Kyse ei ole rahasta, vaan periaatteesta

Share on twitter
Share on linkedin
Share on facebook
Share on whatsapp
Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529
New call-to-action

Parkkipate iski eilen kello 08:59. Hän jätti tuulilasiin pääsiäishenkisen, kirkkaankeltaisen lappusensa. Yksityisoikeudellista valvontamaksua räpsähti 60 euroa.

parkkipate

Tuollaisina hetkinä yrittäjän veri punnitaan. Varsinkin kun olin maksanut pysäköinnistä ihan kiltisti.

Ensinnäkin olin matkalla käynnistämään projektia, jonka tiesin vaikeaksi jo etukäteen. Oli pakko puskea potutus pois mielestä ja keskittyä tärkeämpiin asioihin.

Suorituksen hankalampi osuus on kuitenkin se, että oikeastaan virhemaksu kannattaisi maksaa heti. Siis ihan siitä riippumatta, olenko syyllinen vai en.

Lasken oman ei-laskutettavan aikani hinnaksi sata euroa tunnilta. Veloitan sen esimerkiksi matkatunneistani, vaikka asiakkaani näkevätkin vain hinnastoni kiinteät hinnat.

Jos käytän reklamointiin ja asiasta vääntämiseen yli 36 minuuttia, tappiolle menee.

Mutta kuten jokainen meistä tietää, asia ei ole niin yksinkertainen. Toki summa on mitätön. Mutta vääryys on tapahtunut. Eikö nyt ole kyse periaatteesta?

Yrittäjien ja johtajien reaktiot vastaavissa tilanteissa kertovat heistä aika paljon.

Kun teetin talooni remppaa pari vuotta sitten, ihmettelin roskalavalle kertyneitä muoviämpäreitä. Niihin oli kuivunut saumauslaastia.

Remonttireiskani totesi, että ämpäreiden peseminen kävisi kalliimmaksi kuin niiden ostohinta. Niinpä hän dumppasi ne siltä seisomalta jätehuollon murheeksi.

Erittäin järkevää, etenkin näin maksajan näkökulmasta!

Mietin vain, olisinko itse pystynyt ajattelemaan noin ”epäekologisesti”. Luultavasti en: olisin hangannut hinkkejä hampaat irvessä, maksoi mitä maksoi.

Mistä näin päättelen?

Esimerkiksi siitä, että lähetin äsken Parkkipatelle reklamaation – ihan vain periaatteen vuoksi.

Tosin siihen pärähti vasta varttitunti. Jos homma sattuu olemaan tällä selvä, pääsisin periaatteessa vielä voiton puolelle.

Mutta huomaan kyllä, mitä en haluaisi ajatella. Nimittäin tälle päivälle olisi tarjolla varsinaista laskutettavaa työtä vaikka kuinka paljon. Sen arvo onkin jo paljon enemmän kuin satasen tunti.

Todella kova yrittäjä paskat välittää jostain periaatteesta. Hän vain laskee kylmän rauhallisesti, mihin niukat tunnit kannattaa käyttää.

Lataa Palvelun tuotteistaminen -käsikirja
New call-to-action

57 kommenttia

  1. Periaatteet ovat tärkeitä, mutta itse olen päätynyt siihen että valitsen ne taistelut jotka haluan oikeasti voittaa. Muuten olisin sotajalalla koko ajan. 😀 Kaikki aika on kallista (ja yrittäjän aika on erityisen kallista, koska sen maksaa itse). Tämä tietty tarkoittaa, että en ala tappelemaan jostain parin kympin tai satasen vääryyksistä, jos voitonmahdollisuudet ovat heikot. Ottaen huomioon miten tulisieluinen osaan olla, moni ihmettelee miten pystyn yksinkertaisesti jättämään asian sikseen.

    Mun verenpaine ei kestäis autolla ajoa kaikkine siihen liittyvine sivuilmiöineen. Voin vaan kuvitella miten kivaa on saada jälkiruuaksi pikavoitto.

    1. Yllättävän usein ihan perusjärkevät ihmiset piupaut välittävät todennäköisyyksistä. Vääryys on oikaistava hinnalla millä hyvänsä. Onhan näitä esimerkkejä ihmisistä, jotka saavat taistelustaan jopa tarkoituksen elämälleen.

      Olet siis poikkeusyksilö, kun pystyt vaimentamaan sisäisen nalkuttajasi. Siis sen, joka kuiskii tyyliin ”Ole nyt mies ja kosta!”

  2. Käytän EasyParkia, ja tarmokas valvoja räppäsi tuulilasiini lapun toimistoni pihalla. Tietysti minulla oli tarra ikkunassa, ja tietysti olin maksanut pysäköinnin. Lähetin siltä seisomalta asiakaspalautteen, jossa totesin laskuttavani heitä 125 euroa jokaiselta alkavalta tunnilta, jonka joudun käyttämään aiheettomaan reklamointiin. Maksuvaatimus peruttiin, ja voisin olettaa, että myös pysäköinninvalvoja sai kehotuksen olla tarkempi. Tiedä häntä. Mutta tällaiset turhakkeet kyllä nostavat muutenkin jo korkean verenpaineeni tappiin.

    1. Kunpa itsekin oppisin vain naureskelemaan moisille vastoinkäymisille. Fiksuinta olisi tietysti ajatella, että 60 euron pysäköintimaksu on ihan kohtuullinen – siis verrattuna kaikkiin bisneksen kuluihin. Sitä paitsi sillä rahalla saa sitten pysäköidä melkein mihin tahansa.

  3. Tuo oman tuntiarvon selvittäminen on hyvä pointti. Etenkin nuorille, jotka ovat vielä työuransa alussa ja harkitsevat jonain kirkkaana perjantai-iltana vaihtoehtoja a) C++-koodikirjan opiskelu ja b) baarikierros.

    Monet nuoret kun kuvittelevat, että baari-illan hinta on se noin sata euroa mikä kuluu takseihin ja juomiin. Itse laskin aikanaan, että baari-illan kokonaishinta on nykyrahassa noin 3000 euroa. Tuohon summaan kuuluu juomat, taksit, sisäänpääsyt – ja eritoten se, että käyttämällä esimerkiksi kuusi tuntia tehokasta opiskeluaikaa kännäämiseen, tuleivasuuden pitkän aikavälin kumulatiivinen tulokertymäni on 2900 euroa pienempi.

    Toisin sanoen, älykkäälle ja motivoituneelle nuorelle minkä tahansa vapaa-ajan aktiviteetin aito hinta pyörii useissa sadoissa euroissa. Leffalippu ei maksakaan kymppiä, vaan tonnin.

    1. Taloustieteilijät varoittelevat kuvaamastasi sokeudesta alvariinsa. Ihmiset ovat tosi huonoja arvioimaan toteutumattomien mahdollisuuksien ja vaihtoehtoisten kustannusten (tai tuottojen) arvoa.

      Julkiset investoinnit ovat klassisia esimerkkejä.

      Kun poliitikko päättää runnoa sillan omaan kuntaansa, kaikki näkevät konkreettisia asioita. Siis liudan duunareita puuhissaan + tietysti sen valmistuvan sillan.

      Sitä sen sijaan kukaan ei tule ajatelleeksi, mitä olisi tapahtunut, jos siltaan upotetut verorahat olisivat jääneet meidän kuluttajien käyttöön. Olisimme voineet ostaa kaikenlaista ja työllistää joukon ihmisiä silloinkin.

      Mutta tuota säästyneiden verorahojen kulutusta ei kukaan olisi varsinaisesti nähnyt. Poliitikon sen sijaan on helppo kehua saaneensa jotain näkyvää aikaan.

      Sekin unohtuu, että verottaminen maksaa jo sinänsä. Siltatyömaalle ei suinkaan päädy kaikki verotuksella kerätty pätäkkä. Eikös byrokratiaan hävinnyttä rahaa kutsuta (varsin kuvaavasti) hyvinvointitappioksi?

    2. Tämä on kyllä äärimmäisen arvostettavaa ajattelua ja vielä arvostettavampaa mikäli pystyy elämään näiden periaatteiden mukaan.

      Vaihtoehtoiskustannuksien (tai vaihtoehtoistuottojen!) miettiminen on äärimmäisen tärkeä palanen taloudellista ajattelua ja kuten tässä viestiketjussa on tullut ilmi, erityisen tärkeää se olisi yrittäjille. Monelle tosin periaatteet menevät rationaalisen ajattelun edelle.

      Mitä tulee tuohon baari-illan vaihtoehtoiskustannuksiin niin itse ottaisin myös sosiaalisen puolen analyysiin mukaan. Jos hyvin käy niin baari-ilta kavereiden kanssa voi johtaa esimerkiksi a) yritysideaan, b) mielenkiintoisten ihmisten tapaamiseen joista voi tulla jatkossa työnantajasi, asiakkaasi, kollegasi jne, c) tulevan vaimosi tapaamiseen jne.. Tällöin itse asiassa tuo 100 euron tuotto voi olla esimerkiksi satoja tuhansia euroja.

      Toki nämä voivat olla haihatteluita mutta veikkaisin että aika monelle on jäänyt noista baari-illoista käteen ystävyyssuhteita jotka ovat hyvinkin arvokkaita tulevaisuudessa. Summa summarum, vaihtoehtoiskustannusten lisäksi kannattanee miettiä myös vaihtoehtoistuottoja!

      1. Jos hinnoittelisin vain työtuntini, huonosti kävisi. Vastapainoksi olen hinnoitellut myös vapaa-aikani.

        Sanotaan nyt vaikka niin, että vapaa-ajasta olen valmis maksamaan useita satoja euroja tunnilta.

        Mitä vanhemmaksi käyn, sitä suuremmaksi vapauden hinta tuntuu kasvavan. Vapaus voi kyllä tarkoittaa työtäkin, koska se on usein niin mukavaa. Mutta joka tapauksessa niukkuuden laki jyllää.

        1. Minä säästin takkapuiden hankinnassa vielä vuosia sitten. Kuiva koivukuutio kun maksoi 100 €. Ajoin mummolaani Oijärvelle 696 kilometrin päähän. Pakkasin pakettiautoon tai peräkärryyn pappavainaan tekemiä halkoja ja ajoin kotiin. Tulin järkiini, ja lopetin moisen hulluuden. Ostin lähempää ison kuorman ja kuskasin niitä iltatolkulla kottikärryillä pihalta takapihan liiteriin. Sittemmin olenkin ostanut muutaman 40 litran säkin silloin tällöin, kun olen sattunut olemaan jonkun rautakaupan tai huoltoaseman nurkilla. En ole edes katsonut hintalappua. ”Mitä vanhemmaksi käyn, sitä suuremmaksi vapauden hinta tuntuu kasvavan.”

          1. Itse onneksi päädyin takan omistajaksi vasta tuon mainitsemani rempan yhteydessä pari vuotta sitten. Sain siis ohittaa tee se itse -vaiheet. Siirryin suoraan 40 litran klapisäkkien ostajaksi.

            Farkkujeni taskuista putoilee kaupan lattialle ihan tavallisen markettireissun yhteydessä enemmän seteleitä kuin koko vuoden polttopuut maksavat.

    3. Minusta tämä ei ole noin suoraviivaista. Baari-illan aikana syntyvän suhdeverkoston arvoa ei tuossa laskelmassasi ole arvostettu. Sen arvo voi olla lama-aikana erittäin suuri työpaikkojen kadotessa. Jos jättää kaikki baari-illat väliin ja keskittyy koodaamiseen niin voi kehittyä erittäin hyväksi koodariksi mutta sillä ei ole arvoa jos et pääse töihin.
      Ehkä on parempi käydä välillä baarissa ja välillä keskittyä opiskeluihin?

      1. Tuo on tietenkin ihan uusi näkökulma työpaikan turvaamiseen, käy siis useammin baarissa 🙂

        Jos katsotaan todennäköisyyksiä ja tilastoja (Suomessa), niin pitäisi ottaa baari-illan vaikutus siihen miten todennäköisesti ihmisestä tulee alkoholisti (pitkä aikaväli), tai saa terveysongelmia (keskipitkä) tai käyttää useammin rahaa ja aikaa erittäin nopeasti psygologista riippuvuutta aiheuttavan aineen nauttimisen takia (lyhyt aikaväli). Lyhyen aikavälin vaikutuksia erittäin todennäköisesti, pitemmän aikavälin vaikutuksia näkyy tilastojen ja kevään tullen puiston penkkien asukkaiden perusteella olevan myös aika paljon.
        Joka tapauksessa paljon todennäköisempää kuin että huppelissa änkyttäessään tapaa sen koko elämän muuttavan ”kontaktin”…

        1. Tässä lähinnä viittasin opiskeluaikojen baarireissuihin, en jatkuvaan baareissa ravaamiseen esimerkiksi myöhemmällä iällä. Ja pointti ei ollut tässä alkoholin nauttimisessa vaan verkostoitumisessa muiden ihmisten kanssa. Tämä on tietenkin valitettavaa Suomessa että oletetaan että tällainen yhdessäolo vaatii aina ison etunojan alkoholin kanssa. Voihan sitä ottaa ihan oikeasti vaikka sen yhden kuten useissa euroopan maissa (tästä on varmasti tilastotietoa Ranskasta tai Espanjasta) tai sitten pysytellä vesilinjalla.

          Mutta ei tästä sen enempää, Suomessa valitettavasti halutaan moni asia ymmärtää tahallaan väärin ja tämänkin ajan olisi voinut käyttää paljon paremmin..

        2. Toinen juttu on se, että jos pystyy tosissaan elämää niin, että vain käy töissä ja opiskelee niin hyvä. Monet eivät näytä siihen pystyvän. Minä en pysty. Jossain vaiheessa tulee vaan stoppi ja heitän kaiken ranttaliksi, koska olen niin väsynyt js stressaantunut. Toisin sanoen, tarvitsen vapaa-aikaa todella kipeästi, minkä vuoksi mun on turha laskeskella, että joku vapaa-ajan osa on poissa opiskelusta, koska se ei ole. Jos en olisi baarissa, olisin vaan kotona vetämässä lonkkaa (kuvaannollisesti – en juuri käy baareissa).

          Ihmiset eivät laske noita juttuja myöskään siksi, että raha, tienaaminen ja menestys eivät ole jengille kaikki kaikessa. Monille työ on vain väline, jolla saa rahaa, jolla sitten saa sitä, mitä oikeasti haluaa. Tai sitten se, mitä haluaa on vapaa-aika, jolloin täytyy säännöstellä työntekoa. Niitä duuneja, joista saa paljon rahaa, ei yleensä voi hirveästi säännöstellä ellet ole tosi kova tekijä, mitä harva meistä on. Itsekin olen tehnyt diilin siihen suuntaan, että mun työni on aika vaatimaton enkä tienaa paljoa, mutta vastaavasti vapaa-aikaa saa helposti.

          1. Oletko koskaan kokeillut elää niin, että pelkästään opiskelet, teet työtä ja nukut/syöt? Siis ihan aidosti kokeillut, etkä vain olettanut sen olevan mahdotonta?

            Kysyn tätä ihan hyvällä. Voit olla varma, että kun itse ensimmäistä kertaa tälläistä ”työtä kellon ympäri” -elämäntyyliä kokeilin, niin olin pirun väsynyt harvasen päivä.

            Pari kolme viikkoa kun jaksoi taistella läpi väsymyksen ja jatkuvan epätoivon, niin avot – katosi kuin pieru Saharaan.

            Aivot tottuvat mihin tahansa kunhan antaa niille vähän aikaa. Pitää vaan uskaltaa antaa sitä aikaa. Ei se biokemiallinen (tai mikälie) muutos aivoissa yhdessä päivässä tapahdu. Se vie aikaa ja vaivaa. Kun sen ajan ja vaivan kerran käy läpi, niin satoa kerää koko loppuelämän.

            Tosin pakko myöntää, että itsekin olen vasta matkan alussa. Ihaillen katson Elon Muskin kaltaisia ihmisiä, jotka vetävät (ilmeisen) väsymättä 100 tunnin työviikkoa. Sinne on allekirjoittaneella vielä pitkä matka, mutta askel kerrallaan.

          2. Huomasin jo vuosia sitten, että monet suomalaiset yrittäjät eivät tiedä, mitä he toivovat. Puhun siis nuorista miehistä, jotka tulivat hakemaan pääomasijoitusta.

            Harvat näyttivät ymmärtävän, että jos he lähtisivät peliin mukaan, sitten perinteiset koti-illat ja sulkapallotunnit voisi unohtaa ainakin 5–10 vuodeksi – siis jos firma ei keikahtaisi kanttuvei jo ennen sitä.

            Eikä kyse ollut siitä, että pitäisi raataa päättömästi sinänsä. Kyse oli siitä, että vastaisuudessa illat kuluisivat esimerkiksi lentokentillä eri puolilla maailmaa.

          3. Eihän työn määrästä sinänsä tarvitse seurata stressiä, vai mitä?

            Stressisi viittaa siihen, ettet itse päätä tavoitteistasi tai aikatauluistasi. Sillä jo päättäisit, miksi ainakaan itseäsi aidosti kiinnostavan työn täytyisi stressata?

          4. Olen joo joskus deadlinen lähestyessä painanut 2-3 viikkoa aika kovaa tahtia melkein pelkästään tehden töitä ja opiskellen. Ja sitten on kuulunut päästä naks. Ei kysymys ole väsymyksestä, en minä varsinaisesti väsy, jos kuitenkin nukun tarpeeksi vaan lähinnä rasitun. Se on vähän sama kuin jos käskettäisiin, että nyt juokset joka päivä 80 km kolmen viikon ajan. Ei kroppa kestä sellaista vaan jossain vaiheessa se sanoutuu irti. Siksi urheilijatkin pitävät välipäiviä.

            Toinen juttu on se, että minä en ihan puhtaasti HALUA elää niin. Haluan vetää lonkkaa, tuijottaa korealaista draamaa ja vaellella kaupungilla, haluan sienestää, istua järven rannalla tuijottaen auringonlaskua ja sukeltaa trooppisissa vesissä. Olen täysin valmis vaihtamaan osan potentiaalisista tulevista saatavistani siihen, että voin kököttää thaimaalaisessa katuravintolassa syömässä pad thaita. Ei mikään raha voi korvata mun vapaa-aikaa. Tai, okei, voi, mutta se summa on niin suuri, että en koskaan voisi tienata niin paljon, joten miksi vaivautua.

            En siis todellakaan ihaile Elon Muskin 100 tunnin työviikkoa. En siis paheksukaan, ihan vapaasti, jos joku haluaa, mutta en mä halua. Missään nimessä. Ja juuri tästä syystä se vapaa-ajan hintalaputtaminen on monille turhaa.

      2. Asiaa ei minulta kysytty, mutta itse olen kyllä elänyt niin että pelkästään opiskelin, tein töitä, söin ja nukuin. Itse asiassa sitä kestääkin yllättävän kauan, itselläni käytännössä vuodet 2008-2014.

        Joskus jopa ihailin tällaista ”suorittamista” ja tällä hetkelläkin teen aika paljon töitä (n. 10-12h päivässä, satunnaisesti viikonloppujakin, ehkä 1-2krt/kk). Olen kuitenkin sitä mieltä että tämä on aika järjetöntä, omasta mielestäni maailmaan mahtuu muutakin kuten matkustelua, harrastamista, yhteistä ajan viettämistä perheen kanssa jne.

        Tietenkin tuota työtunteja olennaisempi asia on se mitä niillä työtunneilla saa aikaiseksi. Musk tähtää maailman muuttamiseen ja hieno juttu niin. Hjallis sanoi joskus tehneensä n. 4h hommia päivässä. Se oli mahdollista delegoimisen vuoksi.

        Allekirjoittaneen mielestä hyvä talouden kannalta ja monen muunkin asian kannalta että työntekoa arvostetaan mutta jos työtuntien/työnteon määrästä tulee itseisarvo niin ollaan aika kaukana ideaalitilanteesta. Suurin osa on kuitenkin melko tavallisia pulliaisia ja se rajallinen määrä käytettävissä olevaa aikaa elämässä kannattaa todennäköisesti käyttää enemmän vaikkapa läheisten kanssa olemiseen kuin tehdäkseen pelkästään työtä. Hienoa on kuitenkin jos on mahdollisuus valita.

    4. >>Toisin sanoen, älykkäälle ja motivoituneelle nuorelle minkä tahansa vapaa-ajan aktiviteetin aito hinta pyörii useissa sadoissa euroissa. Leffalippu ei maksakaan kymppiä, vaan tonnin.

      Ei se nyt noinkaan ole. Jos ei koskaan rentoudu vaikka leffassa käymällä, niin työteho laskee pahasti. Opiskeluteho siis tässä tapauksessa.

      1. Itse asiassa uskon, että tilanne on tismalleen päinvastoin. Mitä enemmän rentoutuu, sitä enemmän tarvitsee rentoutumista. Mitä enemmän tekee töitä, sitä enemmän kykenee tekemään töitä*

        Ihminen on vähän kuin juna. Kun sen kerran saa suurella vaivalla liikkeelle, ei hyvää liike-energiaa pidä hukata leffareissuihin.

        (*pl. jotkut erittäin fyysiset alat, joissa kropan sietokyky asettaa rajat)

        1. Monet leppoistamisneuvot lienevät peräisin ihmisiltä, jotka eivät pohjimmiltaan pidä työstään. En ole ikinä käsittänyt, mikä siinä työssä on muka niin rasittavaa, jos hommastaan sattuu pitämään.

          1. Juuri näin.

            Ja jos joku addiktio pitää valita, työ lienee järkevin. Se lienee ainoa addiktio, joka tuottaa lisäarvoa. Kaikki muut kuluttavat lisäarvoa.

            On aina yhtä hupaisaa kuulla kritiikkiä työnarkomaaneja kohtaan. Ilman työnarkomaaneja me kaikki järsisimme pian kaarnaa ravinnoksemme.

          2. Työnarkomania viittaa kyllä tilaan, jossa ihminen vahingoittaa itseään liialla työnteolla. Saahan sitä ihannoida, jos haluaa ja varmaan yhteiskunnalle on voinut hyvinkin olla hyötyä työnarkomaanien valtavasta työpanoksesta. En mä silti kehtaisi alkaa ketään neuvoa tuhoamaan itseään yhteiskunnan hyödyksi ja iloksi.

            Se taas, että tykkää työstään ja tekee sitä kaiken aikaa on minun mielestäni eri asia. Sellainen ei vahingoita ihmistä. Se on hieno tilanne, jos ja kun siihen pääsee, mutta epäilen, että se ei ole kaikille mahdollista, koska ihmiset pitävät usein asioista, joilla ei välttämättä tienaa erityisemmin ja toisaalta, on paljon duuneja, joiden tekemisestä harva nauttii niin paljon ja vilpittömästi, että tekisi hommaa vaikka ilmaiseksi.

            Mua hämmentää näissä jutuissa sekin, että ihmisten oletetaan kaikkien olevan samanlaisia ja jos jollakulla ei X toimi niin se on vaan jotenkin yrityksen puutetta.

          3. Minusta tässä keskustelussa nimenomaan kukaan ei oleteta, että enemmistö alkaisi tehdä mitään toisin. Mutta kun leppoistelun kulttuurista on tullut niin itsestäänselvää, on virkistävää, että jotkut poikkeusyksilöt ovat päättäneet painua täsmälleen päinvastaiseen suuntaan.

        2. Tässä tuodaan esille vain ääripäitä. Omana opiskeluaikanani todistin, että on täysin mahdollista tehdä valtavasti duunia ja pitää lisäksi hauskaa.

          Kaikki perustuu tiukkaan suunnitteluun:
          Opiskelin kahta tutkintoa yhtä aikaa, kävin osa-aikatöissä ja lisäksi osallistuin opiskelijarientoihin. Tein karkean tason suunnitelman puolivuosittain ja tarkemman viikottain. Jos/kun opiskelun aloittaa klo 8 aamulla eikä jää notkumaan minnekään, klo 17 ehtii hyvin töihin ja sitten vielä klo 21 tai 22 bileisiin. Seuraavana aamuna ehkä nukkuu vähän pidempään, mutta vastaavasti voi opiskella seuraavana päivänä yöhön asti. Mulla ainakin oli yhtä aikaa tehokkaat ja hauskat vuodet!

    1. Entä jos itse opettelisit kommentoimaan niin, että siitä olisi jotain hyötyä?

      1. Kommentti oli ironinen vastine Jussi Hämäläisen ajatukselle siitä, että sosiaalinen elämä, harrastukset ja vapaa-ajan vietto ovat kallista ajanhukkaa. Hankenilta valmistuneena ummikkosuomenkielisenä olen jyrkästi eri mieltä. Olen mielestäni menestyny työurallani ja nauttinut elämästä, mikä on tietenkin ihan subjektiivinen arvio 🙂

        1. Se ensisijaisen oleellinen asia – jonka Timo näyttää missaavan – on, että nuorena vapaa-ajan vieton vaihtoehtoiskustannus on huomattavasti korkeampi kuin vanhana.

          Hieman kärjistäen – kyllä ne auringonlaskut ehtii nähdä eläkkeelläkin, mutta hyviä työrutiineja + tietotaitoa ei ehdi rakentaa eläkeiässä.

          1. Jussi on matemaattisesti oikeassa. Nyt eläkkeellä työnteon vaihtoehtoiskustannus on puolestaan korkea, kun lisätulojen veroprosentti eläketulojen raippaveron seurauksena on 52%. Silti harmittelen, etten nuorena toteuttanut kaikkia seikkailuja ja hummailuja, mihin silloin olisi ollut mahdollisuus.

          2. Ja nuoret kauniit naiset yleensä kannattaa iskeä nuorempana kloppina kuin vanhana patuna. Silloin vielä jaksaa heidänkin kanssaan temmeltää ilman sinisiä pillereitä. Ja harva sinisten pillereiden voimalla painava saakaan heitä.

            Mutta tämä keskustelu nyt taitaa olla mahdotonta käydä jos toinen on keskittynyt Tekulla C++:aan ja toinen Hankenilla DD:hen.

            Ja tässä on turha sanoa että on tehnyt niin paljon fyrkkaa että vanhana on onnistunut niitä nuoria jallittamaan. Ei ole.

  4. Postauksen pointti oli tietysti tuo käytetyn ajan hinta, mutta tämä täytyy kommentoida myös tätä nykyistä parkkimaksuvillitystä. Kuusta katsottuna näyttää aika pölhöltä.
    Miettikää: Eräässä pallomme harvimmin asutussa maassa juuri parkkitila on kerta kaikkiaan loppumassa. Joukkoliikenteeseen pakottaakseen pitsihattuiset ympäristöinsinöörit suunnittelevat urakalla katuja, joihin ei mahdu autoja pysäköimään – eikä sen puoleen kahta bussiakaan turvallisesti kohtaamaan. Olemassa oleva parkkitila on jo pikkukaupunkeja myöten valjastettu ”tulonlähteeksi”. Pysäköintisovelluksilla ja puoliautomatisoiduilla parkkipeteillä kuritetaan sitten esimerkiksi juuri teitä yrittäjiä, jotka vaan haluatte käydä asioimassa jossakin.
    Noilla tuntihintavertailuillanne vahvistatte juuri sen, että kaikki pysäköinnistä, sovelluksista, laskutuksesta, laskujen oikaisuista ja muusta kärhämöinnistä johtunut kustannukset siirtyvät seuraavan portaan maksettavaksi. Kukas muu kuin asiakas maksaisi yrittäjän ylimääräiset kustannukset. Sitten ollaan niin kilpailukykypakettia…

    1. Kotikaupungissani Espoossa on meneillään keskustelu siitä, että kotisairaanhoitajat pyörivät tuhottoman suuren osan työajastaan etsimässä parkkipaikkoja.

      Kaupungin juristin mukaan ei mahda mitään: sakkoja jaellaan, jos hoitajat pysäköivät laittomasti.

      Näin viranomaiset jaksavat kiusata toisiaan. Ja kuka sen pelleilyn maksaa? Me veronmaksajat tietenkin!

  5. Tällä kommentilla ei varmaan saa pluspisteitä täällä, mutta minusta yksityinen pysäköinnin valvonta toimii.

    Ennen: pelastustiellä asui karvanoppa-datsun.
    Nykyään: pelastustie on avoin ja muutenkin pysäköintikuri parantunut.

    Sisältääkö uutinen yksityisen lähettämästä virheettömästä laskusta muuten väitteen, että julkinen ei niitä lähetä ? 🙂

    1. Näennäisen ilmaiset palvelut toimivat lähes aina yhtä huonosti: pian kysyntä ylittää tarjonnan.

      Sen sijaan vaikkapa sopivasti hinnoiteltu (parkkiruudun) tilavuokra ohjaa kysyntää ja tarjontaa juuri niin kuin kuvasitkin.

      En ole ihan varma mitä tarkoitat ”uutisella”. Ainakaan itse vihjannut mitään tuollaista.

  6. Eräs vanhempi tuttuni iloitsi saamistaan parkkisakoista ja kiitti vuolaasti parkkipirkkoa siitä, että sakot muistuttivat häntä elämään hetkessä.

    1. Sitäkö se tunne eilen olikin!? Luulin sitä ihan arkiseksi vitutukseksi.

  7. Mielenkiintoinen artikkeli. Mietin tätä seuraavalta kantilta:

    Irrationaalinen periaatteen vuoksi taistelu voi olla rationaalista. Ellei sitten ota tarkasteluun vain yhtä atomistista keissiä (kannattaako juuri tästä parkkimaksusta taistella).

    Yksi mielenkiintoinen applikaatio tästä on Nixonin ns. Madman-teoria.

    Yleisemmin ajatellen, periaatteen (oikeudenmukaisuuden) vuoksi taistelun funktiona on ehkä ennen kaikkea tuottaa kustannus epäoikeudenmukaiselle (antisosiaaliselle) käytökselle ja siten edistää yhteistyötä ryhmässä.

    Korkea yhteistyön aste hyödyttää kaikkia ryhmän jäseniä (jaettu resurssi) mutta sen ylläpitämiseksi on välillä tehtävä uhrauksia ja taisteleva yksilön kannalta irrationaalisia taisteluita byrokraatteja yms. kiusankappaleita vastaan.

    Tietysti tällaisissa tilanteissa voi antaa asian olla oman etunsa maksimoimiseksi. (https://en.wikipedia.org/wiki/Free_rider_problem)

    1. Kiitos Santeri, hyvä näkökulma!

      Oikeudenmukaisuuden kaipuu tuntuu riivaavan ihmistä niin pahasti, että sen tosiaan luulisi olevan evoluution tuotetta.

      Tuli muuten mainitsemastasi Madman-teoriasta väkisin mieleeni, että onkohan eräs Putin-niminen heppu tutustunut siihen.

      1. Voisin veikata että on 🙂 Tämä on kuitenkin kylmän sodan oppeja ja akateemisella puolelta tällainen rationaalisuuden oletuksen hylkäävä peliteoria on ollut muutenkin framilla kun Thomas Schelling sai Nobelin 2005.

        1. Mietiskelin tätä asiaa erityisesti pari vuotta sitten, kun suomalaiset poliitikot kuulemma tuhosivat maineemme änkyröimällä EU:ssa Kreikka-neuvottelujen aikana.

          Kuitenkaan sellainen ei voi mitenkään olla järkevä neuvottelustrategia, että vastapuoli tietää aina suomalaisten myöntyvän mihin tahansa ehtoihin joka tapauksessa. Joskus on osoitettava vastapuolelle, että emme olekaan vain määkiviä lampaita, joita muut ohjailevat mielin määrin.

          Ns. änkyröinnillä on tietenkin hintansa. Mutta luultavasti pitkän ajan kuluessa sopivan yllättävä ”epärationaalisuus” maksaisi itsensä takaisin.

  8. Hei Jari, oletko ajatellut, kuinka paljon tuo parkkilappu vie alitajunnastasi? Kun olet asiakkaan luona, alitajunta jyllää tuon parkkilapun kanssa – ei asiakkaan ongelman kimpussa. Kun nyt olet menossa nukkumaan, alitajuntasi jyllää sen kanssa – ei seuraavan idean. Facebook-motto: ”Heikko kostaa, viisas antaa olla ja vahva antaa anteeksi” on voimissaan.

    Tuohon vapaa-aikakeskusteluun sen verran, että jos vapaa-aikaa on vähän, niin sen arvo nousee pilviin- vastaavasti kun tekee hommia silmät ristissä, niin palkka menee negatiiviseksi.

    1. Ehkä mainitsemaasi (matemaattista) viisautta olisi juuri se, että maksaisin vain sakot ja sillä sipuli – siis siitä huolimatta, että olin maksanut myös pysäköinnistäni.

      Jos siis parkkipatelaiset alkavat saivarrella reklamaatiostani vähääkään, nostan kädet pystyyn, lähetän heille sen 60 euroa ja pyyhin asian mielestäni.

      1. Olet taivaan lahja Parkkipatelle ja ehkä muillekin nigerialaiskirjeiden lähettelijöille. Vaivattomin tapa päästä näistä leikkisakoista eroon on vastata, ettei ole itse ajanut autoaan, joten väitettyä sopimussuhdetta ei ole. Sen jälkeen tulee vielä 1 kirje jossa uhataan oikeudenkäynnillä, jota ei tule, koska autot eivät Suomessa voi tehdä yksityisoikeudellisia sopimuksia. Itse olen joutunut pari kertaa näin vastaamaan, kun vaimo on unohtanut kiekon ja minun tietoni on löydetty ajoneuvorekisteristä.

        Muuten tämä on ollut mielenkiintoinen keskustelu, joka ehkä osaltaan kertoo jotain siitä miksi suomalaisen kuluttajille suunnatun markkinoinnin menestystarinoista ei saa edes yhtä paksua läpyskää kuin italialaisten sotilaallisesta menestyksestä.

        Markkinoinnin huippuosaajat pohtivat kilvan kuinka järjetöntä nuoren ihmisen on vehdata vastakkaisen sukupuolen kanssa!

        Euroissa mitattuna olette epäilemättä oikeassa ainakin naisten osalta, joilta voi leffailtojen lisäksi tuhraantua useita vuosia ja tuhansia 80-senttisiä kansantalouden kannalta hyödyllisten, mutta yksityistalouden kannalta tuhoisien loisijoiden kanssa. Miehet taas voivat nähdä tyttöjen vikittelyn investointinakin, koska rekrytoijat näkevät yksinäiset miehet säälittävinä runkkareina, jotka eivät kelpaa johtotehtäviin.

        Toisaalta sitten kehuttiin yksittäispakattuja klapeja järkiostokseksi kaiken työnteon ylistyämisen jälkeen. Ehkä toivoa on, ja Suomikin saa oman Ikeansa ja Zalandonsa!

        1. Kiitos sopimusteknisistä vinkeistäsi!

          Koska väestönkasvu on planeettamme ylivoimainen ykkösongelma, olisi tietysti onnellista, jos miehet eivät enää ehtisi vehdata naisten kanssa.

          Harmi vain, että huonoiten koulutetut lisääntyvät eniten. Jos koulutus korreloi älykkyyden kanssa ja älykkyys periytyy, esim. ”markkinoinnin huippuosaajien” työperäinen selibaatti johtanee siihen, että väestön keskimääräinen älykkyysosamäärä kääntyy laskuun.

          1. Eipä kestä, olenhan lukuja vaille valmis juristi.

            Joo, on se niinkin, mutta toisaalta johtavassa asemassa olevien alfaurosten lapsiluku on teollisuusmaissa väestön keskiarvoa suurempi, ja jos oletetaan että liksa korreloi älykyyden kanssa, niin älykkyys lisääntyy.

            Toisaalta tiedetään että mitä enemmän hiplaa älylaitteita, sitä vähemmän sitten hiplaa suvunjatkamismielessä, ja kun älylaitteiden hankkimisresurssit korreloivat älykkyyden kanssa, älykkyys saataakin vähentyä.

            Toisaalta laitteiden karvalakkimallien hintakehitys on omiaan vähentämään karvakolmion kiinnostavuutta myös alemmissa tulo/älykkyysluokissa.

            Nää on vaikeita kysymyksiä.

          2. Sekin pitäisi vielä tietää, että älykkäät ihmiset ovat ihmiskunnalle hyväksi. Pentti Linkola totesi tammikuussa tv:ssä, että jo Prisman ulko-ovelta näkee, ettei ihmiskunnalla ole toivoa. Veikkaan, että Prisman (tai sen esikuvien) rakentaminen on vaatinut aika paljon älyä.

        2. Ai niin: ehtisitkö esittää laskelman, jonka perusteella vaikkapa minun kannattaisi lähteä ostamaan klapeja muualta kuin lähimmästä K-Raudasta?

          1. Mielelläni, vaan en pysty.

            Takka on niin vanhanaikainen, saastuttava ja työläs laite, että sen hyötyä en pysty laskemaan positiiviseksi euromääräksi sitten millään. Kaikenlainen tulentuijottelu vie lisäksi kohtuuttomasti aikaa.

            Ehkä tää on vaan niitä elämän suuria mysteereitä joihin mun insinöörikoulutukseni ei anna mitään vastausta. Pelkkää kohinaa. Ihmiset käy lenkilläkin ja nostelee puntteja vaikka taksi ja hydraulitunkkikin on olemassa.

        3. Tämä keskusteluhan on suorastaan loistavaa rationaalisuudesta ja ei-rationaalisuudesta.

          Parhaimmat taloustieteen(kin) teoriat taitavat olla sellaisia jotka ovat sekä totta että epätriviaaleja. Nämä eivät siis käy maalaisjärkeen.

  9. Itse ajelen nykyään uberillä lähes joka paikkaan*, suosittelen kyllä muillekkin (ellei asu pöndellä). Joskus omistin auton, ja hermothan siinä meni. Uber on vielä sen verran kustannustehokas tapa liikkua, ettei tarvi edes tienata paljoa, että pääsee jo voiton puolelle.

    (* eli sillon kun en satu liikkumaan fillarilla).

    1. Laskeskelin joskus vuosia sitten oikein juurta jaksaen, kannattaisiko ajaa omalla autolla vai taksilla. Tulos oli murskaava taksin hyväksi jo aikoina, jolloin Uberista ei ollut vielä mitään tietoa.

      Näin kävi siis, jos laskin pelkkiä kuluja.

      Mutta taas yhtälöön hiipi muitakin näkökulmia, kuten se, haluanko myöhästellä asiakkailtani ainakin kerran viikossa taksin epäluotettavuuden vuoksi. Ja haluanko ylipäätään odotella kyytiä milloin missäkin räntäsateessa. Tai pystynkö puhumaan puhelimeen asiakkaideni kanssa kyytien aikana. Puhumattakaan siitä, että pitää vielä bonukseksi kuunnella kuskin idioottijuttuja.

      Jos tiivistäisin, kontrollin tunne ratkaisi. Kun ajan omalla autolla, kohtaloni tuntuu olevan omissa käsissäni. Jos ajan taksilla, peliin tulee liikaa satunnaisuutta, jota pääni ei kestä.

      1. Joo, hyvä pointti. Uber toimii jo melko luotettavasti PK-seudulla, ehkä n. joka kymmenen kyydin kanssa tulee jotain ei-toivottavaa säätöä. Esim. 5 minuutin viivästyksiä esim. auton saapumisajassa tai sitten kuski valitsee huono reitin tjsp, tai sitten yksinkertaisesti autoja ei ole tarjolla. Jälkimmäinen oli palvelun alussa hyvinkin yleistä, mutta nykyään yhä harvinaisempaa.

        Omassa työssäni ei ole asiakastapaamisia, niin ei ole tuota ongelmaa. Toki on muuten on tilaisuuksia, missä pitää olla ajallaan, uskallan näihin mennä nykyään uberillä kun palvelu alkaa olemaan jo niin toimintavarma. Lentokentällekkin menen uberillä, tosin tulee edelleen otettua hieman suurempi varoaika kuin taksin kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Pelottaako hinnakorotus?
Jari Parantainen

Hinnankorotus hirvittää – 7 keinoa tunkata taksat taivaisiin

Hinnankorotus on psykologista peliä. Tarkoituksesi on nostaa hintoja niin, ettei se vaikuta kanta-asiakkaittesi näkökulmasta epäreilulta tai mielivaltaiselta. Kerron 7 erilaista strategiaa, joiden avulla hoidat asian fiksusti.

Palvelun tuotteistaminen -opas, Jari Parantainen

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

New call-to-action