Picture of Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Amazonista löytyi tänään 160 905 kirjaa hakusanalla ”strategia”. Se kertoo toisaalta, että aihe askarruttaa miljoonia johtajia ja asiantuntijoita vuodesta toiseen.

Toisaalta strategiateosten määrä osoittaa, että aihe on erittäin hähmäinen. Vähäistäkään yhtenäistä näkemystä ei liene edes näköpiirissä.

Olen ostanut ja yrittänyt lukea kymmeniä strategiakirjoja. Yritykseksi se on usein jäänytkin. Niin epäselvää jaarittelua ja teoreettista jahkailua suurin osa strategiakirjoista sisältää.

Usein herää epäillys, että sattuman ja sekoilun tuottamat tulokset on houkuttavaa todistella jonkin nerokkaan strategisen ajattelun hedelmiksi jälkikäteen.

Kaikesta huolimatta rohkenen määritellä, mitä tuotestrategia tarkoittaa. Kuten sanottu, saat aivan perustellusti korvata sen tuhansilla erilaisilla vaihtoehtoisilla määritelmillä. Ne ovat varmasti yhtä oikeita tai vääriä kuin omanikin.

 Hyvä tuotestrategia kertoo, miten aiot ratkaista asiakkaasi polttavan ongelman kilpailijoista erottuvalla tuotteellasi.

Kaikki lukemani tuotepäällikköoppaat jankuttavat, että tuotestrategian täytyy tukea yrityksen tavoitteita. Tuotestrategian täytyy olla siis linjassa yrityksesi strategian kanssa. Päinvastainen olisikin tietysti aika erikoista.

Mutta vielä erikoisempaa on kuitenkin se, että todennäköisesti yritykselläsi ei ole strategiaa lainkaan. Toki johtajat ovat sellaisen mielestään rustanneet. Mutta todellisuudessa se on jotain tämäntapaista tuubaa:

 ”Tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme hinta-laatu-suhteeltaan ylivoimaisia ratkaisuja sellaisten tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen, jotka tarjoavat elämyksellisiä digitaalisia kokemuksia ajasta ja paikasta riippumatta.

Pyrimme kehittämään palvelujemme laatua ja kustannustehokkuutta panostamalla eritoten palveluidemme laadun, henkilöstön osaamisen ja prosessiemme jatkuvaan kehittämiseen sekä toimintojemme kansainvälistämiseen.

Pyrimme toimimaan lähellä asiakkaitamme joustavasti ja kustannustehokkaasti. Pyrimme toimimaan merkittävimpien palvelu- ja tuoteinnovaattoreiden strategisena kumppanina ja auttamaan heitä hyödyntämään uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja digitaalisuuden mahdollistamaa korkeaa tuottavuutta.”

Esimerkkini on suora lainaus suomalaisen pörssiyhtiön vuosikertomuksesta. Haluaisinpa nähdä niin tyhmän tuotepäällikön, ettei hänen tuotestrategiansa tukisi moista yrityksen strategiaa. Sellaista olisi erittäin vaikea keksiä ilman, että se tähtäisi ylihintaiseen, huonolaatuiseen ja joustamattomaan ratkaisuun.

Hyvä tuote- tai palvelustrategia kertoo, miten aiot ratkaista asiakastasi pännivän ongelman.

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Asiakkaan ongelma_1200px
Riikka Nurmi

Mistä niitä asiakkaiden ongelmia löytää?

Asiakkaan ongelma on keskeinen asia onnistuneessa tuotteistuksessa. Asiakkaan ongelmia ei tarvitse lähteä etsimään kovinkaan kaukaa. Yrityksessä asiakastietoa kertyy valtavasti ja tekoälyä kannattaa hyödyntää sen analysoinnissa.

nancy-hughes-CswOWBovmVs-unsplash
Minna Elomaa

Tukeeko palveluvalikoima strategiaasi?

Palveluvalikoimalla on yllättävänkin suuri vaikutus toiminnan tehokkuuteen ja kannattavuuteen. Missä kunnossa palveluvalikoimasi on? Tukeeko se strategian tavoitteita vai kaipaisiko se läpikäyntiä?

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.