Pölli tästä -blogi on ideavarkaan apaja

Millainen on hyvä nimi?

Picture of Jari Parantainen
Jari Parantainen
Olen Suomen kokenein tuotteistaja. Koulutan & konsultoin. Aiheina tuotteistaminen ja hinnoittelu. Palkittu Pölli tästä -blogi & bisneskirjoja. [email protected] ✆ 050 5229 529

Hyviä nimiä on vaikea kehittää demokraattisesti, koska kaikki luulevat olevansa nimiasiantuntijoita. Lopputuloksena on usein huono nimi, jota on vaikea suojata.

Millainen on sitten hyvä tuotteen, palvelun tai yrityksen nimi?

Hyvän nimen pitää ennenkaikkea

  • tarttua mieleen,
  • olla rekisteröitävissä, ja tarkoitan tällä myös verkkotunnuksia,
  • ja toimia erittäin sujuvasti arkikäytössä.

Tarttuva nimi on yksi hyvin tuotteistetun palvelun, hittituotteen tunnusmerkeistä.

Miten ideoida hyvä nimi?

Suurin osa yritysten, tuotteiden tai palvelujen nimistä kuluu yhteen viidestä ryhmästä:

  1. Nimi on joko suoraan tai mutkan kautta syntynyt yrittäjän nimestä. Suoraan omistajansa nimen mukaan nimettyjä yrityksiä ovat vaikkapa Porsche, Ford, Dell, Pöyry tai Vaisala*. Omistajansa nimestä johdettuja nimiä ovat esimerkiksi IKEA ja Adidas.
  2. Nimi on ”vain” nimi alkujaankin. Tällaisia ovat esimerkiksi Alma ja Elisa. Aikaisemmin Nordea käytti nimeä Merita. Myös paikkojen nimet ovat suosittuja lähteitä, sellaisesta tuttu esimerkki on Outokumpu.
  3. Nimi tarkoittaa jotain. Esimerkkejä tällaisista nimistä ovat Suomen Asiakastieto, Bluebook, Teippitalo, Valmennuskeskus ja Verkkokauppa.com.
  4. Nimi on täysin keksitty. Sellaisia ovat esimerkiksi Distocraft, Itella ja Ixonos.
  5. Nimi on väännös jostain kantasanasta, kuten Nordea, Destia tai Talentum.

Lisäksi nimi voi tietysti olla yhdistelmä tai muunnos useista nimien perustyypeistä.

Usein nimen osana on paikan nimi, kuten vaikkapa tamperelaisilla yrityksillä tam-alkuliite (Tamfelt, Tamrock). Tosin jostain syystä ainakaan vientikauppaa käyvät helsinkiläiset yritykset eivät ole innostuneet matkimaan tamperelaisten käytäntöä.

Totta kai Nordea viittaa Pohjolaan ja entisen Tieliikelaitoksen nykyinen nimi Destia kohteeseen tai määränpäähän. Turvayhtiö Securitaksen nimen lähtökohta on latinan securus (tai siitä kehittynyt englannin sana security). Talentumin nimen kantasana on talent.

Toyotan Lexus-automerkin nimi on muunnos luxus-sanasta. Se on hyvä esimerkki väännöksestä, jossa alkuperäiseen sanaan liittyviä mielikuvia on siirtynyt kätevästi myös tuotteen nimeen.

Kaikissa näissä nimien perustyypeissä on hyvät ja huonot puolensa. Tyypillisesti tuotteistajat alkavat kuitenkin keksiä kakkosryhmään kuuluvia nimiä. Eli sellaisia, jotka tarkoittavat jotain. Se on huono päätös siksi, että tuollainen nimi on väistämättä myös monessa muussa käytössä.

Siksi suosittelenkin, että kenties sittenkin aloittaisit neljännestä tai viidennestä ryhmästä, eli osittain tai täysin keksitystä nimestä. Sellaiset antavat eniten vapauksia. Voit nimittäin itse päättää, millaiset mielikuvat haluat nimeen tartuttaa.

Tietysti vakiinnuttamiseen kuluu aikaa ja palaa rahaa. Mutta se saattaa silti kannattaa**, jos olet liikkeellä vakavissasi.

Jos haluat pelata varman päälle, valitse nimeksi täysin keksitty sana. Se on helpointa saada
rekisteröidyksi aukottomasti ikiomaksesi.

* Vaisalan historian mukaan yhtiön perustajan Vilho Väisälän (1889-1969) nimestä katosivat ä-kirjainten pisteet 1950-luvulla, kun Mittari Oy:n tilalle perustettiin uusi yhtiö Vaisala Oy. Pisteiden puuttuminen heijasti uuden yhtiön kansainvälistä strategiaa. Epävirallisemmin kyse oli ehkä myös siitä, että ä-pisteet puuttuivat vientikaupassa välttämättömistä telex-laitteista.

**Lue lisää nimien suunnittelusta kirjoittamastani kirjasta Tuotteistajan nimiopas. Se on myytävänä Talentumin verkkokaupassa.

Aiheeseen liittyvät muut kirjoitukset

Asiakkaan ongelma_1200px
Riikka Nurmi

Mistä niitä asiakkaiden ongelmia löytää?

Asiakkaan ongelma on keskeinen asia onnistuneessa tuotteistuksessa. Asiakkaan ongelmia ei tarvitse lähteä etsimään kovinkaan kaukaa. Yrityksessä asiakastietoa kertyy valtavasti ja tekoälyä kannattaa hyödyntää sen analysoinnissa.

nancy-hughes-CswOWBovmVs-unsplash
Minna Elomaa

Tukeeko palveluvalikoima strategiaasi?

Palveluvalikoimalla on yllättävänkin suuri vaikutus toiminnan tehokkuuteen ja kannattavuuteen. Missä kunnossa palveluvalikoimasi on? Tukeeko se strategian tavoitteita vai kaipaisiko se läpikäyntiä?

Palvelun tuotteistaminen

Pakerratko insinöörien esimiehenä?

Tämä 120-sivuinen e-kirja neuvoo vaihe vaiheelta, miten puserrat asiantuntijoittesi osaamisesta enemmän kate-euroja tuotteistamisen keinoin.

Teoksen vinkit perustuvat Suomen kokeneimman tuotteistajan käytännön kokemuksiin sadoista insinööritalojen tuotteistusprojekteista 17 vuoden aikana.

Tuotepäällikön pelastuspakkaus

Pärähtävätkö päiväsi tulipalojen sammutteluun? Näperteletkö oikeastaan yksityiskohtien parissa? 

Tämä 73-sivuinen opas kertoo, miten pääset kiireestä eroon lopullisesti. 

 

Tilaa uutiskirjeemme!

Saat vinkit tuotteistukseen sekä uusimmat blogikirjoitukset ja asiakastarinamme. Lähetämme korkeintaan kaksi sähköpostia kuukaudessa.