Lokakuun alkupäivinä tyhjensin talomme vaimoni ja parin riuskan & reippaan ystävän kanssa. Sitten pienperheeni muutti rempparyhmän tieltä kaksioon Espoon Matinkylään.
Koska tilapäinenkin muutto on aina stressaavaa, päätin jo etukäteen, että etsin meille niin siistin ja viihtyisän evakkokämpän kuin mahdollista.
Päädyin Forenom Oy:n verkkosivuille. Firma on erikoistunut väliaikaisten asuntojen vuokraamiseen. Se on laatinut kätevän laatuluokituksen, jonka perusteella asiakas voi valita mieleisensä vaihtoehdon.
Ensin yritin varata premium-tasoisen luukun Helsingistä. Mutta kun se ehti mennä jollekulle toiselle, päädyimme toiseksi parhaaseen, eli kolmen tähden superior-luokan asuntoon.
Viime viikonloppuna marssimme sitten kamat kainalossa tuohon huippulaatua tarjoavaan majapaikkaamme.
Voisin kirjoittaa pitkäänkin siitä, millaiset fiiliksemme sinä iltana olivat. Mutta ehkä annan kerrankin kuvien puhua puolestaan.
Kuvatekstit ovat suoria lainauksia Forenom Oy:n verkkosivuilta. Kunkin ruudun voit klikata suuremmaksi, jos haluat tutkia sitä tarkemmin.








Näistä Forenom Oy:n meille tarjoamista kolmen tähden superior-kokemuksista joudun maksamaan vain vajaat pari tonnia kuukaudessa.
Suomalaisen yrittäjän käsitys laadusta voi tarkoittaa mitä tahansa. Vain laskustaan myyjä ei tingi koskaan.


