En viitsinyt edes vilkaista, miten sanakirja määrittelee ryhmätyön. Arjessani se joka tapauksessa näkyy niin, että muikeaa liksaa nostavat asiantuntijat kokoontuvat jakamaan vastuuta toinen toistaan hienommissa neuvotteluhuoneissa.
Toki myös ”vastuun jakaminen” on kaunisteleva kiertoilmaus. Todellisuudessa jokainen ryhmän jäsen yrittää muljauttaa vastuun jonkun toisen kontolle.
Hiljattain asiakkaani tuotteistusprojekti hyytyi puolimatkassa. Kukaan ei osannut tai uskaltanut päättää mitään yksin. Kaikki vain kyselivät loputtomasti toistensa mielipiteitä. Kun joku sitten kertoi näkemyksensä, joku toinen kiekaisi heti poikkipuoleisen kantansa.
Näin kyllä syntyi loputtomasti ”keskustelua”, mutta konkreettisia tuotoksia ei lainkaan.
Jouduinkin lopulta kieltämään ryhmätyöt. Sen sijaan jokainen sai tehtävän, josta hän oli yksin vastuussa.
Miten joukon jäsenet siihen reagoivat?
He alkoivat tietysti udella huolestuneina, milloin muut ehtisivät kommentoida heidän tuotoksiaan!
Lopulta täsmensin ryhmätyökieltoa: kukaan ei saisi kysyä apua tai mielipiteitä muilta. Muuten aikataulumme pettäisi varmasti.
Saimme kuin saimmekin loppukatselmukseen virkistävän määrän valmista materiaalia. Kun joku alkoi narista jostain kollegansa kirjoittamasta virkkeestä, kysyin valittajan omaa ehdotusta.
”No emmä nyt sitä osaa tässä äkikseltään sanoa. Mutta että ei tätä näinkään voi jättää.”
Totesin vain, että palaamme asiaan heti, kun kriitikolta löytyy jotain parempaa tilalle. Luultavasti sitä päivää ei koskaan tule. Pääsemme etenemään.
Kollegojensa ja lähimmäistensä näkemyksiä taukoamatta tenttaavat asiantuntijat tuhoavat paitsi menestyviä bisneksiä, myös mahdolliset omat yrityksensä jo ideointivaiheessa.
Talouselämä-lehti (46/2016) kertoi Smoothie Heaven -nimisen firman syntytarinan. Se pyörittää Jungle Juice Bar -ketjua Suomessa ja Espanjassa. Putiikki myy tuoreita puristettuja mehuja ja smoothie-annoksia yli 3 miljoonalla eurolla vuodessa.
Yrittäjäpariskunnan puolikas Noora Fagerström muistelee tilannetta, jota veikkaisin yrityksen historian vaarallisimmaksi:
Ensimmäinen baari avautui kauppakeskus Jumbossa Vantaalla kuusi vuotta sitten. Jopa ystävät empivät sekä paikkaa että liikeideaa.
”Kaverit sanoivat, ettei kukaan Vantaalla osta terveystuotteita. Siellä porukka menee kauppakeskukseen juomaan olutta ja syömään pizzaa. Onneksi he olivat väärässä”, Fagerström hymähtää.
Tilanne on tuttu. Viimeksi joululomalla sorruin pohdiskelemaan ääneen liikeideaa, jota ajattelin ainakin testata vuoden 2017 aikana. Keskustelukumppanini reaktio oli välitön:
”Eihän Suomessa ole edes tarpeeksi asiakkaita!”
Sen verran olen vuosien mittaan jo oppinut, etten piitannut parkaisusta pätkän vertaa.
Jos olisin kuunnellut muiden mielipiteitä, en olisi koskaan perustanut ensimmäistäkään yritystä. Luultavasti laskeskelisin parhaillaan työttömyyspäivärahojani Nokian kenkäisemä kalossinkuva hanurissa.
Jokainen idea näyttää aivan kajahtaneelta vielä päivää ennen kuin se osoittautuu hitiksi.*
* Tämä on Tohtori Peter H. Diamandiksen 22. laista hiukan muokkaamani versio, jonka nappasin kirjasta Tools of Titans.
