Sain kevään aikana postia monelta akateemiselta työttömältä. He olivat yleensä juuri niitä, jotka väittävät joutuneensa ikärasismin uhreiksi. Yli 50-vuotiaita ei kuulemma enää kukaan palkkaa.
Väitän, että ikärasismi on vain näppärä syntipukki. Sen kontolle on kätevä kaataa omia ongelmia. Näin uhrin hakijan ei tarvitse käsitellä puutteitaan.
Pyysin muutamia tuloksettomia hakemuksia nähtäväkseni. Lupasin kertoa näkemykseni niistä. Lisäksi kysyin, mistä yrityksistä tai organisaatioista hakijat olivat töitä kysyneet.
Useimmat valittajat a) eivät enää vastanneet tai b) kieltäytyivät lähettämästä hakemuksiaan arvioitavakseni. Ilmeisesti sisu valahti sukkiin heti, kun olisi ollut luvassa suoraa palautetta.
Muille ehdotin, että julkaisisin heidän tuotoksensa. Näin myös itseäni fiksummat olisivat päässeet arvioimaan hakijoiden myyntipuheita.
Yksikään ei antanut julkaisulupaa. En saanut ensimmäistäkään järjellistä perustelua. Ilmeisesti uransa loppupuolta lähestyvillä työttömillä on mielestään vielä jotain hävittävää.
Valitsin joukosta yhden akateemisen työnhakijan, joka mielestäni edustaa kirjeenvaihtokumppaneitani parhaiten. Olkoon hänen nimensä Pirjo.
En olisi palkannut Pirjoa. En olisi kutsunut häntä edes haastatteluun. Kerron seuraavaksi viisi syytä, joiden vuoksi olisin hylännyt hänet.
Pirjo ei kertonut täsmällistä ikäänsä, vaan totesi olevansa kypsässä iässä. Hänellä on kaksi loppututkintoa ja muitakin opintoja. Hän on omien sanojensa mukaan hakenut satoja työpaikkoja vuosina 2012–2014.
Ongelma 1: Hakemus ohi maalin
Pirjo oli hakenut ympäristökonsultin töitä Pöyryltä. Se oli mielestäni yllättävää, koska Pöyryllä menee huonosti.
Talouselämä-lehti valitsi Pöyryn kolmikkoon, johon kuuluvien yhtiöiden kurssikehitys on jäänyt eniten jälkeen Helsingin pörssin yleisindeksistä viidessä vuodessa. Firman liikevaihto putosi peräti 9 prosentilla alkuvuodesta. Liikevoittokin jäi melkein 2 miljoonaa pakkaselle.
Tiedustelin Pirjon motiiveja. Hän vastasi tavalla, joka kuulosti verukkeelta:
”Kyselin Pöyryltä, koska aloin sieltä kysellä jo viime syksynä.”
Mielestäni konsultiksi aikovan pitäisi ymmärtää liike-elämän logiikkaa. Miksi hän siis lähettää hakemuksensa esimiehelle, joka viettää päivänsä yt-neuvotteluissa?
Ongelma 2: Itsekeskeinen näkökulma
Ilmeisesti kaikenkarvaiset urakonsultit ja työelämävalmentajat uskottelevat työnhakijoille, että heidän täytyy rustata perinteisiä ansioluetteloita. Tarkoitan siis sitä umpitylsää läystäkettä, jota myös CV:ksi kutsutaan. Esimerkiksi Pirjon tuotos alkaa näin:
”TAVOITTEENANI on löytää yhteistyökumppani/työnantaja, jonka kanssa voin hyödyntää ja edelleen kehittää ohjaamisen, oppimisen ohjaamisen ja työyhteisöjen kehittämisen osaamistani. Haluaisin työskennellä joko henkilöstöhallinnon parissa tai ympäristöosaamisen kehittäjänä tai ympäristökonsulttina.”
Hylkään tällaiset hakijat heidän itsekeskeisyytensä vuoksi. Työnantajaa eivät kiinnosta hakijan halut ja mieltymykset. Häntä kiinnostaa oman firmansa näkökulma. Jos olisin itse myymässä osaamistani, puhuisin ostajan tarpeista ja hyödyistä.
Ongelma 3: Lampaan temperamentti
Pirjo kertoo olevansa rauhallinen, analyyttinen, empaattinen ja ahkera. Se kuulostaisi hyvältä, jos hän olisi hakemassa sairaanhoitajaksi.
Pöyryn tavoite on kuitenkin tahkota rahaa asiantuntijapalvelujen avulla. Silloin tarvitaan ärhäköitä myynnin ja projektityön ammattilaisia, jotka eivät kuvia kumartele.
Kiinnittäisin huomiota myös yksittäisiin sanoihin. Kehittäminen-termi esiintyy jo ansioluettelon kahdessa ensimmäisessä virkkeessä kolmesti. Kehittämisestä puhuvat mielellään näpertelijät, jotka eivät halua sitoutua mitattaviin tuloksiin.
Ongelma 4: Verkkaista viestintää
Parin ensimmäisen sähköpostin jälkeen Pirjon viestintä taantui. Kun kyselin vastauksia kysymyksiini, hän väisteli ja keksi tekosyitä:
”Olen ollut viikon flunssassa.”
Jos työnhakija ei ehdi vastata puolessatoista viikossa sähköposteihinsa, hänen ei kannata odotella kutsuja haastatteluihinkaan. Jos lentsu on ylivoimainen este, luultavasti saikkua kertyy keskimääräistä enemmän myöhemminkin.
Ongelma 5: Ei erityistä osaamista
Jokainen akateeminen työnhakija näyttää listaavan ansioluetteloonsa merkillisiä yksityiskohtia. Tarkoitan esimerkiksi mainintaa, että Microsoftin Word on tuttu. Joskus on näpytelty myös Exceliä – ja jopa PowerPointia.
Pitäisikö paljastaa myös, että hakija osaa solmia kengännauhansa ja ajaa fillarilla ilman apupyöriä?
Luultavasti monen akateemisen työttömän on pakko korostaa lumetaitojaan, koska kilpailevista hakijoista erottuva osaaminen puuttuu.
Jokainen näistä viidestä syystä riittäisi yksin siihen, että hylkäisin hakijan – etenkin kun valinnanvaraa riittää. Eikä yksikään perusteluistani liity mitenkään Pirjon ikään.
Toisaalta hakemus jätti täysin kylmäksi. Se oli harmaa, hajuton ja mauton. Mielikuvani Pirjosta on se, ettei hän ole erityisen luotettava, aloitekykyinen, rohkea tai huumorintajuinen.
Ikärasismi on kätevä veruke, kun työhakija saa pakit. Näin hänen ei tarvitse korjata omia puutteitaan.
148 vastausta
”Kehittämisestä puhuvat mielellään näpertelijät, jotka eivät halua sitoutua mitattaviin tuloksiin”
Tämä on kyllä niin totta! Eniten ärsyttää ihmiset joilla ei ole mitään konkretiaa, pelkästään halu kehitellä sitä sun tätä!
Ei tiedekään kehittyisi, jos kaiken tutkimuksen pitäisi tuottaa vain mittavaa tulosta. Myös näpertely voi johtaa tuloksiin, mutta ajan kanssa.
Näpertelijä voi esimerkiksi ihmetellä, mitä tekemistä Mariah Careyn kuvalla on palvelunne kanssa?
Jonkun on kannettava vastuuta tuloksista. Siitä harvoin hyvä seuraa, että kaikki vain puuhastelevat itseään kiinnostavia asioita omaan tahtiinsa. Hyväuskoisten toimittajien romantisoimia kertomuksia muutamista startupeista ei kannata niellä ihan sellaisenaan.
Anteeksi nyt kaikki fiksut kehityspäälliköt ja -johtajat, mutta monet kollegoistanne ovat pahimman sortin patustelijoita.
Etenkin b2b-myyjät tietävät, että tuon kehnomman joukon edustajat ovat operatiivisissa töissä epäonnistuneita sählääjiä, joilla ei ole omaa budjettia tai päätösvaltaa.
Kun johtaja ei kehtaa antaa potkujakaan, hän siirtää hankalan tapauksen kehitystehtäviin. Hyllytetty hyväkäs tappaa aikaansa seminaareissa ja palavereissa ”tarkkailemassa heikkoja signaaleja” ja ”tutustumassa kiinnostaviin ideoihin”.
Osasitko Parantainen lukea hänen erityisosaamisensa hänen hakemuksestaan? Sinun perusinsinöörin koulutuksellasi ja yleisellä markkinointipaasaamisellasi et ole voinut mitenkään hankkia kaikkien alojen pätevyyttä, jonka perusteella pystyisit lukemaan jokaiseen CV:en sisäänkirjoitettua osaamista. Siinä tarvitaan alan tuntemusta ja sisälukutaitoa.
Tällaiset ihan tavalliset perusinsinöörit käsittelevät usein työpaikkahakemuksia siellä työnantajan leivissä. Olisikin viisasta laatia työpaikkahakemus niin, ettei sen lukeminen vaadi erityislahjoja.
Toisaalta on hyvin yleistä, että lähettäjä (myyjä) syyttää vastaanottajaa (asiakasta) tyhmäksi, jos tämä ei ymmärrä viestiä. Siis aivan samoin kuin sinä sorrut tässä tekemään.
Kerrot, Parantainen, ettei yksikään antanut sinulle julkaisulupaa. Silti julkaiset suoraan toisen tietoja ja kerrot ilmeisesti yksityisessä viestinnässä saamiasi tietoja julkisesti.
Mitähän Pöyryllä mahdetaan pikkumainostempustasi tykätä? Toimesi kyllä varmasti varmistavat sen, ettei Pirjo tämän jälkeen koskaan pääse Pöyrylle. Ainakin Pirjon työttömyysuraa olet onnistunut pönkittämään. Mutta asiallisuudellahan ei ole sinulle näköjään mitään merkitystä eikä toisten ihmisten kunnioittamisella.
Sinulla ei ole Parantainen itselläsi näköjään mitään liike-elämän tuntemusta. Näin voi päätellä siitä, miten ihmettelet Pirjon hakemisen kohdetta. Et ole vaivautunut itse ottamaan ollenkaan selvää Pöyrystä ja sen mahdollisesta tilanteesta.
Ylimielisesti täällä vain lauot ja käytät ilmeisesti luvatta toisten tekstejä. Se on surullista,jos sinulla itselläsi ei ole oikeaa osaamista, jolla tätä yhteiskuntaa ja esimerkiksi massatyöttömyyttä voitaisiin ratkaista. Jos sinulla olisi, olisit toki jo kovapalkkaisessa julkishallinnon tehtävässä tai ison yrityksen kovapalkkaisena konsulttina tai kansainvälisissä tehtävissä.
Eiköhän se ole aika loogista, että töitä kannattaisi hakea ensisijaisesti yrityksistä, joilla menee hyvin. Mutta olen erittäin kiinnostunut kuulemaan, miten perustelet vastakkaisen neuvosi.
Olen tietysti imarreltu, että odotat minulta ratkaisua suomalaiseen massatyöttömyyteen. En tosin aivan ymmärrä, miten se liittyy tähän keskusteluun.
Eiköhän tuollaisenan bisnesmaailman konsulttina esiintyvän ihmisen pitäisi se itse tietää.
Jos et ymmärrä, kerrot vain inisnöörimäisyydestäsi. Jos maailmassa oikeasti haluaa pärjätä, eikä bloggailla ja haukkua viattomia ihmisiä, niin pitää päästä insinööristä pidemmälle. Mikä oli muuten oma motiivisi alkaa tuon Pirjon kanssa viestittää, kun jo ilmeisesti alkuun huomasit, kuten tässä sivustolla esität, että hän on kerrassaan huono? Miten sinun tasoinen ihminen viitsii huonon kanssa viestittää? Empatiaahan ei sinun toimintatapoihisi kuulu, kuten näissä kommenteissa kerrot.
Koko tämän palautekierroksen lähtökohtana oli julkisesti esittämäni arvelu, että suuri osa ikäsyrjintää syyttävistä akateemisista työttömistä tulee hylätyksi luultavasti aivan muista syistä. Mutta sen parempia ennustajan lahjoja ei minullakaan ole.
Muistutan nyt kuitenkin, että Pirjo itse pyysi palautettani. Empatiaa hän voi etsiä muualta, se ei lisää hänen työllistymismahdollisuuksiaan. Sen sijaan tarjoan hänelle yhä harvinaisemmaksi käyvää selkokielistä palautetta. Sen perusteella hän voi korjata asennettaan ja petrata osaamistaan.
En ole julkaissut yhdenkään keskustelukumppanini hakemuksia. Mutta toki saan julkaista yksityistä viestintää niin paljon kuin huvittaa, kunhan olen itse yhtenä osapuolena.
Pirjo ei ole saanut Pöyryltä töitä, joten tuskinpa hänen tilanteensa voi tästä huonontua, tein mitä tahansa. Toisaalta hän on hakemuksensa Pöyrylle toimittanut, joten kaikki siihen sisältyvä on jo firman tiedossa joka tapauksessa.
Mistä sinä tiedät, onko hän saanut Pöyryltä työtä? Oletko sinä kenties kysynyt Pöyryltä tai häneltä? Tottakait sinun menettelysi jonkun prosessin aikana ovat vääränlaiset. Sinähän et julkaise jotain keskustelua, jota kukaan ei tosin voi todistaa edes oikeaksi, vaan sinä väität julkaisevasi Pirjon CV:stä otteita. Siihen ei yksikään keromasi mukaan sinuun yhteyttä ottanut antanut sinulle lupaa.
Oleellista tässä on myös se, kuten varmaan hyvin ymmärrät, että tällä Pirjolla ei ole mitään asiaa kolkutella Pöyryn ovia tämän sinun julkisen mollaamisen jälkeen. Sinähän nimenomaan mollaat tässä häntä suhteessa kyseiseen yritykseen. Kyseisellä yrityksellähän voi piankin mennä jo paremmin.
Varmasti lainaamasi osa hänen CV:stään on tuttu muillekin rekrytoijille. Siten sinä mollaat häntä aika pahasti ja vaikeutat hänen työnsaantiaan. Sinä haukut häntä tylsäksi ja muun muassa huumorintajuttomaksi -edes häntä tapaamatta! Siinäpä kiva viesti kaikille potentiaalisille työnantajille, jotka ehkä ovat hänen CV:tään tavanneet: että älkää vain tätä Pirjoa ottako! Sitä sinä tässä hanakasti lähetät.
Kirjoitat hänen olleen flunssassa. Mitä pahaa siinä on? Sinähän et ollut häntä rekrytoimassa, vai olitko? Aika moni on ollut flunssassa tänä ”kesänä”.
Taidat kuvitella hiukan liikoja a) vaikutusvallastani ja b) pörssiyhtiön rekrytointiprosessista. Jopa tuhansien työhakemusten kanssa painivat ammattilaiset eivät todellakaan ehdi vertailla yksittäisten hakemusten virkkeitä keskenään.
Ei flunssassa ole tietenkään mitään pahaa. Mutta en suosittele kenellekään, että hän alkaa etenkään työnhakuvaiheessa käyttää mitään sairauttaan verukkeena yhtään millekään. Työnantajien näkökulmasta juuri sairauspoissaolot on yksi suurimmista kulueristä. Ja mikä pahinta, niistä suuri osa kertyy juuri yli 50-vuotiailta.
Niin, kaikki kanssani keskustelleet olivat siis akateemisia työttömiä. Se tarkoittanee, että he eivät ole saaneet töitä.
Olet yllättävän hermostunut Pirjon puolesta. Kertoisitko, mikä on suhteesi häneen. Voisitko myös lähettää matkapuhelinnumerosi tai vaikkapa LinkedIn-profiilisi osoitteen tms. Haluaisin varmistua henkilöllisyydestäsi – etenkin, kun kommenttisi tulevat samasta ip-osoitteesta kuin Pirjon viimeisin sähköposti.
Leena, hienosti et näe metsää puilta. Näillä Pöyryyn viittaavilla kommenteilla ei juuri ole ison kuvan kanssa mitään merkitystä. Jos nyt näin suoraan saa sanoa. 🙂
Jari summasi oikeastaan todella hienosti oman mantrani, jossa ”otan täyden vastuun omista jutuistani.” Siis siten, että omiin ongelmiin on helppo hakea syytä esim. Suomen taloustilanteesta, omasta iästä, haastattelijan ymmärtämättömyydestä yms.
Kiitos Jari todella hienosta artikkelista.
Kiitos Pekka, kaltaisiasi oman vastuunsa kantavia ihmisiä on todella harvassa.
Näissä yrittäjähommissa on hyvä harjoitella sitä, ettei koskaan selittele tai syytä omista sekoiluistaan muita. Voin luvata, että se muuttaa ihmistä.
Entinen selittelijä oppii myös pyytämään tekojaan anteeksi ja hyvittämään asiakkaillensa aiheuttamat harmit. Aluksi muutos kirpaisee (myös lompakossa), mutta vähitellen se sujuu aina vain luontevammin.
On vaikea kommentoida myöhempiä kommenttejanne, koska reply- painike on niistä poistettu.
Kommenttini eivät voi tulla Pirjon ip-osoitteesta.
Mutta kyllä minä hänet tunnen. Hän on minulle avautunut tästä, miten hänen persoonaansa käytetään luvatta viihdeblogissa eikä ole mitenkään ilahtunut siitä. Olen pikkuisen närkästynyt hänen puolestaan.
Ja käsitykseni on, että hän ei ole pyytänyt sinulta palautetta, vaan sinä pyysit häneltä työhakemusta, minkä saatuasi sinä halusit laittaa ne blogiin. Mutta hän kielsi sinua.
Jos tämä on tapa, jolla Suomessa menestytään, ei ole mikään ihme, että kansantulo painuu miinukselle. Vielä huolestuttavampaa on, jos tämä on puita metsässä, kuten Mattila kirjoittaa.
Samaan hengenvetoon, kun kirjoitat, että ei ole ikärasismia, vaan kyse on työnhakijoiden puutteista, kirjoitat heidän sairastelevan enemmän. Enemmän kuin minkä ikäiset? Mistä tämä tieto on peräisin? Eikö se ole ikärasismia, jos iästä johtuvat puutteet nimetään viaksi? Tässä on kehäpäätelmä. Olen kuullut tutkijoilta, että nuorilla työntekijöillä on suurin vaara sairastua työuupumukseen
Lisäksi olet myös siinä väärässä, että perusinsinöörit lukevat työhakemuksia. Osittain toki. Mutta ei niin, että kaltaisesi sähköinsinööri voi kenen tahansa hakemuksesta päätellä sopivuutta mihin tahansa hommaan.
Kaikkiaan sinä käytit arvokkaan asian esiin nostamiseksi sangen lusmuja keinoja. Otit yhden ihmisen silmätikuksi, nostit esiin kohtia hänen hakemuksestaan, ja vähät välitit muusta. Asian olisi voinut toki esittää yleisemminkin. Olisit voinut jättää myös tuon yrityksen nimen mainitsematta. Olisit voinut kirjoittaa sen auki, että sellainen ja sellainen yritys on ollut haun kohteena ilman, että käytit nimeä.
Empatialla on paljonkin tekemistä menestymisen ja pärjäämisen kanssa.
Hauskan rasistisia nuo insinöörejä koskevat näkemyksesi!
Loki näyttää, että edeltävät kommenttisi tulivat samasta ip-osoitteesta kuin Pirjon viimeisin sähköposti. Se on fakta.
En jaksa vastata samoihin outoihin väitteisiisi uudelleen ja uudelleen. Tämä olkoon siis viimeinen kommenttisi, jonka julkaisen.
Ajattelin parin ensimmäisen lauseen jälkeen, ähh, taas tämä sama aihe mistä Parantainen on paasannut jo useampaan kertaan. Kuitenkin kirjoitus oli hyvä ja toi selvästi lisäarvoa edellisiin saman aihealueen juttuihin verrattuna.
Olisikohan hyvä tapa erottua hakemuksessa listaamalla rehellisesti myös heikkoudet (esim. ”turhaudun helposti jos en saa mahdollisuutta myös kehittää toimintaa…”)? Tai liittää todistus terveydentilasta mukaan?
Kiitos Joni, ehdotuksesi hakijan omien vikojen listaamisesta on virkistävä. Samoin todisteet terveydentilasta. Totta kai sellainen erottuisi joukosta.
Paasaan tästä aiheesta siksi, että se on mielestäni erittäin tärkeä. Suomessa on valtava määrä kalliisti koulutettuja työntekijöitä, jotka eivät tunnu ymmärrävän, miksi heidän työmarkkina-arvonsa on romahtanut. Tutkinnoilla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, jos osaamiselle ei ole kysyntää. Tilanne tuskin korjaantuu, jos työttömät väistelevät ongelmien todellisia syitä.
No, Parantainen, mitäs sen työttömän sitten sinun murskakritiikkisi ja ”multiongelmaiseksi” nimittelyn jälkeen pitää tehdä? Jos se nyt on vain noin huono, niin mitä sitten tehdään? Vainko pitää jäädä kotiin makaamaan vai mitä?
Se on niin helppo mitätöidä ja hankkia ylemmyyttä toisia mollaten. Mutta alapas nyt kertoa, mitä ne kaikki noin 400 000 työtöntä alkavat tehdä, kun olet noin fiksu.
Tarkennatko, missä vaiheessa olen sanonut jotakuta multiongelmaiseksi?
Jos palautteeni oli sinusta ”murskakritiikkiä”, et selvästikään ole koskaan ollut kuuntelemassa, millaisia keskusteluja esimiehet ja rekrytointikonsultit todella käyvät keskenään. Luultavasti laskisit allesi.
Voin toki kertoa, mitä niiden 400 000 työttömän pitäisi tehdä. Heistä ainakin neljännes pitäisi saada tekemään hyväkatteisia vientituotteita, joille riittäisi maailmalla kysyntää. Sen jälkeen ehkä toinen neljännes työllistyisi vientikaupan kerrannaisvaikutusten vuoksi. Muuten on turha kuvitella, että työttömyytemme kutistuu kovin paljon edes seuraavan nousukauden aikana.
Koko tämän sivun asenne on murkskakritiikkiä. Se on Parantainen aivan eri asia mitä kulisseissa tapahtuu. Siitä ja sen merkityksestä on toki yliopistoilla hyllymetreittäin ellei kilometreittäin kirjallisuutta. Suora palaute olisi varmasti hyvä asia. Sanoisivat joskus suoraan hakijoille, mutta senkin voi tehdä monella tavalla. Julkisesti ihmistä ei tarvitse häväistä eikä ryhtyä laittomuuksiin. Jokainen, joka haluaa olla pitkään toimiva yrittäjä, joutuu ottamaan sen huomioon.
On tosiaan yleistä, että ihmiset toivovat enemmän palautetta. Kun he sitten saavat sitä, käy ilmi, että he halusivatkin myönteistä palautetta. Sitä ei koskaan tule liikaa.
Mikä tahansa muu kuin myönteinen palaute saa aikuiset ihmiset pahoittamaan mielensä. Möksähtänyt hakee pokkana sairauslomaa ja lähtee kesämökille elpymään. Tai sitten hän pahoittaa mielensä jopa niin rajusti, että järjestää suomalaisen vientiteollisuuden pysäyttävän korpilakon.
Työpaikkailmoituksiin työhakemuksilla ja CV:eillä vastaamisen lyö työn saamisen epätodennäköisyydessä vain täysi joutenolo.
Lähes mikä tahansa muu liike on parempi vaihtoehto.
Työhakemuspinossa on aina kilpailussa kymmenien tai satojen muiden kanssa. Ottamalla asiat omiin käsiinsä lähes millä tahansa tavalla erottuu heti joukosta, koska niitä muita ei vain yksinkertaisesti pelissä mukana ole.
Pirjonkin olisi kannattanut satojen hakemusten sijaan tehdä murto-osa monimuotoisempia liikkeitä – tehdä jotakin poikkeuksellista.
Tosin, tämä vaatisi myös 1) oikeita maaleja, 2) asiakaskeskeistä näkökulmaa, 3) rohkeaa asennetta, 4) rivakkaa viestintää ja 5) jotakin erityistuntemusta tai -osaamista.
Sekin kertoo hakijasta jotain, että hän suostuu noudattamaan orjallisesti jonkin byrokraatin asettamia askelmerkkejä. Toki alistuva asenne on tavallaan ymmärrettävä, jos työntekijä haluaa nimenomaan pieneksi rattaaksi isoon koneistoon. Veikkaan vain, että sellaisten töiden osuus hupenee Suomesta kiivaasti. Tykinruoka kun on paljon halvempaa kaukana meistä sijaitsevissa maissa.
Et seuraa Parantainen aikaasi. Viittaan myöhempään kommenttiini.
Mikä ihmeen tykinruoka? Sinustako tavallinen työntekijä on tykinruokaa?
Kyllä, tavallinen työntekijä on aivan samanlaista tykinruokaa kuin rivisotilas armeijassa. Hänet voidaan uhrata tarvittaessa. Niin on tietysti tehtykin. Rutiinityöt valuvat maihin, joissa työvoima on suomalaista vaihtoehtoa edullisempaa.
Kuten esimerkiksi opettaminen, sairaanhoito, tai Pirjon hakema ympäristökonsultointi. Että Suomessa ei tarvita ympäristökonsultointia? Come on, Parantainen, otapa nyt se ajatteluun tarkoitettu elin käyttöösi!
Tavallista analyyttisempi näkökulma, mikä on hyvä.
Satuitko selvittämään, onko Pirjo tehnyt tehnyt mitään työttömyytensä aikana, mikä parantaisi työllistymismahdollisuuksia? Tai miten hän on ”kehittänyt” työnhakutaitojaan?
Kyllä, Pirjo on tehnyt projektihommia työttömyysjaksonsa aikana. Hän on tarjonnut myös yrittäjämäistä yhteistyömallia. Veikkaan vain, että isot ja kankeat työnantajat saattavat pitää poikkeamia perinteisestä palkansaajakuvioista liian hankalina. Pienemmille yrityksille se saattaisi olla houkuttavan riskitön vaihtoehto.
Aivan. On täysin eri asia palkata vielä yksi, kuin ensimmäinen.
Myynnillisyyden tarpeellisuus ja näkökulman kääntäminen omasta itsestä työnantajan intressiksi on erittäin hyvä pointti. Tätä näkee edelleen todella harvoin. Sisällöllä erottautuminen on siis edelleen erittäin helppoa, ja sillä saa hämmentävänkin suurta kilpailuetua.
CV:n pitäisi kertoa tehdyistä tuloksista ja henkilön taustan sopivuudesta tehtävään, ja hakemuksen puolestaan motivaatiosta hakea juuri kyseiseen taloon & tehtävään.
Paras tapa on toki tehdä poikkeuksetta ensiluokkaista duunia ja pitää hyvät välit suureen määrään ihmisiä – tällöin ei välttämättä ajaudu niin usein tilanteeseen, jossa itse pitää hakea uutta työtä.
Väkisin tuli arvioimistani hakemuksista mieleen, että peli on pelattu, jos sellaisen joutuu ylipäätään lähettämään.
Tilanne on aivan sama kuin jos myyjä olisi pelkästään itsekeskeisen (= tuotekeskeisen) suoramarkkinointiviestinsä varassa. Siis sellaisen, jonka suurin osa vastaanottajista heittää suoraan roskiin.
Sikäli olet täsmälleen oikeassa: näytöt puhuvat puolestaan. Parasta olisi, että tuttu kontakti alkaisi vokotella uuteen tehtävään.
Toki pitää osata myydä itsensä työnantajan tarkoituksiin.
Tässä vain on näkemys-ja koulukuntaeroja sen suhteen, myydäänkö varsinaisessa hakemusviestissä vai CV:ssä.
Moni on sitä mieltä, että juuri hakemusosio on kyseiselle työnantajalle myyvä osa. Sen pitää tietysti olla lyhyt.
Kuka sanoo, että työhakemuksen pitää olla lyhyt. Ei todellakaan tarvitse. Itse lähetin vastikään 3 sivun myyntipuheen työhakemuksena, tapaamisen jälkeen jatkoin 8 sivulla. Ennen ensimmäistä työpäivää toimitin vielä 17 sivua tavaraa. Vastasin vain kysymyksiin mitä pitää tehdä, miten ja miksi. Ei sen vaikeampaa. Vaatii työtä, mutta sitähän sinä haluat tehdä?
Saattaisin minäkin olla työtön, jos en olisi lukenut kaikkia Jarin bloggauksia, kirjoja ja melkein kaikki Jarin suosittelemia kirjoja. Jari Parantaisen sanoilla poistetaan Suomesta työttömyyttä enemmän kuin yhdenkään poliitikon.
Kiitos Niko, konkreettinen esimerkkisi on aika vastaanpanematon!
Copywritereiden salaisen veljeskunnan sääntö 48 tosiaan sanoo, että pitkä teksti myy paremmin kuin lyhyt. Silloin tarinan vain täytyy pitää lukijaa otteessaan loppuun saakka.
Esimerkiksi Tekniikan Maailma -lehdessä ei voi olla liian pitkää tekstiä juuri siitä autosta, jonka lukija on aikeissa ostaa (tai on juuri ostanut). Hän ahmii joka sanan aivan varmasti.
Hyviä pointteja kyllä. Omalla kohdallani suurin kompastuskivi lienee viitonen: on akateemista taustaa, mutta ei oikeastaan mitään sen kummempaa erityisosaamista. Näin jälkikäteen ajatellen nuoruusiän haahuilu oli tietenkin hölmö valinta, mutta sitä on turha itkeä tässä vaiheessa, ei se siitä muuksi muutu. En väitä, etteikö tilannetta voisi muuttaa, ainahan voi vaihtaa alaa (vai pitääkö ensin edes olla ala, jolta vaihtaa?) tai kouluttautua lisää, mutta siitä päästäänkin toiseen ongelmaan, nimittäin lamaantumiseen. Aika moni lamaantuu pahassa paikassa ja luovuttaa.
Toinen juttu on sitten olematon itseluottamus. En tiedä, onko tämä oikeasti yleinen ongelma, naisten kohdallahan siitä jonkin verran puhutaan. Itse olen hyvin klassinen esimerkki, uskoni omiin kykyihini ja taitohini on nolla, joten paha myydä jotain, mihin ei itsekään usko. Eipä siinä voi työnantajaa syyttää, jos ei kiinnosta.
Tavalliseen tapaani olen taas henkilökohtaisuuksia jauhamassa, mutta menköön nyt. Tämä nimenomaan on aika iso ja arka kohta itselleni.
Meihin suomalaisiin on vuosikymmenet iskostettu ajatusta, että hyvä koulutus on kaikki kaikessa. Nykyisin akateeminen tausta on kuitenkin vain peruskouluun verrattava hygieniatekijä. Yleissivistys on toki hyvä juttu, muttei siitä mitään erityistä kilpailuetua synny.
Naisten itseluottamus todella on keskimäärin selvästi huonompi kuin miesten. Olen sen ihan mitannutkin koulutuksiini osallistuneiden naisten vastausten perusteella (n > 1000), kuten olen ehkä joskus tässä blogissa maininnut.
”Olen sen ihan mitannutkin koulutuksiini osallistuneiden..”
Miten?
Olen jakanut osallistujille kyselylomakkeen, jossa olen pyytänyt erästä hinta-arviota. Lomakkeen lopussa olen kysynyt paitsi sukupuolta, myös sitä, miten varma vastaaja on arviostaan (verrattuna muihin vastaajiin).
Sen enempää miehet kuin naisetkaan eivät tiedä oikeaa vastausta – he voivat vain arvioda sitä.
Nainen vastaa (keskimäärin), että hänen arvionsa on huonompi kuin muiden vastaajien. Miestä ei moinen kainous vaivaa. Hän on varma siitä, että oma vastaus osui maaliinsa.
Mistähän tämä johtuu? Epäilemättä elämässä saa enemmän, jos uskoo itseensä ja osaa vaatia.
Ainakin tässä tapauksessa on faktaa, että miehet eivät tiedä oikeaa vastausta sen paremmin kuin naisetkaan. Sikäli on selvää, että naisilla on miehiä realistisempi käsitys tilanteestaan.
Mutta sitten varsinaiseen kysymykseesi: miksi miehet ovat ylioptimistisia?
Se saattaa pohjimmiltaan johtua esimerkiksi testosteronista, jota kasvattaa ihmisen motivaatiota ja tekee hänestä optimistisen. Se lisää myös riskinottohaluja. Miehen elimistö kehittää testosteronia kymmenkertaisesti naisiin verrattuna.
Kiitos Jari!
Ps. Kommenttien määrästä, nyt 85 kommenttia, taisit osua melkoiseen ampiaispesään. Osuit siis oikeaan. 🙂
Useimmat esimiehet ovat törmänneet työntekijöihin, joilla on aivan uskomattoman vääristynyt käsitys omista kyvyistään. Olisi siis outoa, jos työnhakijoissa ei olisi samanlaista porukkaa.
Onkin sitä paitsi loogista olettaa, että itsestään liikoja luulevien osuus on työnhakijoiden keskuudessa suurempi kuin vaikkapa edelleen työpaikkansa pitäneiden keskuudessa. Se johtuu esimerkiksi siitä, että yt-neuvotteluissa esimiehet hankkiutuvat aina ensimmäiseksi huonoimmista työntekijöistään eroon.
Hankkiutuvatko? Sitä törmää aika uskomattomiin tapauksiin välillä. Puolisoni firmassa on edelleen töissä nainen, joka esimerkiksi viettää aikaansa käsittelemällä kuviaan omalla läppärillään – kesken työpäivän. Tiimi on kiireinen, mutta naista ei voisi vähempää kiinnostaa. Pomo on nysvä, ilmeisesti. Puolisoa nyppi aikansa, kunnes hänet siirrettiin eri tiimiin ja sen jälkeen hän ei välittänyt.
Samoin omalla työpaikallani kuulee paljon juttua etenkin, rehellisesti sanottuna, iäkkäämmistä työntekijöistä, joiden asenne on ”kun aina on tehty näin!!” ja ”mulla on oikeus!!” Kollega kertoi tarinoita entisestä osastostaan, missä pari tyyppi vietti jatkuvasti tupakkatauoilla luppoaikaa, mikä tarkoitti, että muut osaston työntekijät joutuivat käytännössä tekemään osan heidän hommistaan. Pomon käskyt eivät auttaneet ja kurinpitotoimien uhatessa liitto veti itkupotkuraivarit ja siihen se jäi.
Huonoihin työntekijöihin törmää joka puolella ja mä ihmettelen, miten ne edelleen saavat jatkaa. Jonkinlainen irtisanomissuoja on minusta ihan ok, mutta ehkä se on Suomessa liian vahva jo?
Olen urani aikana joutunut antamaan potkut ehkä tusinalle ihmiselle. Aluksi kuvittelin, että kyllä alisuoriutuja siitä ryhdistäytyy, kun hän saa suoraa palautetta. Mutta niin ei ole käynyt koskaan.
Niinpä kokeneet esimiehet tietävät sisimmässään, että oikeastaan lintsarille pitäisi antaa potkut heti. Vetkuttelu ei paranna asiaa. Päinvastoin, mitä pidempään esimies lykkää ikävää päätöstä, sitä enemmän muidenkin työmoraali kärsii.
Mutta erottaminen on työläs ja pelottava prosessi. Tarkkana on oltava, jotta ei tule rikkoneeksi lakia. Lisäksi on luvassa kuvaamasi kaltaisia itkupotkuraivareita monestakin suunnasta.
Tämä bloggaus sattui hieman omaantuntoon. En ole akateeminen, mutta yli 50 v. työtön myynnin ja esimiestyön ammattilainen. Monia noista virheistä olen tehnyt. Olen hyvin samoilla linjoilla Jarin kanssa työnhaun haasteista ja ongelmista. Silti ikärasismi on kyllä joskus ihan totta.
Pari pointtia jäi erityisesti mieleen:
Suomessa todella yliarvostetaan koulutusta. Tuore esimerkki:Haettiin juniormyyntipäällikköä, edellytyksenä korkeakoulututkinto! Eikä toimiala tai tehtävänkuvaus antanut ymmärtää että kyseessä olisi ollut erityisen haastava tuote tai asiakaskunta. Mihin aloitteleva myyntipäällikkö tarvitsee akateemista koulutusta? Soveltuvan koulutuksen puutetta käytetään rajaavana ehtona kun oikea syy voi olla muualla, joko hakijassa tai palkkaavassa organisaatiossa.
Normaalien tietotyökalujen osaaminen on oletusarvo, ei sitä tosiaan kannata erityisesti hehkuttaa. Silti olen tavannut monia (myynnin) esimiehiä joiden Excel osaaminen rajoittuu sarakkeiden yhteenlaskuun. Wordin tyylien yhtenäistämistyökalut ovat liian vaikeita, PowerPointtia käytetään kuten piirtoheitintä…. Jos sovelluksen on kerran avannut, ei kannata väittää että osaa perusasiat. Ellei jotain todella erityistä ja haettavaan toimeen soveltuvaa tietotekniikkaosaamista ole, kannattaaa jättää koko juttu mainitsematta.
Me suomalaiset emme näytä tajuavan lainkaan, että olemme jälkeenjääneitä luusereita koko porukka. Vaikkapa Office-ohjelmat pitää tietenkin osata etu- ja takaperin silmät kiinni ilman muuta! Jos edes perusasiat eivät ole kunnossa, miten joku voi kitistä jostain ikärasismista.
Tämä pätee meihin laajemminkin. Kuvittelemme olevamme jotenkin osaavia, kun meillä on se koulutususkonto. Mutta eipä tästä maasta silti irtoa juuri mitään maailmalle myytäväksi kelpaavaa. Milläs niitä appelsiineja, autoja ja muita tuontitavaraoita sitten maksetaan?
Ja sinäkö, Parantainen, pystyt jostain päättelemään, miten ihmiset osaavat nuo Office- ohjelmat? Tästä Pirjon kanssa käydystä viestinnästäkö sinä senkin sait päähäsi tai hänen CV:stään? Miten se siellä on todistettu tai jätetty todistamatta? Osaan käyttää Office-ohjelmia takaperin, niinkö siellä pitäisi lukea?
Sinäkinkö, Parantainen, olet luuseri? Sekö on ratkaisu, että sinä alat ruoskia näitä luusereita eräänlaisena jumalan ruoskana?
Pistäpä nyt pöytään ne ideat, joita tuolla yläkulmassa hehkutat. Olepa nyt mies.
Tässä kohtaa haluan sanoa sen minkä aina, kun puhutaan työhakemuksista: eli hakemuksia on paha parantaa, kun rehellistä palautetta ei saa (miksi minua ihmettääkin, että kukaan ei halunnut sinulta kommentteja hakemukseensa…). Jos jokin olisi työnhaun aikana auttanut, niin se, että joku olisi suoraan kertonut, miksi hakemukseni on epäluotettavan oloinen tai muuten vain täyttä kuraa.
Mutta ei tuollaisen palautteen antaminen ole rekrytoijan etujen mukaista. Eräs tuttu henkilö oli tilanteessa, missä hänen tehtäviinsä kuului lukea satoja työhakemuksia ja valita puljun kannalta parhaat. Useat olivat täynnä aivan yksinkertaisia kirjoitus- ja yhdyssanavirheitä. Nämä lensivät suoraan roskiin. Kysyin häneltä, miksei hän ohjeista hakijoita painottamaan hakemuksissa oikeinkirjoitusta. Vastaus oli: ”Miksi tekisin omasta työstäni vaikeampaa? Mielummin valitsen tänne ne, jotka ovat luonnostaan skarppeja ja ymmärtävät automaattisesti, millaisia ihmisiä tänne kaipaamme”. Pahahan tuohon on vastaan sanoa.
Samoin useat ihmiset eivät käsitä sitä, että työhakemuksen tarkoitus on myydä itsensä firmalle eikä vain kertoa, miksi työpaikka olisi hakijan kannalta tärkeä. Työhakemus siis pitää kirjoittaa niin, mitä taitoja voi itse tarjota puljun hyväksi (Tämänkin tosin tajusin vasta 4 – 5 vuotta sitten, syynä saattoi hyvinkin olla erään Jari Parantaisen kirjoitukset).
Erityisosaamisen puute on myös yksi suuri ongelma ja ainakin vastavalmistuneilla nimenomaan se suurin ongelma. Miten erottua, kun ei ole mitään, millä erottua? Itse olen tällaisena juniorina pyrkinyt ratkaisemaan ongelman esimerkiksi blogin pitämisellä, joka ainakin osoittaa, että alan asiat kiinnostavat muutenkin kuin vain toimistotyöaikana. Kaikki, mikä ilmaisee kiinnostusta alaan koulun ja mahdollisten töiden ulkopuolella, lienee suoraa plussaa. Ilmeisesti blogin pitäminen vaikutti, kun nykyisen työpaikan haastattelussa todettiin, että blogia on luettu ja asiatekstiäkin on siellä joskus havaittu.
Blogisi on esimerkki siitä, miten kekseliäimmät aina löytävät jonkin uuden reitin.
Tosin etkö ollut aika uhkarohkea?
Tuskin yksikään työnantaja pyysi kirjoittamaan blogia. Sinähän olet selvästi jonkin sortin vaarallinen anarkistisika. Rikoit kirjoittamattomia sääntöjä, kun menit oma-aloitteisesti vaikuttamaan heihin epäohjeistetuilla, kieroilla menetelmilläsi.
Kieltämättä, pitäisi kieltää tällainen vaarallinen raggarointi.
Ei mutta, se, miten töitä hakee, on tietysti riippuvainen myös alasta. Kokeeksi lähetin erääseen asianajotoimistoon työhakemuksen, jonka olin muotoillut haastehakemuksen muotoon. ”Todistajaksi” olin nimennyt suosittelijat yhteistietoineen ja ”kirjalliset todisteet” olivat tietysti työtodistuksia ja muita vastaavia. Ko. toimistosta ei koskaan kuulunut yhtään mitään, ei edes ”kiitti mutta ei kiitti”-vastausta.
Riippuu alasta – ja erityisesti rekrytoinnista päättävistä ihmisistä – miten erilaisiin tempauksiin suhtautuu. Esimerkiksi fiktiivinen tuotteistaja Pari Jarantainen saattaisi haltioitua siitä, että joku kiipeää liimaamaan neonvalokylttinä toteutetun työhakemuksensa tämän 50-kerroksisen toimistotornin ylimpään (eli Parin huoneen) ikkunaan. Sama temppu asianajotoimisto von Schwabkoff & Stålhammarin kohdalla johtaisi lähinnä hakijan lisäämiseen mustalle listalle.
Etukäteen onkin paha sanoa, mikä on juuri se temppu, mikä rekrytaattoriin vetoaa.
Olet tietysti aivan oikeassa. Pohdinta on samaa kuin markkinointihommissa:
Kaikki vähänkään erottuva aina ärsyttää pahimpia pönöttäjiä. Mutta sitä miettisin, onko se oikeastaan huono asia. Kuka meistä haluaa patologisen tosikon työkaveriksi?
Luonnollisesti Joku Voi Suuttua (TM), eikä se ei olekaan ongelma. Mutta jos tempauksellaan antaa kuvan, että on täysin sopimaton alalle, sillä tempauksella ei kovin paljoa voita. Kuten kirjoitit, lampaan temperamentti ei ehkä asiantuntijapalveluiden myyntityöhön kovin hyvin sovellu. Räiskyvää ulosantia ei taas konservatiivisella alalla välttämättä arvosteta.
Tässä on myös se pieni ongelma, että jos työkokemusta ei ole tai työttömyys pitkittyy, ei nirsouteen ole ihan hirveästi varaa. Ts. on parempi mennä puremaan hammasta johonkin pönötysfirmaan vuodeksi – kahdeksi ja ottaa oppi talteen, kuin syljeskellä kattoon kotonaan.
Pitkällisen pohdinnan jälkeen olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että jollain tavalla on tietysti pakko erottua, suututti sillä jonkun tai ei. Työnhaussa tavoitteena on kuitenkin vähintään yksi myöntävä vastaus, hitot siitä suuttuuko joku. Jos töitä ei irtoa, niin niitä ei irtoa, ja siinä on aika laiha lohtu, että ”no ainakaan kukaan ei suuttunut” 😀
Lopulta kyse lienee todennäköisyyksistä.
Oletetaan, että marketin laarissa on jäljellä kymmenen saippuakoteloa. Jos ne kaikki ovat identtisiä valkoisia puikuloita, yksittäinen saippuakotelo tulee ostetuksi tietenkin 10 prosentin todennäköisyydellä.
Jos taas yhdeksän koteloa on valkoisia ja kymmenes onkin punainen, tuo punainen tulee ostetuksi moninverroin verrokkejaan todennäköisemmin – siis vaikka useimmat ostajat pitävät neutraalista vaihtoehdosta enemmän.
Valitettavasti en enää löydä tälle väitteelleni lähdettä. Mutta tutkimuksen tulos on helppo uskoa. Joukosta erottuva vaihtoehto pistää ostajan silmään ja saa sikäli erikoiskohtelun.
Eikös jonkinlaisen ennakkotiedustelun pitäisi olla työnhaussa ihan peruskauraa? Siitä kuitenkin puhuvat jopa korkeakoulujen rekrytointiasiantuntijat*. Sen perusteella sitten räätälöidään omaa hakua sopivammaksi.
*Jotka eivät yleensä ole hakeneet yhtään työpaikkaa 20 vuoteen.
Nythän on kaksi maailmaa. On tämä suurten korporaatioiden maailma, jotka etsivät ihmisiä rekrytointi-ilmoituksilla. Sitten on tämä pienyrittäjien maailma, jossa verkostoidutaan ja koitetaan vain löytää työlle tekijä.
Korporaatioissa lampaan temperamentti on usein eduksi. Jonon ohi itseään myyvä törmää lähes varmasti siihen, että kukaan ei saa/uskalla tehdä rekrytointipäätöstä yksin. Silloin ainoa tapa lähestyä saattaa olla työnhakulotto, joka perustuu geneeriseen ilmoitukseen ja sen poikimaan tuhanteen geneeriseen hakemukseen.
Pienyrittäjä on ketterä, hän pystyy tekemään päätöksiä ja kantaa muutenkin aikuisen vastuuta. Mutta emme elä missään jälleenrakennusajan Suomessa, jossa halutaan kaikki miehet ja naiset kannelle, hiiohoi. Elämme tytäryhtiötaloudessa, jossa suuri on kaunista ja tärkeintä on olla keikuttamatta venettä. Mutta ehkä täällä aluskasvillisuudessa kytee joku muutos, ainakin itse toivon niin.
Toki 99,9 prosenttia työnhakijoista pysyy lampaina, olin siitä mitä mieltä hyvänsä. Lisäksi isot organisaatiot ovat täynnä lammaspaimenia, jotka eivät pidä mustista sooloilijalampaista.
Toisaalta lampaan tie johtaa takuuvarmasti vain teurastamolle.
Ihmiset jaksavat lotota vuodesta toiseen, vaikka voiton todennäköisyys on käytännössä nolla. Silti kaikki muu ponnistelu on muka ilman muuta turhaa, vaikka pieni riskeeraaminen tuottaisi jättipotin (työpaikan) miljoona kertaa lottovoittoa todennäköisemmin.
Vaikuttaa siltä, että ikärasismi halutaan lakaista maton alle. Tieto-, taito- ja asennevammaisia löytyy kaikista ikäryhmistä. Vastaavasti sellaisia henkilöitä, joiden osalta edellämainitut osa-alueet ovat kunnossa, löytyy kaikista ikäryhmistä. Tämän blogikirjoituksen esimerkiksi oli otettu todellinen tai kuvitteellinen multiongelmainen henkilö ja silloin ikä-näkökulma todella hautautui suuren ongelmavuoren alle. Ikärasismi on todellinen silloin kun hakijan tiedot, taidot ja asenteet ovat kohdallaan, mutta syntymävuoden ollessa CV:ssä oikeassa kohdassa (=alkupuolella) hakija karsiutuu jatkosta jo ensimmäisessä käsittelyssä. Tämä todellinen ongelma pahenee mitä ikääntyneemmästä henkilöstä on kysymys.
Uskon kyllä, että ikärasismia esiintyy. Mutta esimerkiksi Hesarissa on ollut pelkästään kesäkuun aikana jälleen useita anonyymejä yleisökirjoituksia, joiden laatijat väittävät tulleensa hylätyksi ikänsä vuoksi. Mitään todisteita heillä ei tietenkään ole. He vain ”tietävät”, että iän täytyy olla peruste, koska he ovat muuten niin mahdottoman sopivia ja päteviä.
Törmäsin tätä vastaavaan ilmiöön jo pikkupoikana. Tapasin uuden, itseni ikäisen pojan naapurista. Leikkimme eivät jossain vaiheessa sujuneet hänen mielensä mukaisesti. Niinpä hän alkoi parkua kovaan ääneen joutuneensa sorretuksi, koska hän oli mustalainen. Se oli aika hämmentävää, koska en siinä vaiheessa edes tiennyt, että hän oli romaniperheestä kotoisin.
Joka tapauksessa olen törmännyt lukemattomat kerrat siihen, ettei työnhakijalla ole mitään mahdollisuuksia tulla hylätyksi minkään syrjinnän perusteella. Hänen osaamisensa on niin olematonta, viestintä puutteellista ja asenteessa paistaa norsun kokoisia aukkoja. Mutta hakija itse on silti aivan varma, että hän kuuluu parhaaseen eliittiryhmään.
Ikärasismi ei ole positiivinen ilmiö, mutta positiivista on se, että olet tunnistanut sitä esiintyvän. Siitä on enää kukonaskel siihen, että pyrit mielipidevaikuttajana muokkaamaan asenteita siten, että ikärasismin vaikutus minimoituu. Muistaa toki pitää, että sortamiskeinoja löytyy muitakin ja niistä jokin nousee hallitsevaan asemaan sen mukaan millaisella foorumilla keskustelua käydään.
Jos oletetaan, että mainitsemasi Hesarin yleisönosaston kirjoittajien resurssit eivät riitä heidän hakemiensa tehtävien hoitamiseen, on esittämäsi teoria ikärasismin kaiken selittävänä ilmiönä hyvinkin lähellä totuutta. Jos oletetaan, että kirjoittajien resurssit riittäisivät heidän hakemiensa tehtävien hoitamiseen, mutta he ovat tulleet hylätyksi mitään uskottavaa syytä ilmoittamatta, on todennäköisesti kysymys ikärasismista. Tänä päivänä kukaan ei toki halua tulla leimatuksi ikärasistiksi. Itse olen kohdannut vain kerran suoran ilmaisun 20 vuotta sitten kun hain kehitystavoitteitani vastaavia töitä.
Mustalaispoika ei todennäköisesti ollut itse päätellyt syitä siihen miksi hänen tavoitteensa leikeissä ei toteutunut. Pikemminkin hän oli ammentanut asenteensa omasta viiteryhmästään, jossa joku valistunut oli taktisista syistä neuvonut häntä argumentoinnissaan viittamaan etniseen alkuperäänsä. Kumpikaan teistä ei selkeästi ajatellut omia roolejaan ja niitä keinoja, joilla te omia tarkoitusperiänne ajoitte.
En mitenkään pyri kiistämään, etteikö kolmannessa kappaleessa kuvailemiasi tapauksia esiintyisi. Tuskin kukaan avoimesti tunnustaa olevansa resursseiltaan toista heikompi. Sisimmässään hän voi asian tiedostaa ja käyttää havaintoaan hyväkseen silloin kun hän omia kehitystarpeitaan punnitsee. Joissakin tapauksissa ikärasismia käytetään kilpenä samalla tavalla kun mustalaispoika käytti kilpenään etnistä alkuperäänsä.
Tuskinpa HS:n mielipidesivustolla saisi niille ikärasimin perusteluille riittävästi tilaa. Mielipidekirjoituksen pitää olla lyhyt. Miten ne perustelut olisi pitänyt esittää?
Kertoisitko itse tarkemmin, miten olet useat kerrat törmännyt tällaisiin tilanteisiin. Sinähän olet itse ilmeisesti yksinyrittäjä. Et siis rekrytoi itse, vai kuinka?
En välttämättä ymmärtänyt täysin kysymystäsi ja se ehkä oli suunnattu Jari Parantaiselle (JP). Oletan, että kysymys oli suunnattu minulle.
Alussa yritin hahmottaa millaisista tilanteista JP:n mainitsemissa tapauksissa olisi voinut olla kyse.
Ikään perustuvista kriteereistä mielellään vaietaan, koska Suomen vuonna 2000 voimaanastuneen perustuslain – joka monilta osin ankkuroituu kansainvälisiin sopimuksiin – 2. luvun 6 §:n 2. momentin mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Toisaalta Suomessa ei ole olemassa kattavaa perustuslain noudattamisen jälkikäteiskontrollia. Nämä asiat ovat yleisesti tiedossa ja siksi ikäsyrjintä on asia, johon kukaan siihen mahdollisesti jollakin tavoin ryhtynyt ei halua tulla leimatuksi. Asia oli toisin ennen vuotta 2000, jolloin uskallettiin vielä avoimesti ilmoittaa hylkäävän päätöksen perusteeksi ikä. Ikäsyrjintä Suomessa on kuuma peruna, jonka olemassaolo on kaikkien havaittavissa, mutta sitä ei haluta avoimesti käsitellä.
En ole itse ollut koskaan rekrytoimassa, mutta olen konsultoinut toisia hakemusten laadinnassa ja jopa vastaanotettujen hakemusten analysoinnissa – tosin hyvin suppeasta näkökulmasta.
Hesari julkaisee säännöllisesti mielipidekirjoituksia, joiden juoni on aina sama:
1. Olen yli 50-vuotias akateeminen työtön.
2. Olen hakenut satoja työpaikkoja.
3. Pääsen harvoin edes haastatteluun.
4. Olen siis ikäsyrjinnän uhri.
Kuten todettu, mitään todisteita ikäsyrjinnästä ei ole. On vain kirjoittajan oma vakaa käsitys.
Olen ollut kolmen yrityksen palkkajohtaja ja parissa muussa esimiehenä. Omassa yrityksessäni on ollut enimmillään 20 työntekijää. Lisäksi osallistun asiakkaideni rekrytointihankkeisiin säännöllisesti, viimeksi toukokuussa. Kaikkiaan olen palkannut asiantuntijatehtäviin runsaat 50 henkilöä. Haastatteluja siihen on tietenkin tarvittu satoja.
Päättelyketju voi olla väärin tai oikein. Usein se on väärin, mutta entä jos se joissakin tapauksissa onkin oikein?
Miten ikäsyrjintä voitaisiin todistaa? Esimiehet ja rekrytointikonsultit tietävät totuuden parhaiten, mutta he tuskin kertovat hakijoille tai edes tilastollisen tutkimuksen tekijöille sellaisista asenteista, joita pidetään yleisesti hyvän etiikan ja moraalin vastaisina vaikka ne muutoin olisivatkin perusteltuja.
Parhaiten työnantajien harjoittama syrjintä tulee esiin tutkimuksissa, joissa työnantajille on lähetetty valehakemuksia. Sitten vain vaihdetaan (muuten identtisiin hakemuksiin) vaikkapa hakijan sukupuoli, ikä tai esimerkiksi nimi ulkomaiseksi. Jo alkaa paljastua mielenkiintoisia asioita.
Pohjois-Amerikassa anonyymit rekrytoinnit ovatkin yleisiä. Hakijoiden ikä ja sukupuoli siis salataan. Ja onhan vastaavaa kokeillut Suomessakin esimerkiksi Helsingin kaupunki (HS 21.5.2013).
Nokkela kirjoitus jälleen kerran. Pari huomiota.
1. Vanheminen on kaikkien sairauksien riskitekijä ja siis myös sairauslomien, jotka ovat työnantajalle sekä rasittavia että kalliita. Edelleen jos sairaus pitkittyy, laitetaan eläkepaperit vetämään. Työkyvyttömyyseläke kylläkin päättää työsuhteen, mutta ei päätä kuluja. Järjestelmä on sellainen, että työnantaja koostaan riippuen maksaa osan tai jopa kaiken ”omasta työkyvyttömyyseläkemenostaan.” Ajatus lienee ollut, että näin saataisiin työnantajat panostamaan työhyvinvointiin. Kääntöpuoli on, että työnantajat ohjataan entistä rajummin valikoimaan ne, jotka töihin ylipäätään otetaan. Iäkkäät saattavat olla yksi ryhmä, jota tämän vuoksi kartetaan. Toinen ryhmä voivat olla kertaalleen sairastuneet (esim. masennus tai syöpä), mutta sittemmin parantuneet. Heillähän on kohonnut riski sairastua uudelleen.
2. Myös ikärasismille käänteistä ilmiötä esiintyy. Olkoon nimeltään vaikkapa ”humanitaarinen apu”. Selvästi nähdään, että 55-vuotias ei enää oikein selviä ja henkikin haisee joskus viinalle. Kuitenkin työsuhde on ja pysyy eikä sitä päätetä, koska ”sehän jää pian eläkkeelle”.
Tilastollisesti pitää paikkansa, että sairastumisriski on suoraan verrannollinen ikään. Tämä taas lienee ikärasismin yksi peruspilari. Työnantajan näkökulmasta on ymmärrettävää, että tämäntyyppiset riskit halutaan välttää. Toisaalta voidaan olettaa työnantajankin haluavan tehdä parhaan mahdollisen valinnan ja varmistaa rekrytoidun terveydentila viime vaiheessa lääkärintarkastuksella, joka usein tehdään kaikille iästä riippumatta.
On myös paljon tehtäviä/työpaikkoja, joihin ei oteta junioreita. Onko sekin ikärasismia? Vastavalmistuneita ei oteta budjettivastuullisiin tehtäviin eikä toimitusjohtajaksi tai hallituksen pj:ksi kelpaa jostain syystä useimmiten vain todellinen harmaapantteri. Komppaan vahvasti tuota Jarin ”kätevä veruke”-alustusta.
Tuo riippuu mm. yrityksen toimialasta ja koosta. Ammattinimike yksinään ei kerro juuri mitään. Mitä pienempi yritys eri mittareilla mitattuna on, sitä suurempi mahdollisuus junioreilla on päästä/ryhtyä suoraan mainitsemiisi tehtäviin. Pienessä yrityksessä tehtäväkenttä tosin kattaa strategisen, taktisen ja operatiivisen tason. Ajatus toimii myös päinvastoin. Jopa isoissa sukuyrityksissä jälkikasvu lähetetään oppipojaksi toisiin yrityksiin ennen kuin heidät nimitetään vastuullisiin tehtäviin omassa yrityksessä. Tässä on kysymys lähinnä koulussa hankitun tiedon syventämisestä ja tiedon taidoksi jalostamisesta pikemmin kuin nuorin kohdistuvasta ikärasismista.
Vähän lisää löylyä: Miksi olet päätynyt työnhakijoiden joukkoon? Muutama kysymys vielä pohdittavaksi uhrille:
– Lähditkö kesäperjantaisin viimeistään puoli neljältä mökille vai hoiditko hommat loppuun?
– Oliko osaamisesi keihäänkärki golfissa?
– Teitkö työpaikalla lähtemättömän vaikutuksen viihdyttämällä itseäsi kauppa- ja muilla tärkeillä lehdillä.
– Veikö junioreidesi lätkä-, futis- tai joku muu firaabeliharrastus huomiosi liiketoiminnasta?
– Muistutitko pomoasi säännöllisesti luottamuksesta esim. muutamalla matkalaskun mielikuvituskilometrillä.
Eli ajoitko itsesi toimillasi umpikujaan päättyvälle sivuraiteelle ja nyt sitten kitiset ikärasismia?
Vastaus kaikkin kysymyksiisi on ei. Et nähtävästi lukenut mitä kirjoitin aiemmin asenteista.
Luin vielä uudelleenkin. Palkkaaminen ja irtisanominen tapahtuvat ainakin vielä toistaiseksi ihmisen tekemällä päätöksellä. Yllä mainitsemani seikat muiden muassa ovat niitä syitä, jotka todellisuudessa vaikuttivat siihen valintaan kenelle mustapekkakortti jäi YT:ssä käteen. Ikääkin oli – sekä lähtijöillä että jatkajilla.
Käyttämäsi kuvakieli oli sikäli ontuva, että mustapekka-kortteja on pakassa vain yksi. YT-neuvotteluiden tuloksena irtisanottujen määrä voi olla nolla tai lähes yhtä suuri kuin yrityksen koko henkilömäärä tai jotain siltä väliltä. YT-neuvotteluiden aloitus perustuu useimmiten tuotannollis-taloudellisiin syihin jos kohta henkilötasolla silloinkin ikärasismi saattaa vaikuttaa päätökseen vaikka irtisanottava olisi hoitanut työnsä mallikelpoisesti.
Taidan työntää tylsyneen säiläni huotraan. Onnea ja menestystä kalistelussasi väärässä olevaa maailmaa vastaan.
Miten on mahdollista, että ikärasismi ei koske kaikkia? Tiedän paljon yli 50 v. joilla riittää kysyntää ja vientiä. Tämä johtuu siitä että he ovat todellisia ammattilaisia ja osaamiseltaan huippuja muidenkin kuin omasta mielestä. Ikärasismin kohteeksi joutuu helposti huono tai keskitason suorittaja. Mutta näitä ei haluta palkata minkään muunkaan ikäisenä. Moni luulee olevansa parempi kuin todellisuudessa onkaan. Pelkkä koulutus ja kokemus ei tee kesää. Olen liian usein nähnyt, että ihmisillä on harhainen käsitys oman osaamisen laadusta.
Jos töitä haluaa vanhempana niin olemalla keskimääräistä kovempi tekijä saa töitä. Oman osaamisen eteen kannattaa ja pitää nähdä vaivaa jatkuvasti.