Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Otan osaa, voitit sitten tarjouskilpailun

Picture of Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Tiistaina olin pudota hulppeasta, joka suuntaan säädettävästä valvomotuolistani. Louder oli mennyt konkurssiin!

Sattumoisin olin firman kanssa tekemisissä aika paljonkin vuonna 2005, kun se oli vielä nimeltään Elämystaikurit.

Putiikin siihen aikaan omistaneet Aallon veljekset tahkosivat tuohta tapahtumamarkkinoinnin palveluillaan sellaiseen tahtiin, että heikompia hirvitti.

Muistan vielä elävästi, kun Elämystaikurit pyrki ensimmäistä kertaa Markkinointi & Mainonta -lehden vuosittain julkaisemalle markkinointiyritysten ranking-listalle. Juha soitti järkyttyneenä.

Päätoimittaja ei ollut suostunut ottamaan ehdotusta vakavissaan. Hänen perustelunsa oli käsittämätön.

Elämystaikureiden raportoima tulos oli niin hyvä, ettei journalisti uskonut lukuja todeksi.

Kun firma sitten aikanaan pääsi pannasta, se ampaisikin suoraan listan kannattavimpien yritysten joukkoon. Siellä se myös pysyi monta vuotta.

Eilisessä Kauppalehdessä (23.5.2012) entiset yrittäjät kertoivat, mikä katkaisi kamelin selän. Juha Aalto oli sitä mieltä, että Louder kaatui Venäjä-riskiin.

Kyseessä oli Sotshin olympialaisiin liittynyt kuuden miljoonan euron projekti. Louder oli voittanut tarjouskilpailun.

Hanke oli kuitenkin osoittautunut paljon ennakoitua työläämmäksi. Lisäksi osa rahoista jäi…niin, jonnekin.

Mielestäni Elämystaikurit oli monessa asiassa edelläkävijä. Olen oppinut Juhalta ja Timolta monta juttua. Kopioin heiltä esimerkiksi alihankintoihin perustuvan, ketterän projektimallimme.

Seuraava kommenttini onkin kaikkea muuta kuin vahingoniloinen. Mutta jälkiviisas se väistämättä on.

Tarjouskilpailun voittaa yleensä se, joka tekee suurimman hinnoitteluvirheen.

Louder ei ole ensimmänen yritys, joka ottaa kunnolla turpaansa juuri voittamansa tarjouskilpailun vuoksi. Eikä se valitettavasti ole viimeinen.

Juuri tästä syystä heitän tarjouspyynnöt suoraan silppuriin. Toisaalta käytäntö kertoo myös siitä, miksi kaltaiseni kamreeri pysyy Aallon veljeksiä huomattavasti köyhempänä.

Älä koskaan osallistu tarjouskilpailuihin – jollet ole voittanut sitä jo etukäteen.

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Rohkeutta erottua
Riikka Nurmi

Rohkeutta erottua, ei selittelyä

Menneellä viikolla minulle sattui kolme varsin virkistävää tapausta. Kaikissa oli lähdetty tuotteistamaan palveluita ja erottumaan rohkeasti omalla toimialalla.

Kuinka kalastat ruutanoita
Tommi Elomaa

Kuinka kalastat ruutanoita?

Miten myyt asiakkaille, jotka säästävät pysyäkseen hengissä? Millaisella syötillä ruutana käy koukkuun kiinni?

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.