Hesari kertoi sunnuntaina (4.2.2018), että virkamiehen työ valuu hukkaan. Asiakas ei viitsi tulla tapaamiseen. Ongelma riivaa tällä kertaa lastenvalvojia.
”On päiviä, jolloin suurin osa asiakkaista ei ilmaannu paikalle – Valtava määrä lastenvalvojien työaikaa menee hukkaan, koska ihmiset eivät vaivaudu peruuttamaan vastaanottoaikojaan.”
Helsingin perheoikeudellisten asioiden päällikkö Katja Nimelä kalkuloi, että vuosittain peukaloiden pyörittelyyn kuluu lähes kolmen työntekijän panos. Niemelän mielestä olisi loistavaa, jos ihmiset peruisivat varaamansa ajat mieluiten viikkoa etukäteen.
Espoossa taas haihtuu savuna ilmaan arviolta yksi päivä viikosta, eli 20 % työajasta.
Vantaalla jono lyhenisi jopa kuusi viikkoa, jos peruutukset katoaisivat jotenkin maagisesti. Tosin sikäläinen Niemelän kollega Miia Kokko-Pekkola kertoo, että jonot venyvät muistakin syistä:
Kaikki lastenvalvojat on lähetetty perheasioiden sovittelukoulutukseen yhtäaikaa.
Jos näin ei olisi, aikoja saisi jo kolmen kuukauden päästä. Ilmeisesti jono on nyt pidempi.
Niemelä pähkii ruuhkien haittoja näin:
”Kun aika menee sinne kauas, voi varmasti olla niinkin, ettei aikaa enää muisteta.”
Myös Kelan aina yhtä johtavat erityisasiantuntijat ovat äkänneet, että ”kun jono pitenee, varattu aika jää helpommin peruuttamatta”.
Nyt tuhannet tämän blogin nuoret ja sinisilmäiset lukijat saattavat kuvitella, että syliimme on lässähtänyt uusi ja akuutti ongelma. Elämäntapa nyt vain on nykyisin niin hektinen, että eihän sitä jokainen aina ehdi joka paikkaan.
Mutta kun ei. Vilkaistaanpa hiukan Jari-sedän arkistoon vaikkapa kymmenen viime vuoden ajalta:
”Käyttämättömistä lääkäriajoista aiheutuu satojentuhansien tappiot” (HS 8.11.2007)
”Pääkaupunkiseudulla jää käyttämättä 55 000 hammaslääkäriaikaa vuodessa” (HS 9.4.2009)
”Helsingissä peruuttamattomat lääkäriajat vastaavat 4–5 lääkärin vuoden työtä” (HS 17.6.2013)
”Espoossa maantaina ja tiistaina muutamassa päivystävässä päiväkodissa 30–45 prosenttia lapsista jätettiin tuomatta hoitoon.” (HS 1.7.2015)
”Noin 30 prosenttia turvapaikanhakijoille varatuista hammaslääkäriajoista jää käyttämättä.” (HS Mielipide 7.10.2016)
”Jopa puolet lomakaudelle varatuista päivähoitopaikoista jää käyttämättä Helsingissä ilman, että hoitoa on peruutettu.” (HS 18.3.2017)
Nämä ovat vain yhteen lehteen päätyneitä tapauksia. Jokainen voi aprikoida yön hiljaisina hetkinä, miten paljon julkishallinnossa on muita no-show-palvelutapahtumia.
Netissä viihtyvä virkahenkilö tuskin hakeutuu oma-aloitteisesti raportoimaan tiedotusvälineille, että moi: meilläkin olisi täällä ihan helvetisti joutoaikaa.
Näin palvelujen tuotteistajan näkökulmasta on aivan sietämätöntä seurata vuodesta toiseen, miten avuttomia monet julkisen puolen esimiehet ovat olevinaan.
Espoon varhaiskasvatuksen johtaja Titta Tossavainen näyttää mallisuorituksen Länsiväylä-lehden haastattelussa 17.12.2014:
”Kaupungilla pitäisi olla mahdollisuus johonkin sanktioon, jos perheet eivät huolehdi ilmoittamisesta. Mutta mikä se sanktio voisi olla, sitä en osaa sanoa.”
Sunnuntain jutun kirjoittanut toimittaja Oona Lohilahti tarjoaa jutussaan ystävällisesti konkreettisia vinkkejä. Hän on haastatellut myös Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiötä.
Yths rapsauttaa opiskelijalle 35 euron sakkomaksun, jos tämä ei saavu varaamansa lääkärin vastaanotolle. Lisäksi johtaja-ylilääkäri Jarmo Kantonen kertoo, että
”Sakkomaksuja tehokkaammaksi olemme havainneet tekstiviestimuistutuksen, joka lähtee ennen vastaanottoaikaa.”
Tosin nämäkin kaksi ilmeistä keinoa ovat olleet myös julkishallinnon ammattilaisten tiedossa jo viime vuosituhannella.
Mutta virkamies vain vääntelee käsiään. Liksa juoksee joka tapauksessa.
Tämä on juuri sitä miljoonia ja miljoonia maksavaa tehottomuutta, jonka me veronmaksajat kustannamme.
Vai kuvitteletko vakavissasi, että jossain yrityksessä vain ihmeteltäisiin toimettomana, jos viidennes tai kolmannes työajasta haihtuisi savuna ilmaan viikosta toiseen?
Fiksukin virkamies taantuu työpaikkallaan uusavuttomaksi tumpuksi, koska hän ei hyödy tehokkuudesta mitään.
