiin ajatuksia 1,5 tunnin ajan ja käyntikorttia heitettiin toisille lopuksi.
Kuinka ollakaan viime torstaina eräältä ryhmäläiseltä sain LinkedIn -viestiä, että hänen 25-v. pojalla oli mennyt kesätyö nenän edestä ja että olisiko minulla yrittäjäverkostossa sopivia paikkoja hänen pojalleen (kertoi speksit).
Annoin pari liidiä, joille saa ratsastaan nimelläni. En väitä, että nimeni on mikään Jorma Terentjeff, vaan pointti oli se, että kyseiset yrittäjät tuntevat minut tosi hyvin ja luottavat minuun. Näin asia saattoi edetä – pojan isän verkostoitumisymmärryksen johdosta.
Toinen tarina: eräs opettaja lähestyi minua ja kysyi, olisiko tuttavapiirissäni joku töitä kaipaava koulunkäyntiavustajaksi sopiva huhti–toukokuuksi (kiireellinen tarve heidän koululle).
Kuinka ollakaan eräällä lähipiirissäni opinnot olivat juuri siinä vaiheessa, että homma passasi kuin nenä päähän ja haastattelun kautta sai työn heti.
Tällaista vain tapahtuu jatkuvasti. ”Näkymättömät” työpaikat menevät suhteilla ennenkuin ehtivät yleisiin hakuihin.
No, voisivatko työttömät satsata suhteiden luomiseen? Jos haluavat, niin kyllä voivat. Jopa maksuttomia kursseja on tarjolla, mutta ylipäätään vain mielikuvitus on rajana.
En halua syyllistää työttömiä, mutta luulenpa, että useimmille ei ole annettu syttöjä alkuperäisen tekstin kaltaisesta mindsetistä, puhumattakaan verkostoitumisen voimasta. Pitää nähdä mahdollisuudet ja olla rohkea!
Kiitos Juha, erinomainen näkökulma! Miksi tosiaan pitäisi jättää tutustumiset koeajalle, kun asialle voisi tehdä paljon jo etukäteen. Eikä maksa mitään muuta kuin vaivaa.
Niin se vain on, että jokainen työnantaja palkkaa tutun – tai tuttavan tutun – kymmenen kertaa mieluummin kuin ventovieraan.
Jani Kaaro kirjoitti juuri tästä riskien välttelystä Hesarissa mielestäni myös tähän aiheeseen liittyen.
Tietty jos pienyrittäjät keskustelevat keskenään, on järkevää tarjota freelancerointia ja muuta riskien ulkoistamista. Usein kuitenkin unohtuu, että nimenomaan yhden henkilön mikroyrityksen tulee pitää huolta asiakaskannattavuudestaan. Itse olen nähnyt ilmaisen työn/muun hyödykkeen useammin tuhoavan laatumielikuvaa kuin rakentavan sitä.
Ja kun yksittäinen asuntovelallinen hakee töitä keskisuuresta tai suuresta yrityksestä, on perusteltua kysyä, kumman riski on suurempi. Kuten Kaaro kirjoittaa: luottamus on lihas, jota täytyy harjoittaa, ettei se surkastu.
Kiitos Pyry, linkittämäsi Kaaron kirjoitus osuu asian ytimeen!
Mielestäni myös yritysten arvosulkeiset ja kaiken siitä kumpuavan tuuban voisi korvata luottamuksella ja luotettavuudella. Kaikki muut arvot palaavat lopulta niihin.
Luulen sitä paitsi, että emme enää ymmärrä, miten usein Suomessa voikin luottaa vastapuoleen. Monessa muussa kulttuurissa meno lienee aivan toisenlaista.
Tämäpä oli päräyttävintä pitkään aikaan 🙂 Itse olen melkein koko elämäni mennyt hieman tuolla mallilla, edelllisenkin projektin sopimus kirjoiteltiin vasta kuukausia urakan aloittamisen jälkeen, koska oli kiire saada homma liikenteeseen.
Mielenkiintoinen ajatus, joka jo onkin käytössä tässä maassa työnantajalle varsin edullisessa muodossa, jota kutsutaan työllistämistueksi. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että valtio maksaa työnantajalle X-määrän euroja ja työllistettävälle noin 9 euroa/päivä, jotta työnantaja ottaa useinkin pitkän työuran jo tehneen työllistettävän ”harjoittelemaan” työntekoa yritykseensä. Kun ”harjoittelu” on ohi, ilmoittaa työnantaja harjoittelijalle että suksi kuuseen siitä ja pistää paperit vetämään seuraavasta ”harjoittelijasta”.
Toki aloittajan ehdotuksessa työnantaja saa vielä suuremman euromäärän kouraansa kuin tukityöllistettyjä ”palkkaamalla”, joten voi olla että se hyvinkin herättää tiettyjen työnantajien mielenkiinnon.
Jokainen yrittäjä kohtaa uransa varrella asiakkaita, jotka teettävät ilmaisia tarjouskierroksia, kuppaavat ideoita tai vedättävät jollain muulla tavalla.
Jos yrittäjät iskisivät luonnehäiriöisten asiakkaiden vuoksi hanskansa naulaan, Suomessa ei olisi yhtään yritystä jäljellä.
Yep, työllistämistuki on tuki jota suurin osa yrityksistä ei käytä, koska kokevat sen hankalaksi omasta näkökulmastaan. Itselläni, kuten monella muullakin on ollut periaattellinen este – yritystoimintaa ei voi rakentaa tukiin. Pieni % yrittäjistä ja yrityksistä on vedättäjiä, eikä sillekään voi mitään. Ihmisiä kun kaikki ollaan.
Come clean Parantainen. Näytä kuinka paljon olet itse investoinut. Pankkitositteet viimeiseltä 5 vuodelta riittää minulle. Markkinavoimat voivat sitten arvioida mitä olet täynnä.
Voit lueskella esimerkin investoinneistani vaikka tästä: Näin poltin sata tonnia.
Ilmeisesti et tiennyt, että yritysten tilinpäätöstiedot ovat julkisia. PRH:lta vain tilailemaan tuloslaskelmia ja taseita.
Perustin 3 vuotta sitten yrityksen yhdessä työkaverin kanssa. Ensimmäiseksi päätimme ottaa töihin pari työharjoittelijaa ”ilmaiseksi”, tarjottiin kuitenkin lounasetu, koska yhdestä projektista jäi itselle sen verran käteen, että mielestämme se oli vähintäänkin reilua. Meillä oli heti alusta alkaen se asenne, että palkkaa maksetaan sitten kun kaverit ovat laskuttavassa projektissa. Harjoittelijat aloittivat meillä Toukokuussa, työsuhde vakinaistettiin vakipalkan kera Heinäkuun alussa. Toinen heistä on ollut meillä nyt 3 vuotta töissä ja yrityksessä on tällä hetkellä 10 henkeä. Ensimmäisen vuoden osalta teimme päätöksen, että perustajat eivät nosta palkkaa, tuhlattiin omia säästöjä ja saatiin n. 6-700€/kk starttirahaa kumpainenkin. Meistä tämä oli pakollinen investointi, jotta pystyimme palkkaamaan muutaman henkilön ja mahdollistamaan kasvun. Ensimmäisen vuoden jälkeen palkkaa on tullut itsellekin, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Meille kun on tärkeintä, että työntekijät saavat palkkaa ja itse sitten joustetaan omista, jos yrityksen tilanne sitä vaatii. Hyvin on mennyt, vaikka välillä töitä on joutunut tekemään PALJON.
Tässäkin ketjussa nousi pari kertaa esiin se, että työntekijöiden pitäisi päästä osille yrityksen hyvästä tuloksesta, mutta yleisesti asenne tuntuu olevan se, että tappioita ei kuulu jakaa työntekijöiden kesken. Palkan pitäisi voida ”seilata” taloudellisen tilanteen mukaan ja oikein säädeltynä malli johtaisi varmasti yritysten(kin) menestymiseen.
Kiitos Mikko, hyvä näkökulma! Tuohon tuloksen jakamiseen pätee hiukan sama epäsymmetrinen asenne kuin palautteisiinkin.
Kaikki työntekijät ovat aina yhtä mieltä siitä, että esimiehen pitäisi antaa enemmän palautetta. Todellisuudessa se tarkoittaa, että esimiehen pitäisi antaa enemmän myönteistä palautetta.
Tulospalkatkin kelpaavat silloin, kun liksa voi vain kasvaa. Huonoina aikoina ääni tosiaan muuttuu kellossa.
Tulipa komea uutisjuttu taas vastaan ja oli pakko pasteta tänne.
Tästä taas näkee, kuten aiemmin painotin, että koulutusjärjestelmä antaa aivan liian ruusuisen kuvan työelämästä. Duuni pitäisi irrota heti!
Toisaalta, kyllä ukossakin on jotain vikaa kun kahden viikon pestin jälkeen lensi hanskat tiskiin. Olisi vissiin heti pitänyt irrota päällikön duuni.
https://www.talouselama.fi/tyoelama/sata+tyohakemusta++ja+syva+hiljaisuus/a2187832
Kiitos Ville, kiinnitin huomiota aivan samaan. Mies iski mieluummin hanskat tiskiin kuin jatkoi (ilmeisesti moraalilleen) sopimatonta b2b-myyjän uraa.
Ei se työttömyys sitten niin kovin vastenmielinen vaihtoehto tainnut ollakaan.
Kokemukseni mukaan markkinointihommiin pyrkii usein väkeä, jotka pitävät myyjän työtä alentavana. Markkinoinnissa on paljon hienompaa, siellä voi käsiään likaamatta tutkiskella tilastoja ja pohtia syntyjä syviä.
Vinkiksi kaikille työhakijoille, jotka uumoilevat koulunpenkiltä käsin johtajan tai top managerin pestistä: kannattaa happotestata omaa kuntoa ja päänsä kestävyyttä. On väistämätöntä, että niissä hommissa tulee kova paikka eteen ja painetta on kestettävä halusi sitä tai ei. Kaveri, joka on vipannut tumput tiskiin kahden viikon jälkeen, on kyllä rekrylistalla viimeisellä rivillä. Miten voit olettaa, ettei hän tosipaikan tullen lannistuisi ja lähtisi maitojunalla äidin luo?
Elettiin 2000-luvun IT-kuplan jälkimainingeissa ja oma tavoitteeni oli olla valmistumiseni jälkeen joku isompikin pohatta. Media luukutti, että suuret ikäluokat eläköityvät. Siellähän aukeaa tuhansia toimitusjohtajan vakansseja! Voisinko valita näiden joukosta sellaisen, mikä nyt sattuisi mielyttämään itseäni eniten?
Haastattelin paria tuttua ja puolituttua, joilla oli sopivaa kokemusta asiasta, että mitkähän ne omat mahdollisuuteni olisivat heti valmistumisen jälkeen tällaiseen korkeampaan asemaan? Rivien välistä möllötti tärkeä kysymys: ”Miten voit osoittaa kestäväsi painetta, jota johtajalta kuitenkin aina edellytetään? Kesätöissä olet lähinnä ajellut nurmikkoa ja tämä ei vielä vakuuta ketään.” Tosiaankin, en tiedä. En myöskään tiedä, haluaisinko olla jatkuvasti löysässä hirressä, entä miten kestäisin todellista painetta?
Sain seuraavana kesänä parempia kesätöitä (fyysistä perusduunia) ja otin riesakseni yrittäjälähtöisen projektin, sekä siihen päälle vielä kesäopinnot. Päättelin, että näistä saadaan leivottua kasaan kunnon paineistamo. Jos en kerran heti pääsisi johtajan töihin käsiksi, niin ainakin tulee hyvä tuntuma omasta paineensietokyvystä. Itseensä tutustumismatka oli siis tiedossa. Onnistuin! Jouduin nimittäin paiskomaan kuukaudenpäivät 80-110 tuntisia työviikkoja ja sen jälkeen loppukesä menikin 60-70 tuntisten viikkojen merkeissä. Kesän päätteeksi takki oli melko tyhjä, mutta pää kesti.
Vuosia myöhemmin hain asiantuntijan paikkaa, haastattelussa kysyttiin kestätkö painetta ja onnistuuko duunit vaikeammassakin tilanteessa. Kerroin tarinani ja sain paikan.
Opetus lienee se, että ihminen tietää mitä hän kestää, mutta hän ei tiedä sitä, mitä hän ei kestä. Omia rajojaan kannattaa etsiä, jos haluaa muutakin kuin pelkkää vettä ja leipää. Valitettavasti se on yleensä aika pitkä ajanjakso epämukavuusalueella elämistä. Sitä hintaa kaikki eivät halua maksaa.
Kiitos vinkistä! Puolisoni on muuttanut Suomeen nelisen vuotta sitten. Viimeiset 2,5 vuotta hän on ollut navetalla töissä lapioimassa sitä itseään 150 km päässä muusta perheestä (autoton, ajokortiton, joten näemme kerran pari parissa kuukaudessa). Loppuvuodesta on perheenlisäystä tulossa ja olemme pohtineet, miten hänet saisi työllistettyä pk-seudulle. Varsinkin kun suomen kirjoitettu kieli ei ole täydellistä, mitä vaaditaan esim. siivoustöihin. Täytyy laittaa ideasi muhimaan ja kokeilla omien mahdollisuuksien mukaan työhakemuksia lähettäessä.
Ymmärrän kirjoituksen pointin, kun kyse on yrityksestä, jonka omistajalla on todellisesti omat rahat pelissä ja työskentelee itsekin päivätyönään omassa yrityksessään. Isojen yritysten kohdalla kyseinen logiikka ei kuitenkaan päde, koska niiden osakkeenomistajilla ei ole samalla tavalla sitoutumista win-win -hengessä vaan tavoitteena on vain saada osinkoja. Tällaisissa yrityksissä varmasti otettaisiin ilolla vastaan maksavat työntekijät, jotka tietenkin potkaistaisiin heti pellolle, kun maksuliikenne olisi siirtymässä toiseen suuntaan. Ja ei kun uusia höynäytettäviä tilalle!
Aivan samalla tavalla ne suurten pörssiyhtiöiden ostajat voisivat käyttää jokaista vastaan tulevaa yrittäjää hyväkseen. Mutta eivätpä he sitä tee.
Ratkaisuni ei tarvitse olla täydellinen sen enempää kuin minkään muunkaan. Mutta kumpi mahtaa tuottaa työpaikan todennäköisemmin: kitinä kotisohvalla vai taitojen demoaminen työpaikalla?
Huomaan toki, ettei ehdottamani ajatus millään sovi useimpien agendaan. On paljon mukavampi inttää, ettei tämäkään keino tietenkään toimi. Eipä sitten tarvitse tehdä mitään eri tavalla kuin tähänkään saakka.
Ihan hyvää pohdintaa kirjoituksessa ja kommenteissa! Olet Jari ihan oikeassa tuossa riskin poistamisessa – vaan onko se Suomessa mahdollista? Työskentely ilmaiseksi yrityksessä on kiellettyä ainakin Helsingissä. Perusteluna on, että se vääristää kilpailua markkinoilla. Olisiko negatiivinen työsopimus palkattomalla koeajalla mahdollinen, en tiedä. Työvoimapoliittinen työkokeilu on kyllä mahdollista tehdä seuraavin ehdoin – liian itsenäinen ei saa olla 🙂
”Koska työkokeilussa oleva ei saa korvata työsuhteessa olevia työntekijöitä, sopimusta työkokeilusta ei voida tehdä, jos työtehtävä on sellainen, että henkilö työskentelee pääsääntöisesti itsenäisesti ilman ohjausta ja valvontaa.” Lähde: TE-viranomainen 5/2013.
Toinen asia, mistä harvemmin keskustellaan on kilpailukieltosopimukset. Olen nähnyt aika kattavia luonnoksia myös työkokeilussa. Kohtuus kaikessa, varsinkin jos henkilö on palkattomassa harjoittelussa.