Picture of Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Kuulin kuolevan Martelan viimeisen korahduksen viikko sitten. Firma oli sähköpostittanut epätoivoisen avunpyyntönsä.

Liikutuin tutkaani osuneesta orvosta anomuksesta niin paljon, että lähetin vastaukseksi ostosignaalin heti. Olisin tilannut niin hyvän (ja luultavasti siis kalliin) tuolin kuin Martela pystyy toimittamaan.

Valitettavasti apuni ei ehtinyt ajoissa, vaikka se eteni lähes valon nopeudella. Yrityksen pumppu pysähtyi.

Martelasta ei ole näynyt mitään elonmerkkejä sen koommin. Vain kylmä kuolemanhiljaisuus.

Ehkä tuo tarjouskin oli vain hiipuvan robotin lähettämä kaiku menneisyydestä. Komeista kaluistaan tunnettujen martelalaisten rotu sammui kenties jo aikoja sitten.

Tavallaan tilanne oli ennakoitavissa. Lama sen kun syvenee. Sota riehuu aivan naapurissa. Luteet leviävät. Ebola rantautuu päivänä minä hyvänsä.

Iso M tekikin miljoonatappioita viime vuosina. Mitä siinä enää turhaan potkimaan tutkainta vastaan.

Yrityksen tehtävä on myydä. Jos johtaja on eri mieltä, hänen kannattaa lähettää konkurssihakemus käräjäoikeuteen.

 

 

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Sakkojen tuotteistaminen
Tommi Elomaa

Kannattaisiko sakot tuotteistaa?

Matkailijan matka katkesi koneesta poistamiseen Pariisissa. Avoimeksi jää, millainen lasku tuosta lankeaa – jos lankeaa. Olisiko sakkojen tuotteistuksella mitään vaikutusta?

Vinkit kriisijohtamiseen
Minna Elomaa

Nesteestä nosteeseen – TOP 10 vinkit kriisijohtamiseen

Tuotteistuksen kolme vaihetta on lupaus, lunastus ja paikkaus. Paikkausvaiheeseen päästään, jos jotain menee pieleen. Kokosin omista kokemuksistani vuosien varrelta kriisitilanteen haltuunottoon vinkit, joita olen arjessa

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.