Bisnes olisi helppoa, jos ei olisi noita asiak…eikun kilpailijoita. Jos jossain alkaa haista raha, apajalle tunkee heti jos jonkinlaista helppoheikkiä.
Monet johtajat ovat kehittäneet kilpailijoidensa vaanimisesta suorastaan pakkomielteen. On tietysti järkevää seurailla, mitä naapuri juonii. Mutta joskus fanaattisesta tiedustelutyöstä seuraa lieveilmiöitä:
- Firmasi muuttuu väkisinkin perässähiihtäjäksi. On vaikea olla reagoimatta kilpailijoiden toimiin, oli siinä järkeä tai ei.
- Pian yritystenne liikeideat ja käytännöt alkavat muistuttaa toisiaan. Putiikkinne muuttuvat klooneiksi muutamassa vuodessa.
- Asiakkaan näkökulmasta identtiset kaksoset tai kolmoset on huono asia. Valintahalvaus iskee, kun myyjät eivät erotu toisistaan millään oleellisella tavalla.
Haitoista huolimatta jo pelkkä inhimillinen uteliaisuus varmistaa, että kilpailijaseuranta kuuluu myyjien, tuotepäälliköiden, johtajien ja yrittäjien arkeen joka tapauksessa.
Yhteisellä vihollisella on joukkoja yhdistävä vaikutus. Sen vuoksi kuninkaat, keisarit ja tsaarit ovat aina julistelleet sotia vähän sinne ja tänne. Yhteinen vihollinen kiinnittää kansan huomion niin, ettei se muista rutista kaikista kotoperäisistä ongelmista.
Myös jokaisella työpaikalla näkyy se, että on olemassa ”me” ja sitten ”ne muut”. Kilpailijat alkavat vaikuttaa vihollisilta erittäin nopeasti. Ihmekös sitten, että jotkut sortuvat jopa teollisuusvakoiluun ja sabotaasiin.
Vihollinen tuntuu sitä pelottavammalta, mitä tuntemattomampi se on. Tästä syntyy itseään ruokkiva kierre.
Koska vihollinen pelottaa, sitä on syytä kartella. Samalla vastapuoli muuttuu yhä vieraammaksi, eli pelottavammaksi.
Mekanismi on tuttu sotilasjohtajille. He pyrkivät nimenomaan vieraannuttamaan vihollista, jotta sen tappaminen kävisi rivisotilaan näkökulmasta helpommaksi. Tavoite on saavutettu, kun vastapuolen armeija alkaa tuntua laumalta arvottomia elukoita.
Koska yritykset ovat täynnä insinöörejä, asintuntijoita ja kamreereja, kilpailijaseuranta on tietysti hoidettava mahdollisimman mutkikkaasti ja byrokraattisesti.
Dilbertin lukijat tietävät, että jos jossain ilmenee bisnesongelma, sen nujertamiseksi on nikkaroitava kiireesti vielä yksi tietokantasovellus.
Yritysten konesalit pursuvat sikakalliita kilpailijaseurannan järjestelmiä, joiden avulla vihollisia olisi tarkoitus vaania ja analysoida sisäsiististi.
Olinkin aikanaan ällistynyt, kun kuulin esimieheltäni, miten näppärästi hän oli ratkaissut kilpailijaseurantansa.
Hän soitti kilpailevien yritysten toimitusjohtajille viikoittain.
Siinä nuo veriviholliset sitten juoruilivat toistensa kanssa vähän väliä. Selvästi kaikki osapuolet hyötyivät, muuten käytäntö olisi taatusti loppunut kuin kanan lento.
Totta kai keskustelut olivat varovaista varjonyrkkeilyä. Kukaan ei taatusti halunnut lipsauttaa kollegalleen mitään elintärkeää. Silti pomomme osasi raportoida kilpailijoistamme yllättävän paljon sisäpiiritietoa.
Jos haluat tietää kilpailijasta jotain, soita hänelle ja kysy.
