Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Proffan Strategiakirja yllätti

Picture of Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Hortoilin helteisen huoltoaseman pihalla viime kesänä. Törmäsin entiseen rynnäkköryhmämme tuotteistajaan. Kutsumme häntä kavereiden kesken Proffaksi.

Tero Vuorinen on nimittäin paitsi kokenut yrittäjä, myös Vaasan yliopiston johtamisen yksikön tutkimusjohtaja ja Turun kauppakorkeakoulun dosentti. Hän kertoi viimeistelevänsä strategiaa käsittelevää kirjaansa.

Kysyin, paljonko hän oli käyttänyt tunteja kirjoitustyöhönsä. Kun kuulin vastauksen, pohdin siinä salaa mielessäni, että onkohan mies taantunut tutkijan kammiossaan hitaaksi tuhertajaksi.

Terolta oli kulunut ainakin kolminkertainen aika omiin projekteihini verrattuna.

Syksyllä Strategiakirja paukahti postilaatikkoon. Aika pian valkeni, mihin ne Teron tunnit olivat palaneet.

Opus on ihan helvetin napakasti ja selkokielisesti kirjoitettu. Se on poikkeuksellista, etenkin kun kyse on strategiasta.

Amazonista löytyi hetki sitten strategy-hakusanalla 174 105 kirjaa. Tietysti olen lukenut niistä vain muutamia kymmeniä. Väitän silti, että Teron turinat ovat monelle meistä hyödyllisempiä kuin tuhansien amerikkalaisten sekavat jorinat yhteensä.

Proffamme on koonnut opukseensa 20 suosituinta strategiatyökalua tai konseptia. Hän on tiivistänyt niistä kunkin noin 10 sivuun. Mukana ovat esimerkiksi

Balanced Scorecard (BSC), taylorismi, lean, strategiakartat, SWOT-analyysi, Sinisen meren strategia, skenaariotyöskentely, heikot signaalit, yhteiskehittäminen (co-creation), Kotterin muutosjohtamisen malli, VRIO-malli, benchmarking, Kraljicin portfolio, oppiva organisaatio, BGG-matriisi ja Pestel-analyysi.

Lisäksi mukana ovat tietysti erilaiset yleiset strategiat. Jos näistä ei löydy sopivaa menetelmää, syyllistä kannattaa pällistellä lähimmästä peilistä.

Tietysti pelkäsin, että joudun kahlaamaan tylsän teoreettista tai pinnallista tiivistelmää. Mutta Tero ei olekaan luikerrellut siitä, mistä aita on matalin.

Hän kuvannut esimerkiksi pari sivun verran, miten Taylorin oppeja voisi hyödyntää arkisessa parturikampaamon työssä. Tämä on se juuri se vaihe ajattelutyöstä, joka saa useimmat bisneskirjailijat luovuttamaan ja lähtemään kaljalle. Uskottavia käytännön sovelluksia on joskus ärsyttävän vaikea keksiä.

Kirjan johdanto kuvaa mainiosti ongelmaa, johon on helppo uskoa:

”Työssäni yliopisto-opettajana olen joutunut tilanteeseen, etten pysty laatimaan kurssikirjoista kunnollista tenttiä, koska en saa muodostettua selkeitä tenttikysymyksiä saati jäsentämään odotettuja vastauksia.”

Opiskelijat ovat nyt Terolle paljosta velkaa. Hänen opuksensa avulla tulevat kauppatieteilijät pääsevät salamana kartalle.

Ei tämäkään opus pysty ihan kaikkeen. Johdannossa lukee myös näin:

”…olen huomannut, että monien yritysten tekevän strategiatyötä vain siksi, että sitä kuuluu tehdä…kun strategiamuistio on vihdoin niin paksu, että se pysyy omin voimin pystyssä, ovat strategiapalaverit uuvuttaneet osan porukasta sairauslomalle. Mutta ollaanpahan taas vuoden verran vapaita tuskallisesta stragtegiatyöstä.”

Lumetyötä pakertavat pelkuripomot eivät tietenkään katoa mihinkään. Mutta se ei ole strategiaguru Vuorisen vika.

Haluatko kokonaiskäsityksen maailman tärkeimmistä strategiaopeista? Nyt se onnistuu parissa illassa. Lue Tero Vuorisen Strategiakirja.

 

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

nancy-hughes-CswOWBovmVs-unsplash
Minna Elomaa

Tukeeko palveluvalikoima strategiaasi?

Palveluvalikoimalla on yllättävänkin suuri vaikutus toiminnan tehokkuuteen ja kannattavuuteen. Missä kunnossa palveluvalikoimasi on? Tukeeko se strategian tavoitteita vai kaipaisiko se läpikäyntiä?

Vinkit kriisijohtamiseen
Minna Elomaa

Nesteestä nosteeseen – TOP 10 vinkit kriisijohtamiseen

Tuotteistuksen kolme vaihetta on lupaus, lunastus ja paikkaus. Paikkausvaiheeseen päästään, jos jotain menee pieleen. Kokosin omista kokemuksistani vuosien varrelta kriisitilanteen haltuunottoon vinkit, joita olen arjessa

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.